Elämä on taas tasaantunut väitöstä edeltäneen rumban tieltä. Nyt voimme kunnolla aloittaa muuttovalmistelut, siis sen raa'an työn. Siitäkös p on riemastunut. Kuulemma voisin ottaa vähän rennommin, ja jättää suunnittelut vähemmälle. No, ymmärtäähän sen, sillä yleisurheilun MM-kisat on parhaillaan menossa. Pitää saada keskittyä ja hehkuttaa rauhassa. Kyllä niissä katsottavaa ja jännitettävää minullekin riittää. Suuresti ei haittaa sekään, että kisat käydään meidän mittapuun mukaan ihan väärään kellonaikaan. YLE on tehnyt suuren urheiluteon siirrettyään suorat lähetykset nettiin.
Muutosta vielä. Vaikka kotona muuttolaatikoita ei vielä pyörikään jaloissa, muut asiat ovat alkaneet rullata. P:llä on paperit valmiina visuumihaastatteluun ja pian tarvittavat rahatkin tilillä. Myös minun asiani nytkähtivät NIA:ssa eteenpäin, kun sain toimitettua heille tutkintotodistukseni. Eilen etsimme asuntoa puoleen yöhön ja löysimmekin pari hyvää vaihtoehtoa. Suuresti oli apua
sivuista , jossa pystyy katsomaan, mitä mieltä asukkaat ovat ympäristöstä ja asunnoista. Laurel ja Columbia, siinä meidän suosikit tällä hetkellä.
Lokakuun asunnottomuuskin näyttää selviävän. Ehkä. Voipi olla, että päästään pariksi viikoksi muuton alta vapautuvaan asuntoon. Olisi kyllä hienoa, niin ei tarvitsisi ystävien tai vanhempien hermoja rasittaa asialla enempää. Alles in ordnung.
Loppuviikon ohjelmassa Chris Cornellin keikka Helsingissä, SM-duathlon Paimiossa ja kasvattajaseuran 90-vuotisjuhlat Somerolla. Näillä mennään.
More good news: USDA is requiring testing of raw milk
1 päivä sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti