Urheilua mitäs muuta

Viikonloppu meni ruumiinkulttuuria harjoittaessa. Hauskaa oli myös saada sisko ja kapteeni-A vierailulle. Kiitos muuttoavusta! Lauantaina bodasimme kantamalla vanhaa roinaa (kaikki ei onneksi ollut omia) kierrätykseen ja aloimme pikku hiljaa täyttää kellareita. P on taitava pakkaaja, joten vielä on reilusti tilaa lopputavaroille. Niitä riittää, mutta kaikki alkaa kuitenkin olla jo laatikoissa. Iltapäivän kruunasi special-kyyti nokkakärryillä kotikatua pitkin. Siinä yritysideaa vahvahauiksiselle juoksijalle.

Illemmalla ystävien juhlissa pääsin pelaamaan pesäpalloa lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen. Alkuun pelkkä heittäminenkin tuntui vaikealta, mutta liikemuisti palaili pätkittäin ja lopussa jopa lukkarin hommat hoituivat ilman suurempia mokia. Todella kivaa puuhaa. Pitäisi päästä useammin pelaamaan.

Lauantai oli siis ei-niin-kevyt verryttelypäivä sunnuntain puolimaratonille. Koko ajan kertyvän univelan lisäksi jalat anoivat jo aamulla armoa. Voi hyvät lonkan koukistajat, pesäpalloko teidät taas herätti. Voisiko tästä jotain oppia ja alkaa treenamaan enemmän polvennostojuoksua. Kevyt maratonhölkkä ei paljoa koukistajia vahvista. No, pitkän valitusvirren jälkeen voisi olettaa, että kisa ei mennyt kovin hyvin. Päinvastoin. Ennätys 1.33,47 tuli ja naisten kisan kakkossija. Aika kertoo enemmän kisan tasosta, mutta eipä haittaa, olen tyytyväinen. Pääkaupunkijuoksun järjestäjille isot plussat järjestelyiden sujuvuudesta, upeasta reitistä ja vielä palkintorahoistakin. Enpä muista koska viimeksi meikäläinen olisi palkintorahoille päässyt. Vatsa on vieläkin sekaisin eilisestä juoksusta, mutta oli se sen arvoista.

Tänään alkoikin sitten viimeinen kotona asuttu viikko. Vauhdilla sekin menee. Se on varma.