torstai 27. maaliskuuta 2008

Sport around the clock

Tiistaina tuli taas avarrettua käsitystä urheilun iloista. Herätys aamulla klo 5, juosten kohti urheilukenttää klo 5.30 ja vetotreeni alkaen klo 6. Siinä lähtökohtia keväiselle tiistaipäivälle. Oli aika vinkeä fiilis lähestyä pilkkopimeää urheilukenttää, josta kuului hajanaisia ääniä. Treenikaverit ne siellä verryttelivät ennen kasisatasten alkua. Sinne vain joukkoon mukaan ja vauhtikestävyysharjoituksen kimppuun. Hullua, mutta hauskaa. Monelle treenien tekeminen aamuvarhain on ainoa vaihtoehto. Jos aikoo ehtiä töihin kahdeksaksi, eikä illan aikatauluista ole varmuutta, on parempi hoitaa treenit ennen työpäivää. Eipä silti, oli aika hieno fiilis juosta kotiin auringon noustessa horisontissa tietäen, että taas on yksi treeni plakkarissa.

Välillä kävin töissa ahertamassa käsikirjoituksen ja tokan artikkelin analyysien parissa. Työ alkaa kuulemma nyt olla siinä mallissa, että sen voi lähettää muille kirjoittajille luettavaksi. Kivaa. Eikä hauskuus tähän lopu. Yht'äkkiä työlistalla onkin useampi uusi tutkimus odottamassa analyysien aloittamista ja kirjallisuuskatsauksen kirjoittamista. Jepu jepu.

Illalla oli vuorossa toisenlainen kokeilu. Bikram yoga, joka tunnetaan myos kuumajoogana (hot yoga). Ennen eilistä, kokemukseni joogasta rajoittuivat pariin Astanga-joogatuntiin. Liikesarjat olivat kohtalaisen samanlaisia, mutta olosuhteet olivat vähän erilaiset. Huoneen lämpötila 105F (40.5 C), kosteusprosentti 40 ja tunnin kesto 90 min. Kuuma, kostea ja hikinen. Enpä olisi uskonut, etta paikallaan tehtävät liikesarjat saisivat hengityksen kiihtymään ja sykkeen nousemaan. Ohjaaja varoitteli etukäteen, että ensikertalaisen kannattaa ottaa liikkeet vähän rauhallisemmin ja huilata välillä. En uskonut. Lopussa alkoi jo vähän huippaamaan ja uupumus iskeä kroppaan. 90 minuutin jälkeen olo oli kuin pitkän lenkin jälkeen. Paitsi, että jalat eivät olleet lainkaan puutuneet. Tässäkö uusi salainen ase rasitusvammoja vastaan?

Tykkäsin kovasti. Ja arvatkaa mitä? En suinkaan ollut tunnilla yksin, vaan P lähti urhoollisesti mukaan kokeilemaan juoksukaverin yllyttämänä ja suoriutui tunnista hienosti. Menen huomenna kokeilemaan uudestaan. Katsotaan nyt, lähteeko P mukaan.

Ei kommentteja: