Jouluaaton kohokohta oli kuulla jouluntoivotukset kummipojalta. Hauska oli myös jutella molempien vanhempien ja siskojen kanssa. Kyllä Skype on kätevä. Videoyhteydestä puhumattakaan. Ihan kuin emme olisikaan poissa kotimaasta. Paitsi... Eilen ja tänään aurinko on paistanut siniseltä taivaalta ja lämpömittari näyttänyt +10 astetta. Olo on oikeastaan enemmänkin wappuinen kuin jouluinen. Taitaa olla melkein sama juttu Suomessa.
Neljän päivän joululoma on kuitenkin ollut oikein mukava. Ensimmäinen viikonloppu, kun olemme vain olleet kotioloissa. Lauantaina tosin juhlistimme joululoman alkua pomoni järjestämillä kemuilla hänen kotonaan. P niistä jo ehti kirjoitella, joten ei siitä sen enempää. Paitsi, että mukavaa oli. Ja sunnuntaina saimme odotetut yövieraat Suomesta. Ruispainoitteisten tuliaisten lisäksi kavereilla oli hienoja uutisia kerrottavanaan. Parin päivän päästä seuraamme heitä pohjoiseen.
Rentoa rentoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti