Time to say goodbye

Niin se vain on tytot ja pojat, etta tanaan on toiseksi viimeinen tyopaiva. Samalla kun explorer kopioi tyotiedostoja ulkoiselle kovalevylle, tassa avautui kaiken hassakan keskella hyva tilaisuus paivittaa blogia. Fiilikset ovat edelleen hieman kaksijakoiset. Toisaalta odotan kovasti kotiinpaluuta, mutta toisaalta on vaikea ymmartaa etta olemme oikeasti lahdossa USA:sta. Muuttolaatikot kotona ja muuttoon liittyvat askareet tosin pitavat hyvin huolen siita, etta muutto mielessa joka hetki.

Tavaroista ja asioista huolehtiminen on helppoa verrattuna siihen puristavaan tunteeseen rinnassa, joka syntyy kun ajattelee jaahyvaisia kaikille ihanille ihmisille, jotka ovat tavalla tai toisella olleet tarkea osa takalaista arkeamme. Pomo jarjesti jo alkuviikosta laksijaisjuhlat kotonaan tyokavereiden seurassa ja viikonloppuna on tiedossa kahdet laksijaiset. Lauantaiksi olemme jarjestaneet yhteisen metsalenkin ja ulkoilmabrunssin oman seuran juoksijoiden kanssa. Sunnuntaina on vuorossa perinteisemmat laksijaiset kaveriporukalla. Vahan tilannetta helpottaa ajatus siita, etta jaahyvaisten ei tarvitse olla lopullisia. Meilla molemmilla on jo monenlaisia tyohon liittyvia yhteistyokuvioita suunnitelmissa, joiden ansioista tulemme varmasti palaamaan naihin maisemiin. Joskin varmaan vain valiaikaisesti. Eihan se tietenkaan tule tuntumaan samalta kuin elaisi samaa arkea muiden kanssa. Mutta onhan se sentaan jotain.

Ammatillisesti postdoc-kausi on ollut erittain onnistunut, puhumattakaan kaikesta muusta mukavasta mita kahden vuoden aikana on tullut koettua. Viimeistelin juuri Suomen Akatemialle loppuraporttia ja tuotoksia kootessani ymmarsin, etta tamahan on ollut varsin tuotetteliasta aikaa. Vanhuusian lihavuutta on tullut tutkittua monesta eri nakokulmasta ja kotiinviemisina on paljon uutta tietoa ja nakokulmia ikaantymistutkimuksesta. Seuraava haaste onkin pystya hyodyntamaan opittuja asioita tutuissa kotimaan tyoympyroissa. Onneksi tassa ammatissa oman riman voi yrittaa aina nostaa korkeammalle. Siteeratakseni nykyisen pomoni tutkimusfilosofiaa: ”You can always do better!”

Haluan tassa vaiheessa kiittaa kaikkia ahkeria blogini lukijoita. Toivottavasti olen onnistunut valittamaan edes osan niista fiiliksista ja tapahtumista joita tama kaksivuotinen kausi on meille tarjonnut. Tama blogi hiljenee nyt ainakin vahaksi aikaa.

Vaikka kotiinpaluuseen on viela kuukausi aikaa, karistamme Marylandin polyt jaloistamme jo viikon kuluttua. Suuntana on itarannikko. Kulkuvalineena Pontiac. Tiedossa hienoja maisemia, uusia aksentteja ja puuduttavaa autossa istumista. Tulevaa taivaltamme voi seurata uudessa blogissa ”The last days of Pontiac”.