Hups heijaa, kuukausi on vierähtänyt sitä vauhtia, etten ole ehtinyt tännekään päivittää kuulumisia. Mutta eihän sitä kesällä sisällä kuulukaan istua, vaan viettää pitkiä kesäiltoja ja viikonloppuja ulkona touhuten. Ohjelmassa on ollut mm. pyöräretki historiallista Hämeen Härkätietä pitkin, juoksu- ja triathlonkisoja, saaristoviikonloppuja ja grillijuhlia.
Muuttoasiat etenevät pikkuhiljaa. Asuntoa emme vielä ole saaneet vuokrattua, mutta useampi kiinnostunut on käynyt jo visiitillä. Seuraavaksi on auton vuoro. Lisäksi olemme melkein jo varmasti päättäneet, missä haluaisimme asua seuraavat pari vuotta. Ajatus asumisesta Baltimoren betoniviidakossa ei vieläkään tunnu hyvältä vaihtoehdolta, joten olemme siirtäneet katseemme Baltimoren ja DC:n välimaastoon. Siellä pitäisi olla monta mukavaa Raision ja Naantalin kokoista kaupunkia, joissa elämä on vähän rauhallisempaa ja viihtyisempää kuin suurkaupungissa. Paikallisten city-ihmisten mielestä liiankin hidasta ja tylsää, eli luultavasti juuri meille sopivaa ;)
Väitöskirjan osalta homma alkaa, niin sanotusti, olla paketissa. Viime viikkoina olen tehnyt kirjaan enää pientä hienosäätöä ja fiilannut ulkoasua. Nyt kirja onkin sitten jo painokoneen hampaissa. Ja samalla alkoi kesäloma. Se on kesä nyt.
More good news: USDA is requiring testing of raw milk
1 päivä sitten
1 kommentti:
Oikein!
Lähetä kommentti