maanantai 22. syyskuuta 2008

Race report from Philly


Philadelphia ei pettanyyt taaskaan, ei jarjestelyilta eika tuloksilta. Kaupungissa todella osataan isojen katukisojen jarjestaminen. Sunnuntaina oli vuorossa koko kesan tahtaimessa siintanyt puolimaraton. Pitkasta aikaa olosuhteet olivat myos juoksijoiden puolella ja paasimme matkaan 15 000 muun juoksijan kanssa raikkaassa aamusaassa. Omalta osaltani kisa sujui mainiosti. Etukateen laatimastani mailiaikataulusta ei ollut muuta kuin psykologista hyotya matkan varrella, silla kulku oli alusta lahtien 10-15 sekuntia suunniteltua reippaampaa. Vaikka 8-9 mailin kohdalla jalat alkoivat vasya vauhdista, sain viela kiristettya vauhtia loppua kohden. Loppuaika 1.27.48 yllatti itsenikin, mutta ei kuulemma treenikavereitani. Samalla tuli kuitattua pari pojoa TuUL:n Kalevanmalja-keraykseen. A-luokkakaan ei lopulta jaanyt kovin kauas.

Nyt jalat ovat vasyneet ja mieli vahan liiankin tyytyvainen. Ehka parin paivan huili auttaa ja saan koottua ajatukset kohti kolmen viikon paasta koittavalle maratonille. Aikatavoitteetkin taytyy ehka miettia uusiksi.

Maantantait ovat muuten jannia paivia toissa. Viikonlopun aikana sita aina melkein unohtuu mita varten taalla maassa olemme. Emme olekaan vain nauttimassa urheilutarjonnasta ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksista, vaan oikeasti vauhdittamassa tieteellista 'uraamme'. Eli siis mars mars, takaisin toiden aareen.

Ei kommentteja: