Travelling is nice, but it is good to be home

Kotona taas Pariisin konferenssireissulta. Matka oli oikein onnistunut ja sain uusia ideoita omiin tutkimuksiin. 16 rinnakkaissessiota pitivät huolen siitä, että joka tunnille oli mielenkiintoista kuultavaa. Oma esitykseni meni hyvin ja lihavuus-aiheinen symposiumimme oli onnistunut. Oli myös mukava treffata suomalaiskollegoita ja tutustua uusiin. Aamulenkillä ja iltaisin ehdin käydä tutustumassa Pariisin nähtävyyksiin. Oli ihana vain kävellä katuja ristiin rastiin ilman että olisi tarvinnut murehtia onko seuraavassa korttelissa turvallista kävellä vai ei. Vaikken ranskaa ymmärräkään, olo tuntui oudon kotoisalta. Ehkä se on sitten sitä eurooppalaisuutta.

Kotimatka ei ollutkaan sitten enää niin mukava. Aamulla heräsin kuumeessa ja inhottavan kurkkukivun kanssa. Lento meni nukkuessa ja murehtiessa josko olen saanut H1N1-tartunnan. Onneksi muita oireita ei ilmaantunut ja sain seuraavana päivänä lääkäriltä antibioottikuurin angiinan. Nyt alkaa kuume ja kurkkukipu hellittää ja juominen ja syöminen onnistuu vähän paremmin.

Have you seen my passport?

Vielä yksi yö ja sitten suuntaamme alkukesän lomareissulle SUOMEEN. Tiukka turnee taas tiedossa, mutta toivottavasti ei ihan niin kiireinen kuin viime elokuussa. Alkuloma menee Jyväskylässä järjestettävän tohtoripromootion merkeissä, mutta sen jälkeen pitäisi olla rennompaa olemista Turku - Helsinki -akselilla. Niinhän se oli tarkoitus viime kerrallakin... Kalenteriin on merkitty vain muutama työpalaveri, yhdet lakkiaiset, ja monta visiittiä perheen ja ystävien luokse.

Tämä ilta on mennyt pakkauspuuhissa. Makuuhuone alkaa vähitellen näyttää taas normaalilta, kun lukuisat vaatepinot ovat hävinneet lattialta laukkujen uumeniin. Paljon on muistettavaa, mutta eiköhän kaikki tärkeät asiat ole mukana. Yksi matkalaukku täyttyi pelkästään jo promootijuhlallisuuksissa tarvittavista vaatteista, kengistä ja asusteista. Kyllä miehillä on helppoa kun frakki käy joka tilaisuuteen.. Lisäksi yritämme hieman helpottaa loppuvuoden muuttourakkaa ja tuomme jo nyt mukanamme talvivaatteita ja tavaroita, joita emme enää täällä tarvitse. Täysi setti laukkuja lähtee siis mukaan.

Heippa ja pian nähdään!

What a week!

Kulunut viikko on ollut uuvuttava - hyvällä tavalla. Saimme hyvät ystävät kylään viikoksi ja heidän kanssaan on tullut vietettyä tehokkaasti kaikki valveillaolon tunnit. Alkuviikolla kiertelimme DC:n nähtävyyksiä polkupyörällä hellesäässä ja kävimme myös toteamassa, että Philadelphiassakin lämpötila on yli +30C. Loppuviikon P huolehti vieraiden päiväohjelmasta ja minä liityin seuraan heti töistä päästyäni. Olen tehnyt koko kevään tosi pitkiä päivä, joten hyvällä omalla tunnolla saatoin ottaa kaksi päivää vapaata töistä. Mutta toki töissäkin on tietysti pitänyt käydä. Ja hyvän fiiliksen saattelemana olenkin ollut supertehokas tällä viikolla. Enää kolme viikkoa paahtamista ja sitten on kotimaan kesäloman aika.

Mutta mutta. Lentomatkailun kannalta taivaanrantaan on noussut tummia pilviä. Sikainfluenssan vuoksi jotkut lentoyhtiöt ovat jo kieltäytyneet lentävänsä Meksikoon ja influenssan levitessä lentokaranteeni voi pahimmillaan levitä myös USAan. Mutta toivottavasti näin ei tule käymään. Itseasiassa eilisestä lähtien on alkanut välittyä jo viestejä, että sikainfluenssa olisikin pelättyä vaarattomampi.

Itse en osaa olla vielä huolissani tilanteesta, mutta kuluneen viikon aikana on ollut mielenkiintoista seurata ihmisten reaktioita sikainfluenssan leviämiseen. Ykkössyntipukki pienehkön hysterian leviämiseen on ehdottomasti media. Influenssa on ollut uutisten puheenaihe koko viikon ja tartuntatapausten leviämistä eri osavaltioihin on seurattu tarkasti. Nyt epäiltyjä on jo Marylandissakin, mutta varmistettuja tapauksia vain kaksi. Uusin uutinen on, että maan lounaisosien kouluja ollaan sulkemassa influenssan leviämisen ehkäisemiseksi. Erikoista on, että erityisesti TV:n uutiskanavilla (BBC:tä lukuunottamatta) asiantuntijat eivät ole todellisia asiantuntijoita, vaan haastateltavat tarjoavat enemmän tai vähemmän subjektiivisia mielipiteitä asiaan ja samalla ruokkivat ihmisten pelkoa. Lehtiä lukemalla ja tutkimuslaitosten sivuja seuraamalla pystyy muodostamaan paremman käsityksen ongelmasta. Onneksi on BBC, CDC, sekä Suomen YLE ja THL, joiden tiedotteisiin on helppo luottaa.

Mielenkiintoista mielestäni on, että julkisesti juuri kukaan ei vedä yhteyksiä Meksikon kuolintapauksien ja kyseisen maan (ja erityisesti Mexico Cityn) väestön yleisten terveydentilan, hygienian ja terveydenhuollon tason välillä. Influenssa iskee rajuimmin aina kaikkein heikkokuntoisimpiin. Oli miten oli, sekä työpaikkani NIH ja jopa asuntoyhtiömme pitävät informaatiopitoisilla sähköposteillaan huolen siitä, että asia pysyy päällimmäisenä mielessä, käsihygienia ei unohdu ja flunssan oireet pitää muistaa ottaa tosissaan. Mielenkiintoista olisi kuulla, miten asiaan on Suomessa reagoitu.

The end of 2008

Joululoma on takanapain ja taas on alkanut arkinen aherrus. New Yorkin reissu oli oikein kiva, mutta meni taysin erilaisissa merkeissa kuin ennakoimme. Ensinnakin, naivisti ajattelin, etta kaupunki olisi joulunaikaan rauhallinen ja turisteja ei olisi niin paljoa liikkeella. Ja viela mita. Turistikohteet ja kadut niiden ymparilla pullistelivat eurooppalais- ja asialaisturisteja ja joka paikkaan sai varautua jonottamaan. Mita mahtaakaan meno olla talla viikolla ja Uuden Vuoden aattona? Suositellaan vain hyvahermoisille ja tungoksessa viihtyville. Toiseksi, odotus siita, etta nyt otamme ihan lunkisti, ei myoskaan patenyt. Kaupungissa on vain liikaa mielenkiintoista nahtavaa, ettei paivaan montaa lepohetkea mahtunut. Talla kertaa pysyttelimme enimmakseen Manhattanin Uptownissa ja keskuspuiston ymparistossa. Kiertelimme museoita ja kavimme katsastamassa ostoskatujen joulukoristuksia. Keskustan alennusmyynnit kiersimme suosiolla.


Mutta nyt siis takaisin jo toissa. Viela ennen huomista pitaisi viimeistella vastaus reviewereille liittyen uusimpaan biomarkkeri ja lihasvoima –artikkeliimme ja kirjoittaa itse refereepalaute yhdesta artikkelista. Nama jos saan tehtya, niin uusi vuosi olisi kiva aloittaa uusien projektien kanssa. Ensimmaiset tulokset ”Voiko lihavuus olla terveellista?” –tutkimuskokonaisuudesta alkavat olla koossa ja kassari pitaisi valmistua tammi-helmikuun kuluessa. Tama projekti saa jatkoa tulevaisuudessa, ainakin parin artikkelin verran. Mukavinta siina on, etta teen sita yhdessa parin muun nuoremman tutkijan kanssa. Senioreiden opastaessa taustalla.

Huomenna juhlistamme uuden vuoden vaihtumista neljan mailin juoksukisalla ja jatkoilla juoksukaverin luona.

Onnea ja iloa kaikille uuteen vuoteen 2009!

Christmas Holiday

Onpa rentoa. Niinhän jouluna kuuluukin olla. Tosin joulufiilikseen piti virittäytyä tänä vuonna pikavauhdilla. 24. päivä oli minulla vielä 'normaali' työpäivä, mutta pidimme kiinni traditioista ja söimme jouluaterian aattoiltana. Perinteisiä laatikoita ja rosollia emme tehneet, mutta muuten oli suomalaisittain tuttuja kinkkua, kalkkunaa ja lohta pöydässä. Joulun herkku oli kuitenkin muusi ja lihapullat :) Aattoilta sujui pukin paketeista löytyneitä Imagea, Soundia ja Suomen Kuvalehteä lueskellen. Harvinaisen leppoisaa.

Ettei ruhtinaallisen pitkä nelipäiväinen joululoma menisi 'hukkaan', päätimme pakata reput ja suunnata kohti New Yorkia. Bussi lähtee Baltimoresta tunnin kuluttua ja viiden tunnin päästä olemme toivottavasti jo Rockefeller Centerissä luistelemassa. Tai jossain muualla. Joulun kunniaksi tiukat aikataulut ja suunnitelmat saavat unohtua. Siis kohtuuden rajoissa..

Back to chilly weather from sunny Florida

Kulunut viikonloppu sujui vaihteeksi pois kotimaisemista. Talla kertaa Floridan Clearwaterissa. Eilisen Veteraanipaivan juhlinnan ansiosta saatoin pitaa pidennetyn vapaan tyokuvioista ilman isompia omantunnon tuskia. Reissun paallimaisena motiivina oli kannustaa Darbya triathlonin puolimatkan MM-kisoissa, mutta samalla saimme tilaisuuden tavata ystavia Suomesta. Erityisen mukava oli nahda pikkuinen Charlotta. Lasten kautta todellakin huomaa, miten nopeasti aika kuluu. Ensi kevaana, kun seuraavan kerran naemme, han varmaan jo tapailee ensimmaisia kavelyaskeliaan. Janna oli myos todeta, etta kuluneen vuoden aikana olemme nahneet useammin D:n sukulaisia kuin omiamme. Hassua.


Viikonlopun ohjelma oli kokonaisuudessaan, yllatys yllatys, melko urheiluvoittoinen. Mita muuta voi odottaa kuin kuusi urheilukaverusta kokoontuu samalla paikkakunnalla. Valkohiekkaisiin uimarantoihin saimme kosketuksen lahinna juoksu- ja uintilenkkien kautta, mutta kaikkein autenttisin Florida-kokemus loytyi majapaikan uima-altaalta, kun sain yllytettya Andyn kanssani elakelaisrouvien vesijumppaan. Suomalaiset varikkaat uimamyssyt oli korvattu aurinkolipoilla ja -laseilla, mutta muuten meno oli samanlaista. Jumppaohjeet tulivat muuten nauhalta :)


Orlandon Disney World tuli myos koettua. Se siita paikasta. Olihan siella toki hienoja yksityiskohtia ja tuttuja satuhahmoja, mutta tosikko-aikuisen mielesta Magic Kingdom oli kaupallisuuden ja teennaisyyden huipentuma.

Syksy on ollut varsin vauhdikas ja ohjelmaa on riittanyt. Nyt tuntuu kivalta, etta voi valilla hengahtaa ja viettaa aikaa kotonakin. Ainakin tulevana sunnuntaina. Seuraavana viikonloppuna onkin sitten edessa konferenssi DC:ssa. Siella nakee taas tuttuja. Nyt pitaa jatkaa esityksen fiilaamista...

Oh Arizona!

Olen jumissa Atlantassa. Ukkosmyrsky on sekoittanut lentoliikenteen ja koko lentokenttä näyttää olevan kaaoksen vallassa. Onneksi kannettavassa on vielä vähän virtaa jäljellä..

Konferenssireissu Phoenixiin oli vallan onnistunut. Ohjelma oli monipuolinen ja esitykset herättivät paljon uusia ajatuksia. Samalla tuli ideoitua pari uutta tutkimusaihetta NIAn ja University of Marylandin tutkijoiden kanssa. On tosi kivaa ja motivoivaa, että ympärillä on ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita samanlaisista kysymyksistä ja että olen päässyt ’piireihin’. Mukava oli myös huomata, että lihavuustutkijat ovat vähitellen laajentaneet katsontakantaansa rasvakudoksesta myös lihas- ja luukudoksen puolelle. Siinä mielessä oma tutkimusaiheeni on hyvinkin ajankohtainen.

Yhden ylimääräisen päivän ansiosta ehdimme tutustumaan Phoenixin ulkopuolelle Arizonan aavikolle, vuoristoon ja Grand Canyonille. Oli niin hienoa. Iltapäivän vaellusreissu 4000 jalan korkeuteen (1200 m) oli jotain ihan muuta kuin mihin vehreässä Marylandissa on tottunut. Korkeita aavikolta kohoavia vuoria, punaista hiekkaa, kaktuksia ja liskoja.


Superstition mountain in sunset

Seuraavana aamuna lähdimme klo 5 ajamaan kohti Grand Canyonille. Taas oli ihmettelemistä maisemissa. Tavoitteenamme oli saavuttaa Grand Canyon ajoissa, mutta matkalla ehdimme jaloitella Sedonan punavuorten kupeessa ja piipahtaa suomalaisjuoksijan treenimaisemissa Flagstaffin korkeuksissa. Grand Canyonilla teimme muutaman tunnin päivävaelluksen kohti kanjonin pohjaa ja Coloradojokea. Auringonlaskua ihailimme kanjonin reunalta yli mailin syvyyteen laskevalla harjanteella istuen. Ihan uskomaton paikka. Auton mittariin kertyi päivän aikana yli 1000 kilometriä ja taas tuli todettua, että ei todellakaan ole olemassa yhtä Amerikkaa.


Sedona's red mountains


Hiker in the Grand Canyon

This is my home

Suomi-vierailu alkaa olla lopuillaan. Huominen päivä vielä ystävien seurassa Ruissalossa ja hääjuhlassa Kakskerrassa, ja sen jälkeen onkin aika matkata aamuyöstä Helsinkiin ja kääntää katse taas toiselle mantereelle.

Kivaa on ollut. Aivan huippua. En osannut kuvitellakaan, miten hyvältä tuntuu tallustella kotimaan kamaralla. Perheellä ja ystävillä on tietysti iso rooli tuttuuden tunteen luomisessa, mutta onhan Suomen luonto ja rauhallisuus myös ihan ainutkertaista. Ei yhdeksän kuukautta niin kovin pitkä aika ole, mutta jännästi tuntuu siltä kuin emme olisi lainkaan olleet pois kotimaisemista. Samalla tavalla tuntuu myös oudolta ajatus siitä, että olemme oikeasti lähdössä takaisin ylihuomenna. Vaikka kuinka viihdymmekin USAssa, niin voisin saman tien jäädä kotiin. Täällä on kaikki oikeasti tärkeät henkilöt ja asiat.

Visiitin aikana meillä on ollut myös aikaa miettiä tulevaisuutta. Ennen lähtöä minulle ehdotettiin parin vuoden postdoc-kauteni jatkamista vuodella-kahdella. Mielenkiintoista työtä olisi tarjolla, mutta monta asiaa painaa toisessa vaakakupissa. Lupasin kertoa päätöksestämme parin viikon kuluttua.

10 kuukautta seuraavaan visiittiin. Silloin olemme kyllä pidempään. Nyt aikaa ei juuri jäänyt lomailuun, mutta panostimme tällä kertaa määrään. Pikaisen laskutoimituksen mukaan kyläilimme reilun viikon aikana 15 kyläpaikassa. "Kotona" ehtii sitten taas levätä.

New York - New York

Viisi vuotta on jo siita, kun aloitimme yhteisen taipaleemme Turun Linnan kirkossa. Juhlapaivan kunniaksi halusimme tehda jotain spesiaalia ja lahtea New Yorkiin. Suomesta katsottuna reissu olisi iso satsaus, mutta taalta maailmankolkasta reissu vastaa samaa kuin ajaisi Turusta Jyvaskylaan. Bussilla matkaten olimme neljassa tunnissa keskella Manhattania, etsimassa tuttuja kasvoja metroaseman kupeesta. Ensimmaisen yon vietimme nimittain P:n lukioaikaisen luokkakaverin luona. Samalla saimme silmayksen Brooklyniin.

Reissusta voisi kirjoittaa pitkankin kertomuksen, mutta koska tanaan on saatava viela seuraavan artikkelin analyyseja eteenpain, tiivistan ja totean, etta kylla on hieno ja upea kaupunki. Nahtavaa ja koettavaa riittaa joka kadun kulmassa, jonka vuoksi vietimmekin suuren osan ajasta eri naapuruistoissa kavellen. Turistikohteiden jonot eivat helteisessa kaupungissa houkutelleet, mutta kavimme sentaan kokemassa Empire State Buildningin nakoalat ja Vapaudenpatsaan saaren ohi kulkevalta Staten Island lautalta. Suosikkialueiksi kohosivat Greenwich Village ja SoHo. Ja kyllahan Central Parkin aamulenkit olivat myos hieno kokemus. Niin ja se haapaiva, juhlaillan vietimme Brooklynin puolella ihaillen auringonlaskua ja Manhattanin valojen syttymista.

Uudestaan on paastava. Oli se vaan niin hieno paikka.

Four days in Lousiana

Ihanaa, kotona taas. Tai siis ollaan oltu jo melkein kaksi paivaa, mutta vasta nyt on aikaa ja energiaa paivittaa blogia reissun tiimoilta. Poikkesimme neljan paivan reissulla syvassa etelassa Lousianassa. Matkan varsinainen tarkoitus oli lihavuusaiheinen juhlaseminaari Pennington Biomedical Research Centerissa Baton Rouge –nimisessa kaupungissa.

Seminaarin teemana oli lihavuustutkimuksen viimeiset 20 vuotta biologian, ennaltaehkaisyn ja hoidon nakokulmasta ja paikalle oli kutsuttu puhujia alan karkitutkijoita eri puolilta maailmaa. Hyvin mielenkiintoisia esitelmia, vaikka taytyy kylla myontaa, etta esitelmien painopiste oli omalta kannaltani ehka liiankin paljon perustutkimuksessa. Kotiinviemisina oli kuitenkin paljon uutta tietoa rasvakudoksen aineenvaihdunnasta ja painonpudotuksen fysiogisista taustoista.

Eras hauska yksityiskohta seminaarista on ihan pakko mainita. Nimittain kahvi- ja lounastauoilla tarjotut ruoat. Vastakohtana viime vuoden Budapestin lihavuuskongressille, jossa lounastauoilla tarjottiin vain salaattia ja omenoita, niin talla ei rasvassa eika sokerissa pihistelty. Kahvin kanssa tarjottiin viinereita ja tuhteja kekseja ja lounaaksi oli makkaraa ja paistettua riisia seka perunalastuja. Niin amerikkalaista. Vastaanotolla saimme tutustua paikalliseen rapujuhlakulttuuriin, jossa rapuja kannettiin poytaan kiihtyvaa tahtia canjun-musiikin saestyksella. Vihanneksia tai hedelmia ei juuri nakynyt. Tai no yhden kerran. Majoneesilla taytetyn voileivan valissa oli pari hassua salaatinlehtea. Siinakin mielessa oli kiva paasta kotiin.

Vapaa-ajan riennoista P ehtikin jo kirjoittaa hengastyttavan paivaraportin. Samaa tahtia menivat muut paivatkin. Meihin on tainnut iskea joku ihme tehokkuusajattelu. Tai niin no, jos kongressipaivina halusi jotain muuta tehda ja nahda, niin se piti tassa tapauksessa tapahtua ennen aamu-7 tai jalkeen ilta-7. Eipa silti. Lousianassa oli jo taysi kesa, joten oli ihan hienoa lahtea lenkille aamukuuden aikaa shortseissa ja t-paidassa.

Lousianan paakaupunki Baton Rouge on muuten elava todiste siita, miten suuria miljoonakaupunkeja lukuunottamatta USAn kaupunkien keskustat naivettyvat ja elama siirtyy kaupungin ulkopuolisiin ostoskeskuksiin. Meilla oli esimerkiksi lauantai-iltapaivalla vaikeuksia loytaa ruokapaikkaa kaupungin keskustasta. Joitain ravintoloita nakyi, mutta ne olivat joko kiinni viikonloppuisin tai sitten suljettu lopullisesti. Yksi pizzeria sentaan loytyi, jossa kielitaitomme joutui koville. Totesimme, ettei se viela voi olla riittavaa, jos kerran tilaamamme hawaiian pizzan sijasta poytaan tuodaan margharita. Heh heh. Ei aina voi onnistua.

Kaupungissa kavellessa sosiaaliryhmien valiset erot pistivat tiukasti silmaan. Saman tien toisella puolella saattoi olla miljoonakoti hienoine autoineen ja toisella puolella ransistynyt talo romuja taynna olevan puutarhan ymparoimana. Tama on kuulemma tyypillista etelavaltioille. Reissun aikana eksyimme pari kertaa alueille, jonne ei ehka olisi kannattanut menna. Naina hetkina P:kin piti kameransa visusti repussa, eika pysahtynyt yhteenkaan kadunkulmaan zoomaamaan maisemaa. Se kertoo jo jotain.

Maanantai-iltana aurinkoinen ja kostea saa yht’akkia vaihtui tuimaksi myrskyksi. Saman myrskyn tapasimme viela uudestaan lennolla takaisin itarannikolle. Oli kiva palata kotiin. Niinpa niin, kylla Columbian kotimme tuntuu oikeasti ihan kodilta.