In the office

Tyopaikalla on hiljaista. Valtaosa porukasta viettaa pidennettya joululomaa aurinkoisessa saassa joko ulkoillen tai ikkunasta ihaillen. Minulle tama on ollut hyva ja tehokas viikko tahan mennessa. Valilla on kuitenkin pakko leputtaa ajatuksia ja kirjoittaa jotain ihan muuta. Sain asken valmiiksi perusanalyysit lihavuus- ja lihasvoimamittareista seka niiden yhteydesta kavelymuuttujiin. Perussettia. Tulososio on koko ajan myos tyon alla.

Seuraavan askeleen ottaminen onkin sitten isomman tyon takana. Viela tahan artikkeliin en paljoa noista tulehdusasioista kirjoita, mutta se tulee vastaan seuraavissa toissa. Samalla kun ymmarrys omista tiedonaukoista lisaantyy ja painaa harteita, lukemattomien inflammaatioartikkeleiden pino poydan kulmalla kasvaa. Ymmartaakseni artikkeleita tai kanssani kaytavaa keskustelua tilasin kirjastosta pari aiheeseen liittyvaa perusteosta. Eikohan asia pikku hiljaa selkene. Ja onhan tassa naita avuliaita opettajia ymparilla.

Vahvistusta oman tutkimusaiheen hyvyydesta tai vahintaan sen kelpoisuudesta sain toissa viikolla, kun Akatemia myonsi minulle kaksivuotisen apurahan ulkomailla tyoskentelyyn. Taloudellisen puolen lisaksi oli mukava huomata, etta ulkomaiset arvioitsijat nakivat tutkimusideani tukemisen arvoiseksi. Eika sekaan ole huono asia, etta tukikuukausilta eli kaytannossa koko ulkomaalla oleskelun ajalta kertyy elaketta. Vaikka elakeikaan on viela tuntematon maara vuosia, tyossaolokuukausien keraaminen pitaa aloittaa ajoissa. Varsinkin, kun viime vuosina on tullut tehtya useampia kuukausia toita apurahalla ilman elakekertymaa.

Nyt viela parit taulukot kuntoon ja sitten autokauppaan hakemaan uusia rekisterikilpia. Varsinaisten kilpien piti olla valmiit ajat sitten, mutta ne vain viipyvat ja viipyvat. Enka edes tilannut mitaan erikoiskehyksia, kuten koirilla, kukilla tai Baltimore Ravensin tunnuksilla koristettuja kilpia. Autokaupan viivyttelyn vuoksi tassa alkaa olla pikkuinen hoppu. Valiaikaiset kilvet menevat vajaan viikon paasta vanhaksi, eika autolla sen jalkeen sitten ajella. Kelpaisikohan selitys tyonantajalle?

Christmas holiday

On joulupäivän ilta. Naapuriasunnoissa juhlistavat tänään joulua, mutta me otimme varaslähdön ja hoidimme "juhlallisuudet" jo eilen. Aattoaamun lenkki hoitui tänä vuonna Baltimoren eläintarhan puistossa. Joulurauhan julistuksen katselimme jälkikäteen netistä ja yritimme bongata tuttuja Vanhalta Suurtorilta. Tällä kertaa ei paleltanut eikä ollut vaikeuksia nähdä kansliapäällikköä parvekkeella käärön kanssa. Oli muuten kakkosvaihtoehtona pitää karonkka ja jatkot samaisessa talossa.

Jouluaaton kohokohta oli kuulla jouluntoivotukset kummipojalta. Hauska oli myös jutella molempien vanhempien ja siskojen kanssa. Kyllä Skype on kätevä. Videoyhteydestä puhumattakaan. Ihan kuin emme olisikaan poissa kotimaasta. Paitsi... Eilen ja tänään aurinko on paistanut siniseltä taivaalta ja lämpömittari näyttänyt +10 astetta. Olo on oikeastaan enemmänkin wappuinen kuin jouluinen. Taitaa olla melkein sama juttu Suomessa.

Neljän päivän joululoma on kuitenkin ollut oikein mukava. Ensimmäinen viikonloppu, kun olemme vain olleet kotioloissa. Lauantaina tosin juhlistimme joululoman alkua pomoni järjestämillä kemuilla hänen kotonaan. P niistä jo ehti kirjoitella, joten ei siitä sen enempää. Paitsi, että mukavaa oli. Ja sunnuntaina saimme odotetut yövieraat Suomesta. Ruispainoitteisten tuliaisten lisäksi kavereilla oli hienoja uutisia kerrottavanaan. Parin päivän päästä seuraamme heitä pohjoiseen.

Rentoa rentoa.

Christmas preparations

Jouluun on enää vajaa viikko ja jouluhulina on täällä täydessä vauhdissa. Ihmiset ja kauppiaat rakastavat joulua. Radiossa soivat joululaulut ja mainoksissa houkutellaan ostamaan kullalle timantteja tai lahjakorttia kauneuskirurgiaan. Nice. Niitä kuuluisia jouluvalojakin on ihan riittämiin ihmisten pihoilla ja erityisissä valopuistoissa. Mielenkiintoista tosin, että valojen määrä ja värikkyys näyttävät korreloivan jossain määrin ihmisten elintasoon. Kaikkein hienoimpien talojen edustoilla riittää kyllä valoja, mutta ne ovat hillittyjä ja tyylikkäitä, sitä vastoin lähiöalueilla saattaa nähdä mitä järisyttävämpiä väri- ja hahmoyhdistelmiä. Samasta pihasta voi löytyä joulupukki, Disney-hahmoja ja joulukuvaelma. Kaikki sulassa sovussa.

Vaikkei itsellä joulumieli ihan huipussaan vielä ole, sen verran jouluvalmisteluja olemme tehneet, että kävimme Baltimoren Ikeassa jouluostoksilla. Huonekalut eivät niinkään enää kiinnostaneet, vaan Ikea-shopissa myytävät ruokatavarat. Kylmäsavustettua lohta ja Marabou-suklaata. Lisäksi leivoin alkuviikosta pipareita. Inkiväärin ja neilikan löytämiseksi jouduin tekemään vähän töitä, mutta löytyihän niitä ja sain taikinan aikaiseksi. Ensimmäinen pellillinen meni testatessa kaasu-uunin tehoa, mutta sen jälkeen piparit jo onnistuivat. Jos vielä jostain löydämme sopivan pienen kinkun tai kalkkunan, niin eiköhän näillä eväillä joulu tule meillekin. Tontutkin näyttävän tietävän uuden asuinpaikkamme. Postipoika on kantanut paljon joulukortteja ja jopa muutaman joulupaketin ovellemme. Kiitos ystävät.

Työpaikalla juhlistamme joulua tuplasti. Eilen vietimme kansainvälistä iltaa työkaverin luona valmistamalla japanilaisia ohukaisia. Jälkiruoat hoidimme nyyttäriperiaatteella ja makuja oli ympäri maailmaa Koreaa ja Brasiliaa myöden. Itse pelasin varman päälle ja leivoin korvapuusteja. Viimeistely hoitui Ikeasta ostetulla raesokerilla. Heja Swerige! Olivat todellinen menestys. Siis pullat ja sokeri. Kuulemma harvinaista saada jälkiruokaa, joka on makeaa, muttei kuitenkaan ylimakeaa.

Lauantaina pomo on kutsunut yksikön väen jouluillalliselle kotiinsa. Luvassa on italialaisia herkkuja. Sen jälkeen alkaakin neljän päivän joululoma. Jouluaatto ei täällä ole virallinen vapaapäivä, mutta tänä vuonna, valkoisen talon valtiaan armollisella käskyllä, valtion työntekijöille myönnettiin ylimääräinen vapaapäivä. Ho-ho-hoo!

Ennen joulua saamme ensimmäiset Suomi-vieraat kylään, kun Emilia ja Darby poikkeavat pikaisesti matkallaan Vermonttiin. Ruisleipää, -jauhoja ja salmiakkia on ollut toivomuslistalla, joten pian päästään herkuttelemaan. Uutena vuotena teemme ensimmäisen reissumme osavaltion rajojen ulkopuolelle, kun käymme katsomassa miltä pohjois-USAssa näyttää.

Tämä palsta hiljenee joulun ajaksi, joten toivotan jo nyt oikein hyvää ja rentouttavaa joulun aikaa kaikille!

First results

Jos kotioloissa alamme tottua paikalliseen elamantyyliin, niin tuttuuden tunne alkaa vallata olotilaa myos toissa. Aluksi minulla oli hieman totuttelemista avokonttorissa tyoskentelyyn. Meita tutkijoita on tassa suht’ pienessa huoneessa kymmenen. Toistaiseksi, kun olen tehnyt enimmakseen tyota aineiston kanssa, keskittymisongelmia ei ole ollut. Eikohan se kirjoittaminen ja lukeminenkin suju, silla kaikki ainakin yrittavat kunnioittaa toisten tyorauhaa. Itse asiassa tallainen tyoskentely tuntuu aika kotoisalta ja luo yhteishenkea. Varsinkin tulokkaalle tama on mielyttavaa, on paljon helpompi tutustua ja ottaa kontaktia ihmisiin, kun kukaan ei ole hautautunut suljettujen ovien taakse.

Olen tassa parin viikon ajan tutustunut uuteen tutkimusaineistoon ja viime viikolla sain tiedon ensimmaisen tutkimussuunnitelmani hyvaksymisesta. No, lapimenosta ei ollut jannitettavaa, silla yksi raadin jasenista oli toisena nimena suunnitelmassa.

Tanaan oli ihan janna paiva. Olin sopinut ensimmaisesta virallisesta tutkimuspalaverista pomoni kanssa. Siis koskien tuloksia ja artikkelin kirjoittamista. Etukateen tietysti epailin, olenko tehnyt analyyseja lainkaan sinne pain mista olimme puhuneet ja vahan jannitti, etta lahdenko taalta maitojunalla takaisin Suomeen. Ei nyt sentaan. Onneksi. Alustavat tulokset nayttivat hanen mielestaan oikein hyvilta ja lupaavilta. Kykenin perustelemaan tekemiani valintoja ja keskustelimme mittareiden muokkaamisesta ja analyysimahdollisuuksista.

Palaveri meni siis hyvin, vaikken ihan kaikkea ensimmaisella kerralla tajunnutkaan. Se oli ihan odotettua, kun kerran puhutaan yhdesta alan karkitutkijasta. Tavoitteena on kuulemma nostaa tutkimusmenetelmieni tasoa vahan sivistyneemmaksi. Autoregressiota ja jotain muuta.

Muistui ihan mieleen ensimmaiset palaverit vaitoskirjaohjaajien kanssa. Taas olen ihan alussa. Niin paljon on viela opittavaa.

Tasta on kuitenkin hyva ja hauska jatkaa.

Dark rye bread

Kyllä ruisleipä on hyvää. Toimme mukanamme monta pakettia leipää ja olemme niitä pikku hiljaa pakastimesta syöneet. Iltapalaa syödessä päätin avata vielä koneen ja kirjata ylös menneen viikon tapahtumia.

Täytyy muuten tunnustaa, että viimeiset blogimerkinnät ovat painottuneet aika paljon täkäläisen elämänmenon ihmettelyyn. Oikeasti meidän arkemme täällä eroaa aika vähän siitä, mitä se oli Suomessa. Näin alkuun sitä vain on herkistynyt erilaisuudelle. Kuten ystävä Suomesta totesi, että yhtä lailla muut varmasti ihmettelevät meidän suomalaisten tapoja ja elämää. Kuten juuri tuota ruisleipää.

Tällä viikolla on ohjelmaa riittänyt. Viikko sitten sunnuntaina osallistuimme paikallisen juoksuseuran järjestämään juoksukisaan. Minä läpsyttelin 26,2 kilsaa ja P valitsi 5 kilometriä. Ikimuistoista kisassa oli se, että maalissa tarjottiin leipien ja hedelmien lisäksi lämmintä pizzaa. Että maistui hyvältä. Iltapäivällä järjestimme tuparit uusille ystävillemme. Kolleegoita töistä ja heidän ystäviään - Tanskasta, Hollannista, Italiasta, Romaniasta ja vain yksi USAsta.

Kuluneella viikolla olemme myös osallistuneet lähiyliopiston yrittäjyysiltaan ja paikallaisen triathlonseuran kuukausitapaamiseen. Paikalliset tuntuvat olevan hyvin aktiivista väkeä ja erilaisia tilaisuuksia urheilun ja muun elämän saralla näyttää riittävän.

Torstaina juhlimme Suomen Itsenäisyyspäivää Suurlähetystössä. Kuoron laulama Finlandia sai ihon kananlihalle ja Suomi-ruoka makuaistin hereille. Kalakukkoa, punajuurisalaattia, karjalanpiirakoita, lohileipiä, pipareita ja juustoja. Sääkin oli hyvin suomalainen. Pakkasta ja liukkaat kadut.

Perjantaina P:llä oli synttärit. Olin varannut meille liput NBA-peliin Washington Wizards vs. Pheonix Suns. Istuimme hallissa ihan piippuhyllyllä, mutta kyllä sieltä pelitapahtumia hyvin pystyi seuraamaan. Välillä tuntui, että peli on sivuasia ja mainos- ja erätaukojen yleisökisat ja tanssiesitykset pääasia. Varsin viihtellistä urheilua. Voittaja kuitenkin saatiin ratkaistua.

Tänään P:llä oli juoksukilpailu DC:n keskustassa. Täällä juoksutapahtumat alkavat aina varhain aamulla, jotta tiet voidaan rauhoittaa juoksijoille. Herätys oli siis klo 5.15. Suomessa aika harva suostuisi starttaamaan kahdeksalta, mutta täällä innokkaita oli paikalla yli 2000. Chipin lisäksi osanottajapussissa oli tossuun kiinnitettävät kulkuset. Jingle All the Way oli kisan nimi. P otti kisan totisemmin. Minä kävin sillä välin lenkillä the Mallilla.

Tekemisestä ei siis ole ollut puutetta. Hyvä niin. Koti-Suomessakin ollaan aina menossa.

Go green...

...tai sitten ei. Vaikka USAssa ollaan pikkuhiljaa heräämässä ympäristönsuojelun tärkeyteen, arkielämässä ympäristöystävällisyys ei näyttäydy kovin voimakkaasti. Tai ainakin se on vähäisempää kuin Suomessa. Tänne muuton jälkeen ainakin oma ekologinen jalanjälkemme on kasvanut monta numeroa.

Autoilu on tietenkin numero yksi saastuttaja. Autot ovat isoja ja niillä kuljetaan joka paikkaan. Positiivista kuitenkin on, että liikenteessä näkee välillä myös hybridiautoja ja selvästi myös pikkuautoille on kysyntää. Morris Mini ja kuplavolkkari ovat nyt in. Muutaman päivän kestänyt talvisää opetti, miten täällä teiden talvikunnossapito hoidetaan. Suolaa suolaa enemmän suolaa. Kuormurikaupalla. Pohjavesistä viis. Meidän pihalla natriumkloridin ja hiekan sekoitus oli muuten pinkinpunaista.

Asuntojen energiatehokkuus on vähän niin ja näin. Taloissa suositaan suuria ikkunoita ja ikkunat ovat usein yksinkertaiset. Ilmojen viilentyessä lämmitystä on pakko lisätä. Kesällä ilmojen lämmetessä kevytrakenteiset talot lämpenevät sisältä, jolloin on otettava ilmastointi avuksi.

Entäs sitten kierrätys? Omakotitalojen asukkaat näyttävät kierrättävän jätteensä melko kiitettävästi, ainakin sen perusteella millaisia laatikoita näkee perjantaiaamuisin katujen varsilla. Omassa taloyhtiössämme kierrätys on periaatteessa mahdollista, mutta käytännössä se on olematonta. Pihalla on kyllä jäteastiat sekajätteelle, muoville ja paperille, mutta joka astiasta löytyy sekä paperia, muovia että sekalaista. Suomessa melko monipuoliseen kierrätykseen tottuneelle sydänalasta riipaisee joka kerta roskapussia viedessä. Sama pätee myös juomapullojen kierrätykseen. Pulloissa on kyllä kehoitus kierrätyksestä, mutta vielä emme kuitenkaan ole löytäneet kauppaa, joka ottaisi tyhjät muovipullot vastaan.

Yhteiskunnan rakenteen ja järjestelmien lisäksi monet toimintatavat aiheuttavat ylimääräistä ympäristökuormaa. Annanpa esimerkin. Toimistossamme käy siivooja vähintään kolme kertaa päivässä. Joka kerta tiedustellaan, että olisiko roskia ja vaihdetaanko roskapussi. Koska niitä roskia ei toimistotyössä kovin runsaasti tule, totean useimmiten, ettei ole tarvetta. Muutaman kerran olen saanut kommentteja ja ihmettelyjä, että etkö tosiaan halua roskapussia vaihdettavan, kun sinulla siellä näyttää kuitenkin jotain roskia olevan. Niin no joo, yksi teepussi ja nenäliina. Ehkä ne voivat odottaa siellä huomiseen. Samalla tulee säästettyä toistakymmentä roskapussia viikossa. Alku se on pienikin alku.

Kauhistelun ja voivottelun sijaan olemme itse yrittäneet tehdä asioilla jotain. Kyllästyimme esimerkiksi aika nopeasti kauppojen muovikassirumbaan ja ostimme kunnon kauppakassit ekokaupasta. Kauppajonossa satuin kuulemaan, miten kaksi naista takanani ihasteli samoja kasseja. Toinen ystävättäristä opasti toista: "You know you can re-use them". Niinpä. Moni asia olisi helppo muuttaa, kun vain tulisi ajatelleeksi.

First snow

Suomen uutisista olemme jo useamman viikon ajan seuranneet Etelä-Suomen lumi- ja vesisateen vuorottelua. Täällä ensilumen aika oli tänään.

Aina puhutaan, miten ensilumi yllättää autoilijat. Täällä ei ainakaan voi vedota tiedotuksen puutteeseen, nimittäin TV:n ja radion sääohjelmat ovat koko alkuviikon ennustaneet lumisateen saapumista pääkaupunkiseudulle. Tämä on säätoimittajien kulta-aikaa – viimeisen päälle meikattuina he seisovat räntäsateessa mikrofoni kädessä kadunkulmassa ja selostavat paljonko lunta on tullut lisää viimesen puolen tunnin aikana. Eipä silti, tänään heillä kyllä oli töitä.

Itse ehdin ennen lumisateen alkua töihin, mutta P:n lähtiessä kohti etelää lumipyry oli jo ehtinyt sekoittaa liikenteen. Yhtälöstä vilkas liikenne + lumisade + kesärenkaat ei voi olla kuin tuhoisia seurauksia. Ei lumisade täällä nyt mikään mahdoton myrakkä ollut, mutta peltikolareita oli liikennekartalla kymmeniä. Kaikkein pahimpia paikkoja ovat rampit ja sillat. Minun työmatkallani ei melkein muuta olekaan.

Selvisin kuitenkin ehjänä kotiin. Ajoväylät olivat lähes sulat. Suola-autot ja kanssa-autoilijat olivat tehneet tehtävänsä. Positiivista oli myös huomata, miten moni oli hellittänyt kaasujalkaansa ja muistanut turvavälien merkityksen.

Yöksi on luvattu pakkasta. Saapa nähdä, peruutetaanko huominen työpäivä. Enpä olisi uskonut tätä sanovani, mutta ensimmäistä kertaa toivon vähälumista talvea. Ei tee mieli liukastella.

Iloitsemme kuitenkin lumesta tänään ja lähdemme ensilumen lenkille. Talven tuoksua ei voita mikään. Heti on myös valoisampaa.

Dress code

Juuri kun olen vähän alkanut ymmärtää täkäläisiä, niin tänään oli taas päivä, jolloin monta asiaa meni yli ymmärryksen. Esimiehemme tuli tänään huomauttamaan meille, siis minulle ja toiselle vasta aloittaneelle tutkijakolleegalleni, että sairaalarakennuksessa on dress code. Farkut ja matalapohjaiset kengät ovat nou nou, pitää olla vähän siistimpää vaatetusta yllä. Vai sillä tavalla. Mitä tuohonkin nyt sanoisi. Kiva, että kerroitte meillekin säännöistä. Toki on niin, että osa työntekijöistä pukeutuu varsin virallisesti ja viimeisen päälle, mutta kyllä joukosta löytyy myös kuluneiden samettihousujen ja vanähtäneiden villapaitojen kannattajia. Ehkä sairaalan (jonka tiloissa vain oleilemme) profiilia halutaan nostaa ja uudet tulokkaat pyritään heti opettamaan talon tavoille. Ei kai tässä nyt kuitenkaan koko vaatevarastoa tarvitse uusia. Jos vaihtaisin vain farkut ”suoriin housuihin” ja ottaisin korkokengät laatikkoon virallisten tilaisuuksien varalta. Tehdään kompromissi.

Kotiin lähtiessä minua opastettiin taas. Osastomme sijaitsee viidennessä kerroksessa ja olen ottanut tavaksi kävellä portaat alas kotiin lähtiessäni. Mutta mutta.. Tänään jäin verekseltään vartijalle kiinni teoistani ja sain läksytyksen siitä, että portaita ei oikeastaan ole tarkoitettu kävelemiseen. Vain jos talossa on tulipalo tai muuten uhkaava tilanne, vasta silloin saa pistää tossua toisen eteen. Tosissaan hän oli. Minua hän ei vakuuttanut. Portaat kutsuvat taas ensi viikolla.

Että sellaista. Näin alkuun kaikki erilainen pistää silmään ja tarttuu korvaan. Entä sitten, kun palaamme takaisin Suomeen??

Oikeasti, tämänpäiväisestä huolimatta, elämä täällä on oikein mukavaa.

Counting steps

Olen tehnyt viime paivinä pienimuotoista kartoitusta päivittäisestä fyysisen aktiivisuuden määrästä. Askelmittari aamulla vyötärölle ja menoksi. Tavallisena työpäivänä askeleita kertyy 2500–3000 eli ei kovin mairittelevaa määrää, vaikka sentään yritän jättää auton parkkipaikan takimmaiseen nurkkaan. Illalla jos lähtee käymään ruokakaupassa – sinne mennään tietysti autolla – voi saada kokoon 1000–2000 lisäaskelta. Alle 5000 askelta ei ole paljon mitään. Ainakaan terveysliikuntasuositusten mukaan. Senpä vuoksi pitää panostaa vapaa-ajan liikuntaan. Jo 5 kilometrin aamulenkillä saa korotettua askelmäärän yli tavoiteltavan 10 000 askelen.

Asuinpaikkamme valinta on osunut liikuntamahdollisuuksien puolesta napakymppiin. Kotikaupungissamme on paljon kävelyteitä ja ulkoilualueita, joissa voi turvallisin mielin käydä lenkillä. Aamulenkin vakiovieraana tapaamme usein herra haikaran lammen rannalla ja pikku oravia, jotka vilistävät jaloissa. Pari kertaa olemme melkein törmänneet peuraan. Luontoa riittää ja se on meille mieluinen juttu.

Pari pientä miinusta ulkoiluharrastukseen liittyy. Kaikki tiet ja polut ovat täällä päällystettyja, joten hiekkateitä ja Ruissalon ulkoilureittejä alkaa olla jo ikävä. Akillesjänteeni alkoivatkin heti ensimmäisellä viikolla vihoitella ja jouduin tossuostoksille. Tukevammat kengät paremmilla vaimennuksilla, kiitos. Heti helpotti.

Toinen, vähän rajoittavampi tekijä on valaistus. Ainakaan meidän kulmilla ei juuri tunneta katuvaloja, ei autoteillä eikä varsinkaan jalkakäytavillä. Jos lenkille haluaa lähteä, niin vaihtoehtona on juosta otsalampun ja talojen ulkovalaistuksen voimalla tai kiertää 3 km lenkkiä ostoskeskuksen ympäri. Tämän vuoksi käynkin mieluummin aamulla ulkoilemassa ja sitten päiväsaikaan viikonloppuisin. Silloin on valoisaa ja rauhallista. P:lla on toisin, kun illallakin pitää päästä treenaamaan. Mutta hän onkin maalta kotoisin. Eikä sielläkään ole katuvaloja :)

Happy Thanksgiving!

Taalla vietetaan tanaan kiitospaivaa, joka virallisesti korkkaa syksyn juhlakauden avatuksi. Toiset juhlivat Kiitospaivaa uskonnollisista syista ja toiset sadonkorjuukauden paattymisen kunniaksi. Tarkeinta on juhliminen koko perheen voimin. Sivusta seuraten edellispaivien hulina muistuttaa meidan joulunalusaikaamme. Kaupasta ostetaan ruokaa ja muuta rekvisiittaa karrykaupalla ja Kiitospaivan aatto vietetaan liikenneruuhkassa ajettaessa kohti sukulaisia.

Itse tulin toihin (ansaitsemaan extra-vapaapaivaa joululomaan), vaikka paiva kansallinen vapaapaiva onkin. Meille kyseinen paiva ei aiheuta viela minkaanlaisia varinoita. Kalkkunaakaan emme ostaneet silla pienin (5 kg), jonka kaupasta loysimme, olisi riittanyt kattamaan parin viikon proteiinin saantitarpeen. Tyopaikalla on ihan autiota, niin kuin oli aamuliikenteessakin. Taitaa olla niita harvoja paivia vuodessa, jolloin takalainen halina hiljenee ja vaki rauhoittuu. Ihan ilman Kiitospaivan kokemuksia emme mekaan jaa, silla taalla sairaalassa jarjestetaan iltapaivalla Thanksgiving Dinner. Menemme sinne tutustumaan paivan teemaruokiin.

On muuten lamminta. Melkein +20 astetta. Tuntui oudolta lahtea aamulenkille t-paidassa, kun tassa valilla on joutunut jo kayttamaan pipoa ja sormikkaita. Nopeat saanvaihtelut ovat taalla yleisia. Aamulla lahdet kaatosateessa toihin, ja illalla palaat kotiin mita kauniimmassa saassa. Seuraavana paivana taas jotain muuta. Sen vuoksi taalla saa tuntuu olevan viela isompi puheenaihe kuin Suomessa. Televisiossakin on useita pelkille saatiedotuksille omistettua kanavaa. Siina vertailussa Visa ja Mette jaavat kylla toiseksi.

Invitation to the Independence Day Reception

Tänään oli postilokeroon tullut suomalaissydäntä lämmittävä kirje. Kirje, joka oli varustettu Leijonavaakunalla. Kutsu Itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Ei nyt sentään Helsinkiin Tarjaa kättelemään, mutta sentään USA:n Suomen suurlähetystöön. Tiedä sitten millaiset juhlat on tiedossa, mutta tämän lähemmäksi "Linnan juhlia" emme varmaankaan koskaan tule pääsemään. Kutsussa ei ollut varsinaista iltapukuvaatimusta, joten ehkä en tällä kertaa lähde iltapukua teettämään :) Ai mitenkä saimme nimemme kutsuvieraiden listaan? Ihan vain ilmoittautumalla oikeaan aikaan oikealle henkilölle.

Päivä on muutenkin ollut varsin mainio. P sai Suomesta kivoja uutisia. Lisäksi aamulla kävimme paikallisessa Kelan toimistossa anomassa sosiaaliturvatunnusta. Ennakko-odotuksiin nähden käynti sujui hyvinkin jouhevasti. Pääsimme tiskille alle tunnin jonotuksella ja saimme molempien asiat kerralla kuntoon. Töissä pääsin vihdoinkin tutustumaan uuteen tutkimusaineistoon. Aloitan italialaisista vanhuksista. Vähänkö olen innoissani.

Nyt vielä jakson Serranon perhettä nettitelkusta ja sitten nukkumaan.

Paperwork, paperwork

Kolme päivää postdoc-tutkijana työtä takana. Aikamoista alkuhässäkkää tämä on ollut, kuten aina uudessa työpaikassa.

Tänään on ollut virallisten asioiden hoitopäivä. Ensin taiteilin itseni aamuisessa kaatosateessa Baltimoren toiselle puolelle vesiliirtoa vältellen, John Hopkinsin sairaalaan, josta lähdimme yhteiskyydillä NIH:in pääkallopaikalle Bethesdaan. Kävin anomassa itselleni NIH:in kulkuluvan, antamassa näytteen sormenjäljistäni (otettiin samalla tavalla sormia rullaten niin kuin leffoissa tehdään) sekä hoitamassa työsuhdeasioita kansainvälisessä yksikössä. Joka paikassa sama homma. Täyttäisitkö tästä muutaman lomakkeen...nimi, osoite, työnimike, kustannuspaikka ym. Vaikka tiedot ilmeisesti tallennetaan (jos tallennetaan) tietokoneelle, joka yksiköllä on oma järjestelmänsä, eivätkä eri yksiköiden järjestelmät keskustele toistensa kanssa. Tiedot ovat kuitenkin varmassa tallessa, paperikansioissa, varmaan 30 vuoden kuluttuakin. Niin edistyksellistä, että.. Kyllä tänäänkin lomakkeita täyttäessä tuli ikävä Suomen systeemejä. Ei papereiden kahistelua sermien takana eikä rassaavaa jonotusta odotushuoneissa.

Muuten aikani on valtaosin mennyt orientaatiomateriaalia kahlatessa. Tutustuttavaa ja opeteltavaa on paljon - onneksi TÄMÄ materiaali on pääosin nettikurssien muodossa. Laskujeni mukaan listalla on 11 aihealuetta, joihin minun pitää perehtyä ja osasta suorittaa jopa pikkukokeet. Tutuksi ovat tulleet NIH:in organisaatio, tutkimuseettiset periaatteet, terveydenhuollon lait, ohjeet vajaakuntoisten tasa-arvoisesta kohtelusta ja seksuaalisen häirinnän raportoimisesta. Nipussa on mukana tietysti myös tuhti tietopaketti turvallisuusasioita terroristihyökkäyksiä unohtamatta. Sain sentään puhuttua, ettei minun tarvitse tehdä koe-eläintutkimukseen liittyvää testiä. Onneksi.

Tieteellinen panokseni on tähän mennessä ollut varsin vähäinen. Oppimiskokemukseksi voi kuitenkin varmaan laskea sen, että olen tavannut useita henkilöitä, joiden nimiä olen ennen vain lukenut journalien kirjoittajalistoista. Uusia työkavereita.

Ensi viikolla pääsen toivottavasti aloittamaan sitten jo "oikeat" työt.

Back to work

Huomenna alkavat työt - tai oikeastaan tänään. Meni vähän päivä pitkäksi, kun tuli säätämistä vakuutusyhtiön kanssa. Selvisi myös, että meidän pitää ajaa Marylandin ajokortti mitä pikimmin, sillä kansainvälisestä kortista ei ole tässä osavaltiossa paljon apua. Ajokortin saaminen taas edellyttää sosiaaliturvatunnuksen omistamista. Siispä virastoja kiertämään. Mielenkiintoista nähdä miten asiat viranomaisten kanssa sujuvat, kaupan ja palvelujen puolella asiakas tuntuu olevan lähes aina oikeassa.

Töiden alkua on oikeasti jo viime päivinä vähän odottanutkin, sitähän varten tänne oikeasti tultiin. Oli kuitenkin hyvä ratkaisu tulla maahan vähän etuajassa. Nyt on perusasiat kunnossa ja ympäristö tullut tutuksi. Tuntuu ihan kodilta. Ainakin kakkoskodilta. Viime viikolla kävimme tutustumassa molempien työpaikkoihin ja selvitimme jouhevimmat ajoreitit. Minulla työmatka on ihan kohtuullinen, vain 20-40 minuuttia, liikenteestä riippuen. P:llä vähän pidempi ja ruuhkaisempi. Autoja, liittymiä ja vauhtia on riittävästi, mutta kyllä siellä massan mukana ajaa, kun vain tietää mihin on menossa. Kartan lisäksi vilkusta on tullut tärkein matkakumppanini. Vilkulla pääsee, toisin kuin vaikka Aninkaistenmäessä.

Learning by doing

Päällisin puolin elämä täällä tuntuu ihan samanlaiselta kuin koti-Suomessa. Mutta onpa ensimmäisen viikon aikana tullut vastaan monta hauskaa ja vähemmän hauskaa tilannetta, joihin aiemmin ei ole joutunut. Oppia ikä kaikki.

Opettele kirjoittamaan numerot oikein. Tässä toissapäivänä kun olimme kirjoittamassa pankissa käteisshekkiä, ihmettelimme miten luvut eivät millään täsmää. P:n kirjoittama 1 oli tulkittu numero seiskaksi ja sotku oli valmis. Eli ykkösistä ja seiskoista viivat pois, niin laskut hoituvat sujuvammin. Shekeillä pelaaminen onkin kokonaan oma taitolajinsa ja opettelemisen paikka. Vain harva iso yhtiö tarjoaa mahdollisuuden maksaa laskut internetissä, muuten laskut on hoidettava perinteisesti sekeillä. Tänään juuri tilasimme nipun nimellisiä shekkejä. Kun Suomessa saa valita mieleisensä pankkikortin taustakuvan, niin täällä pääsimme valitsemaan kymmenistä eri shekkien taustakuvista. Päädyimme maailmankarttaan.

Käytä kuivausrumpua kohtuudella. Ihastuneena kuivausrummun tehokkuuteen pyöritimme pyykkejä turhan kauan koneessa. Lopputuloksena ihanan lämpimät, mutta kutistuneet vaatteet. Onneksi ei tullut suurta vahinkoa ja itse asiassa omat vähän venahtaneet farkut istuvat nyt paremmin kuin aiemmin. Ihmettelyä ovat myös aiheuttaneet kauppojen pitkät hyllyrivit pyykinpesuaineita ja oheistuotteita. Tällä viikolla olen mm. oppinut, että pyykkejä voi pehmentää kuivausrummussa erityisillä liinoilla ja pöyhintäkuulilla. Tuoksullisia tottakai.

Malttia kaasuhellan käyttöön. Kodinhoitohuoneesta jos siirrytään keittiön puolelle, niin kaasuhellan ja -uunin käyttö ekaa kertaa oli kanssa aika jännää. Ajattelin, että saan kaasukellon heti soimaan, mutta sen sijaan melkein herätin palovaroittimen. Aamupuuro oli palaa kattilan pohjaan, sillä hella olikin tavallista ärhäkämpi. Nyt homma jo sujuu, vaikka vieläkin ihmettelen kaasu-uunin toimintaa. Sämpylät sillä kuitenkin jo onnistuin paistamaan.

Ei kannata imuroida iltasella. Ostimme eilen yhdeltä NIH:in työntekijältä imurin –sellaisen työnnettävän. Sitä piti tietysti heti päästä kokeilemaan, vaikka olikin jo aika myöhä. Ei ollut ihan pieni ääni, mitä vekotin päästi sisuksistaan. Totesin, että on parempi jättää imurointi reilusti päiväsaikaan. En tiedä, ovatko täkälaiset imurit kaikki yhtä äänekkäitä, mutta imutehossa ainakin löytyy. Se onkin toivottavaa, kun keittiötä lukuunottamatta lattiat on verhoiltu kokolattiamatolla. Positiivista on kuitenkin ollut huomata, ettei uusi seinästä seinään mattomme ole aiheuttanut juurikaan hengityselinoireita.

Totuttele muovipusseihin. Niitä on ja paljon. Ilman muovipussia tai kymmentä et pääse ruokakaupasta tai mistään muustakaan kaupasta kotiin. Kaikki pakataan pusseihin ja mielellään vain pari tavaraa samaan pussiin. Mitä suurempi tavara, sitä suurempi kassi on kassaneidillä tarjota. Ja hämmästys on suuri, joskus jopa loukkaantunut, kun sanoo kuljettavansa tavaran ilman muovipussia kotiin. Eihän se käy päinsä, vaikka maitokanisterissa olisi kantokorva tai tyynypussissa kantokahva. Tämä ottaa tosi koville, sillä Suomessa olemme tottuneet tekemään kauppareissut aina kangaskassien kanssa. Pitäisikö alkaa virkkaamaan jotain muovimattoja vai mihin nämä pussit saa kadotettua? Luomukaupassa oli sentään paperikasseja tarjolla. Samanlaisia kuin viinakaupassa :)

Älä mene nälkäisenä autokauppaan tai hoitamaan asioita mihinkään muuallekaan. Aikaa nimittäin kuluu – yllättävän paljon. Tämän totesimme hoitaessamme ensimmäisen viikon aikana asioita siellä ja täällä. Suomessa on tottunut siihen, että asiat hoituvat rivakasti ja luotettavasti, muutamalla napin painalluksella. Täällä kaikki kestää ja täytettäviä papereita riittää. Laskimme juuri, että olemme viettäneet esimerkiksi autokaupassa sisällä istuen kaikkiaan lähemmäs 10 tuntia. Kaiken huippuna viime torstain viisi tuntia! Sama juttu oli pankissa, kännykkäliittymiä avattaessa ja vuokrasopimusta kirjoittaessa. Vähän jo arveluttaa, mihin kaikkeen olemme nimemme laittaneet ja mihin sitoutuneet. Ainakaan autovakuutusasiat eivät vielä ole meille täysin selvinneet. Huomenna yritän soittaa vakuutusyhtiöön uudestaan, kun tänään en kehdannut viidettä kertaa pyytää virkailijaa selittämään asiaa. Kun ei tajua, niin ei tajua. Toisaalta vähän hymyilyttää se varovaisuus, jolla täällä sopimuksia tehdään. Myyjän vastuu ja asiakkaan valitusoikeus rajataan sopimuksilla minimiin. Ettei vaan joku tule ja haasta oikeuteen...

Can't believe

En ollut uskoa, mitä aamulla kuulin Suomen uutisista. Tällä mantereella koulujen ampumavälikohtauksia sattuu silloin tällöin, mutta että Suomessa. Todella surullista. Nuoren kollin ajatusmaailmassa on ollut jotain täysin pielessä. Pahasti. Tuusulan tapahtumat pyörivät täälläkin jo CNN:n ja muiden kanavien uutisissa. Huonoille uutisille löytyy aina tilaa. Sitähän ne ampujat juuri tavoittelevat. Huomiota.

Lämpimät osanottoni uhrien omaisille. Sytytämme huomenna muistokynttilän myös täällä. Sen voi tehdä myös täällä.

Olin tänään ajatellut päivittää blogia omista kuulumisista. Nyt ei huvita. Ehkä myöhemmin.

A new life

Taalla sita ollaan. Jo viidetta paivaa. Ensimmainen yo uuden kodin lattialla takana ja nena tukossa ilmastoinnista. No, se on pienta kaiken taman pyorityksen keskella. Uuden elaman rakentaminen pala palalta kay ihan tyosta. Asunnon lisaksi olemme jo hankkineet kannykat ja liittymat, avanneet pankkitilin ja kiertaneet autokauppoja vuokra-auton kanssa. Ja tietysti tehneet vahan hankintoja uuteen kotiin. Sanky viela puuttuu, mutta tanaan aukeaa netti ja kaapeli. Ne ovat tarkeita. Skype laulaa viikonloppuna.

Ihan huikeaa ja valilla vahan hammentavaa. Satu oli jarjestanyt meille tervetuliaisillallisen tyokavereidensa kanssa, kun saavuimme maanantai-illalla perille. Keskiviikkona kavimme katsastamassa DC:n Halloween-humua. Vahan kuin wappu meilla, mutta ilman humalaisten orvellysta. Autotkin loysimme ja teimme kauppaa eilen viisi tuntia (!!). Ja tanaan homma jatkuu, kunhan saamme rahat toimitettua heille oikeassa muodossa. Ihan helppoa se ei ole, silla paikallisella tilillamme on vasta 25 dollaria ja rahojen siirto Suomesta kestaa monta pankkipaivaa. Onneksi on pankkiautomaatit ja Visa-kortti. Seuraavaksi lahdemmekin pankkiin kirjoittamaan shekkia autokauppaan. Sita ennen P joutuu renkaanvaihtopuuhiin, ja mina tulin blogia paivittamaan :), kun autonrengas oli yon aikana tyhjentynyt.

Kaikki hyvin. Hyvaa viikonloppua sinne.

Valmista on

Näin. Näin sen piti mennäkin. Kaikki on valmista ennen viimeistä Suomi-päivää. Rinkat ja matkalaukut nököttävät pakattuina seinän vierellä, ja ennen niin täydeltä tuntunut kämppä on melkein autio. Kummasti ne tavarat kassien uumeniin katosivat. Eikä tehnyt edes tiukkaa. Koska vielä ei olla lähelläkään maksimikiloja (46 kg/hlö), pitäisikö sittenkin käydä ostamassa muutama lisäpussi ruisjauhoja?!

Se on kuulkaa menoa nyt. Kuulumisiin seuraavan kerran rapakon tuolta puolen. Pitäkää huolta itsestänne. Niin mekin toisistamme.

Kiire

Puuh. Tämän piti muka olla helppo viikko. Ei sinne päinkään. Olo on kuin Duracell pupulla, joka singahtelee paikasta toiseen - epärealistisella aikataululla. Vaikka viralliset asiat ovat jo hoidossa, kaikki muu on yhtä kaaosta. Hoida sitä, osta tätä, käy siellä, tapaa hänet, piipahda, soita, moikkaa, heippaa, halaa. Saisiko lisätunteja vuorokauteen, please.

Huomenna vielä luento Stadiassa. Esitys on melkein valmis, joten eiköhän se siitä. Sitten lähtökahvit töissä ja työhuoneen siivous. Lauantai ja sunnuntai aikaa saada tekemättömien töiden lista loppuun. Ihan hapoilla, mutta eiköhän loppukiri vielä irtoa.

Viikon saldo

Asunto on. Viisumi on. Auto myyty, joo. Akatemian apuraha-anomus, joo. Asiat kunnossa myös Kelan ja Verottajan suntaan. Torstaina piipahdus yliopiston rehtorin puheilla. Kiitti väitöskirjasta.

Varsin tehokas viikko takana. Yksi enää jäljellä.

Tulevalle viikolle jää hoidettavaksi vain kansainvälisen ajokortin hankinta ja matkatavaroiden pakkaaminen. Iisiä. P:llä on vielä töissä aika hektistä, mutta minulla jo helpottaa. Keskitynkin läheisten tapaamiseen sekä Suomi-tuotteiden hankintaan. Omasta kokemuksesta ja muiden vinkistä mukaan täytyy pakata ainakin kaardemummaa, ruishiutaleita, ruisleipää, suklaata, salmiakkia sekä leivinpaperia, juustohöylä, kuorimaveitsi sekä kunnon tiskiharja.

Kaunis syksy. Rauhoittavaa.

Uusi koti

Näin. Nyt on asuntoasiat kunnossa. Eilen varasimme Columbian keskustasta itsellemme kodin seuraavaksi vuodeksi. Pelkkien nettikuvien ja sähköpostiselostusten perusteella varausta ei ehkä olisi uskaltanut tehdä, mutta suomalainen asuntoagettimme kävi vähän katsastamassa paikkoja ja totesi alueen ja taloyhtiön mainioksi. Tänne siis . Ei paha. Thanks again Satu.

Huomenna Helsinkiin viisumihaastatteluun. Sitä ennen siskolle yökylään.

Kutsu

Kyllä tätä on jo odotetttu ja piinakirjeitä lähetetty. Lähettiykkönen toi tänään virallisen post doc -kutsun ja muut tarvittavat paperit. Ensi viikolla viisumihaastatteluun. Sen pitäisi olla helppo juttu, sillä papereissa lukee government employee. Eipä silti, joka paikassa korostetaan, että se on SINUSTA kiinni eikä työpaikasta, oletko kelvollinen muuttamaan tänne meidän maahamme. Toivottavasti olen, kun kerran en myöntänyt lomakkeissa kuuluvani mihinkään aktivistiryhmään enkä edes käyttäväni huumavia aineita. Kaikenlaista..

Olin jo ihan varma, että lähtömme siiryy. Epäilykset olivat näköjään turhia, sillä 29. päivä näyttää nyt hyvinkin todelliselta. Se on ihan pian.

Joko nyt tärppäisi?

Fiilikset on korkealla. Enimmäkseen siksi, että P tuli kotiin. Tri-leiriltä palauduttuamme kävimme läpi hänen keräämäänsä "tiedustelusaalista". Ykkösvaihtoehtomme Laurel osoittautui tuppukyläksi ja liian rauhalliseksi jopa meille. Olisihan se kiva, jos kotikaupungissa olisi enemmän kuin yksi kahvila pääkadulla ja se pakollinen kauppakeskus, kun kerran Ameriikkaan ollaan muuttamassa. Tämä oli sinänsä arvokas havainto, sillä hakemisen vimmassa löysimme illalla paljon paremman vaihtoehdon pienen matkan päästä. Columbia on yliopistokaupunki ja virkeän oloinen paikka. Ei ollut huono uutinen sekään, että kaupungissa on aktiivinen juoksuseura (arvatkaa vain, kuka on ollut jo sinne yhteydessä??? - P) ja lenkkipolkuja satoja kilometrejä. Kertoohan se samalla jotain muutakin ympäristöstä. Kartassa vihreä on aina plussaa.

Naapurin apajilla

Entisaikaan käytiin naapurissa lainaamassa sokeria, jauhoja tai vaikka ruuvimeisseliä. Tänään "lainataan" nettiä. Tai siis ainakin minä teen niin tällä hetkellä. Aina saatavilla olevaan ja nopeaan laajakaistaan tottuneelle, asunto ilman nettiä tuntuu orvolta. Ei ehkä muuten, mutta näinä viikkoina kyllä. Melkein kaikki ulkomaillemuuttoon liittyvät asiat ovat netissä: etsitpä sitten asuntoa, olet yhteydessä tulevaan työpaikkaan tai selvität viranomaisasioita Suomessa / USAssa. Töissäkään ei viitsisi kaikkia omia asioita hoitaa. Onneksi jollain naapureistamme (joita kyllä olemme kuulleet, mutta emme vilaukseltakaan nähneet) on suojaamaton verkko. Se onkin ollut iloinen asia, erityisesti tällä viikolla, kun olemme P:n kanssa vaihtaneet päivän kuulumiset skypen välityksellä yön myöhäisinä tai aamun varhaisina tunteina. Tänään oli melkoinen puhelusessio. Mitä siitäkin nyt sanoisi.. Ehkä sen, että vähän eri tahtia me tässä sopeudumme ajatukseen muutosta ja pärjäämisestä töissä. En minäkään kuvittele sen olevan helppoa, mutta ennen kuin tiukka paikka oikeasti tulee vastaan, en jaksa asioita murehtia. Asioilla on tapana järjestyä.

Palauttelua

P lähti aamulla Washington DC:hin kongressireissulle, mutta samalla myös tutustumaan tulevaan kotiseutuun. Hassua, yleensä työkeikkamme suuntautuvat Helsinkiin, mutta näköjään DC:stä on tulossa meille "uusi" Helsinki. Väliaikaisesti. Sen lisäksi, että P pääsee katselemaan naapurustoja ja ehkä asuntojakin Laurelissa ja muualla, hän otti mukaansa maksimimäärän matkatavaroita. Kaveri Bethesdassa on luvannut säilöä tavaroitamme ruisleipäpalkkiolla. Kiitos Satu jo etukäteen.

Viikonloppu oli varsin rentouttava, siis henkisesti. Kroppa oli sitäkin kovemmalla Lidingö Loppettissa. Koska viime viikkoinen puolikas painoi vielä jaloissa, ajattelin juosta vain 15 km. Tämä lähtö oli kuitenkin jo täynnä, joten minun piti valita 30 km juoksun ja katsojan roolin väliltä. Kun kerran olin paikalle tullut, niin päätin sittenkin juosta - vaikka sitten vähän rauhallisemmin. Pienellä ennätyksen pyöristämisellä pääsin ekaan lähtöryhmään, jossa kuitenkin jättäydyin suosiolla jälkijoukkoihin. Sateen ja tuhansien juoksijoiden pehmittämät metsäpolut olivat kokemus sinänsä, samoin jyrkät ylä- ja alamäet. Niin siistiä. Vauhdinjakoni oli ilmeisen onnistunut, sillä viimeinen vitonen oli kaikkein nopein eikä legendaarinen Abborbacketkaan tuntunut kovin pahalta. Loppuaika 2.27. Hieno kisa, vaikka maalissa lenkkarit olivatkin mutaa täynnä ja kuraa oli sääristä ponnariin saakka. Kuntojuoksijan extremeä.



Tällä viikolla palautellaan ennen viikonlopun triathlon-leiriä. Huomenna Helsinkiin pitämään englanniksi esitelmää väikkäristä. Good practise.

Toispual jokke

Huh huh. Ensimmäinen vaihe muutosta takana. Kodin tavarat ja huonekalut on pakattu tiukasti varastoihin ja asustamme nyt väliaikaisessa kodissa USA-tavaroiden kanssa. Toispual jokke. Vaikka olin aloittanut tavaroiden lajittelun ja pakkaamisen ajoissa, muuttopäivänä tavaraa tuntui aina vain löytyvän lisää ja lisää. Sekös P:tä riemastutti. No, ei todellakaan. Hänellä pinna alkoi selvästi jo kiristyä iltapäivän puolella. Puoleen yöhön venyneen tavaroiden sijoittelun jälkeen itselläkin väsy pyrki pintaan, vielä kun olin jemmanut asunnon avaimen farkkujen taskuun, jotka tietysti oli hätäisesti pakattu jätesäkin alimmaiseksi. Sisälle kuitenkin päästiin ja hyvin maittoi uni uudessa paikassa. Tavaraa on edelleen paljon - liikaa mukaan otettavaksi.

Eipä silti, itsekin olisin varmaan yhtä hermona, jos joutuisin kaiken hässäkän keskellä lähtemään tekemään ensivaikutusta tuleviin työkavereihin ja etsimään asuntoa. Tänään kotoinen pulla näytti vähän lievittävän tuskaa.

Huomenna Expat-messuille Helsinkiin. Yhtenä seminaarialustuksen aiheena näyttää olevan "Miten välttää muuttostressi?". Paljon muutakin mielenkiintoista ja hyödyllistä näyttää ohjelmassa olevan. Sinne siis.

Urheilua mitäs muuta

Viikonloppu meni ruumiinkulttuuria harjoittaessa. Hauskaa oli myös saada sisko ja kapteeni-A vierailulle. Kiitos muuttoavusta! Lauantaina bodasimme kantamalla vanhaa roinaa (kaikki ei onneksi ollut omia) kierrätykseen ja aloimme pikku hiljaa täyttää kellareita. P on taitava pakkaaja, joten vielä on reilusti tilaa lopputavaroille. Niitä riittää, mutta kaikki alkaa kuitenkin olla jo laatikoissa. Iltapäivän kruunasi special-kyyti nokkakärryillä kotikatua pitkin. Siinä yritysideaa vahvahauiksiselle juoksijalle.

Illemmalla ystävien juhlissa pääsin pelaamaan pesäpalloa lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen. Alkuun pelkkä heittäminenkin tuntui vaikealta, mutta liikemuisti palaili pätkittäin ja lopussa jopa lukkarin hommat hoituivat ilman suurempia mokia. Todella kivaa puuhaa. Pitäisi päästä useammin pelaamaan.

Lauantai oli siis ei-niin-kevyt verryttelypäivä sunnuntain puolimaratonille. Koko ajan kertyvän univelan lisäksi jalat anoivat jo aamulla armoa. Voi hyvät lonkan koukistajat, pesäpalloko teidät taas herätti. Voisiko tästä jotain oppia ja alkaa treenamaan enemmän polvennostojuoksua. Kevyt maratonhölkkä ei paljoa koukistajia vahvista. No, pitkän valitusvirren jälkeen voisi olettaa, että kisa ei mennyt kovin hyvin. Päinvastoin. Ennätys 1.33,47 tuli ja naisten kisan kakkossija. Aika kertoo enemmän kisan tasosta, mutta eipä haittaa, olen tyytyväinen. Pääkaupunkijuoksun järjestäjille isot plussat järjestelyiden sujuvuudesta, upeasta reitistä ja vielä palkintorahoistakin. Enpä muista koska viimeksi meikäläinen olisi palkintorahoille päässyt. Vatsa on vieläkin sekaisin eilisestä juoksusta, mutta oli se sen arvoista.

Tänään alkoikin sitten viimeinen kotona asuttu viikko. Vauhdilla sekin menee. Se on varma.

Sinne ja tänne

Ei tässä enää ole ehtinyt synkistelemään. Illat kuluvat kaappeja tyhjentäessä, ja olohuone alkaa näyttää yhä enemmän isolta varastolta. Ehkä siitä ja sohvien puutteesta johtuen, telkkarikin on saanut olla enimmäkseen hiljaa nurkassa. Sopii minulle. Eilen piti kyllä Pako katsoa, vaikka vain tyynyillä istuen. Hassua oli, että irtisanottuani TV-luvan lokakuun alusta, heti seuraavalla viikolla postista tuli uusi maksulappu. Ensimmäinen lupapäivä 1.10. Ei ne helpolla usko.

Ei niin kiire ole, etteikö urheilla ehtisi. Varsinkin, kun kerran parhaimmat juoksuilmat ovat käsillä. Ruissalo oli jo, ensi viikonloppuna Pääkaupunkijuoksu ja sitten Lidingö Loppet . Katsotaan viikonlopun jälkeen, onko matka Ruotsissa 15 tai 30 km. Kolmen viikon kisaputki nousevalla rasituksella olisi kyllä hauska 10 - 21 - 30 km.

Nyt taas töitä. Pari esitelmää valmiiksi ja suomenkielinen artikkeli kuosiin. Sen jälkeen väikkäriaiheen voi vähäksi aikaa pistää ajatuksissa syrjään, ja alkaa miettiä tulevaa.

Haikeus

Se on nyt täällä ja ajatuksissani. Se tuli puskista, ihan varoittamatta. Nimittäin haikeus ja ikävä kaikkia ihania ystäviä ja työtovereita kohtaan. Eilen kävellessäni sateista Mannerheimintietä tajusin yllättäen, että vaikka lähtöön on vielä aikaa, en välttämättä näe enää ennen lähtöämme tiettyjä henkilöitä. Ja heitä, joita ehdin nähdä vielä monta kertaa, minun on jo nyt kaikkein eniten ikävä. Toivottavasti tämä fiilis menee pian ohi, enkä ala laskea jäljellä olevia tapaamiskertoja.

Läksiäiset

Viikonloppuna juhlittiin taas. Tällä kertaa läksiäisiä. Vähän hassulta tuntui vielä juhlia järjestää, kun lähtöön on toista kuukautta aikaa. Lähtöpäivän siirryttyä ajattelimme, että mitä sitä päivää vaihtamaan, jos sää vaikka olisi syyskuussa parempi kuin lokakuussa. Ei se kovin häävi ollut, mutta sateesta huolimatta kohtalaisen lämmin. 10-ottelu tuli kuitenkin suoritettua ja monta hienoa venymistä, kurotusta ja karjahdusta nähtiin urheilupuistossa. Illan mittaan kaikille löytyi oma Simpsons-kuvakin .

Näin jälkikäteen ajatellen, oli ehkä rennompaakin viettää yhteistä päivää reilusti etuajassa, ettei lähdön haikeat tunnelmat päässeet pilaamaan tunnelmaa. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että kummipojan antama valokuvakalenteri sai jo nyt silmät kostumaan.

Kiitos kaikille mukana olleille! Teidän ansiostanne, meillä on jo monta hyvää syytä palata takaisin koti-Suomeen.

Sunnuntaina P lähti e-crossiin ja minä jäin vaatehuonetta tyhjentämään. Todettiin illalla, että hylättyjä vaatteita tuli toisellakin siivouskerralla niin paljon, että ehkä kannattaisi vielä uudestaan varata pöytä Kirppis-Centeristä. Siinä lokakuulle tekemistä. Nyt onkin enää sitten keittiön kaapit ja kirjahylly tyhjentämättä. Hyvin menee, kun autollekin löytyi ostaja. Melkein.

Asiat etenevät

Elämä on taas tasaantunut väitöstä edeltäneen rumban tieltä. Nyt voimme kunnolla aloittaa muuttovalmistelut, siis sen raa'an työn. Siitäkös p on riemastunut. Kuulemma voisin ottaa vähän rennommin, ja jättää suunnittelut vähemmälle. No, ymmärtäähän sen, sillä yleisurheilun MM-kisat on parhaillaan menossa. Pitää saada keskittyä ja hehkuttaa rauhassa. Kyllä niissä katsottavaa ja jännitettävää minullekin riittää. Suuresti ei haittaa sekään, että kisat käydään meidän mittapuun mukaan ihan väärään kellonaikaan. YLE on tehnyt suuren urheiluteon siirrettyään suorat lähetykset nettiin.

Muutosta vielä. Vaikka kotona muuttolaatikoita ei vielä pyörikään jaloissa, muut asiat ovat alkaneet rullata. P:llä on paperit valmiina visuumihaastatteluun ja pian tarvittavat rahatkin tilillä. Myös minun asiani nytkähtivät NIA:ssa eteenpäin, kun sain toimitettua heille tutkintotodistukseni. Eilen etsimme asuntoa puoleen yöhön ja löysimmekin pari hyvää vaihtoehtoa. Suuresti oli apua
sivuista , jossa pystyy katsomaan, mitä mieltä asukkaat ovat ympäristöstä ja asunnoista. Laurel ja Columbia, siinä meidän suosikit tällä hetkellä.

Lokakuun asunnottomuuskin näyttää selviävän. Ehkä. Voipi olla, että päästään pariksi viikoksi muuton alta vapautuvaan asuntoon. Olisi kyllä hienoa, niin ei tarvitsisi ystävien tai vanhempien hermoja rasittaa asialla enempää. Alles in ordnung.

Loppuviikon ohjelmassa Chris Cornellin keikka Helsingissä, SM-duathlon Paimiossa ja kasvattajaseuran 90-vuotisjuhlat Somerolla. Näillä mennään.

Väittelyn jälkeen

Nyt on väitöspäivä takanapäin. Kaikki meni hienosti - vaikka itse sanonkin. Väitöstilaisuus oli mitä miellyttävin, kiitos arvoisan vastaväittäjän. Ei pistänyt edes tiukoille. Ennen karonkkaa tutkimusryhmän urheilulliset saivat minut puhuttua pelaamaan sulkapalloa. Ihan hullua. Hauskaa kuitenkin oli ja nostatti fiilistä entisestään ennen karonkkaa. Päivällinen Samppalinnassa oli onnistunut: ruoka oli hyvää ja puheet mainioita. Muutamat kyyneleetkin vuodatettiin. Ilta jatkui leppoisissa merkeissä Cafe Wäinössä. Vieraita tosin hämännytti itäaksentilla sopertanut tarjoilija. Hauska heppu. Ja onneksi juju paljastui kaikille loppuillasta. Kiitos kaikille mukana olleille mahtavasta illasta!

The Day

Huomenna tähän aikaan on jännät paikat, kun väitöstilaisuus alkaa. Jännitys on vielä pysynyt hyvin kurissa, kun on ollut paljon järjesteltävää. Oikeastaan odotan oikein innolla huomista. Siitä tulee hieno päivä.

Tällä kertaa ei ole enempää sanottavaa. Huomisen jälkeen sitäkin enemmän.

Back to work

Ennen elokuu merkitsi sitä, että palattiin kesän jälkeen koulun penkille. Nykyään palataan töihin ja ihan ilman uutta reppua ja penaalia. Koulu alkoi pikku hiljaa kuin tunnustellen, mutta tänä vuonna töissä edetään heti täysillä kierroksilla. Väitöspäivään on aikaa kaksi viikkoa. Vaikka olen kesäloman aikana mukavasti saanut hoidettua käytännön asioita, niitä tuntuu vieläkin riittävän. Kirjat tulivat eilen painosta. Kyllä se on hieno. Ja fiilis sen mukainen. Viikonloppuna yritän saada signeeraukset tehtyä, jotta saan kirjat kollegoille ja ystäville jakoon. Voiko parempaa ajanvietettä olla? Ehkä tässä tapauksessa kiitoskorttien kirjoittaminen, sitten kun kaikki on onnellisesti takanapäin. Mutta ei tämä etukäteistunnelmointikaan mitään epämiellyttävää ole.

Tänään saimme vähän lisäinfoa tulevasta reissusta USAan. NIAn visiting fellow -paketin koostaminen ei näköjään tapahdu ihan sormia napsauttamalla. Jotta minulla on kaikki tarvittava viisumin anomiseen, aikaa saatta vierähtää byrokratian koukeroissa 2-2½ kuukautta. Nice. Tarkoittaa sitä, että vaikka saisin tutkintoni heti väitöstä seuraavalla viikolla, lähtömme siirtyy marraskuulle. Eipä siinä muuten mitään olisi, mutta ehdimme jo vuokrata asuntomme 1.10. alkaen opiskelijakaveruksille. Heitä ei tässä tilanteessa oikeastaan voi velvoittaa asumaan toisen 9 neliön solukämpässä kahta kuukautta, vaan kyllä meidän pitää keksiä itsellemme jokin väliaikainen ratkaisu. Kuukauden sitä asuu missä vaan. Jos se edes on täyttä kuukautta.


Edessä taas aktiivinen viikonloppu. Huomenna juhlistetaan kaverin 30-vuotissynttäreitä 80-luvun hengessä. Kreppirauta ja donitsit on jo kaivettu esiin laatikoiden kätköistä. Joku raja juhlimisessa pitää kuitenkin olla (niin kuin sellainen vaara muka olisi olemassa että yli menisi), sillä seuraavana aamuna on startti triathlonkisaan. Matka on lyhyt, mutta kilpurilla kisaaminen eka kertaa haastavaa. Katsotaan, jos vaikka kuvia laittaisin tänne. Molemmista saanee hauskoja otoksia.

Kirppiksiä ja juhlahumua

Vuoden pakollinen ja ehdottomasti kesään kuuluva visiitti Somerniemen kesätorilla oli ohjelmassa viikonloppuna. Päivän teemana olivat hullunkuriset tai muuten vain huomiota herättävät hatut. Jätimme hatut kotiin, mutta osallistuimme toritouhuun myyjien roolissa. Aamukuudelta kurvasimme Helsingintien varteen auringon vasta viritellessä säteitään ja purimme farmariautollisen verran tavaroita omaan myyntiruutuumme. Jotain saimme myytyäkin (ja tavattua paljon vanhoja tuttuja), mutta valtaosan tavaroista jouduimme pakkaamaan takaisin pusseihin ja kasseihin. Niiden seuraava osoite löytyi Kirppis-centeristä. Kotiin niitä ei enää tuoda. UFF olkoon seuraava osoite.

Viikonloppuna juhlistimme myös siskon valmistumista puheterapeutiksi. Ammattiin valmistuminen on hienoa, ja varsinkin kun työtilanne alalla on erinomainen. Pitäisi järjestää enemmän juhlia. Oli aihe pieni tai suuri, juhlat ovat hyvä syy kutsua ystävät koolle. Syksyn mittaan juhlia on tiedossa lisää. Vajaan kuukauden päästä karonkka ja jatkot sekä myöhemmin syksyllä läksiäisemme. Ensi talveksi oli suunnitelmissa yhteiset 65-vuotisjuhlat. Katsotaan, saammeko juhlat järjestettyä. Ensin pitäisi löytää kavereita, jotka tulisivat paikalle. Eiköhän niitä löydy, kunhan ensin olemme asettuneet asumaan Baltimoren liepeille.

Kesämielellä

Hups heijaa, kuukausi on vierähtänyt sitä vauhtia, etten ole ehtinyt tännekään päivittää kuulumisia. Mutta eihän sitä kesällä sisällä kuulukaan istua, vaan viettää pitkiä kesäiltoja ja viikonloppuja ulkona touhuten. Ohjelmassa on ollut mm. pyöräretki historiallista Hämeen Härkätietä pitkin, juoksu- ja triathlonkisoja, saaristoviikonloppuja ja grillijuhlia.

Muuttoasiat etenevät pikkuhiljaa. Asuntoa emme vielä ole saaneet vuokrattua, mutta useampi kiinnostunut on käynyt jo visiitillä. Seuraavaksi on auton vuoro. Lisäksi olemme melkein jo varmasti päättäneet, missä haluaisimme asua seuraavat pari vuotta. Ajatus asumisesta Baltimoren betoniviidakossa ei vieläkään tunnu hyvältä vaihtoehdolta, joten olemme siirtäneet katseemme Baltimoren ja DC:n välimaastoon. Siellä pitäisi olla monta mukavaa Raision ja Naantalin kokoista kaupunkia, joissa elämä on vähän rauhallisempaa ja viihtyisempää kuin suurkaupungissa. Paikallisten city-ihmisten mielestä liiankin hidasta ja tylsää, eli luultavasti juuri meille sopivaa ;)

Väitöskirjan osalta homma alkaa, niin sanotusti, olla paketissa. Viime viikkoina olen tehnyt kirjaan enää pientä hienosäätöä ja fiilannut ulkoasua. Nyt kirja onkin sitten jo painokoneen hampaissa. Ja samalla alkoi kesäloma. Se on kesä nyt.

Kommenteista kiitos

Sain tänään esitarkastajien kommentit. Johan niitä ehdin odottaakin. Olen ihan ihmeissäni ja innoissani. Palaute oli varsin positiivista ja vähän hehkutustakin. Pienen kritiikin poikasen hollantilainen esitarkastaja sentään esitti, ihan aiheesta, mutta ei edellyttänyt mitään muutoksia käsikirjoitukseen. Mitä ihmettä? Tässäkö tämä sitten oli. Nyt vain kuulemma ulkoasu kuntoon ja sitten kirjapainoon. Sopii minulle. Kiitos ja hei.

Viimeinen juttu uunista ulos

Eilen sain iloisia uutisia JAGS-lehdestä. Neljäs artikkelini on hyväksytty julkaistavaksi heidän lehdessään. Jee! Tämä on yksi niitä gerontologisen tutkimuksen kärkilehtiä ja joskus alussa haaveilin, että jos joskus sinne jutun saisi läpi. No nyt se on totta. Ei huono fiilis. Mikä parasta, kaikki osatyöt on nyt virallisesti arvioitu ja hyväksytty lehtiin, eikä niiden hyvyyttä tarvitse enää mielessään pohtia. Vielä täytyy tietysti odottaa ja jännittää esitarkastajien kommentteja. Ohjaajalta sain vähän etukäteistietoa, ettei ainakaan toiselta esitarkastajalta ole odotettavissa pahoja kommentteja. Hollantilaisen kommentteja sen sijaan vähän jännitän. Hän on sentään aihealueen todellinen asiantuntija. Parin päivän päästä se sitten nähdään, paljonko hommaa yhteenvedossa vielä on. Voimia olen ainakin kerännyt loppurutistukseen.

Tässä välissä täytyy kiittää ohjaajiani. Mahtavia ihmisiä ja hyviä opettajia. Vaikka aikataulu on kiristynyt kiristymistään, he ovat uhranneet vapaa-aikaansa tekstieni lukemiseen ja kommentointiin. En varmasti olisi näin pitkällä, näin nopeasti, ilman heidän tukeaan.

Kodinvuokrausasiat etenevät pikku hiljaa. Olen tehnyt jo "mainoksen" asunnostamme ja pikapuolin alamme levittää sitä eri kanavien kautta. Aluksi työ- ja urheilupiireihin ja myöhemmin vähän laajemmalle. Ainakin itse uskon, että siihen vuokralainen löytyy. Itseasiassa meillä oli eilen pyöräkellarissa renkaidenvaihtotalkoiden ohessa mielenkiintoinen keskustelu ykköskerroksen naapureiden kanssa. Heillä näyttäisi olevan hieman kiinnostusta muuttaa isompaan asuntoon eikä muuttomatkakaan olisi pituudella pilattu. Vain viisi kerrosta. Saa nähdä, kehkeytyykö siitä mitään. Ainakin molempien renkaat tuli vaihdettua.

Viikonlopun puhdetöitä

Ellei perjantain häitä lasketa lukuun, tämä viikonloppu sujui pitkästä aikaa kotosalla. Viime viikot ovatkin olleet melkoista matalalentoa joko työn tai harrastusten parissa. P:n ollessa maastokisoissa Imatralla, minulla oli hyvää aikaa tehdä alustavaa inventaariota vaatteista ja muista tavaroistamme. Mistä tavaroista raaskin luopua, mitkä voisi pakata ja jemmata varastoon matkan ajaksi ja mitä mahdollisesti ottaisin mukaan reissuun. Mukaan lähtee pääasiassa vaatteita ja elektroniikkaa - kaikki muu tärkeä tallennetaan kannettavaan tai muistitikuille. Helppoa, sanon ainakin vielä. Joka tapauksessa, vein jo nyt monta paperikassillista vaatteita kellariin odottamaan kesää. Silloin menemme siskon kanssa kesätorille myymään tavaroita. Nostalgiaa luvassa. Olimme siellä myymässä tavaroitamme viimeksi ehkä 15 vuotta sitten. Huuto.net sai myös oman osansa kaappien löydöistä.

Viikonloppuun sisältyi myös vähän actionia. Kylppärin viemäri päätti tukkeutua kesken pyykinpesun. No, selvisi sekin, että koneemme kuluttaa noin 40 litraa vettä perusohjelmassa. Tuntuu suurelta määrältä, vaikka muistan jostain lukeneeni, että vielä 80-luvulla koneet kuluttivat yli 100 litraa / pesu. Vaikka kehitystä onkin tapahtunut, on se ympäristö siltikin kovilla. Mielenkiinnolla ja vähän kauhulla odotan, miten jenkeissä huolehditaan (tai ei huolehdita) ympäristöasioista. Jätteiden lajittelusta ja pyörällä kulkemisesta voi ehkä vain haaveilla. Saapa nähdä, mikä tilanne on Baltimoressa.

Asia ylitse muiden tässä päivässä oli kuitenkin havahtuminen siihen, että entisessä kodissamme majaileva vuokralainen kasvattaa hamppua omalla ikkunalaudallaan. Voitteko kuvitella. Siinä se nautintokasvi kasvaa sojotti punaisessa ämpärissä, auringonpaisteessa, kakkoskerroksen ikkunassa, kaiken kansan nähtävillä. Seuraumuksista ei vielä tiedä, mutta ei se ainakaan kovin hyvältä 18-vuotiaan kollin näkökulmasta vaikuta. Meille tämä tarkoittanee uuden vuokralaisen löytämistä. Ei siitä enempää tällä kerralla. Illalla täytyy vielä katsoa Forrest Gumpista kohtaus, jossa Forrest ja Jenny tapaavat Reflector Poolilla Washington DC:n sydämessä. Paikka on vielä maaliskuun visiitiltä hyvin muistissa, joten on kiva nähdä mitä muuta tuttua kohtauksessa näkyy.

Talkoot

Eilen taloyhtiössämme oli pihatalkoot. Osallistuin pesemällä ja kuuraamalla tuuletusparvekkeita. Yhdessä tekeminen on mukavaa ja talossa asuu paljon kivoja ihmisiä. Henki vain ei kulje, kun pari hyenaa yrittää pitää kaiken kontrollissaan. "Minä olen asunut tässä talossa 35 vuotta..." Onneksi olkoon vain sinulle. Maailma on kuitenkin vähän muuttunut niistä vuosista.

Tänään ja huomenna on vuorossa viimeinen starttikurssi. Pitopaikka on mitä mainioin. Urheilukenttä ja -seura, jossa aloitin oman "yleisurheilu-urani" 4-vuotiaana. Avauskalvokin on valittu sen mukaan. Pieni tyttö Snoopy-haalareissaan ja iso kuula olkapäällä. Ja joku vielä kysyy, mistä se sinnikkyys on peräisin.

Alku

Tästä se lähtee. Raportointi fiiliksistä ennen muuttoa, muuton temmellyksessä ja elämästä sen jälkeen. Määränpäänä on Baltimore, Marylandissa USAn itärannikolla. Vasta viimeisen parin viikon aikana olen antanut muuttoajatuksille tilaa mielessäni, vaikka asia on ollut tiedossa jo toista kuukautta. Lähetettyäni väikkärin esitarkastukseen energiaa on vapautunut asioiden järjestelyyn ja tulevaisuuden pohdintaan. Olo on yllättävän rauhallinen. Paljon rauhallisempi kuin P:lla. Muuttoon on vielä niin paljon aikaa, eikä ajankohtakaan ole kiveen hakattu, ettei monia asioita vielä edes pysty järjestelemään. Olemme sentään saaneet työlistan kuntoon, exceliin tietysti, josta hommien etenemistä voi seurata. Monta asiaa on jo kunnossa ja vielä useampia vireillä. Oman asunnon kohtalo on niistä ehkä se tärkein. Toivottavasti löydämme hyvän vuokralaisen.