The end of 2008

Joululoma on takanapain ja taas on alkanut arkinen aherrus. New Yorkin reissu oli oikein kiva, mutta meni taysin erilaisissa merkeissa kuin ennakoimme. Ensinnakin, naivisti ajattelin, etta kaupunki olisi joulunaikaan rauhallinen ja turisteja ei olisi niin paljoa liikkeella. Ja viela mita. Turistikohteet ja kadut niiden ymparilla pullistelivat eurooppalais- ja asialaisturisteja ja joka paikkaan sai varautua jonottamaan. Mita mahtaakaan meno olla talla viikolla ja Uuden Vuoden aattona? Suositellaan vain hyvahermoisille ja tungoksessa viihtyville. Toiseksi, odotus siita, etta nyt otamme ihan lunkisti, ei myoskaan patenyt. Kaupungissa on vain liikaa mielenkiintoista nahtavaa, ettei paivaan montaa lepohetkea mahtunut. Talla kertaa pysyttelimme enimmakseen Manhattanin Uptownissa ja keskuspuiston ymparistossa. Kiertelimme museoita ja kavimme katsastamassa ostoskatujen joulukoristuksia. Keskustan alennusmyynnit kiersimme suosiolla.


Mutta nyt siis takaisin jo toissa. Viela ennen huomista pitaisi viimeistella vastaus reviewereille liittyen uusimpaan biomarkkeri ja lihasvoima –artikkeliimme ja kirjoittaa itse refereepalaute yhdesta artikkelista. Nama jos saan tehtya, niin uusi vuosi olisi kiva aloittaa uusien projektien kanssa. Ensimmaiset tulokset ”Voiko lihavuus olla terveellista?” –tutkimuskokonaisuudesta alkavat olla koossa ja kassari pitaisi valmistua tammi-helmikuun kuluessa. Tama projekti saa jatkoa tulevaisuudessa, ainakin parin artikkelin verran. Mukavinta siina on, etta teen sita yhdessa parin muun nuoremman tutkijan kanssa. Senioreiden opastaessa taustalla.

Huomenna juhlistamme uuden vuoden vaihtumista neljan mailin juoksukisalla ja jatkoilla juoksukaverin luona.

Onnea ja iloa kaikille uuteen vuoteen 2009!

Christmas Holiday

Onpa rentoa. Niinhän jouluna kuuluukin olla. Tosin joulufiilikseen piti virittäytyä tänä vuonna pikavauhdilla. 24. päivä oli minulla vielä 'normaali' työpäivä, mutta pidimme kiinni traditioista ja söimme jouluaterian aattoiltana. Perinteisiä laatikoita ja rosollia emme tehneet, mutta muuten oli suomalaisittain tuttuja kinkkua, kalkkunaa ja lohta pöydässä. Joulun herkku oli kuitenkin muusi ja lihapullat :) Aattoilta sujui pukin paketeista löytyneitä Imagea, Soundia ja Suomen Kuvalehteä lueskellen. Harvinaisen leppoisaa.

Ettei ruhtinaallisen pitkä nelipäiväinen joululoma menisi 'hukkaan', päätimme pakata reput ja suunnata kohti New Yorkia. Bussi lähtee Baltimoresta tunnin kuluttua ja viiden tunnin päästä olemme toivottavasti jo Rockefeller Centerissä luistelemassa. Tai jossain muualla. Joulun kunniaksi tiukat aikataulut ja suunnitelmat saavat unohtua. Siis kohtuuden rajoissa..

Back and forth

Aktiivisuustasoni on ollut viimeisen parin viikon aikana sen verran kiivas, etta olen jaanyt tavoitteestani paivittaa blogia vahintaan kerran viikossa. On ollut jouluhassakkaa, asioita Suomen suuntaan ja TOITA.

Luulin jo, etta sain yliotteen hankalaksi osoittautuneista pitkittaisnanalyyseista liittyen lihasvoiman muutoksiin varhaisaikuisuudesta vanhuuteen. Mutta mita viela. Menin vain enemman solmuun. Teoriassa 1950-luvulta asti kaynnissa ollut BLSA
on mita optimaalisin aineisto gerontologille, mutta kaytannossa vastassa on monet haasteet, joihin en pysty juurikaan vaikuttamaan. Mittarit, tutkijat ja potilasaineisto ovat ehtineet moneen kertaan muuttua matkan varrella ja tassa yhtalossa vain kaymassa oleva postdoc lahtee helposti tuuliajolle.

Taytyy tunnustaa, etta viimeiset viikot ovat olleet kaikkein tuskaisempia koko USA-aikana. Huomasin laskevani jaljella olevia kuukausia kotiin paluuseen ja miettia mita kaikkea mukavaa kotona on odottamassa. Onneksi talla viikolla palaveri pomon kanssa aukaisi solmuja ja aloin taas uskoa tutkimuksen valmistumiseen. Ei pida kuulemma yrittaa liian vaikeaa. Toisaalta pitaa uskaltaa kokeilla uutta ja erilaista. Hmmm.. Samalla sain myos arvion kuluneen vuoden tyoskentelystani. Oikein hyvin on kuulemma mennyt. Se ilahdutti, kun kuulin sen pomon suusta.

Joulu on jo ihan pian. Naapurissakin ovat ajantasalla sesongista.


Hyvaa ja rentouttavaa Joulua itse kullekin!

Cold breeze

Meilla on ihan talvi. Lunta maassa ja pakkasta mittarissa. Tama patee ainakin huomiseen saakka, jolloin on luvattu vaihteeksi +10 C. Perinteista Marylandin talvea. Eilen koimme ekaa kertaa senkin ihmeen, etta juoksukisa peruttiin olosuhteiden vuoksi. Lauantain lumisade ja yon pakkaset liukastivat reitin siihen malliin, etta jarjestajat paattivat peruuttaa kisan turvallisuussyista. Paatiet oli suolattu heti aamusta, mutta koska hiekoitus ei ole taalla muodissa, jalkakaytavat ja pienemmat polut eivat tarjonneet kovin paljon pitoa tossun alla.

Suuntasimme kisan sijasta metsapoluille juoksemaan ja sen jalkeen Baltimoreen yhden dollarin museopaiville. Historian havinaa Baltimoren teollisuusmuseossa
ja uusia tuulia kotikaupunkimme Columbian perustajan muistoksi perustetussa Visionaarimuseossa.

Baltimore sijaitsee aivan meren rannalla, joten kylma 30km/h pakkasviime sai lampotilan tuntumaan -15C. Sellaista kylmyytta en ole vahaan aikaan kokenut. Ihmetellen katsoimme faneja, jotka aikovat viettää illan palellen Baltimore Ravensin ja Washington Redskinsien jenkkifutispelissä. Näytti niillä olevan vähän tavallista enemmän vaatetta päällä, mutta silti.. Lopputulos oli kuitenkin hyva faneille. Ravens voitti paikalliskamppailussa Redskinsit 24-10.

Tanaan illalla on ohjelmassa on Itsenaisyyspaivan juhlat suurlahetystossa. Emme tieda miksi itsenaisyytta juhlistetaan pari paivaa varsinaista myohemmin. Ehkapa Pekka Lintu (suurlahettilas) paasi oikeisiin linnanjuhliin lauantaina.

Bread is the one that keeps us going

Mina kuulun siihen ryhmaan ruokakaupassakavijoita, joka tykkaa lueskella tuoteselosteita. Tama taipumus on selkeasti korostunut USAssa asuessa. Jopa siina maarin, etta saan varsin usein kuunnella huomautuksia kauppareissujen pitkasta kestosta :)

Yritan noudattaa sellaista periaatetta ruokaostoksissani, etta pääasiassa vain sellaisia tuotteita joita edesmennyt isoaitinikin olisi tunnistanut. Joku voi pitaa sita turhana nipotuksena, mutta taalla asuessa valmisruokien kasite on saanut ihan uuden ulottuvuuden. Joskus tuoteselostetta lukiessa tulee miettineeksi, etta loytyyko pakkauksesta oikeasti sita ruokaa, mita kuva kannessa esittaa.

Otetaan nyt vaikka esimerksi terveelliselta kuullostava 12 jyvan taysjyvaleipa. Tassa tuoteseloste:
Whole Wheat Flour, Water, Unbleached Enriched Wheat Flour [Flour, Malted Barley Flour, Reduced Iron, Niacin, Thiamin Mononitrate (Vitamin B1), Riboflavin (Vitamin B2), Folic Acid], Water, High Fructose Corn Syrup, Sunflower Seeds, Yeast, Cracked Wheat, Rye, Cellulose Fiber, Wheat Gluten, Oats, Soybean Oil, Ground Corn, Salt, Molasses, Buckwheat Flour, Brown Rice, Mono- and Diglycerides, Soybeans, Triticale, Calcium Propionate (Preservative), Monocalcium Phosphate, Barley, Flaxseeds, Millet, Calcium Sulfate, Datem, Calcium Carbonate, Soy Lecithin, Whey, Soy Flour, Hazelnut Meal, Sesame Seeds, Walnuts, Nonfat Milk.

Joukosta loytyy ihan tunnistettavia ainesosia, mutta myos paljon sellaista mista ei ole mitaan tietoa (Triticale = vehnan ja rukiin hybridi wikin mukaan) ja jotain mita en mielellani haluaisi suuhuni laittaa. E-numeroita ei loydy ainuttakaan, koska ei olla EU:ssa. Vaikkaisin etta jos listan kaantaisi E-koodeiksi, saisimme kokoon aika pitkan listan. Ja nyt puhutaan siis vain leivasta. Sailytysaika on huoneenlammossa helposti yli 3 viikkoa. Siihen niita sailytysaineita sitten tarvitaankin. Voisiko joku kertoa, milta nayttaa vastaava tuoteseloste kotimaisessa leivassa?

Naista ja makutottumuksista johtuen tykkaan leipoa valtaosan syomastani leivasta itse ruis- ja kaurajauhoista. Mutta ei asia toki niin mustavalkoinen ole, kauppojen leipomo-osastoilta loytyy myos monia hyvia tuoreita vaihtoehtoja ja olen jopa bongannut parista kaupasta Real-leipaa muistuttavaa leipaa. Nam nam.

Yksi aiheeseen liittyva havainto on myos, etta ruokakaupassa kannattaa shoppailla mieluummin kaupan aariosissa kuin keskella ja lahella kassoja. Terveelliset ja tuoreet ruoat loytyvat kaupan ’ulkokehalta’. Taitaa patea myos Suomessa?

Thanks for...

Tanaan on paiva, jolloin saa olla kiitollinen. Ihan luvan kanssa. On nimittain kiitospaiva. Jos jostain, niin siita olen talla hetkella kiitollinen ja helpottunut, etta kotipuolessa tapahtunut auto-onnettomuus aiheutti vain materiaalisia vahinkoja. Drive safely, sis.

Vietamme Thanksgiving-illan ruotsalais-usalaisen perheen luona ja toiveissa on paasta maistamaan myos taytettya kalkkunaa. Ettei paiva ihan pelkaksi juhlinnaksi mene, lahdin muutamaksi tunniksi toihin kurittamaan SAS:ia. Olen jo liian kauan valtellyt hankalaksi osoittautuneita analyyseja lihasvoiman pitkaaikasmuutoksista, mutta tanaan sain niihin jotakin jarkea. Vihdoinkin. Ehkapa paasen samalla eroon viime paivina vaivanneesta konferenssin jalkeisesta 'krapulasta'. Onnistuneen konferenssiviikonlopun jalkeen on ollut vaikea saada kiinni tyorytmista ja tekemattomat tyot tuntuvat kaatuvan ryminalla niskaan. Vali vali ja seli seli.

Oikeasti viikonloppu oli tosi onnistunut. Sain hyvaa palautetta esityksestani ja tarjolla oli monia mielenkiintoisia symposiumeita. Erityisen tyytyvainen olen kuitenkin niista lukuisista 'kaytavakeskusteluista', joissa pohdimme nykyisten ja tulevien tutkijakollegoiden kanssa tulevia hankkeita. Ensimmaista kertaa koin, etta konferenssin tarkein anti taisi tulla luentosalien ulkopuolelta. Paikalla oli myos joukko suomalaiskollegoita, joiden kanssa oli mukava vaihtaa kuulumisia pitkan tauon jalkeen. Eilen kavimme viela porukalla syomassa DC:ssa.

It's snowing!!

Hihii. Onko paljon hienompaa kuin katsella pitkan kesan jalkeen ensimmaisten lumihiutaleiden tanssia tuulessa? Tyokaverit katsoivat minua vahan oudosti, kun aloin hihkumaan lumen tulosta. Viela ei kuitenkaan tarvitse etsia lumilapioita ja muuta talvirekvisiittaa, silla lunta tuli ihan vain maistiaisen verran. Mutta silti.

Toissa on riittanyt talla viikolla hassakkaa, kun koko porukka valmistautuu tulevaan Gerontological Society of American konferenssiin. On pidetty kenraaliharjoituksia ja fiilattu esityksia. Meilla on yhteinen symposium oman ryhman voimin. On ihan kiva, etta konferenssi jarjestetaan melkein kotikonnuilla DC:ssa, mutta NIH:n ei-kovin-reilun ohjeistuksen vuoksi konferenssipaivat tulevat venymaan melkoisen pitkiksi. Taalla on nimittain sellainen saanto, etta jos tilaisuus pidetaan lahempana kuin 50 mailin paassa kotiosoitteesta, ei ole oikeutta hotelliyopymiseen. Minulla ajomatkaa kertyy noin 50 km, mika sinansa ei ole paha, mutta liikenne DC:ssa ruuhka-aikana voi olla painajainen. Eli liikkeelle on lahdettava aikaisin aamulla. Onneksi viikonloppuna teilla on vahan rauhallisempaa.

Never say never

Kymmenisen vuotta sitten tein itselleni lupauksen, etten enää ikinä pistäisi piikkareita jalkaani. Se oli silloista angstia kilpaurheilusta luopumista kohtaan. Tänään kuitenkin kääntyi uusi sivu sillä saralla.

Nauhoitin aamulla jalkaani punamustat Niken piikkarit, jotka löysin Floridasta 15 dollarilla. Kyseessä oli USAn maastomestaruuskilpailujen esikisat tunnin ajomatkan päässä kotoa - 8 km pitkin kumpuilevaa ja sateen pehmittämää pellonreunustaa. Pyssyn paukahdettua alitajunta yhdisti piikkarit ja kovan vauhdin ja säntäsin ylämäkeen USAn olympiakarsintakävijän perään. Eihän minun kunnollani 3.30 kilsavauhtia maastossa kovin kauaa jaksa. Lopun 7 km sain sitten kärsiä liian kovasta aloituksesta. Mutta onneksi oli edes piikkarit, ettei tossu lipsunut mudassa.


Pikapikaa seurakavereiden kimppakyydillä kotiin, vähän ruokaa ja sitten kohti kolleegan vauvakutsuja. Vauvakutsuista olen blogannut jo aiemmin. Kätevä juttu vauvakutsujen lahjahankinnassa on vanhempien laatima lahjalista. Vauvaosastolla vaeltaessani törmäsin mitä erikoisimpiin tarvikkeisiin: Patjan täristin säästämään äidin ja isän käsivoimia, muovinen istuinkaukalo vauvan pesuhetkiin, vauvan muotoihin muovautuva makuualusta ja säilytysrasia käytetyille vaipoille. Hmmm. Toisaalta itselläni ei ole niin paljoa kokemusta lastenhoidosta, että voisin kyseenalaistaa näiden tarpeellisuuden. Luultavasti näen vielä tänään jotain muita tuiki tarpeellisia varusteita.

Back to chilly weather from sunny Florida

Kulunut viikonloppu sujui vaihteeksi pois kotimaisemista. Talla kertaa Floridan Clearwaterissa. Eilisen Veteraanipaivan juhlinnan ansiosta saatoin pitaa pidennetyn vapaan tyokuvioista ilman isompia omantunnon tuskia. Reissun paallimaisena motiivina oli kannustaa Darbya triathlonin puolimatkan MM-kisoissa, mutta samalla saimme tilaisuuden tavata ystavia Suomesta. Erityisen mukava oli nahda pikkuinen Charlotta. Lasten kautta todellakin huomaa, miten nopeasti aika kuluu. Ensi kevaana, kun seuraavan kerran naemme, han varmaan jo tapailee ensimmaisia kavelyaskeliaan. Janna oli myos todeta, etta kuluneen vuoden aikana olemme nahneet useammin D:n sukulaisia kuin omiamme. Hassua.


Viikonlopun ohjelma oli kokonaisuudessaan, yllatys yllatys, melko urheiluvoittoinen. Mita muuta voi odottaa kuin kuusi urheilukaverusta kokoontuu samalla paikkakunnalla. Valkohiekkaisiin uimarantoihin saimme kosketuksen lahinna juoksu- ja uintilenkkien kautta, mutta kaikkein autenttisin Florida-kokemus loytyi majapaikan uima-altaalta, kun sain yllytettya Andyn kanssani elakelaisrouvien vesijumppaan. Suomalaiset varikkaat uimamyssyt oli korvattu aurinkolipoilla ja -laseilla, mutta muuten meno oli samanlaista. Jumppaohjeet tulivat muuten nauhalta :)


Orlandon Disney World tuli myos koettua. Se siita paikasta. Olihan siella toki hienoja yksityiskohtia ja tuttuja satuhahmoja, mutta tosikko-aikuisen mielesta Magic Kingdom oli kaupallisuuden ja teennaisyyden huipentuma.

Syksy on ollut varsin vauhdikas ja ohjelmaa on riittanyt. Nyt tuntuu kivalta, etta voi valilla hengahtaa ja viettaa aikaa kotonakin. Ainakin tulevana sunnuntaina. Seuraavana viikonloppuna onkin sitten edessa konferenssi DC:ssa. Siella nakee taas tuttuja. Nyt pitaa jatkaa esityksen fiilaamista...

Change

Monen amerikkalaisen unelmasta tuli totta, kun Obaman vaalivoitto viime yona varmistui. Seurasimme television valityksella eri kanavien vaalilahetyksia ja sinisen demokraattiaallon vyoryntaa yli Amerikan mantereen. Itarannikon osavaltioiden ja Ohion varmistuttua Obamalla, rebublikaanit alkoivat myontaa vaalitappionsa. Yo huipentui Chicagosta lahetettyyn Obaman viralliseen voittopuheeseen. Yleison reaktioista naki, etta tata oli odotettu kauan. Pitkasta aikaa sodan, hirmumyrskyn tuhojen ja talouskriisin keskella on kansalla on jotain juhlittavaa. Nyt on mielenkiintoista seurata, miten juhlat ja muutossloganit alkavat nakya maan politiikassa.

By Jack Gruber

Advises for trick-or-treating

On taas Halloween-aika ja lapsiperheissa odetetaan karsimattomana perjantai-illan "Karkki tai kepponen" -kiertelya. Muutaman paivan on jo televisiossa naytetty noidilla ja lepakoilla kuvitettuja saatiedotuksia ja opastettu vanhempia turvalliseen hauskanpitoon. Turvallisuus, se tuntuu olevan tassa maassa isossa roolissa, tehtiinpa mita tahansa. Ikava kylla, usein hassulta kuulostavien ohjeiden takana piilee todellinen uhka. Tyokaverit ovat kertoneet omia kokemuksiaan omenoihin piilotetuista partakoneen terista, pimeiden katujen namusedista ja muista hulluista. Uskokoon kuka tahtoo, mutta Baltimoren monilla kaduilla ei todellakaan nay lapsia kulkemassa ovelta ovelle. Columbiassa kay varmasti vilina.

Tassa kokoelma ohjeita, jotka NIH valitti lasten vanhemmille:
Choose the safest routes to walk.
* Pick places where there are sidewalks or paths separated from traffic if possible.
* Remind children to watch for cars turning or pulling out of driveways.
* Look for well lit driveways, walkways or paths to the front door.

Do a costume check.
* Can the children walk easily in the outfit? Make sure the masks or head gear allow the children to see clearly what is around them.
* Be sure they can safely negotiate steps on dimly lit walkways.

When taking a group of kids trick or treating:
* Have a good ratio of parents/adults to children. For young children, consider
1 adult for every 3 children.
* Arrange the adults so that there is an adult in the front and one in the back. This is to prevent children from getting ahead or lagging behind the group.

Food safety
* Remind children not to snack while trick-or-treating.
* To further ensure compliance, parents should prepare an early meal for their kids so they aren't hungry when they receive candy.
* Tell them not to accept anything that isn't commercially wrapped.
* Parents should discard home-made candy or baked goods that aren't from friends or relatives.
* Inspect candy for any sign of tampering, including tears, discoloration, or tiny pinholes.

Happy Halloween!

It has been a year since we moved here

Paivalleen vuosi sitten saavuimme Washington DC:n Dullesin lentokentalle kahden rinkan ja matkalaukun kanssa. 12 kuukaudessa tyopaikka, ymparisto, ihmiset ja tavat ovat tulleet tutuiksi ja olo tuntuu varsin kodikkaalta. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Mutta ei niista sen enempaa. Koska olemme taalla vain valiaikaisesti, kulttuurieroista ja pienista kummallisuuksista on oppinut olemaan stressaamatta. Kukin elaa tyylillaan. Isoin asia, jota aidosti kaipaan on perhe ja ystavat. Hyvat kuulumiset ja onnenhetket on helpompi jakaa skypen ja sahkopostin valityksella, mutta on myos vaikeita tilanteita, jolloin sanat eivat tunnu riittavan ja tuntee olevansa eristyksissa itselle tarkeista ihmisista. Onneksi en ole taalla yksin.

Tyosaralla kaikki on edennyt hyvin. Jos tuotoksissa mitataan, niin yksi artikkeli on julkaistu ja kaksi kassaria ovat parhaillaan arvioitavana. Tekeilla ja suunnitteilla olevien juttujen maaraa taytyy jo laskea kahden kaden sormilla. Eri asia tietysti sitten on, montako niista ehdin saada valmiiksi tulevan vuoden aikana. Kannustavaa oli kuitenkin pomolta kuulla, ettei kaikkea tarvitsekaan heti saada valmiiksi vaan voimme jatkaa yhteistyotamme Suomeen palattuanikin. Sehan oli alunperinkin yksi tarkea tavoitteeni. Toissa on kylla viela paljon opittavaa. Vielakaan en esimerkiksi ole osaa jakaa aikaani kirjoittamisen ja lukemisen valilla. Mita enemman lukee, kuulee ja nakee, sita vahemman sita tuntuu tietavan. Onneksi on viela vuosi aikaa... ja monta vuotta sen jalkeenkin.

Election Day is getting closer

Kolme viikkoa vielä ja sitten tiedetään kuka muuttaa kenenkin kanssa Valkoiseen taloon. On ollut mielenkiintoista seurata ehdokkaiden erikoislaatuista kampanjointia, tv-väittelyitä ja mainoksia. Vaikka maa konttaa taloussektorilla ja monta muutakin tärkeää ongelmaa odottaa avointa keskustelua, ehdokkailla tuntuu olevan paljon tärkeämpää toisen mustamaalaaminen, syyttäminen ja haukkuminen. Erityisen läpinäkyvää tämä tietysti on ollut republikaanien leirissä. Paikka paikoin kansan yllyttäminen on johtanut epätoivottuihin ylireaktioihin kannattajien joukossa ja Arizonan senaattori on joutunut huonoon valoon jopa omiensa joukossa.

Suomalaisiin vaaleihin verrattuna median rooli on täällä ihan ylivertainen. Puolueetonta tietoa ehdokkaista on suhteellisen vaikea löytää, sillä sanomalehdet ja tv-kanavat ovat niin voimakkaasti kallellaan jompaan kumpaan puolueeseen. Siinä mielessä BBC ja YLE ovat tarjonneet objektiivisinta uutisantia. Viihdyttävää on kuitenkin ollut seurata mm. Saturday Night Livea, Daily Showta ja Colbert Reportia, joissa ehdokkaiden tekemiset ja sanomiset käännetään välittömästi vitseiksi. Välillä tuntuu siltä, että nämä koomikoiden luomat hahmot käyvät haamuvaaleja todellisten ehdokkaiden rinnalla. Joku sitäkin jo ehti spekuloimaan, että vaikka Tina Fey ei esitäkään varapresidenttiehdokas Palinia kovin myönteisessä valossa ja naurattaa ihmisia bimboilulla, niin hän on jättänyt toistaiseksi imitoimatta Palinin törkeät hyökkäykset Obamaan kohti. Eli republikaanien mielestä tästä voi olla heille jopa hyötyä.

Vaikka lämpö nousee ehdokkaiden ja kannattajien keskuudessa, niin ulkona alamme päästä syksyisiin lukemiin (ah, mikä aasinsilta). Muutama päivä sitten nautimme vielä helteisistä syyskeleistä, mutta viikonloppuaamuisin lämpötila laski alle 10 asteen. Tätä ihanan kirpakkaa keliä onkin jo kaivannut pitkän kesän jälkeen.

Sore legs but happy mind

Olipa kisa. 3.10,03 ja 18 minuutin ennatysparannus maratonilla. Vaikka etukateen ajatellen 3.10 tuntui epatodelliselta tavoitteelta, pienenpieni harmitus on siita etta A-luokka jai vain 3 sekunnin paahan. Toisaalta, paljoa ei ollut kiristamisen varaa. Reippaan alkuvauhdin jalkeen vauhtini alkoi hiipua 30 km jalkeen. Seuraavat 10 km olivatkin melkoista raastamista, mutta lopussa sain viela aikaiseksi parin kilsan loppukirin. En tieda, ennatysjuoksusta huolimatta, taytyy todeta ettei maraton taida olla minun matkani. Lyhyemmat kisat ovat kivampia.

Pakko lopuksi taas todeta, etta hieno kisa. Hyvat jarjestelyt ja mahtava kannustus. Parin mailin patkaa lukuunottamatta katujen varret olivat taynna kannustajia ja bandeja. Eika todellakaan tarvinnut juosta yksin. Yli 31 tuhatta juoksijaa 45 tuhannesta ilmoittautuneesta paasi maaliin.

Nyt on huilin aika.

26.2 on Sunday

Huh, selvisin kunnialla aamuisesta lihavuutta ja lihasvoimaa kasittelevasta esitelmastani NIAn sisaisessa kokouksessa. Eilen illalla oli viela 'pikku' paniikki paalla, mutta parin harjoituskerran jalkeen sain koottua ajatukseni ja aamulla kaikki meni hyvin.

Nyt jannittamisen kohteen voikin sitten siirtaa kohti sunnuntain maratonia. Chicagoon on luvattu kisa-aamuksi +15C ja aurinkoista eli hyvassa kelissa paasemme tana vuonna juoksemaan. Viimeistelyharjoitus Phoenixin helteessa ei antanut paljon luottoa tulevaan koitokseen, mutta nyt fiilis on hyva. Tasaisella 7.15 (4.30/km)mailivauhdilla on tarkoitus lahte liikenteeseen ja vasta matkalla sitten selviaa onko vauhti liian kovaa vai ei. Kisaa voi seurata taalta ja taalta.

Oh Arizona!

Olen jumissa Atlantassa. Ukkosmyrsky on sekoittanut lentoliikenteen ja koko lentokenttä näyttää olevan kaaoksen vallassa. Onneksi kannettavassa on vielä vähän virtaa jäljellä..

Konferenssireissu Phoenixiin oli vallan onnistunut. Ohjelma oli monipuolinen ja esitykset herättivät paljon uusia ajatuksia. Samalla tuli ideoitua pari uutta tutkimusaihetta NIAn ja University of Marylandin tutkijoiden kanssa. On tosi kivaa ja motivoivaa, että ympärillä on ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita samanlaisista kysymyksistä ja että olen päässyt ’piireihin’. Mukava oli myös huomata, että lihavuustutkijat ovat vähitellen laajentaneet katsontakantaansa rasvakudoksesta myös lihas- ja luukudoksen puolelle. Siinä mielessä oma tutkimusaiheeni on hyvinkin ajankohtainen.

Yhden ylimääräisen päivän ansiosta ehdimme tutustumaan Phoenixin ulkopuolelle Arizonan aavikolle, vuoristoon ja Grand Canyonille. Oli niin hienoa. Iltapäivän vaellusreissu 4000 jalan korkeuteen (1200 m) oli jotain ihan muuta kuin mihin vehreässä Marylandissa on tottunut. Korkeita aavikolta kohoavia vuoria, punaista hiekkaa, kaktuksia ja liskoja.


Superstition mountain in sunset

Seuraavana aamuna lähdimme klo 5 ajamaan kohti Grand Canyonille. Taas oli ihmettelemistä maisemissa. Tavoitteenamme oli saavuttaa Grand Canyon ajoissa, mutta matkalla ehdimme jaloitella Sedonan punavuorten kupeessa ja piipahtaa suomalaisjuoksijan treenimaisemissa Flagstaffin korkeuksissa. Grand Canyonilla teimme muutaman tunnin päivävaelluksen kohti kanjonin pohjaa ja Coloradojokea. Auringonlaskua ihailimme kanjonin reunalta yli mailin syvyyteen laskevalla harjanteella istuen. Ihan uskomaton paikka. Auton mittariin kertyi päivän aikana yli 1000 kilometriä ja taas tuli todettua, että ei todellakaan ole olemassa yhtä Amerikkaa.


Sedona's red mountains


Hiker in the Grand Canyon

Obesity conference in Phoenix

Saavuin juuri aurinkoiseen Arizonaan. Kello on kymmenen aamulla ja lämpömittari vipeltää +35C lukemissa. Ympäristökin näyttää aika erilaiselta. Phoenix on tasainen kuin pannukakku, mutta ympärillä kohoaa punertavanhohtoiset vuoret. Niiden takana on lisää autiomaata. Vihreää luontoa ei ole paljoa tarjolla, paitsi palmujen ja kaktusten muodossa.

Miksi Phoenixissa? Osallistun Amerikan Obesity Societyn (NAASO) konferenssiin. Tiedossa on mielenkiintoiset viisi päivää. Ensimmäistä kertaa tietääkseni lihavuustutkijat ovat mm. järjestäneet oman symposiumin vanhusten lihavuudesta. Itselläni on huomenna posteriesitys lihavuuden ja heikon lihasvoiman yhdistelmän vaikutuksista liikkumiskykyyn. Ei ole paineita, posteriesitykset on kivoja. Pääsen esittämään tuloksiamme myös toistamiseen epidemiologien omassa oheissessiossa. Erityisen iloinen ja innostunut olen siitä, että tiedossa on virallisen ohjelman ohessa palavereja nykyisten ja tulevien yhteistyötahojen kanssa.

Tulevat päivät ovat täynnä tiedettä, mutta yhden ekstrapäivän ansiosta pääsemme käymään Flagstaffissa ja Grand Canyonilla. Jossain välissä pitäisi myös ehtiä tekemään viimeinen virittelytreeni ensi viikonlopun maratonille.

Race report from Philly

Philadelphia ei pettanyyt taaskaan, ei jarjestelyilta eika tuloksilta. Kaupungissa todella osataan isojen katukisojen jarjestaminen. Sunnuntaina oli vuorossa koko kesan tahtaimessa siintanyt puolimaraton. Pitkasta aikaa olosuhteet olivat myos juoksijoiden puolella ja paasimme matkaan 15 000 muun juoksijan kanssa raikkaassa aamusaassa. Omalta osaltani kisa sujui mainiosti. Etukateen laatimastani mailiaikataulusta ei ollut muuta kuin psykologista hyotya matkan varrella, silla kulku oli alusta lahtien 10-15 sekuntia suunniteltua reippaampaa. Vaikka 8-9 mailin kohdalla jalat alkoivat vasya vauhdista, sain viela kiristettya vauhtia loppua kohden. Loppuaika 1.27.48 yllatti itsenikin, mutta ei kuulemma treenikavereitani. Samalla tuli kuitattua pari pojoa TuUL:n Kalevanmalja-keraykseen. A-luokkakaan ei lopulta jaanyt kovin kauas.

Nyt jalat ovat vasyneet ja mieli vahan liiankin tyytyvainen. Ehka parin paivan huili auttaa ja saan koottua ajatukset kohti kolmen viikon paasta koittavalle maratonille. Aikatavoitteetkin taytyy ehka miettia uusiksi.

Maantantait ovat muuten jannia paivia toissa. Viikonlopun aikana sita aina melkein unohtuu mita varten taalla maassa olemme. Emme olekaan vain nauttimassa urheilutarjonnasta ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksista, vaan oikeasti vauhdittamassa tieteellista 'uraamme'. Eli siis mars mars, takaisin toiden aareen.

Fay, Gustav, Hanna and Ike

Amerikassa eletaan sita aikaa vuodesta, jota kutsutaan hurrikaanisesongiksi. Ja onhan niita trooppisia myrskyja riittanytkin viimeisten viikkojen aikana. Gustavin iskua pelattiin Louisianassa ja erityisesti kolme vuotta sitten runneltuneessa New Orleansissa, mutta onneksi tuhot jaivat pelattya vahaisemmiksi ja toista miljoonaa evakuoitua asukasta saattoivat palata takaisin kotiinsa ja alkaa kiukutelemaan turhasta evakuoinnista kuvernoorille. Myos Haiti, Kuuba ja Caribian meren muut saarivaltiot ovat kokeneet kovia viimeisten viikkojen aikana. Niista uutisoidaan paljon vahemman, vaikka uhriluvut ovat satakertaisia USAan verrattuna.

Hanna on ollut naista trooppisista myrskyista ainut, joka on ylettynyt Keski-Atlantin rannikkoseudulle. Vaikka yleensa saakanavan yliaktiivinen ja reaaliaikainen myrskyseuranta aiheuttaa paan pyorittelya, niin toissa viikolla seurasimme kanavan valityksella tarkasti Hannan etenemista. Kauan odotetut Suomi-vieraat sattuivat saapumaan juuri pahimman myrskyn aikaan DC:hen. Onneksi myrsky ei ollut muuta kuin kovaa tuulta ja kaatosadetta, joten lomalaisten viikko ei muuttunut selviytymistaisteluksi. Myrsky meni ohi muutamassa tunnissa ja illalla paistoi jo aurinko. Tassa mielessa tata kolkkaa Pohjois-Amerikasta ei turhaan kutsuta turvallisimmaksi seuduksi.

Viikonloppuna Ike teki pahoja tuhojaan Houstonin ymparistossa ja koko Meksikonlahden alueella. Valittomasti tuhojen vakavuuden selvittya, bensan hinta lahti ylamakeen. Viikonlopun aikana jopa 30 senttia gallonalta. Suomalaisen mittapuun mukaan tamanaamuinen 3.80 $ gallonalta vastaa noin 70senttia litralta. Namakin hinnat saivat 17 osavaltion paattamaan, etta koulut ovat suljettuna maanantaina ja jatkossakin nelipaivainen kouluviikko voi olla todellisuutta koulubussien polttoainekustannusten saastamisen toivossa. Moni aikuinenkin on siirtynyt samasta syysta nelipaivaiseen tyoviikkoon.

Tuleva viikko nayttaa hiljaisemmalta, silla Atlantilla ei ole yhtaan aktiivista sykloonia keraamassa voimiaan. Onneksi.

Try to learn from your mentor

Koskaan ei ole niin hyva, etteiko olisi varaa vahan parantaa. Tata ohjenuoraa yrittaa pomoni toteuttaa joka yhteydessa. Loppuviikosta Amerikan Geriatrics Society jarjestaa fatigue-seminaarin, jossa pomolla on kaksi esitysta. Esityksia on valmisteltu huolella monta tyopaivaa ja -iltaa, viikonloppuna tuli kuulemma luettua noin 100 artikkelia aiheeseen perehtymiseksi. Sitten on viela loppusilaus eli esitelman pitaminen. Oikean itseluottamuksen loytamiseksi ja sujuvuuden varmistamiseksi han halusi vetaa kenraaliharjoitukset. Parin tunnin valein han piti 30 min esitelmat ja pyysi kriittisia komemmentteja. Samaa tyoskentelymallia olemme muutenkin hyodyntaneet. Jokainen tutkija vuorostaan pitaa esitelman omasta tutkimuksestaan ja toisilla on vapaa sana arvioida esitysta, tyylia, kielta ja jopa ulkoasua. Huomenna menen katsomaan, miten pomon esitelmat tositilanteessa sujuvat. Hyvin tietysti.

En malta olla mainitsematta. Viikonloppuna koittaa yksi taalla olon huippuhetkista, kun saan siskon kylaan. Kymmenen kuukautta olen yrittanyt kuvin ja sanoin selittaa milta taalla nayttaa ja tuntuu elaa, nyt saan mahdollisuuden jakaa arkipaivat livena. Turvallista lentoa Siru ja Aleksi! Syysvaatteet voi jattaa kotiin :)

Sarcopenia conference

Paasin perjantaina osallistumaan ‘kuunteluoppilaana’ sarkopenia-aiheisen tyoryhman 7 tuntiseen palaveriin. Saman poydan aarelle oli kokoontunut 15 nimekasta lihasvoima- ja kehonkoostumustutkijaa pohtimaan sarkopenian maarittelya, mittaamista ja kliinisia seuraamuksia. Tyoryhman tavoitteena on tuottaa suosituksia sarkopenian maaritelmaksi seka ehdottaa tyovalineita sarkopenian validiin ja luotettavaan diagnosointiin. Aihe ei ole helppo, mutta tavoite aarimmaisen tarkea. Avauspuheenvuoroista lahtien oli havaittavissa, etta vaikka kaikilla on mielessaan samansuuntainen tavoite, nakemyseroja loytyy. Toisten mielesta kasite sarkopenia johtaa harhaan todellisesta ongelmasta - lihasheikkoudesta, toiset taas haluavat sinnikkaasti pitaa kiinni lihasmassan arvioinnista ja nakevat kehonkoostumusmittaukset tarkeana osana kliinista paatoksentekoa.

Vaikka tama yksittainen palaveri ei asiaa kovin paljoa eteenpain vienytkaan, tyoryhma sai tunnistettua tarkeimpia tutkimuskohteita ja pyrkii vastaamaan niihin yhdistamalla kaytettavissa olevia tutkimusaineistoja. Tyo jatkuu tutkimusryhmien valisen yhteistyon kautta ja lahiajan tavoitteena on jarjestaa suurempi kansallinen kongressi aihealueen ymparilla. Kaukaisempana tavoitteena on saavuttaa yksimielisyys maaritelmasta, hyvaksyttaa se viranomaisilla FDA:ssa ja sen jalkeen avata ovet yritysmaailmaan. Geriatrit tahtovat kuulemma mukaan vanhusbusinekseen.

Koska aihealueen ymparilla pyoriva keskustelu on itselle tuttua kirjallisuuden perusteella, oli mielenkiintoista paasta ”livena” kuuntelemaan tutkijoiden mielipiteita ja ajatustenvaihtoa. Samalla oli lohdullista huomata, miten ”isommissakin piireissa” painiskellaan ihan samojen kysymysten kanssa mita itse on viime aikoina pienessa mielesssan pohtinut. Henkilokohtaisesti paivan antia ei suinkaan vahenna sekaan seikka, etta paasin paivan mittaan vaihtamaan ajatuksia useamman nykyisen ja tulevan kollaboraattorin kanssa. Piirit ovat pienet ja kynnys ottaa yhteytta madaltuu kummasti, kun on tavannut henkilokohtaisesti aiemmin.

Watch out the yellow school buses!

Lopetellessamme aamutreenia laheisen lukion urheilukentalla havahduin siihen, etta paikallisen lukion parkkipaikka oli tayttynyt autoista. Tata ei ole tapahtunut moneen kuukauteen. Niinpa niin. Julkiset koulut avasivat ovensa talla viikolla, yksityiskoulut jo aikaisemmin.

Juoksukavereilta kuulin, miten heidan perheissa koulun alkuun on valmistauduttu. Ylaasteikaiset olivat viime tingassa kasanneet kokoon kesaksi annettuja tehtavia ja nuoremmat olivat panostaneet enemman tarvikepuolella. Itse asiassa kaikille, luokka-asteesta riippumatta, annetaan koulusta tarvikelista, jonka jokainen kay sitten omilla rahoillaan ostamassa. Koulukirjojen osalta kaytanto vaihtelee kouluittain, mutta useimmiten ne jaavat itse ostettavaksi.

Paikallinen aviisi osasi kertoa myos avausviikon ruokalistan:
Ma: pizza, vihannes/hedelma, maito
Ti: paistettu popcorn kana perunarullan kanssa / pepperoni pizza
Ke: omavalintainen burgeri / paistettu kana maissileipakuorutuksella
To: spaghettia lihakastikkeella, leipatikkuja / vohveli kinkkusiivun kera
Pe: maissitortilla lihataytteella / kanasalaatti leipatikkujen kanssa

Nam nam. Ehka tasta syysta moni turvautuu omiin evaisiin, joiden ravitsemuksellinen anti ei yleensa ole sen kummoisempi. Voileipaa, snackseja ja limpparia. Aika monella – valitettavasti kuulemma. On toki niitakin, joiden evasrasiasta loytyy hedelmia ja vihanneksia. Treeniryhman opettajajasen kertoi kokemuksistaan, etta lapset syovat kuulemma yha harvemmin lamminta ruokaa koulussa. Valipalat kylla maistuvat. Ja niita syodaan kuulkaa paljon. Joka valissa rapisee paallyspaperi tyopaikan sermin takana.

Back to the routines

Eka tyoviikko loman jalkeen on paria tuntia vaille valmis. Aika vaihtelevia fiiliksia pyorinyt paassa viikon aikana. Paasin mukavasti tyorytmiin kiinni, kun pistin review-artikkelin oikovedoksen kuntoon. Sain myos hyvaa palautetta pomolta biomarkkeri-kasikirjoituksesta. Sen jalkeen tuli stoppi. Olisi pitanyt alkaa ideoimaan seuraavaa tutkimusta ja ottaa vahan aivokapasiteettia kayttoon, mutta mita viela. Ajatukset ovat ihan lomatunnelmissa ja mieli harhailee muissa jutuissa. Tahan nuupahdukseen taitaa vaikuttaa sellainen yksinkertainen juttu, etten ole saanut nukuttua riittavasti. Senkin myohaisillan telinevoimistelu- ja yleisurheilulahetykset. Ja BMX pyoraily. Sitakin on muka pitanyt netista katsoa. Ihan pakko kuulemma. Eilisiltana olin jo niin vasynyt, etta nukuin olohuoneen lattialla ja minut heratettiin aina tarkean lajin ilmestyessa ruutuun. Etta sellaista.

Onneksi on viikonloppu edessa. Tanaan illalla pizzanpaistajaiset pomon luona, huomenna maratonstudio juoksukavereiden kanssa ja sunnuntaina 10 mailin kisa. Sunnuntai nayttaa varmaan jo vahan suuntaa missa maratonvalmistautumisessa mennaan. Ainakin treeneja ja kilsoja on kertynyt kivasti. Viime viikollakin kolmea vaille 100 km.

[edt: Sain juuri meilia Annals of Internal Medicinesta. Tuli jo toinen hylky lihavuus/lihasvoima-kassarille. Minnekohan seuraavaksi?]

In the name of the Olympic Spirit

Kotiutuminen Suomi-loman jälkeen uudelle mantereelle on sujunut olympialaisten tunnelmissa. Ilta toisensa jälkeen on mennyt televisiota katsellessa. Olympialähetykset ja finaalisuoritukset nimittäin tulevat USAn itärannikolla primetime-aikaan. Vaikka yleisurheilu alkaa vasta loppuviikosta, on mielenkiintoisia lajeja ollut seurattavana. Eilen illallakin piti venyttää nukkumaanmenoa, jotta näin telinevoimistelun joukkuekilpailun ja uimahyppyjen parikilpailun loppuhuipentumat. Hienoja suorituksia ja erityisesti kiinalaiset loistavat taito- ja voimalajeissa. Eiliset naisten telinevoimistelun olympiavoittajat olivat niin lapsenkasvoisia, ettei kukaan usko heidän olevan 16-vuotiaita. Keneltäkään ei voi jäädä huomaamatta, että Kiina on "vähän" panostanut kotikisoihinsa. Silmiinpistävää on ollut myös suurvaltojen välisten kamppailujen pohjustaminen ja hehkuttaminen. Viime päivinä USA ja Kiina ovat kohdanneet ainakin koripallossa, vesipallossa sekä voimistelun ja uimahyppyjen joukkuekisoissa, ja selostajat elävät niin tunteella mukana. Minkäs näyttämö nämä kisat olivatkaan??

Yhtään suomalaissuoritusta en vielä ole onnistunut näkemään, eikä YLEn nettilähetyksistäkään ole ollut apua, sillä ulkosuomalaisilla ei ole niihin asiaa. Tulisi P jo kotiin, niin saisimme TSE:n kautta yhteyden Suomeen. Ehkäpä tänä iltana Hanna-Maria Seppälä kuitenkin vilahtaa kuvissa, kun naisten vaparin välierät uidaan.

This is my home

Suomi-vierailu alkaa olla lopuillaan. Huominen päivä vielä ystävien seurassa Ruissalossa ja hääjuhlassa Kakskerrassa, ja sen jälkeen onkin aika matkata aamuyöstä Helsinkiin ja kääntää katse taas toiselle mantereelle.

Kivaa on ollut. Aivan huippua. En osannut kuvitellakaan, miten hyvältä tuntuu tallustella kotimaan kamaralla. Perheellä ja ystävillä on tietysti iso rooli tuttuuden tunteen luomisessa, mutta onhan Suomen luonto ja rauhallisuus myös ihan ainutkertaista. Ei yhdeksän kuukautta niin kovin pitkä aika ole, mutta jännästi tuntuu siltä kuin emme olisi lainkaan olleet pois kotimaisemista. Samalla tavalla tuntuu myös oudolta ajatus siitä, että olemme oikeasti lähdössä takaisin ylihuomenna. Vaikka kuinka viihdymmekin USAssa, niin voisin saman tien jäädä kotiin. Täällä on kaikki oikeasti tärkeät henkilöt ja asiat.

Visiitin aikana meillä on ollut myös aikaa miettiä tulevaisuutta. Ennen lähtöä minulle ehdotettiin parin vuoden postdoc-kauteni jatkamista vuodella-kahdella. Mielenkiintoista työtä olisi tarjolla, mutta monta asiaa painaa toisessa vaakakupissa. Lupasin kertoa päätöksestämme parin viikon kuluttua.

10 kuukautta seuraavaan visiittiin. Silloin olemme kyllä pidempään. Nyt aikaa ei juuri jäänyt lomailuun, mutta panostimme tällä kertaa määrään. Pikaisen laskutoimituksen mukaan kyläilimme reilun viikon aikana 15 kyläpaikassa. "Kotona" ehtii sitten taas levätä.

I'm having travel fever

Perjantaina. Silloin koittaa kauan odotettu kesaloma koti-Suomessa. Mita lahemmaksi lahtopaiva tulee, sita enemman alkaa vatsassa kutittaa. Monta kertaa kuluneiden yhdeksan kuukauden aikana olemme miettineet, etta "sitten kun olemme Suomessa, niin...". Nyt se paiva on lahella ja mieli siita iloinen. Sita ennen kaymme kokemassa tyokavereiden kanssa huvipuiston harveleita ja paikallisen pesapallo-ottelun tunnelmaa.
Pian nahdaan!

Hurricane Dolly came to visit east coast

Uutisista tuttu Dolly-hurrikaani iskeytyi keskiviikkona Teksasin rannikolle. Kakkosluokan myrskyksi nimetty lady ei ainakaan toistaiseksi ole aiheuttanut massiivista tuhoa, mutta sen ennakoidaan tuovan mukanaan tulvavaaran moniin Teksasin rannikkokaupunkeihin. Jopa 50 cm vesikertymää pelätään. Vilkkainta hurrikaaniaikaa on kuulemma elo-syyskuu, joten ehkä Dolly on vasta alkusoittoa syksyn myrskyille.

Täällä vähän ylempänä itärannikolla voimakkaat myrskyt ovat harvinaisia, mutta Dollyn vaikutus näkyy ja kuuluu meilläkin. Tänään alkoi sade- ja ukkoskausi, jonka ennakoidaan kestävän useamman päivän. Yhdistettynä helteiseen säähän, ukkoset ovatkin olleet viime viikkoina varsin yleisiä. Aika vaikuttavaa seurata massiivista valoshowta kotiparvekkeelta. Pääkaupunkiseudulle annettiin tänään myös tulvavaroitus. Vielä sade on ollut kohtalaista, mutta ehkäpä se yltyy yön aikana. Toisaalta eipä olisi ensimmäinen kerta, kun sutta on huudettu vähän turhan kovalla äänellä.

Something very special

Uusi ulkoministerimme Alexander Stubb on parhaillaan valtiovierailulla DC:ssa Condoleezza Ricen vieraana. Onhan taalla muitakin poliitikkoja viime aikoina kaynyt mm. Paavo Vayrynen, mutta talla kertaa meidan mielenkiintomme on tarkkaakin tarkempaa. Olimme nimittain tana aamuna Stubbin kanssa aamulenkilla DC:n keskustassa. Kylla. Ja eilen illalla Suomen suurlahettilaan Pekka Linnun jarjestamalla vastaanotolla hanen edustusasunnossaan. Kylla.

Idea yhteydenotosta ulkoministeriin sai alkunsa Joroisten puolimatkan triathlonkisasta. Laji kun on lahella sydanta, olemme seuranneet ministerin valmistautumista kyseiseen kisaan hanen bloginsa valityksella. Minuuttiaikataulustaan huolimatta Stubb pystyy irrottamaan treenaukseen 7-10 tuntia viikossa. Aika ihailtavaa. Anyway, ajattelimme tarjota hanelle aamulenkkiseuraa kotikonnuillamme ja turvallisuustarkistusten jalkeen saimme yhteydenoton hanen avustajiltaan. Taytyy sanoa, etta on kovakuntoinen kaveri ja varsin miellyttavaa lenkkiseuraa. Keskustelu pyori arvatenkin urheilun ymparilla, vaikka vahan myos tutkimusasioista vaihdoimme ajatuksia Dr. Stubbin kanssa. Huominen lenkki jaa minulta valitettavasti valiin omien tyovelvollisuuksien vuoksi, mutta P on menossa.

Etta sellaista. Kaikkea sita tuleekin tehtya.

Blueberry pie

Viikonloppuna suuntasimme molempian paivina maaseudulle kuumuutta hehkuvaa asfalttia pakoon. Launtaina menimme mustikkaan. Melkein olivat mustikat niin isoja, etta mummo olisi niihin mahtunut. Ei nyt aivan, mutta pensaat muistuttivat enemman viinimarjapensaita kuin pienia 20 sentin korkuisia mustikanvarpuja. Suu sinisena kavelimme kohti rahastuspistetta ja paatin viela kayda poimimassa vahan mustia vadelmia seka nostaa pellosta muutaman punajuuren. Kylla oli leppoisa meininki. Perinteisesti valtaosa mustikoista loysi tiensa pakastimeen, mutta on jaakaapissa viela pari litraa mustikoita puuron paalle laitettavaksi ja leivontaan. Illalla olikin mustikkapiirakan vuoro. Nam nam.

Sunnuntai sujui juoksuvaelluksen merkeissa. Olimme todella landella. Edes auton GPS ei loytanyt signaalia eika tieta. Aikamme etsimme luontopolun alkupaata, ja karttapistetta. Emme uskaltaneet lahtea vieraaseen metsaan ilman karttaa, vaikka kun reitti kulki koko ajan joen vartta pitkin. Onneksemme bongasimme yhdelta parkkipaikalta karttataulun, josta nappasimme kamerall kuvan ja eikun menoksi. Niksi-Pirkasta opittua. Huvia riitti pariksi tunniksi. Sen jalkeen polku muuttui risukoksi ja pelko kuparipaakaarmeista iski takaraivoon. Eikun pois. Ja nopeaan. Polun vieressa kimaltanut virtaava joki oli niin houkutteleva, etta paadyimme sinne lopuksi uimaan kasipohjaa.

Flip flops

Flaps flaps flaps. Tama on tuttu aani kaupassa, kadulla, missa vaan. Amerikkalaiset ovat flip flopsien suurkuluttajia ja sen kylla huomaa kenkakauppojen valikoimassa. Itse en ole muovijalkineiden ystava, mutta monet vannovat niiden nimeen kuumana ja hikisena kesapaivana. Hintakin on kohdillaan. Tavallaan siis ihan ymmarrettavaa.

Mutta tatakaan asiaa ei voi sivuuttaa olankohautuksella, vaan tutkijan analyyttinen mieli ottaa ylivallan. Mika naissa koko kansan suosikkijalkineissa tekee niista niin epaterveelliset? Tata kysymysta aivoriiheilimme yhtena paivana korealaisen postdoc-kolleegani kanssa, joka erikoistunut kavelyn biomekaaniseen analyysiin. Selvaa on, etta flip flopsit muuttavat kavelyamme. Askel lyhenee, varpaiden koukistajalihakset ylirasittuvat varpaiden yrittaessa puristaa 'kenkaa' jalkapohjaa vasten ja taman seurauksena normaalin kavelyyn kuuluva kantaisku jaa olemattomaksi. Ei ihme, etta monet flip flopsien kayttajat valittavat jalkateran kipuja, plantaarifaskiittia ym. Yhdistettyna ylipainoon jalkinevalinta ei ehka ole paras valinta monelle takalaiselle. Tai muillekaan. Veikkaan, etta muutaman vuoden paasta flip flopsien kaytto nakyy tule-sairauksien tilastoissa kasvaneina jalkateravaivoina.

Mietimme jopa puolivakavissamme, etta pitaisiko aiheesta tehda pieni tutkimus kavelylaboratoriossamme. Nopean selvityksen perusteella loysimme heti pari ryhmaa, jotka tyoskentelevat aiheen ymparilla. Onhan naita kenkia ollut jo vuosikausia markkinoilla. Trendit muokkaavat tutkijan tyota...

Happy 4th

Neljäs heinäkuuta on tärkeä päivä amerikkalaisille. Silloin juhlitaan maan itsenäisyyspäivää. Päivä on oikeasti koko kansan juhlapäivä ja siihen valmistaudutaan sini-puna-valkoista rekvisiittaa ostamalla ja hakeutumalla grillausmahdollisuuksien ääreen. Tai sitten kaupungin keskustaan piknikille. Näin ainakin DC:ssä. Sateisen kelin vuoksi jätimme piknikin väliin ja saavuimme National Mallille vasta vähän ennen ilotulitusten alkamista. Siellä oli aika moni muukin. Todella moni muu. Ihmiset olivat viettäneet iltapäivää live-musiikkia kuunnellen ja osallistumalla perinnefestivaaleille. Ilotulitus oli...iso, näyttävä ja äänekäs. 20 minuuttia suoraa tykitystä orkesterin soittaman musiikin tahdittamana. Aikas hienoa. Mutta, kuten Suomessa on tapana kommentoida: "taas menivät verorahat taivaan tuuliin".


Mukava piirre tämän vuoden itsenäisyyspäivässä oli sen sijoittuminen perjantaihin. Pitkä viikonloppu ja lunki perjantai olivat kovinkin tervetullut kiireisten viime viikkojen jälkeen. Pikkaisen piti töitä tehdä, mutta muuten otimme vähän rennommin. Huomenna on taas ohjelmaa tarjolla. Aamulla paikallinen 5 km juoksukisa ja sen jälkeen pyöräretki NIH-kavereiden kanssa Great Fallseille, paikalliselle Niagran putouksille.

We are regret to inform you that...

Sain tanaan kauan odotun kirjeen JAMAsta. Pitka review-aika antoi vahan viitteita siita, etta juttu on saattanut menna kolmannelle arvioitsijalle. Ja niinhan siina oli kaynytkin. Kaksi ekaa arviota tyosta olivat hieman erisuuntaisia, toinen esitti tiukempaa kritiikkia ja toinen naki tyossa potentiaalia. Kolmannen kommentit ja edioriryhman keskustelut kallistivat vaa'an hylkayksen kannalle. Tata osasin vahan odottaakin. JAMAan lahetetaan vuosittain noin 6000 kasikirjoitusta, joista puolet paasevat arvioitavaksi ja lopulta vain 8% hyvaksytaan julkaistavaksi. Heh, ainakin paasimme parempaan 50% joukkoon. Saimme kuitenkin hyvat ja rakentavat kommentit, joiden avulla on hyva alkaa parantamaan tutkimusta. Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun. Ehka taytyy seuraavaksi yrittaa yleislaaketieteellisen lehden sijasta spesifimpaa lehtea.

Jotain positiivistakin tyorintamalla. Sain juuri kutsun kirjoittaa ikaihmisten lihavuudesta katsausartikkelin eurooppalaiseen lihavuuslehteen. Aikas siistia. Sita vain ihmettelen, etta mista ovatkin keksineet kysya minua tuohon hommaan. Kenella on sormet pelissa?

Healing touch of physical therapist

Viimeisten viikkojen aikana olen joutunut / paassyt omakohtaisesti tutustumaan paikalliseen fysioterapiatarjontaan. Sinnikas pohjevamma ei suostunut omahoidolla parantumaan. Siina vaiheessa kun lenkit piti jattaa juoksematta, lahdin lopulta jouksuporukasta tutun urheilufysioterapeutin vastaanotolle. Pohkeen takimmaisessa lihasaitiossa oleva jumi hellitti vahan kerrallaan, vaikka jouduinkin monta kertaa rohkaisemaan kaveria kovempaan kasittelyyn. Mielenkiintoista oli tutustua uuteen toiminnalliseen manuaalisen terapian tekniikkaan, joka oli sekoitus hierontaa, PNF:ta ja venytysta.

Suomalaisesta fysioterapiakaytannosta poiketen fysioterapeutit tyoskentelevat isossa huoneessa, jossa on hoitopoytia, terapiavalineita ym. iloisesti sekaisin. Tarvittaessa hoitopoyta erotetaan muusta tilasta verholla, mutta muuten fyssarit ja asiakkaat jutustelevat rennosti toistensa kanssa. En tieda kuinka yleinen kaytanto tama on tassa haveliaisyytta korostavassa maassa, jossa laakarit kuuntelevat keuhkotkin paidan lapi. No, ehka asiaan vaikutti sekin, etta kyseessa oli urheilufysioterapiaklinikka.

Nyt jalka toimii jo hyvin ja sunnuntaina uskaltauduin ekaa kertaa pitkasta aikaa lahtoviivalle. Matka oli vain 5 km, mutta ekan kilsan jalkeen jalat olivat hapoilla melkein kuin olisi juossut neljannesmailin loppusuoraa. Mutta hei, paasin kuitenkin maaliin ja vielapa palkintorahoille. Vahaista juoksutuntumaa enemman suoritukseen vaikutti kuuma ja kostea keli. Eipa tarvitse minun enaa menna +30C kuumuuteen kisailemaan. Syksya odotellessa. Ja Suomi-vieraita. Lahdenkin tasta P:ta vastaan lentokentalle.

Happy Saint John's Day

Suomessa juhannuksen juhlinta taitaa olla juuri nyt parhaimmillaan. Kaihoten olen kuunnellut kavereiden kertomuksia juhannussuunnitelmista, mokkeilysta ja kokon polttamisesta. Tassa alkaa pikku hiljaa olla ikava suomalaista saunaa, uintia puhtaassa jarvivedessa ja luonnon hiljaisuutta. Onneksi kotimaan visiittiin on aikaa enaa reilu kuukausi. Eikohan sen ajan malta odottaa.

USAssa ei juhannusta juhlita (onhan se alunperin pakanallinen juhla), mutta monessa paikassa nakyy mainittavan, etta kesa alkaa virallisesti 20. kesakuuta. Eli tanaan. Jottei juhannus jaisi kokonaan viettamatta, olemme kutsuneet tyokavereita grillijuhliin luoksemme. Tarkoituksena on antaa maistiaisia suomalaisesta kesamenusta: grillattua lohta ja makkaraa seka uusia perunoita tillin ja sillin kera. Auran sinappiakin on viela jaljella pariin makkaraan.

Ensi viikolla taidamme saada taydennysta sinappivarastoihin, kun P:n tyokaverit tulevat moikkaamaan meita. Tervetuloa Elisa ja Tommi!

New York - New York

Viisi vuotta on jo siita, kun aloitimme yhteisen taipaleemme Turun Linnan kirkossa. Juhlapaivan kunniaksi halusimme tehda jotain spesiaalia ja lahtea New Yorkiin. Suomesta katsottuna reissu olisi iso satsaus, mutta taalta maailmankolkasta reissu vastaa samaa kuin ajaisi Turusta Jyvaskylaan. Bussilla matkaten olimme neljassa tunnissa keskella Manhattania, etsimassa tuttuja kasvoja metroaseman kupeesta. Ensimmaisen yon vietimme nimittain P:n lukioaikaisen luokkakaverin luona. Samalla saimme silmayksen Brooklyniin.

Reissusta voisi kirjoittaa pitkankin kertomuksen, mutta koska tanaan on saatava viela seuraavan artikkelin analyyseja eteenpain, tiivistan ja totean, etta kylla on hieno ja upea kaupunki. Nahtavaa ja koettavaa riittaa joka kadun kulmassa, jonka vuoksi vietimmekin suuren osan ajasta eri naapuruistoissa kavellen. Turistikohteiden jonot eivat helteisessa kaupungissa houkutelleet, mutta kavimme sentaan kokemassa Empire State Buildningin nakoalat ja Vapaudenpatsaan saaren ohi kulkevalta Staten Island lautalta. Suosikkialueiksi kohosivat Greenwich Village ja SoHo. Ja kyllahan Central Parkin aamulenkit olivat myos hieno kokemus. Niin ja se haapaiva, juhlaillan vietimme Brooklynin puolella ihaillen auringonlaskua ja Manhattanin valojen syttymista.

Uudestaan on paastava. Oli se vaan niin hieno paikka.

Och samma på svenska

Sunnuntaina vierailimme ruotsalais-amerikkalaisperheen luona paivallisen merkeissa. Perhe on tullut tutuksi – yllatys yllatys - juoksuseuran kautta. Itse asiassa ensi kertaa tutustuin heihin, kun kuulin naisen puhuvan ruotsia lapsille yhden juoksukisan jalkeen. Hekin olivat jo siihen mennessa kuulleet suomalaispariskunnasta, joka on muuttanut kaupunkiin ja odottivat meidan tapaamistamme. Kovasti yritan aina puhua heidan kanssaan ruotsia, joskin se on valilla aikamoista ruotsin ja englannin sekoitusta.

Vaikka ruotsalaisnainen on asunut USAssa jo toistakymmenta vuotta, perheen koti oli monella tapaa hyvin skandinaavinen. Kokolattiamatot oli poistettu parketin ja puulattian tielta, eteisessa oli vaatekomero ulkovaatteille, Saab autotallissa ja tuttuja ruotsalaisia brandeja eri puolilla taloa. Paivallisella saimme uusia perunoita, Abban sinappisillia, grillattua lohta, Vaasan nakkileipaa ja vihreaa salaattia. Niin kotoista ja herkullista. Jalkkari oli meidan vastuullamme. Leivoin vastapoimituista mansikoista mansikka-raparperipiirakan. Maistui hyvalta vaniljajaatelon kanssa.

Illan paatteeksi perheen pojat haastoivat P:n mukaan juokukilpailuun naapuruston talojen ympari. Ulkoleikit ovat kuulemma parasta vapaa-ajan huvia mita tietavat. Eli alkaamme edelleenkaan yleistako amerikkalaislapsia ylipainoisiksi ja tv-norteiksi. Joukkoon mahtuu monenlaista vakea. Itse asiassa pojilla on esikuva omasta takaa, kun isa on ollut kansallista karkikaartia kestavyysmatkoilla. Vieraiden iloksi han oli laittanut paallensa paidan Helsinki City maratonilta vuodelta 1988, ja ottanut esiin numerolapun ja valokuvia reitin varrelta. Todellinen urheiluperhe. Ja mukava sellainen. Taalta katsottuna Suomi ja Ruotsi ovat niin samanlaiset.

To the strawberrry fields

No niin. Nyt päästiin sitten kunnon kesälukemiin. Lämpötila kohosi ensimmäistä kertaa täällä ollessamme yli +30 asteen. Samantien päästiin myös +35 tasolle. Aamulenkille lähtiessämme klo 6.30 tuntui kuin olisi astunut kasvihuoneeseen tai huonosti lämmitettyyn saunaan. Hiki nousi pintaan ennen ensimmäistä juoksuaskeltakaan. Jonkun verran tottumista tämä varmasti vaatii, mutta ei parane valittaa, sillä kesä on vasta aluillaan.

Lenkin jälkeen säätä uhmaten suuntasimme kohti läheistä maatilaa mansikoita poimimaan. Kerrankin olimme paikalla oikein sesonkiaikaan ja neljän kilon poimintarasiamme täyttyivät alle puolessa tunnissa. Mansikoiden runsaudesta kertoo jotain myös se, että kuljimme kumpikin omaa riviämme vain viiden metrin matkan. Toisin kuin Floridasta lennätetyt talven ja kevään mansikat, nämä olivat puolet pienempiä ja aidon makuisia. Laitan suurimman osan pakastimeen talven puuroaamisia odottamaan. Parin viikon päästä samalla maatilalla on kirsikat parhaimmillaan, sitten on vadelmien ja mustikoiden vuoro ja loppukesästä persikat ja omenat. Ja kuka mahtaa olla innoissaan!! Harmi vain, että pakastin on niin pieni.

Summer in the city

Viikonloppuna viimeistaan siirryimme kevaasta kesaan. Tahan asti lampotila on pysytellyt mukavissa +20 asteen lukemissa, mutta nyt liikutaan jo +30 tasolla. Tuntuu, etta lampotilan noustessa myos kosteusprosentti on kohonnut lineaarisesti ellei jopa exponentiaalisesti. Ulos lahtiessa tuntuu kuin astuisi isoon huonosti lammitettyyn saunaan. Ja tama on kai vasta alkusoittoa tulevalle.

Ei vaan, ihanaahan se on, etta on lamminta. Erityisen iloinen olen ollut taloyhtiomme uima-altaan aukeamisesta. Olemme tiedustelleet pitkin kevatta, koska allas aukaistaan. Kun vihdoin kuulimme paivasta, olimme heti tietysti karppana paikalla 5 min avaamisajan jalkeen. Hullut suomalaiset, niin he tietysti ajattelivat. Altaan vesi ei nimittain viela ole kovin lamminta, mutta kylla siella 15-20 minuuttia tarkenee polskia. Nyt olenkin sitten kaynyt uimassa joka paiva. Aivan mahtavaa. Allas on vain 15 metria pitka, mutta onhan sekin paljon parempi kuin ei mitaan.

Kuten niin monessa muussakin asiassa, tassakin on taas jotain huvittavaa. Uima-altaalle ei ole asiaa omin pain, vaan paikalla pitaa olla uimavalvoja. Voi valvojaparkaa (taitaa muuten olla itanaapuristamme aksentista ja harvasanaisuudesta paatellen), hengata nyt altaalla 10 tuntia, jossa valtaosa kay vain makoilemassa auringossa. Hyva juttu meille. Eipa ole altaassa ruuhkaa. P pitaa tata hyvana palautumiskeskuksena.

Hooding ceremony

Paasin talla viikolla seuraamaan paikallista tohtoripromootiota, kun postdoc-kolleegallani oli juhlapaiva. Suomessa tohtorinhattu ja miekka symboloivat akateemista saavutusta, mutta USAssa vastaavaa tarkoitusta palvelee samettinen huppu. Hupun pituus ja materiaali kertovat akateemisesta oppiarvosta ja tieteenalat erottuvat toisistaan hupun varin mukaan.

Tiedekunnan "huputustilaisuudessa" jokainen promovoitava esiteltiin erikseen ja esittelyn hoisi vaitoskirjatyon ohjaaja. Sen lisaksi, etta yleisolle kerrottiin vaitostutkimuksen aiheesta ja tuloksista, ohjaajat esittelivat tuoreen tohtorin saavutuksia tyo- ja perhe-elamssa: Montako julkaisua ja kongressiesitelmaa on plakkarissa, samoin kuin apurahojen maara ja nykyisen tyopaikan kuvaus. Lisaksi monen kohdalla muistettiin mainita muut vaitostyon aikana saavutetut "tuotokset" - lasten lukumaara ja talon ostaminen. Melkoista superlatiiviryopytysta oli tarjolla. Ihan hieno, mutta aika paljon rennommalla asenteella lapiviety tilaisuus verrattuna suomalaiseen akatemiseen juhlaan.

Oma promootio haamottaa ensi kevaana. Itse asiassa ajankohta on ollut viime aikoina mielessa, silla elokuun Suomi-visiitin paluulennon ostamisen yhteydessa pitaa jo tietaa milloin on seuraavan kerran tulossa kaymaan kotimaassa. Viela ei ole lentolippuja olemassa, mutta tohtorinhattu on jo hankittuna :)

Finally submitted

Taman paivan kohdalle voi laittaa hymion kalenteriin. Sain lahetettya ensimmaisen NIH:ssa tuotetun artikkelin lehteen arvioitavaksi. Aiheena on sarkopeninen lihavuus ja liikkumiskyky.

Kasikirjoitus on ollut toista kuukautta valmiina koneellani ja odottanut lahetyslupaa. Aluksi odotin monta viikkoa tilastotieteilijan kommentteja. Tyossa kaytetyt menetelmat olivat itselle sen verran uusia, etta halusin varmistaa tilasto-osuuden paikkaansapitavyyden. Ihme vetkuttelua. Kirjoittajajoukossa oli monta muuta, luultavasti paljon kiireisempaa henkiloa, ja kuitenkin sain heilta kommentit ajoissa. Tuollaisina hetkina rassaa, ettei itsella ole valtaa oman tyon etenemiseen. Ehka tassa on kasvun paikka tai ainakin karsivallisyyden kasvattaminen. Tahan mennessa en vain ole joutunut asiasta karsimaan, kun olen saanut tyoskennella erittain joustavien henkiloiden kanssa. Viimeiset pari viikkoa olen odottanut kassaria sisaisesta tarkastuksesta. Yksikaan tassa laitoksessa tuotettu tyo ei nimittain lahde ulos talosta, ennen kuin se on lapikaynyt sisaisen tarkastuksen. Kaksi henkiloa lukee tyon lapi, antaa kommentit ja lopuksi tyo hyvaksytetaan isoilla pomoilla. Hyva laadunvarmistuskeino. Sama logiikka pelaisi varmaan Suomessakin.

Mielenkiinnolla odotan JAMAsta tulevia kommentteja. Niin, siis jos edes paasemme niin pitkalle. Ylhaalta on hyva aloittaa ja laskea rimaa sitten tarpeen tullen.

Onneksi tutkimustyo on sellaista, etta vaikka toinen tyo polkisi paikallaan, aina on uusia toita tehtavana. Tassa valilla olemme kirjoittaneet samasta aihealueesta pomon kanssa kirjallisuuskatsausta ja teksti alkaa olla kokolailla valmiina. Ainut mika tyosta viela puuttuu, on sivujuonena kulkevan empiiriseen osan kokoaminen. Vertailemme ilmion prevalensseja usean eri aineiston kesken ja viela odottelen naiden aineistojen luovuttamista kayttooni. Onneksi analyysit tassa tapauksessa ovat hyvin yksinkertaiset, joten kunhan saan datan koneelleni, niin luvut siirtyvat parissa paivassa kasikirjoitukseen.

Vaikka tassa on vireilla tutkimuksia muistakin aihealueista, niin on ollut mielekasta tyostaa naita toita rinnakkain. Samantien paasen myos huomenna esittelemaan tutkimuksen tuloksia naapurikaupungin yksikkoon. Tavoitteena on myos saada punottua yhteistyokuvioita kehonkoostumuksen osalta naiden kahden yksikon valille. Vahan janskattaa.

Way to go!

Edellisviikonlopun hyva vire juoksukisoissa sai jatkoa viime sunnuntain kisareissulta Philadelphiassa. 10 mailin kisa juostiin kokonaisuudessaan kaupungin lapi kulkevaa pitkaa ja levaa katua pitkin 22 000 muun juoksijan kanssa (Broad Street). Parantuneiden tulosten vuoksi minulla oli vain yksi tavoite kilpailuun – halusin alittaa kisatiimiin vaadittavan aikarajan (67.00). Kisan aikana silmissani vilahteli kuva Howard County Stridersin kisapaidasta ja siita, miten haluaisin ommella paidan rintamuksin Suomen lipun. Niin kornilta kuin tama kuulostaakin, niin silla ajatuksella sain yllapidettya vauhtia ja ylitin maaliviivan ajassa 66.01.

Itseakin oikein huvittaa, kun lueskelen edella olevaa. Ehka todella tarvitsin yli kymmenen vuoden tauon, jotta kutkutus kilpailuihin ja yha parempiin tuloksiin palasi jalleen kunnolla ajatuksiini. Nyt odotan innolla tulevan kesan kisoja ja syksylla edessa olevaa puolikasta ja Chicagon maratonia. Eihan tassa mihinkaan Pekingiin olla tahtaamassa, mutta omia rajojahan tassa etsitaan. Ja onhan se hauskempaa, kun kaksi on liekeissa yhden sijasta. Johannalle muuten tsemppia vuoristoon!

On the road again

Viime viikkoina olemme saaneet vahan uutta perspektiivia vapaa-ajanviettoon. Ostimme pilkkahintaan polkupyorat, joilla kelpaa nyt kruisailla Columbian katuja. Montaa kertaa emme tosin niita ole viela paasset testaamaan, silla pimea tulee iltasella jo kahdeksan aikaan ja vaikka pyorassa olisikin valo, niin ilman katuvaloja on vahan orpo olo ajella. Olen kuitenkin enemman kuin tyytyvainen pelkastaan jo ajatuksesta, etta jos haluan piipahtaa kirjastossa tms. voin polkaista sinne hetkessa, enka joudu kayttamaan autoa jokaiseen siirtymiseen. Kun on tottunut pyorailemaan melkein 365 paivana vuodessa, niin vapauden tunteen menettaminen tuntui aluksi ikavalta. Uutta pyorailyssa on se, etta ajoreitti taytyy suunnitella etukateen aika tarkkaan. Monikaistaisille teille ei ole mitaan asiaa pyoran kanssa ja paastakseen paikasta A paikkaan B voi joutua kayttamaan monenlaisia kiertoteita. Mutta eipa haittaa.

Autoilusta puheenollen, olen kehittanyt uutta ajanvietetta tyomatkojen ajaksi. Loysin lahikirjastostamme hyvan valikoiman aanikirjoja. Kirjaa kuunnellessa tyomatka sujuu kuin siivilla ja huomaan valilla jopa odottavani, etta paasisin taas autoon jatkamaan kirjan 'lukemista'. Kotona odottaa myos laksijaislahjaksi saatu Heli Laaksosen aanikirja, mutta viela ei ole tullut niin kovasti ikava varsinais-suomalaista murretta, etta olisin ottanut kirjan mukaan tyomatkalle. Viela sekin paiva varmasti koittaa. Jossain vaiheessa ajattelimme, etta tyomatka-autoiluun kuluvan ajan voisi hyodyntaa opiskelemalla kielia. Haaveissa on espanjan kielen opiskelu ja sita varten kotiin onkin jo hankittuna espanjan kielikurssi. Espanjasta voisi jopa olla taalla jotain iloa, silla alueella asuu runsaasti meksikolaisalkuperaa olevia perheita. Monessa kaupassa palvelua saa molemmilla 'kotimaisilla'. Hasta luego!

Relays are lots of fun

Piipahdimme viime viikolla kahteen otteeseen Philadelpiassa. Torstai-iltana juoksuseuran kavereiden kanssa ja lauantaina kahdestaan. Syy oli molemmilla kerroilla sama - Penn Relays. Jokavuotinen viesti- ja yleisurheilukarnevaali kokoaa Philadelphiaan maan karkiurheilijat lukioista ja yliopistoista hoystettyna maajoukkuetason pikamenijoilla. Paikalla oli lauantaina 40 000 katsojaa, joten tunnelmaa ei puuttunut kentalta eika katsomosta. Kuin Ruotsiottelu parhaimmillaan, lisattyna sellaisilla maailmantahdilla kuten Jeremy Wariner, Tyson Gay ja Allyson Felix.




Kisat olivat meille aika erikoislaatuiset, silla saimme hankittua itsellemme pressipassit raasto.comin nimissa. Voitte kuvitella, etta P oli aivan myyty paastessaan kentalle kuvaamaan. Mina vuorostani kavin kuuntelemassa huippujen mietteita lehdistotilaisuuksissa. Tarkempi kisaraportti on luettavissa Raasto.comin sivuilla joskus tulevaisuudessa. Kaupunkia ei sen enempaa ehditty nakemaan, mutta siihen tarjoutuu ensi viikonloppuna uusi tilaisuus, kun osallistumme siella 10 mailin kisaan. Ei ole muuten paha ajomatka. Parhaimmillaan alle 2 tuntia kotoa Columbiasta.

Viikonlopun ohjelmatykistys jatkui sunnuntaiaamulla 10 km juoksukisalla. Reittia kehuttiin etukateen nopeaksi ja sitahan se myos oli. Ensimmaista kertaa alitin 40 min haamurajan ja kerralla ihan reippaasti – 39.36. P:llakin kulki hyvin. Runsaan juoksun jalkeen tarjolla olleen aamupalan (sampyloita, pizzaa, pastaa, donitseja) jalkeen jaloissa oli viela vahan voimaa jaljella ja ilma houkutteli ulkoilemaan, joten suuntasimme autolla kohti DC:ta. Parin mailin paasta DC:n keskustasta Potomac-joen rantatormalla kulkee vehrea luontopolku. Parin tunnin kavely vetreytti hyvin lihaksia ja rentoutti mielta. Kevaalla kaikki nayttaa niin uudelta.

Baby shower etc.

Työkaverini on viimeisillään raskaana ja hänelle järjestettiin eilen töissä Baby Showerit. Perinteinen odotusajan 'riitti' on tärkeä osa amerikkalaisten juhlakulttuuria (aina juhlitaan, kunhan on jotain aihetta) ja showereita voidaan viettää samassa perheessä monta kertaa. Työkavereiden, kavereiden ja sukulaisten kanssa. Baby Showerit muistuttavat monessa mielessä meidän häähumua. On lahjalistat eri kaupoissa, kutsukortit ja paljon juhliin liittyvää rekvisiittaa. Työkaveri tuli ainakin suihkutettua suurella määrällä lahjoja, turvaistuimesta potkupukuihin ja syöttötuolista leluihin. Vähän erikoista on, että lapsen syntymää juhlistetaan jo ennen syntymää, mutta samalla kovin kätevää tuleville vanhemmille, kun säästyvät isoilta ostoksilta.

Kuluneella viikolla on muutenkin ollut kaikenlaista ohjelmaa työkavereiden kanssa. Toissa iltana kävimme kylässä korealaisen postdoc-kollegani luona ja saimme maistaa aitoa korealaista ruokaa. Hauskaa oli myös touhuta perheen pari vuotiaan pojan kanssa. Lapset ovat niin samanlaisia kulttuurista riippumatta. Tämä Daniel-poika tosin oli täysin koukussa telkkarin katsomiseen. Samaan aikaan piti pyöriä ohjelmaa sekä televisiossa että kannattavan näytöllä. Multitaskingia heti pienestä pitäen. Miten mahtaa olla keskittymiskyvyn laita isona??

Eilen vietimme toisen työkaverin läksijäisiä Baltimoren merenrantabaarissa. Lämpöä +25 ja hiekkaa jalkojen alla. Niin kesäistä. Ja tänään olimme mukana isän tasavuosisynttäreissä Skypen välityksellä. Herätys oli jo neljältä aamuyöstä, mutta kovin mukava oli nähdä tuttuja ja jutella heidän kanssaan. Ihan kuin ei olisi kauaa ollut edes pois kotiympyröistä.

Illalla lähdemme grillaamaan P:n proffan luokse. En olekaan häntä ennen tavannut. Tiedossa on ainakin puhetta lihavuuden vaikutuksista kansanterveyteen ja kustannuksiin. Näin minun on annettu ymmärtää. Löytyy ainakin jotain keskusteltavaa.

Huomenna 10k kisa kotinurkilla. Lähdemme just tsekkaamaan kisareittiä ja hakemaan numerolaput. Hyvää viikonlopun jatkoa!

NIA retreat

Tulin juuri kotiin National Institute on Agingin (NIA) vuosittaisesta tutkimusretriitistä. NIH on valtava tutkimuslaitos, mutta kyllä NIAllakin kokoa riittää. NIAssa on 11 tutkimuslaboratoriota plus meidän kliinisen tutkimuksen yksikkömme. Tutkimuksen aihealueita ovat mm. biokemia, solu- ja molekyylibiologia, genetiikka, fysiologia, immunologia, neurotieteet, neurogenetiikka, käyttäytymistieteet, epidemiologia, tilastotiede sekä lukuisia lääketieteen erikoisalueita. Retriitissä eri labrojen tutkijat pääsivät esittelemään tutkimuksiaan esitelmillään ja postereilla. Aihealueiden kirjosta johtuen osallistuin itse vain yhteen päivään, jonka piti olla painottunut soveltavaan tutkimukseen. Silti joukossa oli useampia hiiri- ja apinatutkimuksia (!), joiden aikana keskittyminen meinasi väkisinkin herpaantua.

Itselläni oli posteriesitys ekan artikkelin tuloksista. Puolitoistatuntinen hurahti nopeasti, kun pääsin vaihtamaan ajatuksia naapurilabran tutkijoiden kanssa. Päivän keskusteluissa totesimme, että teemme aika lailla samansuuntaista tutkimusta kehonkoostumuksen saralla ja että voisi olla hedelmällistä lisätä yhteistyötä. Suunnitelmissa onkin nyt sitten kehonkoostumus-työryhmä, joka tapaa säännöllisesti Baltimoressa tai Bethesdassa ja yrittää viedä tutkimusta eteenpäin. Tosi hienoa. Jos olen tähän saakka ollut jo valmiiksi ihan täpinöissäni, niin tämänpäiväisen jälkeen sain taas lisää innostusta ja vahvistusta omalle työlleni.

Päivän kruunasi pomon tuomat tuliaiset Suomesta. Ruisleipää, -jauhoa ja salmiakkia. Aivan mahtavaa. Olin kirjoittanut hänelle ostoslistan, jotta hän löytäisi kaupasta itselleen suosittelemiani tuotteita, mutten arvannut että hän lähtisi kuljettamaan tuhansien kilsojen päästä minulle 2 kg jauhopakettia :) Hän on kovasti innostunut ruoanlaitosta, ja nyt tavoitteeni on opettaa hänelle ruisleivän tekoa. Hänen italialaisessa pizzauunissaan leivästä tulee varmasti herkullista.

Säätietojakin pitää päivittää. Ihan tyhjästä tuli hellekeli. Mittari hipoi tänään +30 astetta. Oli siinä aamulla ihmettelemistä, kun yht'äkkiä voikin lähteä ilman takkia töihin. Ekaa kertaa testasimme myös kotimme ilmastointilaitteen toimivuutta. Toimii. Vaikka viileä sisäilma tuntuukin ihanalta, pitää varoa ettei vilustu.

Viikonloppu edessä. Mihin ihmeeseen tämäkin viikko taas meni? Töissä olin täysin työllistetty review-artikkelin kirjoittamisen kanssa ja parina iltana piti pakertaa veroilmoituksen kanssa. Review:n kirjoittaminen hauskaa ja opettavaista, verojen laskeminen on paljon työläämpää. Minulla palkasta pidätetään suoraan vain valtion verot ja osavaltion verot pitää laskea itse ja maksaa neljä kertaa vuodessa. Toivottavasti laskin oikein!

Tulevan viikonlopun aiomme ottaa rennosti. Huomiseksi on luvattu sadetta ja ukkosta, ja jos näin käy, aiomme vierailla Baltimoren Science Centerissä Body Worlds -näyttelyyn tutustumassa. Sunnuntaina seuran viikkokisat ja ruisleivän leivontaa.

Feelings by Marimekko

Taman viikon teema on Marimekko. Maanantaina Italiainen postdoc-kollegani hehkutti kayneensa Marimekon liikkeessa Milanossa ennen muuttoaan Baltimoreen. Oli kuulemma ihastunut varikkaisiin kuoseihin ja haluaisi loytaa itselleen pallo-kuosisen kesapaidan. Hauskaa puhetta italialaiselta miehelta. Tiistaina luin Time-lehdesta parin aukeaman juttua Marimekosta. Kehuivat tyylia raikkaaksi, rohkeaksi ja skandinaaviseksi. Jutun kirjoittaja paatteli, etta suomalaiset tarvitsevat varia ja iloa vaatteisiinsa, koska talvet ovat niin pimeita ja pitkia. Ehka se pitaa osittain paikkaansa. Vaikka Marimekon kuosit ovat isokuvioisia ja varikkaita, kaipa suomalaiset silti pukeutuvat keskimaaraista varittomammin ja varovaisemmin kuin kanssasisaret Keski-Euroopassa ja USAssa. Itse en ainakaan ole tottunut kovin varikkaisiin vaatteisiin, mutta pikku hiljaa kesan lahestyessa olen alkanut vilkuilla kaupassa vahan iloisemman varisia vaatteita. Ostin jopa toissa viikolla keltaiset farkut. Kuulitko sisko, meika vahan irrottelee..

Keskiviikko-iltana surffasin netissa ja yritin etsia Marimekko-liikkeita Marylandista ja tehda loytoja Amazonista. Kaksi loytyi. Crate & Barrellin valikoimissa on Marimenkon tuotteita ja siella on parhaillaan alennusmyynti. Jospa P innostuisi lahtemaan kanssani sinne viikonloppuna. Vaikken mitaan tarvitsekaan, niin ainahan sita voi menna katselemaan ja fiilistelemaan. DC:n Marimekko-liikkeessa olenkin jo vieraillut ja vielakin kaiholla muistelen sita kokemusta. Oli kuin olisi palannut kotiin. Tutut kuosit ja suomalainen sisustus. Aah. Vahan kuin olisi salmiakkia syonyt. Tuntuu ihan hassulta, miten yksittaiset asiat nousevat niin suureen merkitykseen, kun on kaukana kotoa. Samassa huumassa vaihdoin tietokoneen taustakuvaksi Lokki-aiheisen taulun. Siina voi silmia lepuutella, jos tyot eivat ota sujuakseen. Tai sitten voin pyoritella silmia varikkaassa Marimekon hiirimatossa. Ja onhan minulla sentaan mukana Marimekon olkalaukku ja pari tasaraitapaitaa. Ettei totuus unohtuisi.

Kaiken kukkuraksi H&M:n Tribute to Marimekko -mallisto tuli myyntiin loppuviikosta. Ihan mielenkiinnosta taytyy joskus poiketa laheisella mall'lla katsomassa milta vaatteet nayttavat ja aiheuttavatko ne samanlaisia kotoisuuden tunteita kuin unikkosateenvarjon nakeminen kaupan nayteikkunassa.

Tabloid news

Iken tempaukset tai oikeastaan hanen tamanpaivainen erottamisensa ylitti uutiskynnyksen myos amerikkalaismedioissa. Vahan tulee tapauksesta mieleen Harri Kirvesniemi, mies menee pilaamaan maineensa (tai loput siita) uran viimeisina vuosina. Mutta ainakin Ike oli kovin trendikas. Juurihan New Yorkin kuvernoori erosi naisseikkailujensa vuoksi.

Kovin usein ei Suomea nay mainittavan uutisissa. Surullinen Jokelan tapaus pysyi otsikoissa usemman paivan. Kohu-uutisia. Niita taalla rakastetaan. Positiivisia uutisiakin olen lukenut. Viimeksi juuri Time-lehti ylisti Suomen koulutusjarjestelmaa jutussa, jossa pohdittiin amerikkalaislasten huonoa yleistietoa ja koulumenestysta. Jonkun kerran on myos vilahtanut silmien ohi suomalaiskiekkoilijan nimi. En tieda hyvassa vai pahassa. Pakko myos todeta, etta Kimi Raikkonen ja F1 eivat ole kertaakaan nakyneet uutisotsikoissa. Niin on maailmanlaajuista urheilua.

Uutinen on kai sekin, etta kevat on virallisesti alkanut. On nimittain Cherry Blossom -aika. Viikonloppuna kavimmekin ihastelemassa DC:ssa kirsikkapuiden kukintaa. Joku toinenkin oli eksynyt paikalle.

[edit 2.4.08] Viikonloppuna tuli myos tasan vuosi tayteen siita, kun kavimme tutustumiskaynnilla Baltimoressa. Ja nyt ollaan asuttu taalla jo viisi kuukautta. Aika menee niin nopeaan...

Sport around the clock

Tiistaina tuli taas avarrettua käsitystä urheilun iloista. Herätys aamulla klo 5, juosten kohti urheilukenttää klo 5.30 ja vetotreeni alkaen klo 6. Siinä lähtökohtia keväiselle tiistaipäivälle. Oli aika vinkeä fiilis lähestyä pilkkopimeää urheilukenttää, josta kuului hajanaisia ääniä. Treenikaverit ne siellä verryttelivät ennen kasisatasten alkua. Sinne vain joukkoon mukaan ja vauhtikestävyysharjoituksen kimppuun. Hullua, mutta hauskaa. Monelle treenien tekeminen aamuvarhain on ainoa vaihtoehto. Jos aikoo ehtiä töihin kahdeksaksi, eikä illan aikatauluista ole varmuutta, on parempi hoitaa treenit ennen työpäivää. Eipä silti, oli aika hieno fiilis juosta kotiin auringon noustessa horisontissa tietäen, että taas on yksi treeni plakkarissa.

Välillä kävin töissa ahertamassa käsikirjoituksen ja tokan artikkelin analyysien parissa. Työ alkaa kuulemma nyt olla siinä mallissa, että sen voi lähettää muille kirjoittajille luettavaksi. Kivaa. Eikä hauskuus tähän lopu. Yht'äkkiä työlistalla onkin useampi uusi tutkimus odottamassa analyysien aloittamista ja kirjallisuuskatsauksen kirjoittamista. Jepu jepu.

Illalla oli vuorossa toisenlainen kokeilu. Bikram yoga, joka tunnetaan myos kuumajoogana (hot yoga). Ennen eilistä, kokemukseni joogasta rajoittuivat pariin Astanga-joogatuntiin. Liikesarjat olivat kohtalaisen samanlaisia, mutta olosuhteet olivat vähän erilaiset. Huoneen lämpötila 105F (40.5 C), kosteusprosentti 40 ja tunnin kesto 90 min. Kuuma, kostea ja hikinen. Enpä olisi uskonut, etta paikallaan tehtävät liikesarjat saisivat hengityksen kiihtymään ja sykkeen nousemaan. Ohjaaja varoitteli etukäteen, että ensikertalaisen kannattaa ottaa liikkeet vähän rauhallisemmin ja huilata välillä. En uskonut. Lopussa alkoi jo vähän huippaamaan ja uupumus iskeä kroppaan. 90 minuutin jälkeen olo oli kuin pitkän lenkin jälkeen. Paitsi, että jalat eivät olleet lainkaan puutuneet. Tässäkö uusi salainen ase rasitusvammoja vastaan?

Tykkäsin kovasti. Ja arvatkaa mitä? En suinkaan ollut tunnilla yksin, vaan P lähti urhoollisesti mukaan kokeilemaan juoksukaverin yllyttämänä ja suoriutui tunnista hienosti. Menen huomenna kokeilemaan uudestaan. Katsotaan nyt, lähteeko P mukaan.

Fast and not so fast

Jaahas. Taas on viikko vierähtänyt ja blogikirjoittelut ovat jääneet minimiin. Sairastelu on takanapäin. Kuumetta kestikin sitten useamman päivän välillä hipoen jopa 40C maagista rajaa. Juoksut jäi juoksematta Virginia Beachilla, mutta mukava siellä oli piipahtaa ihan vain kisaturistina. Meitä olikin reissussa isompi joukko, kun Satu ja Sonja NIAsta lähtivät myös mukaan.

Sairastellessa tuli ikävä Suomen toimivaa ja tehokasta terveydenhuoltoa. Koska emme ole aikaisemmin tarvinneet täällä lääkäriä, eikä meillä ole vielä "omalääkäriä", vastaanotolle on melkein mahdoton päästä edes akuutissa tilanteessa. Ellei sitten mene ensiapuun, kuten P teki. Sain kuitenkin valittua vakuutusyhtiön listasta meille lääkärin, mutta ihan pian emme sinne pääse. Vasta kesäkuun neljäs. Sen jälkeen pitäisi kuulemma olla helpompaa ja sujuvampaa. Onni on, että meillä on NIH:n kautta erinomainen vakuutus eli ei tarvitse huolehtia kustannuksista, vaikka joutuisi erikoistutkimuksiin. Täytyy kuitenkin toivoa, että pysyttäisiin terveenä eikä tarvittaisi paljoa lääkäripalveluja. Mieluummin sitten vaikka konsultoidaan koti-Suomen Skype-lääkäreitä.

Kuten edellisestäkin voi huomata, minua on pikku hiljaa alkanut naputtaa täkäläinen tehottomuus ja vetelyys asioiden hoitamisessa. Maksamme vieläkin 10 dollaria ekstraa puhelinlaskussa joka kuukausi ja vakuutusyhtiön ja pankkien ajatuksenjuoksua en vieläkään ole tajunnut. Puhumattakaan veroilmoituksesta, joka odottaa täyttämistään. Mutta hei, on tässä ollut positiivisiakin yllätyksiä. Ajokortit saimme ihan parissa päivässä ja taloyhtiömme huoltomiehet tulevat hoitamaan tukkeutuneet viemärit alta aikayksikön. Tällä viikolla hyödynsin vakuutuksen etuja ja tilasin itselleni aurinkolasit vahvuuksilla. Vielä samana iltana minulle soitettiin ja kerrottiin, että Dr. Stenholm teidän lasinne olisivat nyt valmiita. Hienoa, mutta mitä ihmettä Dr. tähän liittyy. Menin liikkeeseen suoraan töistä ja ilmeisesti joku oli nähnyt henkilökorttini kaulassa. Täällä ollaan niin titteleiden perään. Ihan hassua.

Nyt on siis pääsiäissunnuntai. Juuri kun St. Patrickin päivästä päästiin, kaupat ovat vuorostaan täynnä pääsiäisrekvisiittaa. USAssa pääsiäisenä ei kuitenkaan ole ylimääräisiä vapaapäiviä, joten tämä on meille ihan normaali viikonloppu. Eilen juhlistimme hollantilaisen kolleegamme kotiinlähtöä ja tänään on vuorossa juoksuvaellus Marylandin metsissä Patapsco joen reunoilla. Kevät koputtaa jo ovella ja ensi viikolla pitäisi alkaa kirsikkapuiden kukinta. Kuulemma varma kevään merkki. Hyvää pääsiäistä kaikille!

Day in the sofa

Varsin poikkeuksellinen päivä ja näky. Vietämme molemmat arkipäivän kotona. Ja minä huilaan sohvalla. P on toipunut jo flunssastaan, mutta tekee etätöitä kotona. Minä sen sijaan jäin suosiolla kotiin, kun kuumemittari näytti yli satasta (siis farenheitia). Tauti tarttui lopulta minuunkin, vaikka luulin jo siltä välttyneen. Täytyy yrittää huilata, ettei flunssa veny ja että pääsen hyvissä voimissa viikonlopun kisareissulle Virginia Beachille. Ennätyshaavet puolikkaalla saan varmaan jo unohtaa, mutta kun nyt edes olisi juoksukunnossa.

Tänään olisi ollut paljon tehtävää töissä. Siellä on kova hässäkkä GSA abstraktien kanssa, sillä perjantaina on viimeinen lähetyspäivä. Oma abstraktini on onneksi jo kasassa, mutta moni vielä ahertaa analyysien kanssa. Sitä aina ihmettelen, että miksi hommat jäävät niin viime tinkaan. Päivämäärä on kuitenkin ollut tiedossa jo monta kuukautta. Onneksi sähköposti toimii kotonakin, joten pääsen tarvittaessa kommentoimaan muiden töitä.

Kirjoitan tätä sohvalla, läppäri sylissä, katse parvekkeen kautta ulos takapihalle. Kevään merkkejä on jo ilmassa. Puissa on selvästi jo nähtävissä silmuja ja nenä havainnut ensimmäiset siitepölyesiintymät. Lämpötila liikkuu kuitenkin edelleen nollan ja kymmenen plussa-asteen välillä. Eli siinä mielessä kesään on vielä matkaa. Hienoa on kuitenkin päivän piteneminen. Täällä siirryttiin viikonloppuna kesäaikaan (daylight saving time), joten illalla on valoisaa jopa kahdeksaan saakka. Ei tarvitse enää pimeässä ajaa töistä kotiin. Haaveissa on polkupyörän hankkiminen, jolla voisi illalla cruisailla kartsalla.

Nyt joku kolkuttaa oveen... Tuholaismyrkkyjä tultiin ruiskuttamaan keittiöön ja kylppäriin. Onneksi ei ole torakoita näkynyt.

Että tällaista tänään. Nyt on päiväunien aika..

Four days in Lousiana

Ihanaa, kotona taas. Tai siis ollaan oltu jo melkein kaksi paivaa, mutta vasta nyt on aikaa ja energiaa paivittaa blogia reissun tiimoilta. Poikkesimme neljan paivan reissulla syvassa etelassa Lousianassa. Matkan varsinainen tarkoitus oli lihavuusaiheinen juhlaseminaari Pennington Biomedical Research Centerissa Baton Rouge –nimisessa kaupungissa.

Seminaarin teemana oli lihavuustutkimuksen viimeiset 20 vuotta biologian, ennaltaehkaisyn ja hoidon nakokulmasta ja paikalle oli kutsuttu puhujia alan karkitutkijoita eri puolilta maailmaa. Hyvin mielenkiintoisia esitelmia, vaikka taytyy kylla myontaa, etta esitelmien painopiste oli omalta kannaltani ehka liiankin paljon perustutkimuksessa. Kotiinviemisina oli kuitenkin paljon uutta tietoa rasvakudoksen aineenvaihdunnasta ja painonpudotuksen fysiogisista taustoista.

Eras hauska yksityiskohta seminaarista on ihan pakko mainita. Nimittain kahvi- ja lounastauoilla tarjotut ruoat. Vastakohtana viime vuoden Budapestin lihavuuskongressille, jossa lounastauoilla tarjottiin vain salaattia ja omenoita, niin talla ei rasvassa eika sokerissa pihistelty. Kahvin kanssa tarjottiin viinereita ja tuhteja kekseja ja lounaaksi oli makkaraa ja paistettua riisia seka perunalastuja. Niin amerikkalaista. Vastaanotolla saimme tutustua paikalliseen rapujuhlakulttuuriin, jossa rapuja kannettiin poytaan kiihtyvaa tahtia canjun-musiikin saestyksella. Vihanneksia tai hedelmia ei juuri nakynyt. Tai no yhden kerran. Majoneesilla taytetyn voileivan valissa oli pari hassua salaatinlehtea. Siinakin mielessa oli kiva paasta kotiin.

Vapaa-ajan riennoista P ehtikin jo kirjoittaa hengastyttavan paivaraportin. Samaa tahtia menivat muut paivatkin. Meihin on tainnut iskea joku ihme tehokkuusajattelu. Tai niin no, jos kongressipaivina halusi jotain muuta tehda ja nahda, niin se piti tassa tapauksessa tapahtua ennen aamu-7 tai jalkeen ilta-7. Eipa silti. Lousianassa oli jo taysi kesa, joten oli ihan hienoa lahtea lenkille aamukuuden aikaa shortseissa ja t-paidassa.

Lousianan paakaupunki Baton Rouge on muuten elava todiste siita, miten suuria miljoonakaupunkeja lukuunottamatta USAn kaupunkien keskustat naivettyvat ja elama siirtyy kaupungin ulkopuolisiin ostoskeskuksiin. Meilla oli esimerkiksi lauantai-iltapaivalla vaikeuksia loytaa ruokapaikkaa kaupungin keskustasta. Joitain ravintoloita nakyi, mutta ne olivat joko kiinni viikonloppuisin tai sitten suljettu lopullisesti. Yksi pizzeria sentaan loytyi, jossa kielitaitomme joutui koville. Totesimme, ettei se viela voi olla riittavaa, jos kerran tilaamamme hawaiian pizzan sijasta poytaan tuodaan margharita. Heh heh. Ei aina voi onnistua.

Kaupungissa kavellessa sosiaaliryhmien valiset erot pistivat tiukasti silmaan. Saman tien toisella puolella saattoi olla miljoonakoti hienoine autoineen ja toisella puolella ransistynyt talo romuja taynna olevan puutarhan ymparoimana. Tama on kuulemma tyypillista etelavaltioille. Reissun aikana eksyimme pari kertaa alueille, jonne ei ehka olisi kannattanut menna. Naina hetkina P:kin piti kameransa visusti repussa, eika pysahtynyt yhteenkaan kadunkulmaan zoomaamaan maisemaa. Se kertoo jo jotain.

Maanantai-iltana aurinkoinen ja kostea saa yht’akkia vaihtui tuimaksi myrskyksi. Saman myrskyn tapasimme viela uudestaan lennolla takaisin itarannikolle. Oli kiva palata kotiin. Niinpa niin, kylla Columbian kotimme tuntuu oikeasti ihan kodilta.