New stuff keeps me going

Olen huomannut, etta mita enemman toissa on kiiretta ja keskeneraiset tyot painavat mielta, sita enemman kaipaan vastapainoksi ihan jotain muuta ajateltavaa. Pitaakseni itseni virkeana, aloitin noin kuukausi sitten paikallisessa juoksuseurassa valmentajana. Ryhma koostuu tavallisista juoksuharrastajista, joilla on tavoitteena parantaa kesan aikana 5 / 10 km juoksuaikojaan. Voi, miten olenkaan kaivannut valmentamista. Hauskaa on ollut myos tutustua seuran muihin valmentajiin ja heidan valmennusfilosofioihin. Eroja loytyy. Itsellani on selkeasti maltillisemmat ajatukset harjoittelusta kuin omia college-aikaisia treeneja muistelevilla kumppaneilla.

Toinen uusi juttu tassa kevaassa on pyoraily. Siis oikea pyoraily, eika lyhyet polkaisut kirjastoon tai kauppaan. Hankin itselleni kunnon maantiekilpurin, jonka kanssa olen nyt kaynyt pari lenkkia tekemassa. Kevat tuntuu vasta kevaalta, kun sen saa aistia pyoran satulasta. Takalaiset ajotiet ovat tosin varsin vilkkaasti liikennoityja ja pientareet olemattomat, joten olen arastellut lahtea yksin ajamaan. Eilen lyottaydyin ekaa kertaa mukaan paikallisen triathlonseuran pyoralenkille. Ryhmassa matka taittui mukavasti ja sain vinkkeja sopivista reiteista. Alle 10 km paassa kotoa ollaan jo ihan maaseudulla, jossa autojakin on vahemman. Tata lisaa!

Post-race notes

Boston on takanapain ja muistona kisafiilisten lisaksi kipeat jalat. Viikko on mennyt palautellessa ja uppoutuessa toihin.

Boston oli maineensa veroinen, niin reitiltaan kuin tunnelmaltaankin. Kisajarjestelyt sujuivat mainiosti 113-vuoden kokemuksella ja ainut asia joka jai juoksijoiden huoleksi oli saapua kisa-aamuna Bostonin keskustaan klo 6 mennessa. Yksi jos toinenkin koulubussi oli otettu kayttoon lahialueilta siirtamaan yli 20 000 juoksijaa 40 km paahan lahtopaikalle. Ennen starttia odottelimme lahes 2 tuntia vieri vieressa muiden kisailijoiden kanssa +5 asteen saassa. Massamaratonin iloja? Hauska piirre naissa viilean saan starteissa on ihmisten varikas pukeutuminen. Ennen lahtoa on mukava pitaa itsensa lampimana, mutta teknisia juoksuvaaatteita ei kukaan ole halukas tien sivuun heittamaan. Siispa kaappien katkoista on koottu vanhimmat paidat jotka heitetaan pois lahdon koittaessa. Hyva puoli tassa on, etta juoksijajoukon hylkaamista vaatteista kertyy iso kuorma-autollinen vaatteita lahjoitettavaksi vahaosaisille. Itse kisa ei mennyt omalta osaltani ihan suunnitelmien mukaan, mutta tulin maaliin kuitenkin. Loppuaika jai yli 15 minuuttia alkuperaisesta tavoitteestani, mutta tyytyvainen olen etta sain kipeasta jalasta huolimatta koettua kaikki kuuluisat mutkat reitilta.

Kesa saapui muuten jo Marylandiin. Viikonlopuksi on luvattu +30 asteen hellekelia, vaikka alkuviikosta olimme viela alle +10 asteessa. Itarannikon saa on niin arvaamaton. Kesakelit alkoivat sopivasti, kun ystavat Suomesta ovat huomisesta lahtien ilonamme. Sita ennen lahden istuttamaan yrtteja ja pikkuvihanneksia parvekkeelle. Kukkia sinne jo tanaan toinkin. Luultavasti yopakkasista ei enaa ole uhkaa.

Boston excitement is growing

Nelja yota Bostonin maratoniin. Koko talven treenauksen onnistuminen punnitaan ensi maanantaina kun klo 10 paikallista aikaa asetumme lahtoviivalle 22 000 muun juoksijan kanssa. Maratonia edeltava viikko on aina yhta janna. Kovan treenin jaljilta elimisto on ihmeissaan vahentyneista kilometrimaarista ja kipua jo kolotusta alkaa loytya eri puolilta kehoa. Itse olen taistellut selkakivun, IT-janteen tulehduksen ja pohjelihaksen spasmin kanssa. Vaikka olen olllut pari paivaa lahes juoksematta, luotan edelleen siihen etta lepo tekee tehtavansa ja olen valmis kisaan maanantaina. Itseluottamus palaa vahitellen, mutta perhoset vatsassa vain lisaantyvat.

Bostonin maratonilla on legendan asema jenkkimaratonien joukossa. Syita tahan on monia. Boston on maailman vanhin vuosittain juostava maraton. Tana vuonna on vuorossa jo 113. kisa. Lisaksi Boston on luokiteltu yhdeksi Marathon Majoriksi Lontoon, Berliinin, Chicagon ja New Yorkin kanssa. Kisa on legendaarinen myos vaativan reitin ansiosta – paljon alamakea, mutta lopussa piinallisen pitkia ylamakia ja lopussa taas alamakea. Taitavat etureiden lihakset olla ihmeissaan , vaikka olemmekin yrittaneet juosta paljon makisilla reiteilla ja ottaa oppia kisaveteraanien vinkeista. Ainutlaatuisen kisasta tekevat myos ikaluokkakohtaiset paasykriteerit seka Wellesleyn kirkuvat opiskelijatytot.

Kuten isoissa kaupunkimaratoneissa on tapana, kisaviikonloppuna Bostonissa on tarjolla monenlaista oheisohjelmaa. Kisaexpon lisaksi mm. liikuntalaaketieteen seminaari ja pari Harvardin proffaa pitamassa juoksuaiheisia luentoja. http://bostonmarathon.runnersworld.com/2009/04/harvard-professor-daniel-lieberman-phd-will-explain-his-provocative-did-running-make-us-human-hypothesis-at-a-runners-wor.html. Siina hyvaa ajanvietetta sunnuntaille, jolloin ei enaa paljoa ylimaaraista kavelya kannata harrastaa. Lahdemme reissuun parin seurakaverin kanssa ja eras heista MIT-yliopiston entinen opiskelija on luvannut vahan nayttaa kaupunkia ja ennen kaikkea MIT:n kampusta. Kiva viikonloppu tiedossa ja tervetullut hengahdystauko toiden tayttamalle kevaalle.

Go curling!

Kilkan kalkan. Kavimme kaveriporukalla testaamassa curlingia. Skotlannissa kehitetylla lajilla on vankka harrastajakunta Pohjois-Amerikassa, erityisesti Kanadassa ja USAn pohjoisimmissa osavaltioissa. Ja Suomessahan se on melkein kansallislajin asemassa edellisten talviolympilaisten menestyksen myota.

Laji nayttaa telkkarista katsottuna huvittavalta ja sita se on myos kaytannossa. Ainakin aloittelijan mielesta. Mutta myos aika haastavaa. Opettelimme ensin tunnin verran heitto- ja harjaustekniikoita ja loppuillan pelasimme kokeneempien pelureiden mukana kuuden paan pelin. Maaramittaiset heitot eivat sujuneet ihan niin tarkasti kuin M-15 (Uusipaavalniemi) esittamana, mutta pesaan saakka kuitenkin. Harjaus onkin sitten ihan oma juttunsa ja paljon raskaampaa kaytannossa kuin voisi kuvitella. Tekniikka- ja taktiikkalaji. Kannattaa kayda kokeilemassa!

Alussa oli vahan ongelmia tasapainon kanssa:
Sitten heitto alkoi sujua:
Ja harjaaminen olikin jo tutumpaa puuhaa:

I am, I belong

Toista vuotta poissa kotimaisemista on tehnyt tehtavansa. Moni asia tuntuu jo kovin tutulta ja tietylla tavalla turvalliseltakin. Mika on vain hyva juttu. Voi vain olla ja elaa ja nauttia paivittaisista pikkuasioista.

Arki on tuttua ja samaa. Heratys 5.30-6.00. Lenkille. Suihkun kautta aamupalalle ja toihin klo 9 mennessa. Toita toita toita yleensa ilta-seitsemaan saakka ja sitten kotiin. Iltapala ja nukkumaan. Toistetaan viisi kertaa, kahden paivan palautuksella. Loppumattomina sarjoina. Toisto sopii minulle, kunhan saan tehda mielekkaita juttuja. Ja toistaiseksi nain on ollut. Mutta enpa tieda kuinka monta vuotta tata tahtia jaksaisi.

Vaikka paivat tuntuvat tayttyvan vain tyoasioista, se ei tarkoita etta paivan viettaisi eristyksissa muista ihmisista. Sosiaalisia suhteita tulee yllapidettya naisporukan yhteisilla aamulenkeilla. Kaupassa, fysioterapeutin jumppasalissa ja kadulla tulee tuttuja vastan melkein joka paiva. Valilla oikein ihmetyttaa miten nopeasti sosiaalinen verkosto muodostui ja miten siita on tullut tarkea osa viihtymista. Jostain kumman syysta lahes kaikki tyopaikan ulkopuoliset tuttavamme liittyvat tavalla tai toisella juoksuharrastuksen. Olemme onnekkaita, etta meilla on harrastus joka avannut meille oven samanhenkisten ihmisten porukkaan. Tuntuu hienolta olla osa tiivista yhteisoa. Se on niita parhaita puolia amerikkalaisuudessa.

Way to go Finns!

Suomalaiset ovat parjanneet tana vuonna tosi hienosti MM-hiihdoissa, joten ihan havettaa tunnustaa miten kisat ovat jaaneet niin vahalle seuraamiselle. Takalaisissa uutisissa ei ole mainittu sanallakaan Tsekin kilpailuja eika YLEn nettilahetyksista ole myoskaan ollut meille paljoa iloa, joten olemme olleet vain oltu kirjoitetun sanan varassa. Mutta eihan tuloksia lukemalla oikeaan kisafiilikseen paase. Silti on hienoa, etta suomalaiset menestyvat. Ja viela on kisoja jaljella…

Yllattaen Marylandissa ei hiihtokeleja ole ollut tarjolla, kun ei ole ollut luntakaan. Parin tunnin ajomatkan paassa Pensylvanian puolella olisi monta laskettelukeskusta ja hiihtoa harrastava juoksukaverimme kertoi murtomaahiihtokeskuksestakin. Olen haaveillut hiihdosta koko talven, mutta ilmojen lampeaminen on tainnut lopullisesti romuttaa ne haaveet. Tuleva viikonloppu olisi varmaan viimeinen mahdollisuus, mutta +15C astetta ei kuulosta kovin hyvalta hiihtamisen kannalta.

[edit] Torstai-iltana Ylen Mediasalin videot alkoivat pyörimään meidänkin kotikoneellamme, joten nyt pääsemme nauttimaan loppukisoista. On muuten hauska kuunnella suomenkielistä selostusta :)

(Kuva Jens Meyer / ap)

Taping but not tapering

Vaivoja tulee ja menee. Ja joku toinen ansaitsee silla leipansa. Upouudesta ultraäänilaitteesta huolimatta omat hoitokeinot eivat enaa auttaneet pakarassa olevan rasitusvamman hoidossa ja paadyin tilaamaan ajan fysioterapeutin/kiropraktikon vastaanotolla. Alku oli lupaava. Terapeutti esitteli olevansa tohtori se ja se, mutta etta voin kuulemma kutsua hanta Alexiksi. Nice. Ettei sentaan tarvitse tittelia kayttaa puhutellessa. Tama on yksi niista asioista, joista edelleen hamaannyn. Miten tittelit voivatkin olla niin tarkeita.

No joka tapauksessa, itse terapiasessio eteni vahan paremmissa merkeissa ja opin taas itsekin uutta. Ft on erikoistunut tekniikkaan nimelta Active Release Technique, joka perustuu luonnollisen liikkeen ja pehmytkudoskasittelyn yhdistelmaan. Lisaksi han ehdotti Kinesioteipin kokeilua. Terapeuttista teippia voi kayttaa moneen eri tarkoitukseen kivunlievityksesta ja nivelten stabiloinnista lymfakierron parantamiseen ja lihasten aktivoimiseen. Teippi itsessaan on jo yli 25 vuotta vanha keksinto, mutta viime kesan Pekingin olympialaiset olivat taman eri varisena esiintyneen teipin todellinen lapimurtofoorumi. Parin paivan kayttokokemus on ollut myonteinen ja fysioterapeuttiminani nostaa paatansa ja miettii jo muitakin kayttomahdollisuuksia. Koekaniineista ei tule olemaan puutetta. Onneksi teippia on helposti saatavilla, vaikka tosin onkin vahan kalliimpaa kuin tavallinen urheiluteippi. Varin lisaksi hintaa nostavat joustavuus, pysyvyys ja tietysti brandi.

Hiking in the mountains II

Olin niin innoissani ja tyytyväinen menneen viikon urakointiin, että päätin irroitella maanantaina ja jättää menemättä virallisena vapaapäivänä (Presidentin päivä) töihin. Mikä saavutus! Oli luvattu pikku pakkasta ja auringonpaistetta, joten lähdimme ajelemaan aamuvarhain kohti Virginiaa ja Shenandoahin vuoristoa. Vaellusreitiksi valitsimme 15 km vuoristoosuuden, joka osoittautui melko vaativaksi ja vaati jopa vähän vuorikiipeilytaitoja hyvän venyvyyden lisäksi. Korkein huippu ylsi yli kilometriin eli Saana-tunturin mittaluokkaa. Näkymät olivat arvatenkin hienot ja huipulla sateli hieman luntakin.








Viime viikolla ehdin pitkästä aikaa jatkaa suomalaisen yhteistyöhankkeen analysointia. On ollut tosi kiva työskennellä tutun datan kanssa, kun muuttujat ovat entuudestaan tuttuja ja muutenkin aineisto on moitteettomassa kunnossa. Jee! On tämä kivaa puuhaa. Sama hommaa jatkuu nyt alkuviikosta, kunnes saan uuden datan käyttööni seuraavaan tutkimuksen tarkoituksiin. Vuorossa on Health ABC. Siita lisaa myohemmin.

Spring-like weekend

Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, emusta vain vähäsen. Kevät on siis täällä. Ainakin muutaman päivän. Tänään lämpötila kapusi jopa +18 asteeseen.

Viittaus emuun johtuu siitä, että aamulenkillä Baltimoren lentokenttää kiertävällä ulkoilureitillä havahduimme kahden emun tuijotukseen aidan takaa. Mahtoivat olla läheisen maatilan kasvatteja, mutta aika erikoiselta tuntui katsoa isoa eläintä silmästä silmään. Ulkoilureitillä riitti vilinää parkkipaikkojen läheisyydessä, kun lapsiperheet olivat lähteneet ulkoilemaan kauniin ilman houkuttelemana. Kaikki tarvittava näytti olevan mukana lasten polkupyöristä ja kylmälaukuista lähtien. Sitä varten niitä isoja autojakin tarvitaan.

Viikonloppu oli vaihteeksi taas urheilupainotteinen. Tällä kertaa tosin emme itse olleet numerolaput rinnassa, vaan seurasimme USAn maastomestaruuskisoja katsomon puolelta. Kisat järjestettiin puolen tunnin ajomatkan päässä samaisessa paikassa, jossa pari kuukautta sitten pääsimme esikisoissa testaamaan maastoradan kurveja. Juoksukaverit ja myös P ovat olleet ihan täpinöissä kisojen lähestyessä. Aika harvoin piirikunnallisen tason juoksijat pääsevät testaamaan kuntoaan maan kärkijuoksijoiden kanssa. Meillä ei tietenkään ollut mahdollisuutta osallistua kisaan, sillä lähtöviiva avautui vain USAn kansalaisille. Sitäkin enemmän nautin muiden kannustamisesta ja kisatunnelmasta reitin varrella. Kovaa oli meno joka sarjassa ja neljä parasta joka lähdöstä lunastivat itselleen liput MM-maastoihin. Mastersien 8 km kisassa vanhin osanottaja taisi olla 78-vuotias ajalla 48.55. Vielä nousi polvi ylämäessäkin. Aikas hienoa. Kisaraportin voi lukaista täältä.

Flying start to a new year

Uusi vuosi on alkanut vahan vaisusti blogipostausten osalta. Kiitos uskollisen lukijan (smk) palautteen, sain taas puhtia kirjoittamiseen.

Viime viikolla osallistuin DC:ssa paikallisen akatemian eli National Academies jarjestamaan asiantuntijaseminaariin toimintakyvyn mittaamisen haasteista vaestotutkimuksissa. Kahden paivan aikana vakuuttava joukko alan tutkijoita kasitteli aihetta USAn ja kansainvalisen tutkimuksen nakokulmasta ja tarpeista. Nykyisessa tyossani toimintakyvyn mittausasiat eivat ole paallimmaisena mielessa, joten kuuntelinkin esityksia enemman kotimaan tyokenttaa ajatellen. Nyt pitaisi viela rauhassa istua koneen aareen ja koota havainnot muistiinpanoiksi muillekin lahetettavaksi.

Viime viikolla oli vilkasta myos puolivalmiiden kasikirjoitusten kanssa kun sain lehdista kommentteja kaksin kappalein. On tama erikoista. Valilla joutuu odottamaan pitkia aikoja kuulematta mitaan lehdista ja sitten kommentit palautuvat kerralla vastattavaksi. No, tama on kuitenkin kivaa puuhaa. Ja ainakin toisen paperin osalta kommentit eivat niin kovin pahoilta vaikuttaneet. Eli nyt vain vastausmoodi paalle.

Sunnuntaina eivat olleet tyoasiat mielessa, kun juhlistimme synttareitani keilaradalla kavereiden kanssa. Ihan nuoruusvuosien pistemaariin en paassyt, mutta valilla isan opettamat kierteet jopa toimivat kuten toivoinkin. Kivaa oli.

Mitas muuta. Viime viikolla juoksuseuramme jarjesti kauden paattajais-/avajaisjuhlan, jossa palkittiin vuoden aikana kunnostautuneita urheilijoita ja toimitsijoita. Iloista oli seurata, miten seurassa huomioidaan ja kunnioitetaan vapaaehtoisten tarkeaa roolia. Arvostus lahteen pienista teoista. Vaikkapa vaan yhteisista tilaisuuksista ja vapaaehtoisten t-paidoista. Lisaksi illan aikana esiteltiin uusi vapaaehtoisten palkitsemis- ja kannustusjarjestelma. Striderseissa eivat varmasti pahastu, jos joku haluaa kokeilla ideaa omassa seurassaan. Meidankin mukana lahti kotiin yksi palkinto, kun valitsivat minut vuoden naisjuoksijaksi. Heh. Taisi olla hyva vuosi olla mukana seuran toiminnassa, kun omat suoritukseni riittivat palkintoon saakka. Yhdessa asiassa minulla on viela opittavaa - nimittain poseeraamisessa palkinnon kanssa. Lieneeko sekin oppiaine koulussa, niin taitavasti ja vikkelaan muut palkitut kaansivat katseen ja palkintolautasen kameraa kohti. Minulla oli lautanen vaarinpain :)

Cold breeze

Meilla on ihan talvi. Lunta maassa ja pakkasta mittarissa. Tama patee ainakin huomiseen saakka, jolloin on luvattu vaihteeksi +10 C. Perinteista Marylandin talvea. Eilen koimme ekaa kertaa senkin ihmeen, etta juoksukisa peruttiin olosuhteiden vuoksi. Lauantain lumisade ja yon pakkaset liukastivat reitin siihen malliin, etta jarjestajat paattivat peruuttaa kisan turvallisuussyista. Paatiet oli suolattu heti aamusta, mutta koska hiekoitus ei ole taalla muodissa, jalkakaytavat ja pienemmat polut eivat tarjonneet kovin paljon pitoa tossun alla.

Suuntasimme kisan sijasta metsapoluille juoksemaan ja sen jalkeen Baltimoreen yhden dollarin museopaiville. Historian havinaa Baltimoren teollisuusmuseossa
ja uusia tuulia kotikaupunkimme Columbian perustajan muistoksi perustetussa Visionaarimuseossa.

Baltimore sijaitsee aivan meren rannalla, joten kylma 30km/h pakkasviime sai lampotilan tuntumaan -15C. Sellaista kylmyytta en ole vahaan aikaan kokenut. Ihmetellen katsoimme faneja, jotka aikovat viettää illan palellen Baltimore Ravensin ja Washington Redskinsien jenkkifutispelissä. Näytti niillä olevan vähän tavallista enemmän vaatetta päällä, mutta silti.. Lopputulos oli kuitenkin hyva faneille. Ravens voitti paikalliskamppailussa Redskinsit 24-10.

Tanaan illalla on ohjelmassa on Itsenaisyyspaivan juhlat suurlahetystossa. Emme tieda miksi itsenaisyytta juhlistetaan pari paivaa varsinaista myohemmin. Ehkapa Pekka Lintu (suurlahettilas) paasi oikeisiin linnanjuhliin lauantaina.

Never say never

Kymmenisen vuotta sitten tein itselleni lupauksen, etten enää ikinä pistäisi piikkareita jalkaani. Se oli silloista angstia kilpaurheilusta luopumista kohtaan. Tänään kuitenkin kääntyi uusi sivu sillä saralla.

Nauhoitin aamulla jalkaani punamustat Niken piikkarit, jotka löysin Floridasta 15 dollarilla. Kyseessä oli USAn maastomestaruuskilpailujen esikisat tunnin ajomatkan päässä kotoa - 8 km pitkin kumpuilevaa ja sateen pehmittämää pellonreunustaa. Pyssyn paukahdettua alitajunta yhdisti piikkarit ja kovan vauhdin ja säntäsin ylämäkeen USAn olympiakarsintakävijän perään. Eihän minun kunnollani 3.30 kilsavauhtia maastossa kovin kauaa jaksa. Lopun 7 km sain sitten kärsiä liian kovasta aloituksesta. Mutta onneksi oli edes piikkarit, ettei tossu lipsunut mudassa.


Pikapikaa seurakavereiden kimppakyydillä kotiin, vähän ruokaa ja sitten kohti kolleegan vauvakutsuja. Vauvakutsuista olen blogannut jo aiemmin. Kätevä juttu vauvakutsujen lahjahankinnassa on vanhempien laatima lahjalista. Vauvaosastolla vaeltaessani törmäsin mitä erikoisimpiin tarvikkeisiin: Patjan täristin säästämään äidin ja isän käsivoimia, muovinen istuinkaukalo vauvan pesuhetkiin, vauvan muotoihin muovautuva makuualusta ja säilytysrasia käytetyille vaipoille. Hmmm. Toisaalta itselläni ei ole niin paljoa kokemusta lastenhoidosta, että voisin kyseenalaistaa näiden tarpeellisuuden. Luultavasti näen vielä tänään jotain muita tuiki tarpeellisia varusteita.

Sore legs but happy mind

Olipa kisa. 3.10,03 ja 18 minuutin ennatysparannus maratonilla. Vaikka etukateen ajatellen 3.10 tuntui epatodelliselta tavoitteelta, pienenpieni harmitus on siita etta A-luokka jai vain 3 sekunnin paahan. Toisaalta, paljoa ei ollut kiristamisen varaa. Reippaan alkuvauhdin jalkeen vauhtini alkoi hiipua 30 km jalkeen. Seuraavat 10 km olivatkin melkoista raastamista, mutta lopussa sain viela aikaiseksi parin kilsan loppukirin. En tieda, ennatysjuoksusta huolimatta, taytyy todeta ettei maraton taida olla minun matkani. Lyhyemmat kisat ovat kivampia.

Pakko lopuksi taas todeta, etta hieno kisa. Hyvat jarjestelyt ja mahtava kannustus. Parin mailin patkaa lukuunottamatta katujen varret olivat taynna kannustajia ja bandeja. Eika todellakaan tarvinnut juosta yksin. Yli 31 tuhatta juoksijaa 45 tuhannesta ilmoittautuneesta paasi maaliin.

Nyt on huilin aika.

Obesity conference in Phoenix

Saavuin juuri aurinkoiseen Arizonaan. Kello on kymmenen aamulla ja lämpömittari vipeltää +35C lukemissa. Ympäristökin näyttää aika erilaiselta. Phoenix on tasainen kuin pannukakku, mutta ympärillä kohoaa punertavanhohtoiset vuoret. Niiden takana on lisää autiomaata. Vihreää luontoa ei ole paljoa tarjolla, paitsi palmujen ja kaktusten muodossa.

Miksi Phoenixissa? Osallistun Amerikan Obesity Societyn (NAASO) konferenssiin. Tiedossa on mielenkiintoiset viisi päivää. Ensimmäistä kertaa tietääkseni lihavuustutkijat ovat mm. järjestäneet oman symposiumin vanhusten lihavuudesta. Itselläni on huomenna posteriesitys lihavuuden ja heikon lihasvoiman yhdistelmän vaikutuksista liikkumiskykyyn. Ei ole paineita, posteriesitykset on kivoja. Pääsen esittämään tuloksiamme myös toistamiseen epidemiologien omassa oheissessiossa. Erityisen iloinen ja innostunut olen siitä, että tiedossa on virallisen ohjelman ohessa palavereja nykyisten ja tulevien yhteistyötahojen kanssa.

Tulevat päivät ovat täynnä tiedettä, mutta yhden ekstrapäivän ansiosta pääsemme käymään Flagstaffissa ja Grand Canyonilla. Jossain välissä pitäisi myös ehtiä tekemään viimeinen virittelytreeni ensi viikonlopun maratonille.

Race report from Philly

Philadelphia ei pettanyyt taaskaan, ei jarjestelyilta eika tuloksilta. Kaupungissa todella osataan isojen katukisojen jarjestaminen. Sunnuntaina oli vuorossa koko kesan tahtaimessa siintanyt puolimaraton. Pitkasta aikaa olosuhteet olivat myos juoksijoiden puolella ja paasimme matkaan 15 000 muun juoksijan kanssa raikkaassa aamusaassa. Omalta osaltani kisa sujui mainiosti. Etukateen laatimastani mailiaikataulusta ei ollut muuta kuin psykologista hyotya matkan varrella, silla kulku oli alusta lahtien 10-15 sekuntia suunniteltua reippaampaa. Vaikka 8-9 mailin kohdalla jalat alkoivat vasya vauhdista, sain viela kiristettya vauhtia loppua kohden. Loppuaika 1.27.48 yllatti itsenikin, mutta ei kuulemma treenikavereitani. Samalla tuli kuitattua pari pojoa TuUL:n Kalevanmalja-keraykseen. A-luokkakaan ei lopulta jaanyt kovin kauas.

Nyt jalat ovat vasyneet ja mieli vahan liiankin tyytyvainen. Ehka parin paivan huili auttaa ja saan koottua ajatukset kohti kolmen viikon paasta koittavalle maratonille. Aikatavoitteetkin taytyy ehka miettia uusiksi.

Maantantait ovat muuten jannia paivia toissa. Viikonlopun aikana sita aina melkein unohtuu mita varten taalla maassa olemme. Emme olekaan vain nauttimassa urheilutarjonnasta ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksista, vaan oikeasti vauhdittamassa tieteellista 'uraamme'. Eli siis mars mars, takaisin toiden aareen.

In the name of the Olympic Spirit

Kotiutuminen Suomi-loman jälkeen uudelle mantereelle on sujunut olympialaisten tunnelmissa. Ilta toisensa jälkeen on mennyt televisiota katsellessa. Olympialähetykset ja finaalisuoritukset nimittäin tulevat USAn itärannikolla primetime-aikaan. Vaikka yleisurheilu alkaa vasta loppuviikosta, on mielenkiintoisia lajeja ollut seurattavana. Eilen illallakin piti venyttää nukkumaanmenoa, jotta näin telinevoimistelun joukkuekilpailun ja uimahyppyjen parikilpailun loppuhuipentumat. Hienoja suorituksia ja erityisesti kiinalaiset loistavat taito- ja voimalajeissa. Eiliset naisten telinevoimistelun olympiavoittajat olivat niin lapsenkasvoisia, ettei kukaan usko heidän olevan 16-vuotiaita. Keneltäkään ei voi jäädä huomaamatta, että Kiina on "vähän" panostanut kotikisoihinsa. Silmiinpistävää on ollut myös suurvaltojen välisten kamppailujen pohjustaminen ja hehkuttaminen. Viime päivinä USA ja Kiina ovat kohdanneet ainakin koripallossa, vesipallossa sekä voimistelun ja uimahyppyjen joukkuekisoissa, ja selostajat elävät niin tunteella mukana. Minkäs näyttämö nämä kisat olivatkaan??

Yhtään suomalaissuoritusta en vielä ole onnistunut näkemään, eikä YLEn nettilähetyksistäkään ole ollut apua, sillä ulkosuomalaisilla ei ole niihin asiaa. Tulisi P jo kotiin, niin saisimme TSE:n kautta yhteyden Suomeen. Ehkäpä tänä iltana Hanna-Maria Seppälä kuitenkin vilahtaa kuvissa, kun naisten vaparin välierät uidaan.

Something very special

Uusi ulkoministerimme Alexander Stubb on parhaillaan valtiovierailulla DC:ssa Condoleezza Ricen vieraana. Onhan taalla muitakin poliitikkoja viime aikoina kaynyt mm. Paavo Vayrynen, mutta talla kertaa meidan mielenkiintomme on tarkkaakin tarkempaa. Olimme nimittain tana aamuna Stubbin kanssa aamulenkilla DC:n keskustassa. Kylla. Ja eilen illalla Suomen suurlahettilaan Pekka Linnun jarjestamalla vastaanotolla hanen edustusasunnossaan. Kylla.

Idea yhteydenotosta ulkoministeriin sai alkunsa Joroisten puolimatkan triathlonkisasta. Laji kun on lahella sydanta, olemme seuranneet ministerin valmistautumista kyseiseen kisaan hanen bloginsa valityksella. Minuuttiaikataulustaan huolimatta Stubb pystyy irrottamaan treenaukseen 7-10 tuntia viikossa. Aika ihailtavaa. Anyway, ajattelimme tarjota hanelle aamulenkkiseuraa kotikonnuillamme ja turvallisuustarkistusten jalkeen saimme yhteydenoton hanen avustajiltaan. Taytyy sanoa, etta on kovakuntoinen kaveri ja varsin miellyttavaa lenkkiseuraa. Keskustelu pyori arvatenkin urheilun ymparilla, vaikka vahan myos tutkimusasioista vaihdoimme ajatuksia Dr. Stubbin kanssa. Huominen lenkki jaa minulta valitettavasti valiin omien tyovelvollisuuksien vuoksi, mutta P on menossa.

Etta sellaista. Kaikkea sita tuleekin tehtya.

Blueberry pie

Viikonloppuna suuntasimme molempian paivina maaseudulle kuumuutta hehkuvaa asfalttia pakoon. Launtaina menimme mustikkaan. Melkein olivat mustikat niin isoja, etta mummo olisi niihin mahtunut. Ei nyt aivan, mutta pensaat muistuttivat enemman viinimarjapensaita kuin pienia 20 sentin korkuisia mustikanvarpuja. Suu sinisena kavelimme kohti rahastuspistetta ja paatin viela kayda poimimassa vahan mustia vadelmia seka nostaa pellosta muutaman punajuuren. Kylla oli leppoisa meininki. Perinteisesti valtaosa mustikoista loysi tiensa pakastimeen, mutta on jaakaapissa viela pari litraa mustikoita puuron paalle laitettavaksi ja leivontaan. Illalla olikin mustikkapiirakan vuoro. Nam nam.

Sunnuntai sujui juoksuvaelluksen merkeissa. Olimme todella landella. Edes auton GPS ei loytanyt signaalia eika tieta. Aikamme etsimme luontopolun alkupaata, ja karttapistetta. Emme uskaltaneet lahtea vieraaseen metsaan ilman karttaa, vaikka kun reitti kulki koko ajan joen vartta pitkin. Onneksemme bongasimme yhdelta parkkipaikalta karttataulun, josta nappasimme kamerall kuvan ja eikun menoksi. Niksi-Pirkasta opittua. Huvia riitti pariksi tunniksi. Sen jalkeen polku muuttui risukoksi ja pelko kuparipaakaarmeista iski takaraivoon. Eikun pois. Ja nopeaan. Polun vieressa kimaltanut virtaava joki oli niin houkutteleva, etta paadyimme sinne lopuksi uimaan kasipohjaa.

Healing touch of physical therapist

Viimeisten viikkojen aikana olen joutunut / paassyt omakohtaisesti tutustumaan paikalliseen fysioterapiatarjontaan. Sinnikas pohjevamma ei suostunut omahoidolla parantumaan. Siina vaiheessa kun lenkit piti jattaa juoksematta, lahdin lopulta jouksuporukasta tutun urheilufysioterapeutin vastaanotolle. Pohkeen takimmaisessa lihasaitiossa oleva jumi hellitti vahan kerrallaan, vaikka jouduinkin monta kertaa rohkaisemaan kaveria kovempaan kasittelyyn. Mielenkiintoista oli tutustua uuteen toiminnalliseen manuaalisen terapian tekniikkaan, joka oli sekoitus hierontaa, PNF:ta ja venytysta.

Suomalaisesta fysioterapiakaytannosta poiketen fysioterapeutit tyoskentelevat isossa huoneessa, jossa on hoitopoytia, terapiavalineita ym. iloisesti sekaisin. Tarvittaessa hoitopoyta erotetaan muusta tilasta verholla, mutta muuten fyssarit ja asiakkaat jutustelevat rennosti toistensa kanssa. En tieda kuinka yleinen kaytanto tama on tassa haveliaisyytta korostavassa maassa, jossa laakarit kuuntelevat keuhkotkin paidan lapi. No, ehka asiaan vaikutti sekin, etta kyseessa oli urheilufysioterapiaklinikka.

Nyt jalka toimii jo hyvin ja sunnuntaina uskaltauduin ekaa kertaa pitkasta aikaa lahtoviivalle. Matka oli vain 5 km, mutta ekan kilsan jalkeen jalat olivat hapoilla melkein kuin olisi juossut neljannesmailin loppusuoraa. Mutta hei, paasin kuitenkin maaliin ja vielapa palkintorahoille. Vahaista juoksutuntumaa enemman suoritukseen vaikutti kuuma ja kostea keli. Eipa tarvitse minun enaa menna +30C kuumuuteen kisailemaan. Syksya odotellessa. Ja Suomi-vieraita. Lahdenkin tasta P:ta vastaan lentokentalle.

Summer in the city

Viikonloppuna viimeistaan siirryimme kevaasta kesaan. Tahan asti lampotila on pysytellyt mukavissa +20 asteen lukemissa, mutta nyt liikutaan jo +30 tasolla. Tuntuu, etta lampotilan noustessa myos kosteusprosentti on kohonnut lineaarisesti ellei jopa exponentiaalisesti. Ulos lahtiessa tuntuu kuin astuisi isoon huonosti lammitettyyn saunaan. Ja tama on kai vasta alkusoittoa tulevalle.

Ei vaan, ihanaahan se on, etta on lamminta. Erityisen iloinen olen ollut taloyhtiomme uima-altaan aukeamisesta. Olemme tiedustelleet pitkin kevatta, koska allas aukaistaan. Kun vihdoin kuulimme paivasta, olimme heti tietysti karppana paikalla 5 min avaamisajan jalkeen. Hullut suomalaiset, niin he tietysti ajattelivat. Altaan vesi ei nimittain viela ole kovin lamminta, mutta kylla siella 15-20 minuuttia tarkenee polskia. Nyt olenkin sitten kaynyt uimassa joka paiva. Aivan mahtavaa. Allas on vain 15 metria pitka, mutta onhan sekin paljon parempi kuin ei mitaan.

Kuten niin monessa muussakin asiassa, tassakin on taas jotain huvittavaa. Uima-altaalle ei ole asiaa omin pain, vaan paikalla pitaa olla uimavalvoja. Voi valvojaparkaa (taitaa muuten olla itanaapuristamme aksentista ja harvasanaisuudesta paatellen), hengata nyt altaalla 10 tuntia, jossa valtaosa kay vain makoilemassa auringossa. Hyva juttu meille. Eipa ole altaassa ruuhkaa. P pitaa tata hyvana palautumiskeskuksena.