Time to say goodbye

Niin se vain on tytot ja pojat, etta tanaan on toiseksi viimeinen tyopaiva. Samalla kun explorer kopioi tyotiedostoja ulkoiselle kovalevylle, tassa avautui kaiken hassakan keskella hyva tilaisuus paivittaa blogia. Fiilikset ovat edelleen hieman kaksijakoiset. Toisaalta odotan kovasti kotiinpaluuta, mutta toisaalta on vaikea ymmartaa etta olemme oikeasti lahdossa USA:sta. Muuttolaatikot kotona ja muuttoon liittyvat askareet tosin pitavat hyvin huolen siita, etta muutto mielessa joka hetki.

Tavaroista ja asioista huolehtiminen on helppoa verrattuna siihen puristavaan tunteeseen rinnassa, joka syntyy kun ajattelee jaahyvaisia kaikille ihanille ihmisille, jotka ovat tavalla tai toisella olleet tarkea osa takalaista arkeamme. Pomo jarjesti jo alkuviikosta laksijaisjuhlat kotonaan tyokavereiden seurassa ja viikonloppuna on tiedossa kahdet laksijaiset. Lauantaiksi olemme jarjestaneet yhteisen metsalenkin ja ulkoilmabrunssin oman seuran juoksijoiden kanssa. Sunnuntaina on vuorossa perinteisemmat laksijaiset kaveriporukalla. Vahan tilannetta helpottaa ajatus siita, etta jaahyvaisten ei tarvitse olla lopullisia. Meilla molemmilla on jo monenlaisia tyohon liittyvia yhteistyokuvioita suunnitelmissa, joiden ansioista tulemme varmasti palaamaan naihin maisemiin. Joskin varmaan vain valiaikaisesti. Eihan se tietenkaan tule tuntumaan samalta kuin elaisi samaa arkea muiden kanssa. Mutta onhan se sentaan jotain.

Ammatillisesti postdoc-kausi on ollut erittain onnistunut, puhumattakaan kaikesta muusta mukavasta mita kahden vuoden aikana on tullut koettua. Viimeistelin juuri Suomen Akatemialle loppuraporttia ja tuotoksia kootessani ymmarsin, etta tamahan on ollut varsin tuotetteliasta aikaa. Vanhuusian lihavuutta on tullut tutkittua monesta eri nakokulmasta ja kotiinviemisina on paljon uutta tietoa ja nakokulmia ikaantymistutkimuksesta. Seuraava haaste onkin pystya hyodyntamaan opittuja asioita tutuissa kotimaan tyoympyroissa. Onneksi tassa ammatissa oman riman voi yrittaa aina nostaa korkeammalle. Siteeratakseni nykyisen pomoni tutkimusfilosofiaa: ”You can always do better!”

Haluan tassa vaiheessa kiittaa kaikkia ahkeria blogini lukijoita. Toivottavasti olen onnistunut valittamaan edes osan niista fiiliksista ja tapahtumista joita tama kaksivuotinen kausi on meille tarjonnut. Tama blogi hiljenee nyt ainakin vahaksi aikaa.

Vaikka kotiinpaluuseen on viela kuukausi aikaa, karistamme Marylandin polyt jaloistamme jo viikon kuluttua. Suuntana on itarannikko. Kulkuvalineena Pontiac. Tiedossa hienoja maisemia, uusia aksentteja ja puuduttavaa autossa istumista. Tulevaa taivaltamme voi seurata uudessa blogissa ”The last days of Pontiac”.

Getting there...

Yksi merkittava rajapyykki on nyt saavutettu. Olimme sopineet, etta aloitamme muuttovalmistelut toden teolla vasta Suomi-vieraiden visiitin jalkeen. Niagaran putoukset tuli koettua ja tehtya pikainen visiitti Kanadan puolelle. Vaikka aamupakkanen yllatti aamulenkkeilijat ja pisti viluttamaan putousten juuressa, oli ehdottoman kannattavaa ajaa toistatuhatta kilometria pohjoiseen. Ajoitus oli siina mielessa mainio, etta New Yorkin osavaltion pohjoisosissa ruska oli parhaimmillaan ja turistiruuhkat olivat kesan jaljilta halvenneet. Muutenkin oli aivan upea viikko.

Nyt vieraat ovat palanneet kotimaahan ja meidan on aika alkaa kaaria 2-vuotista elamaamme pakettiin. Toita on jaljella vajaa kuukausi ja nayttaa lupaavasti silta, etta silla suunnalla saan kaikki ajoissa valmiiksi. Viela on viimeisteltavana yksi kasikirjoitus, tutkimussuunnitelmaehdotus seka konferenssiesitelma. Sitten se on siina.

Auton kuljetus Suomeen on kilpailutettu ja konttipaikka varattuna. Vakuutuspaperit on viela tekematta, mutta sen pitaisi sujua vaivattomasti suomalaisen yhtion kanssa. Kuljetukseen liittyen meilla on myos jo varattuna iso paketillinen silica gel -pusseja estamaan auton istuimien ja muuttotavaroiden homehtumisen merimatkan aikana. Varsinainen kaappien tyhjentaminen ja tavaroiden pakkaaminen alkanee pikkuhiljaa. Ainakin olemme jo hankkineet muuttolaatikot :) Lahitulevaisuudessa pitaisi jarjestaa myos avoimien ovien paiva, jotta paasemme tarpeettomasta tavarasta sujuvasti eroon. Laksiaisetkin pitaisi suunnitella.

Ensi viikko menee konferenssin merkeissa, kun vietan sen Obesity Societyn konferenssissa D.C.:ssa.

New car

Ostimme eilen auton. Uuden Volkkarin. Pitkin talvea olemme miettineet ja pohtineet, etta kannattaako ostaa auto Suomeen tuotavaksi ja jos niin millainen. Lopulta totesimme, etta kaikesta rahtaukseen liittyvasta vaivasta ja kustannuksista huolimatta nyt on hyva aika tehda autokauppaa. Kotimaassa on edessa muutamia muutostoita valoihin ja nopeusmittaristoon, mutta niiden pitaisi sujua suht’ helposti eurooppalaisessa autossa.

Alku auton ostolle ei ollut kovin lupaava. Saimme pahat traumat ensimmaisesta autoliikkeesta tammikuussa, kun meille melkein vakisin yritettiin myyda auton jota emme siina vaiheessa olleet valmiita ostamaan. Perinteisen sokerisen myyntipuheen lisaksi myyja yritti vedota tunteisiin nayttamalla lastensa kuvia, onnistui saamaan pomonsa paikalle viivyttamaan meita pidempaan liikkeessa ja lopulta jatkoi painostusta puhelimella ja kirjeilla toista kuukautta. Sen jalkeen pidimmekin yli kuukauden tauon ennenkuin uskaltauduimme seuraavaan liikkeeseen. Onneksi seuraavissa liikkeissa palvelu oli ”normaalimpaa” ja omaksuimme strategiaksemme menna autoliikkeisiin mahdollisimma lahella sulkemisaikaa...

Vaikka autokauppiaat muuta kaytoksellaan viestittavat, niin selvaa on etta parhaillaan on ostajan markkkinat. Autokaupan hidastumisen myota kauppiaat ovat valmiita aika isoihinkin hinnan alennuksiin. Jos niita osaa kysya oikealla tavalla. Alkuun tinkaaminen tuntui oudolta, mutta lopulta siihenkin tottui ja lopputulos oli oikein tyydyttava. Nyt taytyy viela hoitaa muutamia paperiasioita katsastusaseman suuntaan ja tallettaa ostokuitit ensi vuoden veroilmoitusta varten. Obaman stimuluspaketin yhtena osana oli verovahennysoikeus auton myyntiveroista.

Nyt olemme niin sanotusti kolmen auton loukussa. Jotta molemmat paasisimme kulkemaan toihin ja asioille, emme voineet myyda vanhaa autoa ennen kuin uusi on rekisterissa ja vakuutukset kunnossa. Voi tata autokeskeista elamaa!! Onneksi vanhalle autolle on katsottuna jo ostaja ja hinta neuvoteltuna, joten tana iltana on hyvastien aika uskolliselle tyomatka-autolleni.

Winter Storm Warning!!!

Viimeiset pari viikkoa olemme saaneet nauttia pakkassäistä ja parista kevyestä lumikuurosta. Vihdoin on tuntunut talviselta. Se saa mielen iloiseksi. Talvisäiden myötä olemme saaneet taas hymyillen seurata säävaroituksia.


Tiistaille ennustettiin voimakasta lumimyrskyä itärannikolle ja sen vuoksi koulut päätettiin pitää suljettuna koko päivän. Loppujen lopuksi myrsky kiersi pääkaupunkiseudun ja lunta satoi päivän aikana ehkä viisi senttiä, josta puolet ehti sulaa iltaan mennessa pois. Mutta lapset saivat vapaapäivän koulusta. Sitä ehti tuore presidenttikin kommentoida.

Seuraavan yön aikana suojalumi jäätyi ja jäätävä sade kuorutti kadut ja autot napakalla parin sentin jääkerroksella. Ja taas on koulut kiinni. Tällä kertaa ehkä ihan aiheesta. Itsekin päätin viivyttää töihin lähtöä parilla tunnilla, niin että ainakin parkkipaikka ja lähiseudun pikkutiet ehtivät sulaa. Kesärenkailla en nimittäin halua leikkiä ralliautoilijaa. Mutta kunhan moottoritielle saakka pääsee, niin sitten ei pitäisi olla mitään hätää. Siellä on taas kylvetty satoja kiloja suolaa. Jotain kertonee liukkaustilanteesta se, että aamulenkki piti tehdä kuntosalilla. Voi kun pian pääsisi taas ulos.

On the road again

Viime viikkoina olemme saaneet vahan uutta perspektiivia vapaa-ajanviettoon. Ostimme pilkkahintaan polkupyorat, joilla kelpaa nyt kruisailla Columbian katuja. Montaa kertaa emme tosin niita ole viela paasset testaamaan, silla pimea tulee iltasella jo kahdeksan aikaan ja vaikka pyorassa olisikin valo, niin ilman katuvaloja on vahan orpo olo ajella. Olen kuitenkin enemman kuin tyytyvainen pelkastaan jo ajatuksesta, etta jos haluan piipahtaa kirjastossa tms. voin polkaista sinne hetkessa, enka joudu kayttamaan autoa jokaiseen siirtymiseen. Kun on tottunut pyorailemaan melkein 365 paivana vuodessa, niin vapauden tunteen menettaminen tuntui aluksi ikavalta. Uutta pyorailyssa on se, etta ajoreitti taytyy suunnitella etukateen aika tarkkaan. Monikaistaisille teille ei ole mitaan asiaa pyoran kanssa ja paastakseen paikasta A paikkaan B voi joutua kayttamaan monenlaisia kiertoteita. Mutta eipa haittaa.

Autoilusta puheenollen, olen kehittanyt uutta ajanvietetta tyomatkojen ajaksi. Loysin lahikirjastostamme hyvan valikoiman aanikirjoja. Kirjaa kuunnellessa tyomatka sujuu kuin siivilla ja huomaan valilla jopa odottavani, etta paasisin taas autoon jatkamaan kirjan 'lukemista'. Kotona odottaa myos laksijaislahjaksi saatu Heli Laaksosen aanikirja, mutta viela ei ole tullut niin kovasti ikava varsinais-suomalaista murretta, etta olisin ottanut kirjan mukaan tyomatkalle. Viela sekin paiva varmasti koittaa. Jossain vaiheessa ajattelimme, etta tyomatka-autoiluun kuluvan ajan voisi hyodyntaa opiskelemalla kielia. Haaveissa on espanjan kielen opiskelu ja sita varten kotiin onkin jo hankittuna espanjan kielikurssi. Espanjasta voisi jopa olla taalla jotain iloa, silla alueella asuu runsaasti meksikolaisalkuperaa olevia perheita. Monessa kaupassa palvelua saa molemmilla 'kotimaisilla'. Hasta luego!

Driving lisence from the cherios packet?

Tanaan on ollut hauska paiva. Vietimme aamupaivan Baltimoren paakatsastusasemalla tavoitteena hoitaa ajokorttiasiat vihdoinkin pois paivajarjestyksesta. Vaikka olimme paikalla ihan ensimmaisten hakijoiden joukossa, jouduimme odottamaan ensimmaiseen toimintapisteeseen paasya puolisen tuntia. Tama oli helppo rasti. Virkailija tarkasti sotun, passin, viisumin, suomalaisen ja kansainvalisen ajokortin seka todistukset nykyisesta asuinpaikasta (mukaan oli pitanyt ottaa laskuja ja tiliotteita, joissa nakyy oma osoite). Sitten tarkastettiin nako ja otettiin valokuvat. Viela lopuksi kysymyksia elinluovutushalukkuudesta ja painosta ja pituudesta (paunoina ja jalkoina tietysti).

Seuraavaksi oli vuorossa liikennesaantotesti katsastusaseman pihalla olevassa parakissa. Pieni huone oli taynna vakea, jossa kokelaita ohjattiin yksitellen tietokoneille tekemaan testi joko englanniksi tai espanjaksi. Onneksi Dan Brownin Enkelit ja Demonit olivat kanssani, niin ei tarvinnut pelkastaan peukaloita pyoritella omaa vuoroa odotellessa. Tarjolla oli 20 kysymysta, joista kolme sai olla vaarin. Joukossa oli helppoja ja kompia. Kaksi lipsahti vaarin, mutta lapi meni kuitenkin. Toisinkin kuin valtaosalla. Nopean laskutoimituksen perusteella vain nelja kahdestakymmenesta lapaisi testin sen tunnin aikana, jonka vietimme huoneessa. Lapimenoprosentti ei kerro totuutta testin vaikeudesta / helppoudesta, vaan ehka enemman hakijoiden kapasiteetista / asenteesta. Hassuinta oli kuunnella, kuinka suureen aaneen kailotettiin testin tulos. “Brian, et paassyt lapi, joten tulet sitten kokeilemaan uudestaan ensi viikolla”.

Sitten paasimme tositoimiin takapihan testiradalle. Haimme autot parkkipaikalta ja ajoimme ne tarkastettavaksi katsastusaseman portille. Kokeeseen ei ole asiaa omalla autolla, ellei kuskin ja kartanlukijan ovet aukea eika tankissa ole bensaa yli ¼. Mun kohdalle osui yrmy ylipainonen tarkastajaseta. Siina ei paljoa puhuttu eika ohjeita annettu, kun testi jo lahti kayntiin. Etukateen jannitin eniten, etta ymmarranko ohjeita mita pitaa tehda. Ensin oli vuorossa U-kaannoksen tekeminen “umpikujassa”. Aikaa kolme minuuttia. Helppo homma. Sitten ajelua testiradalla, jossa valilla oli stop-merkkeja ja kaarteita. Peruutustaitojen osoittamista ja lopulta taskuparkki. Aikaa samaiset kolme minuuttia. Ekalla yrittamalla sain auton lippurivien valiin, mutta auto oli kuulemma liian kaukana reunakivetyksesta. Eikun uusi yritys. Toinen suoritus hyvaksyttiin ja siihen se testi sitten loppuikin. Ihan hassua, miten tama mitattoman pieni testi sai kadet ja jalat tarisemaan. Ihan kuin ei olisi autoa koskaan ajanutkaan. Taitaa olla universaali ilmio. Tarkeinta kuitenkin oli, etta testi meni lapi. Ai niin, kylla P:llekin myonnettiin ajokortti, vaikka saikin ajokokeessa enemman virhepisteita kun mina. Mitas meni liu’uttamaan rattia kammenen alla kaannoksissa.

Juhlistimme ajokortteja sampylalounaalla paikallisessa ostoskeskuksessa. Niin amerikkalaista. Sitten pitikin jo kiiruhtaa takaisin toihin. Toihin palatessani sain positiivista kommenttia uusimmasta tutkimussuunnitelmasta. Vahemmastakin hymyilyttaa.

You're on the breaks

Parin vähän keväisemmän viikon jälkeen Marylandin sää näytti tänään taas "parhaat puolensa" juuri sopivasti osavaltiossa järjestettävien esivaalien kunniaksi. Tällä kertaa ongelmana ei ollut lumi vaan jäätävä vesisade. Jotain kelin kurjuudesta kertonee se, että jynssäsin auton ikkunoita vähintään 10 minuuttia ennen kuin sain ikkunapintaa esille.

Liikenne oli tietysti ihan sekaisin (oikeastaan vasta toista kertaa näin pahasti tänä talvena). Kotimatkan matelin kakkosvaihteella ja sain auton kyljet valkoiseksi suolarakeista. P istuu vieläkin ruuhkassa.

Työmatka-autoilijoita viihdyttääkseen radio-DJ:t yrittivät ylläpitää tunnelmaa soittamalla reipashenkistä musiikkia liikennetiedotteiden välissä. Hauskin tänään kuulemani ehdotus oli sellainen, jossa autoilijoita yllytettiin soittamaan torvea ja vilkuttamaan pitkiä valoja musiikin tahdissa. En tiedä onnistuiko yhteinen tieperformanssi, sillä kurvasin samaan aikaan jo kotipihalle. Kurvit olivatkin mennä pitkäksi, sillä parkkipaikka muistutti juuri jäädytettyä luistinkenttää. Nyt jos koskaan nastoille olisi ollut käyttöä sekä renkaiden alla että kengän pohjissa.

Illaksi suunniteltu lenkki näyttää vaihtuvan kuntosalin juoksumattoon. Onneksi salilla on telkkari, josta voi seurata vaalivalvojaisia. Oikein ihmetyttää, miten vaalien seuraaminen onkin näin mielenkiintoista. Ehkä siksi, että täkäläisten puolueiden ehdokkaiden argumentit eroavat niin rajusti toisistaan ja eri puolilla maata ollaan asioista kovin eri mieltä. Samalla on hauska miettiä, ketä ehdokkaista vaikuttaa omasta mielestä potentiaalisimmalta. Jos minulla olisi äänioikeus, niin tällä hetkellä Obama saisi ääneni.

No driving licence for us - yet

Kuten P jo blogissaan ennakoi, meilla oli tanaan ohjelmassa visiitti Marylandin ajoneuvohallintokeskukseen osavaltion ajokortin anomista varten. Valmistautuminen liikennetietotestiin ja ajokokeeseen jai kaytannossa viimeisen illan lukemisen varaan ja peruutusharjoitukseen parkkipaikalla. Emme lopulta viela paassetkaan nayttamaan osaamistamme (tai osaamattomuuttamme) viranomaisille, silla kahdessa eri toimistossa vierailtuamme saimme selville, etta ennen testeja meidan tulee suorittaa alkoholi- ja huumekoulutus. Voitte arvata, etta alkoholivalistuskurssille osallistuminen ei herata meissa kovin suuria jipii-huutoja. Olikin hienoa, kun P loysi korvaavan nettikurssin. Samalla mina sain muutaman lisapaivan aikaa kerrata taskuparkkia (jos sita nyt edes testissa vaaditaan).

Parasta ajokorttipaivan peruuntumisessa oli se, etta paasin takaisin tyopaikalle tekemaan kotitehtaviani. Tapasin viime viikolla tilastotieteilijan, jonka opastuksella olen yrittanyt tutustua pitkittaisaineistoihin soveltuviin sekamalleihin. Pikku hiljaa mixed ja glimmix-mallien teoreettinen tausta alkaa hahmottua ja tulosten tulkinta saada uusia ulottuvuuksia. Tulokset ovat lupaavia. Niin lupaavia kuulemma, etta juttua voisi aluksi tarjota JAMAan. Huh?! Ensin pitaisi kuitenkin saada kasikirjoitus sellaiseen kuntoon, etta sita kehtaa muille nayttaa. I think I’m on the right way.

In the office

Tyopaikalla on hiljaista. Valtaosa porukasta viettaa pidennettya joululomaa aurinkoisessa saassa joko ulkoillen tai ikkunasta ihaillen. Minulle tama on ollut hyva ja tehokas viikko tahan mennessa. Valilla on kuitenkin pakko leputtaa ajatuksia ja kirjoittaa jotain ihan muuta. Sain asken valmiiksi perusanalyysit lihavuus- ja lihasvoimamittareista seka niiden yhteydesta kavelymuuttujiin. Perussettia. Tulososio on koko ajan myos tyon alla.

Seuraavan askeleen ottaminen onkin sitten isomman tyon takana. Viela tahan artikkeliin en paljoa noista tulehdusasioista kirjoita, mutta se tulee vastaan seuraavissa toissa. Samalla kun ymmarrys omista tiedonaukoista lisaantyy ja painaa harteita, lukemattomien inflammaatioartikkeleiden pino poydan kulmalla kasvaa. Ymmartaakseni artikkeleita tai kanssani kaytavaa keskustelua tilasin kirjastosta pari aiheeseen liittyvaa perusteosta. Eikohan asia pikku hiljaa selkene. Ja onhan tassa naita avuliaita opettajia ymparilla.

Vahvistusta oman tutkimusaiheen hyvyydesta tai vahintaan sen kelpoisuudesta sain toissa viikolla, kun Akatemia myonsi minulle kaksivuotisen apurahan ulkomailla tyoskentelyyn. Taloudellisen puolen lisaksi oli mukava huomata, etta ulkomaiset arvioitsijat nakivat tutkimusideani tukemisen arvoiseksi. Eika sekaan ole huono asia, etta tukikuukausilta eli kaytannossa koko ulkomaalla oleskelun ajalta kertyy elaketta. Vaikka elakeikaan on viela tuntematon maara vuosia, tyossaolokuukausien keraaminen pitaa aloittaa ajoissa. Varsinkin, kun viime vuosina on tullut tehtya useampia kuukausia toita apurahalla ilman elakekertymaa.

Nyt viela parit taulukot kuntoon ja sitten autokauppaan hakemaan uusia rekisterikilpia. Varsinaisten kilpien piti olla valmiit ajat sitten, mutta ne vain viipyvat ja viipyvat. Enka edes tilannut mitaan erikoiskehyksia, kuten koirilla, kukilla tai Baltimore Ravensin tunnuksilla koristettuja kilpia. Autokaupan viivyttelyn vuoksi tassa alkaa olla pikkuinen hoppu. Valiaikaiset kilvet menevat vajaan viikon paasta vanhaksi, eika autolla sen jalkeen sitten ajella. Kelpaisikohan selitys tyonantajalle?

Go green...

...tai sitten ei. Vaikka USAssa ollaan pikkuhiljaa heräämässä ympäristönsuojelun tärkeyteen, arkielämässä ympäristöystävällisyys ei näyttäydy kovin voimakkaasti. Tai ainakin se on vähäisempää kuin Suomessa. Tänne muuton jälkeen ainakin oma ekologinen jalanjälkemme on kasvanut monta numeroa.

Autoilu on tietenkin numero yksi saastuttaja. Autot ovat isoja ja niillä kuljetaan joka paikkaan. Positiivista kuitenkin on, että liikenteessä näkee välillä myös hybridiautoja ja selvästi myös pikkuautoille on kysyntää. Morris Mini ja kuplavolkkari ovat nyt in. Muutaman päivän kestänyt talvisää opetti, miten täällä teiden talvikunnossapito hoidetaan. Suolaa suolaa enemmän suolaa. Kuormurikaupalla. Pohjavesistä viis. Meidän pihalla natriumkloridin ja hiekan sekoitus oli muuten pinkinpunaista.

Asuntojen energiatehokkuus on vähän niin ja näin. Taloissa suositaan suuria ikkunoita ja ikkunat ovat usein yksinkertaiset. Ilmojen viilentyessä lämmitystä on pakko lisätä. Kesällä ilmojen lämmetessä kevytrakenteiset talot lämpenevät sisältä, jolloin on otettava ilmastointi avuksi.

Entäs sitten kierrätys? Omakotitalojen asukkaat näyttävät kierrättävän jätteensä melko kiitettävästi, ainakin sen perusteella millaisia laatikoita näkee perjantaiaamuisin katujen varsilla. Omassa taloyhtiössämme kierrätys on periaatteessa mahdollista, mutta käytännössä se on olematonta. Pihalla on kyllä jäteastiat sekajätteelle, muoville ja paperille, mutta joka astiasta löytyy sekä paperia, muovia että sekalaista. Suomessa melko monipuoliseen kierrätykseen tottuneelle sydänalasta riipaisee joka kerta roskapussia viedessä. Sama pätee myös juomapullojen kierrätykseen. Pulloissa on kyllä kehoitus kierrätyksestä, mutta vielä emme kuitenkaan ole löytäneet kauppaa, joka ottaisi tyhjät muovipullot vastaan.

Yhteiskunnan rakenteen ja järjestelmien lisäksi monet toimintatavat aiheuttavat ylimääräistä ympäristökuormaa. Annanpa esimerkin. Toimistossamme käy siivooja vähintään kolme kertaa päivässä. Joka kerta tiedustellaan, että olisiko roskia ja vaihdetaanko roskapussi. Koska niitä roskia ei toimistotyössä kovin runsaasti tule, totean useimmiten, ettei ole tarvetta. Muutaman kerran olen saanut kommentteja ja ihmettelyjä, että etkö tosiaan halua roskapussia vaihdettavan, kun sinulla siellä näyttää kuitenkin jotain roskia olevan. Niin no joo, yksi teepussi ja nenäliina. Ehkä ne voivat odottaa siellä huomiseen. Samalla tulee säästettyä toistakymmentä roskapussia viikossa. Alku se on pienikin alku.

Kauhistelun ja voivottelun sijaan olemme itse yrittäneet tehdä asioilla jotain. Kyllästyimme esimerkiksi aika nopeasti kauppojen muovikassirumbaan ja ostimme kunnon kauppakassit ekokaupasta. Kauppajonossa satuin kuulemaan, miten kaksi naista takanani ihasteli samoja kasseja. Toinen ystävättäristä opasti toista: "You know you can re-use them". Niinpä. Moni asia olisi helppo muuttaa, kun vain tulisi ajatelleeksi.

First snow

Suomen uutisista olemme jo useamman viikon ajan seuranneet Etelä-Suomen lumi- ja vesisateen vuorottelua. Täällä ensilumen aika oli tänään.

Aina puhutaan, miten ensilumi yllättää autoilijat. Täällä ei ainakaan voi vedota tiedotuksen puutteeseen, nimittäin TV:n ja radion sääohjelmat ovat koko alkuviikon ennustaneet lumisateen saapumista pääkaupunkiseudulle. Tämä on säätoimittajien kulta-aikaa – viimeisen päälle meikattuina he seisovat räntäsateessa mikrofoni kädessä kadunkulmassa ja selostavat paljonko lunta on tullut lisää viimesen puolen tunnin aikana. Eipä silti, tänään heillä kyllä oli töitä.

Itse ehdin ennen lumisateen alkua töihin, mutta P:n lähtiessä kohti etelää lumipyry oli jo ehtinyt sekoittaa liikenteen. Yhtälöstä vilkas liikenne + lumisade + kesärenkaat ei voi olla kuin tuhoisia seurauksia. Ei lumisade täällä nyt mikään mahdoton myrakkä ollut, mutta peltikolareita oli liikennekartalla kymmeniä. Kaikkein pahimpia paikkoja ovat rampit ja sillat. Minun työmatkallani ei melkein muuta olekaan.

Selvisin kuitenkin ehjänä kotiin. Ajoväylät olivat lähes sulat. Suola-autot ja kanssa-autoilijat olivat tehneet tehtävänsä. Positiivista oli myös huomata, miten moni oli hellittänyt kaasujalkaansa ja muistanut turvavälien merkityksen.

Yöksi on luvattu pakkasta. Saapa nähdä, peruutetaanko huominen työpäivä. Enpä olisi uskonut tätä sanovani, mutta ensimmäistä kertaa toivon vähälumista talvea. Ei tee mieli liukastella.

Iloitsemme kuitenkin lumesta tänään ja lähdemme ensilumen lenkille. Talven tuoksua ei voita mikään. Heti on myös valoisampaa.