Counting steps

Olen tehnyt viime paivinä pienimuotoista kartoitusta päivittäisestä fyysisen aktiivisuuden määrästä. Askelmittari aamulla vyötärölle ja menoksi. Tavallisena työpäivänä askeleita kertyy 2500–3000 eli ei kovin mairittelevaa määrää, vaikka sentään yritän jättää auton parkkipaikan takimmaiseen nurkkaan. Illalla jos lähtee käymään ruokakaupassa – sinne mennään tietysti autolla – voi saada kokoon 1000–2000 lisäaskelta. Alle 5000 askelta ei ole paljon mitään. Ainakaan terveysliikuntasuositusten mukaan. Senpä vuoksi pitää panostaa vapaa-ajan liikuntaan. Jo 5 kilometrin aamulenkillä saa korotettua askelmäärän yli tavoiteltavan 10 000 askelen.

Asuinpaikkamme valinta on osunut liikuntamahdollisuuksien puolesta napakymppiin. Kotikaupungissamme on paljon kävelyteitä ja ulkoilualueita, joissa voi turvallisin mielin käydä lenkillä. Aamulenkin vakiovieraana tapaamme usein herra haikaran lammen rannalla ja pikku oravia, jotka vilistävät jaloissa. Pari kertaa olemme melkein törmänneet peuraan. Luontoa riittää ja se on meille mieluinen juttu.

Pari pientä miinusta ulkoiluharrastukseen liittyy. Kaikki tiet ja polut ovat täällä päällystettyja, joten hiekkateitä ja Ruissalon ulkoilureittejä alkaa olla jo ikävä. Akillesjänteeni alkoivatkin heti ensimmäisellä viikolla vihoitella ja jouduin tossuostoksille. Tukevammat kengät paremmilla vaimennuksilla, kiitos. Heti helpotti.

Toinen, vähän rajoittavampi tekijä on valaistus. Ainakaan meidän kulmilla ei juuri tunneta katuvaloja, ei autoteillä eikä varsinkaan jalkakäytavillä. Jos lenkille haluaa lähteä, niin vaihtoehtona on juosta otsalampun ja talojen ulkovalaistuksen voimalla tai kiertää 3 km lenkkiä ostoskeskuksen ympäri. Tämän vuoksi käynkin mieluummin aamulla ulkoilemassa ja sitten päiväsaikaan viikonloppuisin. Silloin on valoisaa ja rauhallista. P:lla on toisin, kun illallakin pitää päästä treenaamaan. Mutta hän onkin maalta kotoisin. Eikä sielläkään ole katuvaloja :)