Kulunut viikonloppu sujui vaihteeksi pois kotimaisemista. Talla kertaa Floridan Clearwaterissa. Eilisen Veteraanipaivan juhlinnan ansiosta saatoin pitaa pidennetyn vapaan tyokuvioista ilman isompia omantunnon tuskia. Reissun paallimaisena motiivina oli kannustaa
Darbya triathlonin puolimatkan MM-kisoissa, mutta samalla saimme tilaisuuden tavata ystavia Suomesta. Erityisen mukava oli nahda pikkuinen Charlotta. Lasten kautta todellakin huomaa, miten nopeasti aika kuluu. Ensi kevaana, kun seuraavan kerran naemme, han varmaan jo tapailee ensimmaisia kavelyaskeliaan. Janna oli myos todeta, etta kuluneen vuoden aikana olemme nahneet useammin D:n sukulaisia kuin omiamme. Hassua.
Viikonlopun ohjelma oli kokonaisuudessaan, yllatys yllatys, melko urheiluvoittoinen. Mita muuta voi odottaa kuin kuusi urheilukaverusta kokoontuu samalla paikkakunnalla. Valkohiekkaisiin uimarantoihin saimme kosketuksen lahinna juoksu- ja uintilenkkien kautta, mutta kaikkein autenttisin Florida-kokemus loytyi majapaikan uima-altaalta, kun sain yllytettya Andyn kanssani elakelaisrouvien vesijumppaan. Suomalaiset varikkaat uimamyssyt oli korvattu aurinkolipoilla ja -laseilla, mutta muuten meno oli samanlaista. Jumppaohjeet tulivat muuten nauhalta :)
Orlandon Disney World tuli myos koettua. Se siita paikasta. Olihan siella toki hienoja yksityiskohtia ja tuttuja satuhahmoja, mutta tosikko-aikuisen mielesta Magic Kingdom oli kaupallisuuden ja teennaisyyden huipentuma.
Syksy on ollut varsin vauhdikas ja ohjelmaa on riittanyt. Nyt tuntuu kivalta, etta voi valilla hengahtaa ja viettaa aikaa kotonakin. Ainakin tulevana sunnuntaina. Seuraavana viikonloppuna onkin sitten edessa
konferenssi DC:ssa. Siella nakee taas tuttuja. Nyt pitaa jatkaa esityksen fiilaamista...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti