Dress code

Juuri kun olen vähän alkanut ymmärtää täkäläisiä, niin tänään oli taas päivä, jolloin monta asiaa meni yli ymmärryksen. Esimiehemme tuli tänään huomauttamaan meille, siis minulle ja toiselle vasta aloittaneelle tutkijakolleegalleni, että sairaalarakennuksessa on dress code. Farkut ja matalapohjaiset kengät ovat nou nou, pitää olla vähän siistimpää vaatetusta yllä. Vai sillä tavalla. Mitä tuohonkin nyt sanoisi. Kiva, että kerroitte meillekin säännöistä. Toki on niin, että osa työntekijöistä pukeutuu varsin virallisesti ja viimeisen päälle, mutta kyllä joukosta löytyy myös kuluneiden samettihousujen ja vanähtäneiden villapaitojen kannattajia. Ehkä sairaalan (jonka tiloissa vain oleilemme) profiilia halutaan nostaa ja uudet tulokkaat pyritään heti opettamaan talon tavoille. Ei kai tässä nyt kuitenkaan koko vaatevarastoa tarvitse uusia. Jos vaihtaisin vain farkut ”suoriin housuihin” ja ottaisin korkokengät laatikkoon virallisten tilaisuuksien varalta. Tehdään kompromissi.

Kotiin lähtiessä minua opastettiin taas. Osastomme sijaitsee viidennessä kerroksessa ja olen ottanut tavaksi kävellä portaat alas kotiin lähtiessäni. Mutta mutta.. Tänään jäin verekseltään vartijalle kiinni teoistani ja sain läksytyksen siitä, että portaita ei oikeastaan ole tarkoitettu kävelemiseen. Vain jos talossa on tulipalo tai muuten uhkaava tilanne, vasta silloin saa pistää tossua toisen eteen. Tosissaan hän oli. Minua hän ei vakuuttanut. Portaat kutsuvat taas ensi viikolla.

Että sellaista. Näin alkuun kaikki erilainen pistää silmään ja tarttuu korvaan. Entä sitten, kun palaamme takaisin Suomeen??

Oikeasti, tämänpäiväisestä huolimatta, elämä täällä on oikein mukavaa.

Counting steps

Olen tehnyt viime paivinä pienimuotoista kartoitusta päivittäisestä fyysisen aktiivisuuden määrästä. Askelmittari aamulla vyötärölle ja menoksi. Tavallisena työpäivänä askeleita kertyy 2500–3000 eli ei kovin mairittelevaa määrää, vaikka sentään yritän jättää auton parkkipaikan takimmaiseen nurkkaan. Illalla jos lähtee käymään ruokakaupassa – sinne mennään tietysti autolla – voi saada kokoon 1000–2000 lisäaskelta. Alle 5000 askelta ei ole paljon mitään. Ainakaan terveysliikuntasuositusten mukaan. Senpä vuoksi pitää panostaa vapaa-ajan liikuntaan. Jo 5 kilometrin aamulenkillä saa korotettua askelmäärän yli tavoiteltavan 10 000 askelen.

Asuinpaikkamme valinta on osunut liikuntamahdollisuuksien puolesta napakymppiin. Kotikaupungissamme on paljon kävelyteitä ja ulkoilualueita, joissa voi turvallisin mielin käydä lenkillä. Aamulenkin vakiovieraana tapaamme usein herra haikaran lammen rannalla ja pikku oravia, jotka vilistävät jaloissa. Pari kertaa olemme melkein törmänneet peuraan. Luontoa riittää ja se on meille mieluinen juttu.

Pari pientä miinusta ulkoiluharrastukseen liittyy. Kaikki tiet ja polut ovat täällä päällystettyja, joten hiekkateitä ja Ruissalon ulkoilureittejä alkaa olla jo ikävä. Akillesjänteeni alkoivatkin heti ensimmäisellä viikolla vihoitella ja jouduin tossuostoksille. Tukevammat kengät paremmilla vaimennuksilla, kiitos. Heti helpotti.

Toinen, vähän rajoittavampi tekijä on valaistus. Ainakaan meidän kulmilla ei juuri tunneta katuvaloja, ei autoteillä eikä varsinkaan jalkakäytavillä. Jos lenkille haluaa lähteä, niin vaihtoehtona on juosta otsalampun ja talojen ulkovalaistuksen voimalla tai kiertää 3 km lenkkiä ostoskeskuksen ympäri. Tämän vuoksi käynkin mieluummin aamulla ulkoilemassa ja sitten päiväsaikaan viikonloppuisin. Silloin on valoisaa ja rauhallista. P:lla on toisin, kun illallakin pitää päästä treenaamaan. Mutta hän onkin maalta kotoisin. Eikä sielläkään ole katuvaloja :)

Happy Thanksgiving!

Taalla vietetaan tanaan kiitospaivaa, joka virallisesti korkkaa syksyn juhlakauden avatuksi. Toiset juhlivat Kiitospaivaa uskonnollisista syista ja toiset sadonkorjuukauden paattymisen kunniaksi. Tarkeinta on juhliminen koko perheen voimin. Sivusta seuraten edellispaivien hulina muistuttaa meidan joulunalusaikaamme. Kaupasta ostetaan ruokaa ja muuta rekvisiittaa karrykaupalla ja Kiitospaivan aatto vietetaan liikenneruuhkassa ajettaessa kohti sukulaisia.

Itse tulin toihin (ansaitsemaan extra-vapaapaivaa joululomaan), vaikka paiva kansallinen vapaapaiva onkin. Meille kyseinen paiva ei aiheuta viela minkaanlaisia varinoita. Kalkkunaakaan emme ostaneet silla pienin (5 kg), jonka kaupasta loysimme, olisi riittanyt kattamaan parin viikon proteiinin saantitarpeen. Tyopaikalla on ihan autiota, niin kuin oli aamuliikenteessakin. Taitaa olla niita harvoja paivia vuodessa, jolloin takalainen halina hiljenee ja vaki rauhoittuu. Ihan ilman Kiitospaivan kokemuksia emme mekaan jaa, silla taalla sairaalassa jarjestetaan iltapaivalla Thanksgiving Dinner. Menemme sinne tutustumaan paivan teemaruokiin.

On muuten lamminta. Melkein +20 astetta. Tuntui oudolta lahtea aamulenkille t-paidassa, kun tassa valilla on joutunut jo kayttamaan pipoa ja sormikkaita. Nopeat saanvaihtelut ovat taalla yleisia. Aamulla lahdet kaatosateessa toihin, ja illalla palaat kotiin mita kauniimmassa saassa. Seuraavana paivana taas jotain muuta. Sen vuoksi taalla saa tuntuu olevan viela isompi puheenaihe kuin Suomessa. Televisiossakin on useita pelkille saatiedotuksille omistettua kanavaa. Siina vertailussa Visa ja Mette jaavat kylla toiseksi.

Invitation to the Independence Day Reception

Tänään oli postilokeroon tullut suomalaissydäntä lämmittävä kirje. Kirje, joka oli varustettu Leijonavaakunalla. Kutsu Itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Ei nyt sentään Helsinkiin Tarjaa kättelemään, mutta sentään USA:n Suomen suurlähetystöön. Tiedä sitten millaiset juhlat on tiedossa, mutta tämän lähemmäksi "Linnan juhlia" emme varmaankaan koskaan tule pääsemään. Kutsussa ei ollut varsinaista iltapukuvaatimusta, joten ehkä en tällä kertaa lähde iltapukua teettämään :) Ai mitenkä saimme nimemme kutsuvieraiden listaan? Ihan vain ilmoittautumalla oikeaan aikaan oikealle henkilölle.

Päivä on muutenkin ollut varsin mainio. P sai Suomesta kivoja uutisia. Lisäksi aamulla kävimme paikallisessa Kelan toimistossa anomassa sosiaaliturvatunnusta. Ennakko-odotuksiin nähden käynti sujui hyvinkin jouhevasti. Pääsimme tiskille alle tunnin jonotuksella ja saimme molempien asiat kerralla kuntoon. Töissä pääsin vihdoinkin tutustumaan uuteen tutkimusaineistoon. Aloitan italialaisista vanhuksista. Vähänkö olen innoissani.

Nyt vielä jakson Serranon perhettä nettitelkusta ja sitten nukkumaan.

Paperwork, paperwork

Kolme päivää postdoc-tutkijana työtä takana. Aikamoista alkuhässäkkää tämä on ollut, kuten aina uudessa työpaikassa.

Tänään on ollut virallisten asioiden hoitopäivä. Ensin taiteilin itseni aamuisessa kaatosateessa Baltimoren toiselle puolelle vesiliirtoa vältellen, John Hopkinsin sairaalaan, josta lähdimme yhteiskyydillä NIH:in pääkallopaikalle Bethesdaan. Kävin anomassa itselleni NIH:in kulkuluvan, antamassa näytteen sormenjäljistäni (otettiin samalla tavalla sormia rullaten niin kuin leffoissa tehdään) sekä hoitamassa työsuhdeasioita kansainvälisessä yksikössä. Joka paikassa sama homma. Täyttäisitkö tästä muutaman lomakkeen...nimi, osoite, työnimike, kustannuspaikka ym. Vaikka tiedot ilmeisesti tallennetaan (jos tallennetaan) tietokoneelle, joka yksiköllä on oma järjestelmänsä, eivätkä eri yksiköiden järjestelmät keskustele toistensa kanssa. Tiedot ovat kuitenkin varmassa tallessa, paperikansioissa, varmaan 30 vuoden kuluttuakin. Niin edistyksellistä, että.. Kyllä tänäänkin lomakkeita täyttäessä tuli ikävä Suomen systeemejä. Ei papereiden kahistelua sermien takana eikä rassaavaa jonotusta odotushuoneissa.

Muuten aikani on valtaosin mennyt orientaatiomateriaalia kahlatessa. Tutustuttavaa ja opeteltavaa on paljon - onneksi TÄMÄ materiaali on pääosin nettikurssien muodossa. Laskujeni mukaan listalla on 11 aihealuetta, joihin minun pitää perehtyä ja osasta suorittaa jopa pikkukokeet. Tutuksi ovat tulleet NIH:in organisaatio, tutkimuseettiset periaatteet, terveydenhuollon lait, ohjeet vajaakuntoisten tasa-arvoisesta kohtelusta ja seksuaalisen häirinnän raportoimisesta. Nipussa on mukana tietysti myös tuhti tietopaketti turvallisuusasioita terroristihyökkäyksiä unohtamatta. Sain sentään puhuttua, ettei minun tarvitse tehdä koe-eläintutkimukseen liittyvää testiä. Onneksi.

Tieteellinen panokseni on tähän mennessä ollut varsin vähäinen. Oppimiskokemukseksi voi kuitenkin varmaan laskea sen, että olen tavannut useita henkilöitä, joiden nimiä olen ennen vain lukenut journalien kirjoittajalistoista. Uusia työkavereita.

Ensi viikolla pääsen toivottavasti aloittamaan sitten jo "oikeat" työt.

Back to work

Huomenna alkavat työt - tai oikeastaan tänään. Meni vähän päivä pitkäksi, kun tuli säätämistä vakuutusyhtiön kanssa. Selvisi myös, että meidän pitää ajaa Marylandin ajokortti mitä pikimmin, sillä kansainvälisestä kortista ei ole tässä osavaltiossa paljon apua. Ajokortin saaminen taas edellyttää sosiaaliturvatunnuksen omistamista. Siispä virastoja kiertämään. Mielenkiintoista nähdä miten asiat viranomaisten kanssa sujuvat, kaupan ja palvelujen puolella asiakas tuntuu olevan lähes aina oikeassa.

Töiden alkua on oikeasti jo viime päivinä vähän odottanutkin, sitähän varten tänne oikeasti tultiin. Oli kuitenkin hyvä ratkaisu tulla maahan vähän etuajassa. Nyt on perusasiat kunnossa ja ympäristö tullut tutuksi. Tuntuu ihan kodilta. Ainakin kakkoskodilta. Viime viikolla kävimme tutustumassa molempien työpaikkoihin ja selvitimme jouhevimmat ajoreitit. Minulla työmatka on ihan kohtuullinen, vain 20-40 minuuttia, liikenteestä riippuen. P:llä vähän pidempi ja ruuhkaisempi. Autoja, liittymiä ja vauhtia on riittävästi, mutta kyllä siellä massan mukana ajaa, kun vain tietää mihin on menossa. Kartan lisäksi vilkusta on tullut tärkein matkakumppanini. Vilkulla pääsee, toisin kuin vaikka Aninkaistenmäessä.

Learning by doing

Päällisin puolin elämä täällä tuntuu ihan samanlaiselta kuin koti-Suomessa. Mutta onpa ensimmäisen viikon aikana tullut vastaan monta hauskaa ja vähemmän hauskaa tilannetta, joihin aiemmin ei ole joutunut. Oppia ikä kaikki.

Opettele kirjoittamaan numerot oikein. Tässä toissapäivänä kun olimme kirjoittamassa pankissa käteisshekkiä, ihmettelimme miten luvut eivät millään täsmää. P:n kirjoittama 1 oli tulkittu numero seiskaksi ja sotku oli valmis. Eli ykkösistä ja seiskoista viivat pois, niin laskut hoituvat sujuvammin. Shekeillä pelaaminen onkin kokonaan oma taitolajinsa ja opettelemisen paikka. Vain harva iso yhtiö tarjoaa mahdollisuuden maksaa laskut internetissä, muuten laskut on hoidettava perinteisesti sekeillä. Tänään juuri tilasimme nipun nimellisiä shekkejä. Kun Suomessa saa valita mieleisensä pankkikortin taustakuvan, niin täällä pääsimme valitsemaan kymmenistä eri shekkien taustakuvista. Päädyimme maailmankarttaan.

Käytä kuivausrumpua kohtuudella. Ihastuneena kuivausrummun tehokkuuteen pyöritimme pyykkejä turhan kauan koneessa. Lopputuloksena ihanan lämpimät, mutta kutistuneet vaatteet. Onneksi ei tullut suurta vahinkoa ja itse asiassa omat vähän venahtaneet farkut istuvat nyt paremmin kuin aiemmin. Ihmettelyä ovat myös aiheuttaneet kauppojen pitkät hyllyrivit pyykinpesuaineita ja oheistuotteita. Tällä viikolla olen mm. oppinut, että pyykkejä voi pehmentää kuivausrummussa erityisillä liinoilla ja pöyhintäkuulilla. Tuoksullisia tottakai.

Malttia kaasuhellan käyttöön. Kodinhoitohuoneesta jos siirrytään keittiön puolelle, niin kaasuhellan ja -uunin käyttö ekaa kertaa oli kanssa aika jännää. Ajattelin, että saan kaasukellon heti soimaan, mutta sen sijaan melkein herätin palovaroittimen. Aamupuuro oli palaa kattilan pohjaan, sillä hella olikin tavallista ärhäkämpi. Nyt homma jo sujuu, vaikka vieläkin ihmettelen kaasu-uunin toimintaa. Sämpylät sillä kuitenkin jo onnistuin paistamaan.

Ei kannata imuroida iltasella. Ostimme eilen yhdeltä NIH:in työntekijältä imurin –sellaisen työnnettävän. Sitä piti tietysti heti päästä kokeilemaan, vaikka olikin jo aika myöhä. Ei ollut ihan pieni ääni, mitä vekotin päästi sisuksistaan. Totesin, että on parempi jättää imurointi reilusti päiväsaikaan. En tiedä, ovatko täkälaiset imurit kaikki yhtä äänekkäitä, mutta imutehossa ainakin löytyy. Se onkin toivottavaa, kun keittiötä lukuunottamatta lattiat on verhoiltu kokolattiamatolla. Positiivista on kuitenkin ollut huomata, ettei uusi seinästä seinään mattomme ole aiheuttanut juurikaan hengityselinoireita.

Totuttele muovipusseihin. Niitä on ja paljon. Ilman muovipussia tai kymmentä et pääse ruokakaupasta tai mistään muustakaan kaupasta kotiin. Kaikki pakataan pusseihin ja mielellään vain pari tavaraa samaan pussiin. Mitä suurempi tavara, sitä suurempi kassi on kassaneidillä tarjota. Ja hämmästys on suuri, joskus jopa loukkaantunut, kun sanoo kuljettavansa tavaran ilman muovipussia kotiin. Eihän se käy päinsä, vaikka maitokanisterissa olisi kantokorva tai tyynypussissa kantokahva. Tämä ottaa tosi koville, sillä Suomessa olemme tottuneet tekemään kauppareissut aina kangaskassien kanssa. Pitäisikö alkaa virkkaamaan jotain muovimattoja vai mihin nämä pussit saa kadotettua? Luomukaupassa oli sentään paperikasseja tarjolla. Samanlaisia kuin viinakaupassa :)

Älä mene nälkäisenä autokauppaan tai hoitamaan asioita mihinkään muuallekaan. Aikaa nimittäin kuluu – yllättävän paljon. Tämän totesimme hoitaessamme ensimmäisen viikon aikana asioita siellä ja täällä. Suomessa on tottunut siihen, että asiat hoituvat rivakasti ja luotettavasti, muutamalla napin painalluksella. Täällä kaikki kestää ja täytettäviä papereita riittää. Laskimme juuri, että olemme viettäneet esimerkiksi autokaupassa sisällä istuen kaikkiaan lähemmäs 10 tuntia. Kaiken huippuna viime torstain viisi tuntia! Sama juttu oli pankissa, kännykkäliittymiä avattaessa ja vuokrasopimusta kirjoittaessa. Vähän jo arveluttaa, mihin kaikkeen olemme nimemme laittaneet ja mihin sitoutuneet. Ainakaan autovakuutusasiat eivät vielä ole meille täysin selvinneet. Huomenna yritän soittaa vakuutusyhtiöön uudestaan, kun tänään en kehdannut viidettä kertaa pyytää virkailijaa selittämään asiaa. Kun ei tajua, niin ei tajua. Toisaalta vähän hymyilyttää se varovaisuus, jolla täällä sopimuksia tehdään. Myyjän vastuu ja asiakkaan valitusoikeus rajataan sopimuksilla minimiin. Ettei vaan joku tule ja haasta oikeuteen...

Can't believe

En ollut uskoa, mitä aamulla kuulin Suomen uutisista. Tällä mantereella koulujen ampumavälikohtauksia sattuu silloin tällöin, mutta että Suomessa. Todella surullista. Nuoren kollin ajatusmaailmassa on ollut jotain täysin pielessä. Pahasti. Tuusulan tapahtumat pyörivät täälläkin jo CNN:n ja muiden kanavien uutisissa. Huonoille uutisille löytyy aina tilaa. Sitähän ne ampujat juuri tavoittelevat. Huomiota.

Lämpimät osanottoni uhrien omaisille. Sytytämme huomenna muistokynttilän myös täällä. Sen voi tehdä myös täällä.

Olin tänään ajatellut päivittää blogia omista kuulumisista. Nyt ei huvita. Ehkä myöhemmin.

A new life

Taalla sita ollaan. Jo viidetta paivaa. Ensimmainen yo uuden kodin lattialla takana ja nena tukossa ilmastoinnista. No, se on pienta kaiken taman pyorityksen keskella. Uuden elaman rakentaminen pala palalta kay ihan tyosta. Asunnon lisaksi olemme jo hankkineet kannykat ja liittymat, avanneet pankkitilin ja kiertaneet autokauppoja vuokra-auton kanssa. Ja tietysti tehneet vahan hankintoja uuteen kotiin. Sanky viela puuttuu, mutta tanaan aukeaa netti ja kaapeli. Ne ovat tarkeita. Skype laulaa viikonloppuna.

Ihan huikeaa ja valilla vahan hammentavaa. Satu oli jarjestanyt meille tervetuliaisillallisen tyokavereidensa kanssa, kun saavuimme maanantai-illalla perille. Keskiviikkona kavimme katsastamassa DC:n Halloween-humua. Vahan kuin wappu meilla, mutta ilman humalaisten orvellysta. Autotkin loysimme ja teimme kauppaa eilen viisi tuntia (!!). Ja tanaan homma jatkuu, kunhan saamme rahat toimitettua heille oikeassa muodossa. Ihan helppoa se ei ole, silla paikallisella tilillamme on vasta 25 dollaria ja rahojen siirto Suomesta kestaa monta pankkipaivaa. Onneksi on pankkiautomaatit ja Visa-kortti. Seuraavaksi lahdemmekin pankkiin kirjoittamaan shekkia autokauppaan. Sita ennen P joutuu renkaanvaihtopuuhiin, ja mina tulin blogia paivittamaan :), kun autonrengas oli yon aikana tyhjentynyt.

Kaikki hyvin. Hyvaa viikonloppua sinne.