Almost stepped on turtle

Aamulenkit ovat parasta aikaa luontohavainnoille. Jänikset, peurat, haikarat ja haukat ovat lähes jokapäiväisä tuttuja, mutta eilen astuin melkein kilpikonnan päälle. Onhan noita kilpikonnia ennenkin näkynyt lähijärvissä ja -ojissa, mutta eipä ole ennen tullut ajotiellä vastaan. Pitihän kaveria auttaa vihreimmille maille, joten nostimme hänet katukivetyksen yli nurmikon puolelle. Eksoottisimmat eläimet eivät ole ainoita, jotka muistuttavat ettei olla Suomen leveysasteilla. Suomesta paluun jälkeen Maryland on muistuttanut enimmäkseen sademetsän oloja, kun kosteusprosentti on 85-90% ja lämpötila 25-30C. Taas on elimistölle sopeutumisen paikka.

Toisaalta, nykyisellä työpaikalla vietetyllä tuntimäärällä, tukalasta olosta ei päivän mittaan paljoa tarvitse kärsiä. Mutta onhan se aika villi tunne astua klo 6 ulos ilmastoidusta huoneesta aamun lämpimän kosteaan syleilyyn. Ja sama tapahtuu illalla kotiin lähtiessä. Lämpötila ei juuri +25C alle ole laskenut. Onneksi ilonamme on ollut lähes päivittäin ukkoskuurot, jotka aina hetkittäin raikastavat ilmaa. Ja tosiaan, nyt ollaan vasta alkukesässsä...

Mutta tämä viikonloppu vietetään häätunnelmissa. Tänään pääsemme juhlistamaan juoksukavereidemme vihkimistä ja huomenna on oma hääpäivä, jota lähdemme juhlistamaan pikku päiväretkellä... Sitä minne mennään, minulle ei vielä ole kerrottu.

A short summer holiday report

Kylläpä oli mukava kesäloma. 2,5 viikkoa kotimaisemissa meni nopeasti, mutta kivoissa tunnelmissa. Loma alkoi juhlavasti Jyväskylässä järjestetyssä tohtoripromootiossa. Virallisia ja traditionaalisia juhlamenoja, miekanhiontaa ja tohtoripromootiota, seurasi juhlavat päivällistanssiaiset ja viikonloppu päättyi vapaamuotoisella purjehduksella Päijänteellä. Ikimuistoinen tapahtuma, joten siinä mielessä päätös viettää loma heti kesän alussa oli oikein onnistunut.

Loppuloman vietimmekin sitten Etelä-Suomessa sekä nykyisessä ja entisessä pääkaupungissa että luonnon äärellä maaseudulla. Tuli juhlistettua yhdet hienot lakkiaiset ja hoidettua myös työasioita. Sopivasti olin paikan päällä myös uuden THL:n kevätkarkeloissa. Perheen ja ystävien tapaaminen oli ihan huippua ja sitä tuttuuden tunnetta on vaikea sanoin selittää. Kaikki tuntui niin kotoisalta. Eniten ihastutti valoisat kesäyöt, kesään virittäytyvä luonto ja ihana hiljaisuus sekä tietysti maukas kotiruoka. Mutta silmään osui myös inhoja asioita: itsekäs autoilukulttuuri (vaikka tiet ovat täynnä tilaa, niin naapurikuskille ei tilaa anneta), julkinen kännäily, tupakointi terrasseilla ja jonkin asteinen epäkohteliaisuus (ole hyvä ja anteeksi tuntuvat unohtuneen monelta, esim. kauppajonossa, ihmiset vain tönivät ja touhottavat omia asioitaan muista välittämättä).

Loppulomasta alkoi jo vähän tuntua, että haluaako sitä enää ollenkaan palata USAan. Olisin voinut mielelläni viettää koko kesän Suomessa. Toisaalta töitä on jäljellä enää puoli vuotta ja aika lentää tunnetusti kuin siivillä. Ja todellakin tarvitsen kaikki kuusi kuukautta keskeneräisten työjuttujen loppuunsaattamiseen. Mutta mikä parasta, oli mukava saada itselleen varmistusta siitä, että kotiin voi palata hyvillä mielillä.

Nyt olen siis jo takaisin USAn kodissa. Lähes vuorokauden mittaiseksi venynyt kotimatka pistää vähän väsyttämään ja on mukava hengähtää yksi päivä ennen töiden aloittamista. Vaikka ajatukset ovat vielä vähän lomamuistoissa, niin paluuta täkäläiseen arkeen ilahdutti heti yhden juoksukaverin tapaaminen aamulenkillä ja sain päivitettyä kuulumisia. Lisäksi taloyhtiön uima-allas on auennut kesäkuukausiksi. Jee! Eihän se tietenkään suomalaisissa järvivesissä uintia voita, mutta kyllä siellä oli mukava käydä virkistäytymässä kosteana kesäpäivänä. Illalla saan vielä miehenkin kotiin, niin kaikki on parhain päin. Sitä odotellessa...

Time for Cherry Blossoms

Kirsikkapuut kukkivat jo! Kuluneen viikon aikana myos teidenvarsien kanukat (dogwood) ja muut koristepuut ovat varjanneet maiseman valkoiseksi ja vaaleanpunaiseksi. Ainut negatiivinen puoli kevaassa on kasvava siitepolykuorma. Mid-Atlantic on aluuena tunnettu voimakkaasta siitepolykaudesta kun rehava kasvillisuus virittelee kohti kesaa.

Tidal Basin

Jefferson Memorial
Viikonloppuna tuhannet juoksijat kirmaavat naissa samoissa maisemissa 10 mailin verran.

Hiking in the mountains II

Olin niin innoissani ja tyytyväinen menneen viikon urakointiin, että päätin irroitella maanantaina ja jättää menemättä virallisena vapaapäivänä (Presidentin päivä) töihin. Mikä saavutus! Oli luvattu pikku pakkasta ja auringonpaistetta, joten lähdimme ajelemaan aamuvarhain kohti Virginiaa ja Shenandoahin vuoristoa. Vaellusreitiksi valitsimme 15 km vuoristoosuuden, joka osoittautui melko vaativaksi ja vaati jopa vähän vuorikiipeilytaitoja hyvän venyvyyden lisäksi. Korkein huippu ylsi yli kilometriin eli Saana-tunturin mittaluokkaa. Näkymät olivat arvatenkin hienot ja huipulla sateli hieman luntakin.








Viime viikolla ehdin pitkästä aikaa jatkaa suomalaisen yhteistyöhankkeen analysointia. On ollut tosi kiva työskennellä tutun datan kanssa, kun muuttujat ovat entuudestaan tuttuja ja muutenkin aineisto on moitteettomassa kunnossa. Jee! On tämä kivaa puuhaa. Sama hommaa jatkuu nyt alkuviikosta, kunnes saan uuden datan käyttööni seuraavaan tutkimuksen tarkoituksiin. Vuorossa on Health ABC. Siita lisaa myohemmin.

Hiking in the mountains

Loppuviikosta Marylandiin saapui kylmä rintama ja elohopea painui muutamana päivänä alle -10 asteen. Oli ihana hengittää raikasta pakkasilmaa ja fiilistellä talven tuntua. Lauantaina suuntasimme työporukalla kohti Virginiaa ja Shenandoahin kansallispuistoa ja Appalakkien vuorijonoa. Päivävaellus vuoren huipulle ja jäätyneiden vesiputousten juurelle talviolosuhteissa oli kiva tapa viettää tammikuinen päivä. Ulkoilu näyttävissä maisemissa ja hyvässä seurassa on parasta rentoutumista.


Tiistaina on edessä tärkeä päivä – amerikkalaisille. Barack Obama vannoo virkavalansa DC:n sydämessä Capitol Hillillä. Tapahtuma on herättänyt ennennäkemätöntä kiinnostusta ja viimeisinä viikkoina media ja paikalliset ihmiset eivät ole paljon muusta puhuneet. National Mallille odotetaan kolmesta jopa viiteen miljoonaa ihmistä ja mekin, kun kerran näin lähellä kerran olemme, olemmme aikeissa mennä todistamaan historiallista tilaisuutta. Jos ajatellaan, että koko Suomi pakkaantuu muutaman neliökilometrin alueelle, jonkinasteista suunnittelua on ollut syytä harjoittaa. Suunnitelmissamme on ajaa maanantai-iltana lähemmäs DC:tä, yöpyä kavereiden luona Bethesdassa ja lähteä sitten aamuvarhaisella pyörillä kohti keskustaa. Mukaan paljon lämpimiä vaatteita ja varasuunnitelma, jos tiet ovat täysin jumissa tai kadotamme toisemme väentungoksessa. Joku ottaa suunnittelun vielä vähän vakavammin. Saapa nähdä miten oma suunnitelmamme pitää. Telkkarista tilaisuus kuitenkin pitää vielä uudestaan katsoa.

Obesity conference in Phoenix

Saavuin juuri aurinkoiseen Arizonaan. Kello on kymmenen aamulla ja lämpömittari vipeltää +35C lukemissa. Ympäristökin näyttää aika erilaiselta. Phoenix on tasainen kuin pannukakku, mutta ympärillä kohoaa punertavanhohtoiset vuoret. Niiden takana on lisää autiomaata. Vihreää luontoa ei ole paljoa tarjolla, paitsi palmujen ja kaktusten muodossa.

Miksi Phoenixissa? Osallistun Amerikan Obesity Societyn (NAASO) konferenssiin. Tiedossa on mielenkiintoiset viisi päivää. Ensimmäistä kertaa tietääkseni lihavuustutkijat ovat mm. järjestäneet oman symposiumin vanhusten lihavuudesta. Itselläni on huomenna posteriesitys lihavuuden ja heikon lihasvoiman yhdistelmän vaikutuksista liikkumiskykyyn. Ei ole paineita, posteriesitykset on kivoja. Pääsen esittämään tuloksiamme myös toistamiseen epidemiologien omassa oheissessiossa. Erityisen iloinen ja innostunut olen siitä, että tiedossa on virallisen ohjelman ohessa palavereja nykyisten ja tulevien yhteistyötahojen kanssa.

Tulevat päivät ovat täynnä tiedettä, mutta yhden ekstrapäivän ansiosta pääsemme käymään Flagstaffissa ja Grand Canyonilla. Jossain välissä pitäisi myös ehtiä tekemään viimeinen virittelytreeni ensi viikonlopun maratonille.

On the road again

Viime viikkoina olemme saaneet vahan uutta perspektiivia vapaa-ajanviettoon. Ostimme pilkkahintaan polkupyorat, joilla kelpaa nyt kruisailla Columbian katuja. Montaa kertaa emme tosin niita ole viela paasset testaamaan, silla pimea tulee iltasella jo kahdeksan aikaan ja vaikka pyorassa olisikin valo, niin ilman katuvaloja on vahan orpo olo ajella. Olen kuitenkin enemman kuin tyytyvainen pelkastaan jo ajatuksesta, etta jos haluan piipahtaa kirjastossa tms. voin polkaista sinne hetkessa, enka joudu kayttamaan autoa jokaiseen siirtymiseen. Kun on tottunut pyorailemaan melkein 365 paivana vuodessa, niin vapauden tunteen menettaminen tuntui aluksi ikavalta. Uutta pyorailyssa on se, etta ajoreitti taytyy suunnitella etukateen aika tarkkaan. Monikaistaisille teille ei ole mitaan asiaa pyoran kanssa ja paastakseen paikasta A paikkaan B voi joutua kayttamaan monenlaisia kiertoteita. Mutta eipa haittaa.

Autoilusta puheenollen, olen kehittanyt uutta ajanvietetta tyomatkojen ajaksi. Loysin lahikirjastostamme hyvan valikoiman aanikirjoja. Kirjaa kuunnellessa tyomatka sujuu kuin siivilla ja huomaan valilla jopa odottavani, etta paasisin taas autoon jatkamaan kirjan 'lukemista'. Kotona odottaa myos laksijaislahjaksi saatu Heli Laaksosen aanikirja, mutta viela ei ole tullut niin kovasti ikava varsinais-suomalaista murretta, etta olisin ottanut kirjan mukaan tyomatkalle. Viela sekin paiva varmasti koittaa. Jossain vaiheessa ajattelimme, etta tyomatka-autoiluun kuluvan ajan voisi hyodyntaa opiskelemalla kielia. Haaveissa on espanjan kielen opiskelu ja sita varten kotiin onkin jo hankittuna espanjan kielikurssi. Espanjasta voisi jopa olla taalla jotain iloa, silla alueella asuu runsaasti meksikolaisalkuperaa olevia perheita. Monessa kaupassa palvelua saa molemmilla 'kotimaisilla'. Hasta luego!

We have a new Miss America

Lauantaina valittiin uusi Miss America. Katselin ohjelmaa sivusilmällä, samalla kun kirjoitin väikkäristä artikkelia Fysioterapia-lehteen. Siitä onkin varmaan yli kymmenen vuotta, kun viimeksi olen missikisoja katsonut, mutta tätä ei voinut jättää väliin. Ei riitä, että on kaunis hymy ja kroppa, vaan (kuten juontaja montaa kertaa muisti muistuttaa) pitää löytyä myös lahjoja ja fiksuja ajatuksia. Perinteisten poseerauskierrosten lisäksi meitä viihdytettiin taito-osiolla, jossa oli tarjolla esityksiä oopperalaulusta, viulunsoittoon ja balettitanssista keilojen heittelyyn. Heräsi kysymys, miksi lahjakkaat naiset ovat mukana missikisoissa. Vastaus löytyi seuraavalta kierrokselta, jossa tyttöjen piti vastata ulkopuolisten esittämiin kysymyksiin politiikasta, koulukiusaamisesta ja Britney Spearsin pikkusiskosta. Vastausten perusteella lähes kaikki ongelmat on ratkaistavissa missin hyväntahdoneleillä ja uskolla parempaan huomiseen. Kaunista. No, lopulta Miss Michigan kruunattiin maan kauneimmaksi ja minä sain artikkelin valmiiksi.

Ei sitä sentään koko viikonloppua tullut sisällä koneen ääressä vietettyä. Lauantaina lähdimme yhteislenkin jälkeen vaeltamaan rannikolle Marylandin eteläosiin. Ensimmäistä kertaa jouduimme maksamaan luonnonpuiston käytöstä. Niinpä, ei kai metsään nyt ilmaiseksi päästetä ihmisiä kävelemään. Profiilinnoston lisäksi, kerätyillä parkkirahoilla yritetään kaiketi ylläpitää reitistöjä. Ihan kannatettavaa, mutta vielä se ei näkynyt metsässä. Olikin lähellä ettemme eksyneet metsään, kun polut olivat lehtien peittämät ja reittimerkeissä oli pihistelty oikein kunnolla. Samalla reissulla tuli todettua omin silmin, että Washington DC on rakennettu suoalueen päälle. Jo parikymmentä kilometriä keskustasta ranta näyttää kuin oltaisiin suojärven rannalla. Majavia ei näkynyt, mutta lintuja sitäkin enemmän.

Sunnuntaina vuorossa oli tehokkaampaa keuhkojen tuuletusta viikkokisoissa. Vähäisempi kovien juoksujen puute oli kostautua mäkisellä reitillä, mutta näyttää sitä vauhtia vielä vähän löytyvän. Kovasti tässä käyn juupas-eipäs leikkiä mielessäni, että pitäisikö sitä oikeasti alkaa reenaamaan. Paineita olisi päästä mukaan seuran kisajoukkueeseen. Kisoja alkaa olla jo aika monta kisakalenterissa.

Illalla piipahdimme vielä tutustumassa naapurikaupunkiin. Se tuntuikin ihan oikealta kaupungilta. Ei ollut koolla pilattu, mutta aito vanhoine myllyineen ja taloineen. Toista kuin meidän 70-luvulla tyhjästä pykätty asumiseen suunniteltu kaupunkimme (planned community). Siellä pitää käydä toistekin. Ehkä kesällä pyörillä, jos sellaiset jostain kirpparilta löytäisimme.

Civil rights and other stuff

Täällä vietettiin tänään kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King Juniorin muistopäivää ja siitä hyvästä meillä oli töistä vapaapäivä. Tarjolla olisi ollut monenlaista muistotapahtumaa, mutta päätimme lähteä muistelemaan miltä tuntuu juosta metsäpoluilla. Pitkään olemme sopivaa metsää etsineet, mutta nyt tuli napakymppi. Ihan vain 10 km päässä kotoa aukeaa suuri luonnonpuisto, jossa polkuja tuntuu riittävän. Oli kuulkaa mahtava talviaamu. Pakkasta -13 astetta, aurinkoa taivaan täydeltä ja maassa vähän lunta viime viikon lumisateiden jäljiltä. Parituntinen hujahti nopeasti fiilistellessä ja valkohäntäpeurojen kirikisoja katsellessa. Muutama muukin ulkoilija metsässä näkyi. Ajelivat maastopyörillä. Aleksi voisi tykätä maastosta...

Aurinkoista loppupäivääkään ei voinut tuhlata istumalla sisällä, joten lähdimme DC:n keskustaan kävelylle. Piipahdimme myös National Gallery of Artissa katsomassa täkäläisen taitelijakuuluisuuden Edward Hopperin näyttelyä. Oli vähän liian ruuhkaista, jotta voisi puhua varsinaisesta taide-elämyksestä, mutta olihan siellä käytävä, kun näyttely oli esillä viimeistä päivää (näin ajattelivat näköjään monet muutkin). Tuleville viikonlopuille riittää kyseisessä taidemuseossa, kuten DC:n monissa muissakin museoissa vielä paljon nähtävää. Ovat sen verran mittavia. Mikä mukavinta, museoihin on helppo poiketa katsastamaan näyttely kerrallaan ja välttä taideähky, sillä museot ovat valtaosin ilmaisia.

Mitäs muuta. Viikonloppuna vietimme tyttöjen kanssa hauskan päivän Bethesdassa (P kun oli pois kaupungista). Kävimme vähän kaupoilla, leivoimme karjalanpiirakoita ja teimme tanskalaisia lihapullia. Nam! Sen verran aikaa saimme keittiöhommissa kulumaan, ettemme ehtineet leffaan katsomaan suunniteltua Kite Runneria. Kirja on muuten kaikessa kauheudessaan kovasti koskettava, joten Afganistanin viime vuosikymmenien tapahtumista ja hienosta ystävyystarinasta kiinnostuneille voi suositella joko kirjan lukemista tai leffan katsomista.

Go green...

...tai sitten ei. Vaikka USAssa ollaan pikkuhiljaa heräämässä ympäristönsuojelun tärkeyteen, arkielämässä ympäristöystävällisyys ei näyttäydy kovin voimakkaasti. Tai ainakin se on vähäisempää kuin Suomessa. Tänne muuton jälkeen ainakin oma ekologinen jalanjälkemme on kasvanut monta numeroa.

Autoilu on tietenkin numero yksi saastuttaja. Autot ovat isoja ja niillä kuljetaan joka paikkaan. Positiivista kuitenkin on, että liikenteessä näkee välillä myös hybridiautoja ja selvästi myös pikkuautoille on kysyntää. Morris Mini ja kuplavolkkari ovat nyt in. Muutaman päivän kestänyt talvisää opetti, miten täällä teiden talvikunnossapito hoidetaan. Suolaa suolaa enemmän suolaa. Kuormurikaupalla. Pohjavesistä viis. Meidän pihalla natriumkloridin ja hiekan sekoitus oli muuten pinkinpunaista.

Asuntojen energiatehokkuus on vähän niin ja näin. Taloissa suositaan suuria ikkunoita ja ikkunat ovat usein yksinkertaiset. Ilmojen viilentyessä lämmitystä on pakko lisätä. Kesällä ilmojen lämmetessä kevytrakenteiset talot lämpenevät sisältä, jolloin on otettava ilmastointi avuksi.

Entäs sitten kierrätys? Omakotitalojen asukkaat näyttävät kierrättävän jätteensä melko kiitettävästi, ainakin sen perusteella millaisia laatikoita näkee perjantaiaamuisin katujen varsilla. Omassa taloyhtiössämme kierrätys on periaatteessa mahdollista, mutta käytännössä se on olematonta. Pihalla on kyllä jäteastiat sekajätteelle, muoville ja paperille, mutta joka astiasta löytyy sekä paperia, muovia että sekalaista. Suomessa melko monipuoliseen kierrätykseen tottuneelle sydänalasta riipaisee joka kerta roskapussia viedessä. Sama pätee myös juomapullojen kierrätykseen. Pulloissa on kyllä kehoitus kierrätyksestä, mutta vielä emme kuitenkaan ole löytäneet kauppaa, joka ottaisi tyhjät muovipullot vastaan.

Yhteiskunnan rakenteen ja järjestelmien lisäksi monet toimintatavat aiheuttavat ylimääräistä ympäristökuormaa. Annanpa esimerkin. Toimistossamme käy siivooja vähintään kolme kertaa päivässä. Joka kerta tiedustellaan, että olisiko roskia ja vaihdetaanko roskapussi. Koska niitä roskia ei toimistotyössä kovin runsaasti tule, totean useimmiten, ettei ole tarvetta. Muutaman kerran olen saanut kommentteja ja ihmettelyjä, että etkö tosiaan halua roskapussia vaihdettavan, kun sinulla siellä näyttää kuitenkin jotain roskia olevan. Niin no joo, yksi teepussi ja nenäliina. Ehkä ne voivat odottaa siellä huomiseen. Samalla tulee säästettyä toistakymmentä roskapussia viikossa. Alku se on pienikin alku.

Kauhistelun ja voivottelun sijaan olemme itse yrittäneet tehdä asioilla jotain. Kyllästyimme esimerkiksi aika nopeasti kauppojen muovikassirumbaan ja ostimme kunnon kauppakassit ekokaupasta. Kauppajonossa satuin kuulemaan, miten kaksi naista takanani ihasteli samoja kasseja. Toinen ystävättäristä opasti toista: "You know you can re-use them". Niinpä. Moni asia olisi helppo muuttaa, kun vain tulisi ajatelleeksi.