Try to remember this, this and that

Olen aina tykannyt organisoida ja jarjestella asioita. Nyt sita saa tehda oikein urakalla. Viikossa olemme astuneet leppoisasta arkielamisesta muuttohassakkan keskelle. Onhan meilla toki viela kolme viikkoa aikaa asunnonluovutukseen, mutta taysipaivaisen toissakaymisen ja muiden aktiviteettien ohella, oli varmasti hyva ajatus aloittaa ajoissa.

Olen tassa viimeiset paivat soitellut eri firmoihin ja ilmoittanut katkaisupaivat puhelimille, netille, kaasulle, sahkolle, vakuutuksille jne. Luulisi, etta homma kavisi sutjakkaasti, mutta lahes joka paikassa odotusaika venyy ja yleensa puhelu johtaa lisatoimenpiteisiin jota emme olleet osanneet ajatella. Kannykoiden kanssa esimerkiksi paadyimme vaihtamaan pre-paid kortteihin, jotta emme sitouta itseamme seuraavaksi vuodeksi palvelusopimukseen. Huonekalut ja kodinkoneet laitoimme myyntiin kuuluisalle Craigslistille. Kysynta on ollut niin suurta, etta taidamme asua viimeiset viikot melkein tyhjassa asunnossa. Pelastusarmeijan auto tulee viimeisena asuinpaivana hakemaan loput tavarat hyvantekevaisyyteen. Hyva niin, etta tavara paasee kiertoon, eika tarvitse mitaan heittaa roskikseen.

Tanaan hoksasin taas uuden asian, joka pitaa muistaa huolehtia. Koska minulla loppuu tyot marraskuun puolessa valissa, samalla loppuu meilta molemmilta tyopaikan kustantama terveysvakuutus. Ei taida uskaltaa ottaa riskia, jos viimeisen lomakuukauden aikana sattuisi jotain vakavampaa niin ei olisi vakuutusta jolla maksaa huimat sairaalamaksut. Eli kaiken taman lisaksi, nyt pitaa ryhtya vakuutuksia vertailemaan. Ja Suomestahan sita ei voi ottaa, koska olemme jo valmiiksi ulkomailla.

Meilla on demokraattinen tyonjako naissa muuttoasioissa. Koska jarjestelyasiat sujuvat minulta vahan paremmin, P saa keskittya viimeiset viikot kiireisempana tyojuttuihin. Mina olen panostanut toihin 100% viimeiset kaksi vuotta, joten eikohan ole ihan reilua jakaa vahan vastuuta. Sita paitsi minulla on yhta lukuunottamatta kaikki NIA:n toihin liittyvat projektit valmiit. Viime viikkoina spostiin on tippunut hyvaksymisviesteja monesta lehdesta. Yay! Mutta kuten aina, ei tekeminen tahan lopu, vaan uutta taytyy jo suunnitella. Ja P:lla onkin sitten paavastuu meidan coast-to-coast reissun suunnittelussa. Mutta siita lisaa myohemmin.

Tulevana viikonloppuna muuten juhlitaan taas Halloweenia. Olimme jo yksissa pukujuhlissa viime viikolla ja mukavaa oli. Katsotaan mita tapahtuu huomenna. Seka Baltimoren etta D.C.:n kaduilla olisi paljon nahtavaa, mutta luultavasti vietamme illan kiipeilyonnettomuudessa olleen kaverin luona katsomalla Halloween-aiheisia leffoja.

Happy Halloween! (click!)

Valmista on

Näin. Näin sen piti mennäkin. Kaikki on valmista ennen viimeistä Suomi-päivää. Rinkat ja matkalaukut nököttävät pakattuina seinän vierellä, ja ennen niin täydeltä tuntunut kämppä on melkein autio. Kummasti ne tavarat kassien uumeniin katosivat. Eikä tehnyt edes tiukkaa. Koska vielä ei olla lähelläkään maksimikiloja (46 kg/hlö), pitäisikö sittenkin käydä ostamassa muutama lisäpussi ruisjauhoja?!

Se on kuulkaa menoa nyt. Kuulumisiin seuraavan kerran rapakon tuolta puolen. Pitäkää huolta itsestänne. Niin mekin toisistamme.

Kiire

Puuh. Tämän piti muka olla helppo viikko. Ei sinne päinkään. Olo on kuin Duracell pupulla, joka singahtelee paikasta toiseen - epärealistisella aikataululla. Vaikka viralliset asiat ovat jo hoidossa, kaikki muu on yhtä kaaosta. Hoida sitä, osta tätä, käy siellä, tapaa hänet, piipahda, soita, moikkaa, heippaa, halaa. Saisiko lisätunteja vuorokauteen, please.

Huomenna vielä luento Stadiassa. Esitys on melkein valmis, joten eiköhän se siitä. Sitten lähtökahvit töissä ja työhuoneen siivous. Lauantai ja sunnuntai aikaa saada tekemättömien töiden lista loppuun. Ihan hapoilla, mutta eiköhän loppukiri vielä irtoa.

Viikon saldo

Asunto on. Viisumi on. Auto myyty, joo. Akatemian apuraha-anomus, joo. Asiat kunnossa myös Kelan ja Verottajan suntaan. Torstaina piipahdus yliopiston rehtorin puheilla. Kiitti väitöskirjasta.

Varsin tehokas viikko takana. Yksi enää jäljellä.

Tulevalle viikolle jää hoidettavaksi vain kansainvälisen ajokortin hankinta ja matkatavaroiden pakkaaminen. Iisiä. P:llä on vielä töissä aika hektistä, mutta minulla jo helpottaa. Keskitynkin läheisten tapaamiseen sekä Suomi-tuotteiden hankintaan. Omasta kokemuksesta ja muiden vinkistä mukaan täytyy pakata ainakin kaardemummaa, ruishiutaleita, ruisleipää, suklaata, salmiakkia sekä leivinpaperia, juustohöylä, kuorimaveitsi sekä kunnon tiskiharja.

Kaunis syksy. Rauhoittavaa.

Uusi koti

Näin. Nyt on asuntoasiat kunnossa. Eilen varasimme Columbian keskustasta itsellemme kodin seuraavaksi vuodeksi. Pelkkien nettikuvien ja sähköpostiselostusten perusteella varausta ei ehkä olisi uskaltanut tehdä, mutta suomalainen asuntoagettimme kävi vähän katsastamassa paikkoja ja totesi alueen ja taloyhtiön mainioksi. Tänne siis . Ei paha. Thanks again Satu.

Huomenna Helsinkiin viisumihaastatteluun. Sitä ennen siskolle yökylään.

Kutsu

Kyllä tätä on jo odotetttu ja piinakirjeitä lähetetty. Lähettiykkönen toi tänään virallisen post doc -kutsun ja muut tarvittavat paperit. Ensi viikolla viisumihaastatteluun. Sen pitäisi olla helppo juttu, sillä papereissa lukee government employee. Eipä silti, joka paikassa korostetaan, että se on SINUSTA kiinni eikä työpaikasta, oletko kelvollinen muuttamaan tänne meidän maahamme. Toivottavasti olen, kun kerran en myöntänyt lomakkeissa kuuluvani mihinkään aktivistiryhmään enkä edes käyttäväni huumavia aineita. Kaikenlaista..

Olin jo ihan varma, että lähtömme siiryy. Epäilykset olivat näköjään turhia, sillä 29. päivä näyttää nyt hyvinkin todelliselta. Se on ihan pian.

Joko nyt tärppäisi?

Fiilikset on korkealla. Enimmäkseen siksi, että P tuli kotiin. Tri-leiriltä palauduttuamme kävimme läpi hänen keräämäänsä "tiedustelusaalista". Ykkösvaihtoehtomme Laurel osoittautui tuppukyläksi ja liian rauhalliseksi jopa meille. Olisihan se kiva, jos kotikaupungissa olisi enemmän kuin yksi kahvila pääkadulla ja se pakollinen kauppakeskus, kun kerran Ameriikkaan ollaan muuttamassa. Tämä oli sinänsä arvokas havainto, sillä hakemisen vimmassa löysimme illalla paljon paremman vaihtoehdon pienen matkan päästä. Columbia on yliopistokaupunki ja virkeän oloinen paikka. Ei ollut huono uutinen sekään, että kaupungissa on aktiivinen juoksuseura (arvatkaa vain, kuka on ollut jo sinne yhteydessä??? - P) ja lenkkipolkuja satoja kilometrejä. Kertoohan se samalla jotain muutakin ympäristöstä. Kartassa vihreä on aina plussaa.

Naapurin apajilla

Entisaikaan käytiin naapurissa lainaamassa sokeria, jauhoja tai vaikka ruuvimeisseliä. Tänään "lainataan" nettiä. Tai siis ainakin minä teen niin tällä hetkellä. Aina saatavilla olevaan ja nopeaan laajakaistaan tottuneelle, asunto ilman nettiä tuntuu orvolta. Ei ehkä muuten, mutta näinä viikkoina kyllä. Melkein kaikki ulkomaillemuuttoon liittyvät asiat ovat netissä: etsitpä sitten asuntoa, olet yhteydessä tulevaan työpaikkaan tai selvität viranomaisasioita Suomessa / USAssa. Töissäkään ei viitsisi kaikkia omia asioita hoitaa. Onneksi jollain naapureistamme (joita kyllä olemme kuulleet, mutta emme vilaukseltakaan nähneet) on suojaamaton verkko. Se onkin ollut iloinen asia, erityisesti tällä viikolla, kun olemme P:n kanssa vaihtaneet päivän kuulumiset skypen välityksellä yön myöhäisinä tai aamun varhaisina tunteina. Tänään oli melkoinen puhelusessio. Mitä siitäkin nyt sanoisi.. Ehkä sen, että vähän eri tahtia me tässä sopeudumme ajatukseen muutosta ja pärjäämisestä töissä. En minäkään kuvittele sen olevan helppoa, mutta ennen kuin tiukka paikka oikeasti tulee vastaan, en jaksa asioita murehtia. Asioilla on tapana järjestyä.

Palauttelua

P lähti aamulla Washington DC:hin kongressireissulle, mutta samalla myös tutustumaan tulevaan kotiseutuun. Hassua, yleensä työkeikkamme suuntautuvat Helsinkiin, mutta näköjään DC:stä on tulossa meille "uusi" Helsinki. Väliaikaisesti. Sen lisäksi, että P pääsee katselemaan naapurustoja ja ehkä asuntojakin Laurelissa ja muualla, hän otti mukaansa maksimimäärän matkatavaroita. Kaveri Bethesdassa on luvannut säilöä tavaroitamme ruisleipäpalkkiolla. Kiitos Satu jo etukäteen.

Viikonloppu oli varsin rentouttava, siis henkisesti. Kroppa oli sitäkin kovemmalla Lidingö Loppettissa. Koska viime viikkoinen puolikas painoi vielä jaloissa, ajattelin juosta vain 15 km. Tämä lähtö oli kuitenkin jo täynnä, joten minun piti valita 30 km juoksun ja katsojan roolin väliltä. Kun kerran olin paikalle tullut, niin päätin sittenkin juosta - vaikka sitten vähän rauhallisemmin. Pienellä ennätyksen pyöristämisellä pääsin ekaan lähtöryhmään, jossa kuitenkin jättäydyin suosiolla jälkijoukkoihin. Sateen ja tuhansien juoksijoiden pehmittämät metsäpolut olivat kokemus sinänsä, samoin jyrkät ylä- ja alamäet. Niin siistiä. Vauhdinjakoni oli ilmeisen onnistunut, sillä viimeinen vitonen oli kaikkein nopein eikä legendaarinen Abborbacketkaan tuntunut kovin pahalta. Loppuaika 2.27. Hieno kisa, vaikka maalissa lenkkarit olivatkin mutaa täynnä ja kuraa oli sääristä ponnariin saakka. Kuntojuoksijan extremeä.



Tällä viikolla palautellaan ennen viikonlopun triathlon-leiriä. Huomenna Helsinkiin pitämään englanniksi esitelmää väikkäristä. Good practise.

Toispual jokke

Huh huh. Ensimmäinen vaihe muutosta takana. Kodin tavarat ja huonekalut on pakattu tiukasti varastoihin ja asustamme nyt väliaikaisessa kodissa USA-tavaroiden kanssa. Toispual jokke. Vaikka olin aloittanut tavaroiden lajittelun ja pakkaamisen ajoissa, muuttopäivänä tavaraa tuntui aina vain löytyvän lisää ja lisää. Sekös P:tä riemastutti. No, ei todellakaan. Hänellä pinna alkoi selvästi jo kiristyä iltapäivän puolella. Puoleen yöhön venyneen tavaroiden sijoittelun jälkeen itselläkin väsy pyrki pintaan, vielä kun olin jemmanut asunnon avaimen farkkujen taskuun, jotka tietysti oli hätäisesti pakattu jätesäkin alimmaiseksi. Sisälle kuitenkin päästiin ja hyvin maittoi uni uudessa paikassa. Tavaraa on edelleen paljon - liikaa mukaan otettavaksi.

Eipä silti, itsekin olisin varmaan yhtä hermona, jos joutuisin kaiken hässäkän keskellä lähtemään tekemään ensivaikutusta tuleviin työkavereihin ja etsimään asuntoa. Tänään kotoinen pulla näytti vähän lievittävän tuskaa.

Huomenna Expat-messuille Helsinkiin. Yhtenä seminaarialustuksen aiheena näyttää olevan "Miten välttää muuttostressi?". Paljon muutakin mielenkiintoista ja hyödyllistä näyttää ohjelmassa olevan. Sinne siis.

Urheilua mitäs muuta

Viikonloppu meni ruumiinkulttuuria harjoittaessa. Hauskaa oli myös saada sisko ja kapteeni-A vierailulle. Kiitos muuttoavusta! Lauantaina bodasimme kantamalla vanhaa roinaa (kaikki ei onneksi ollut omia) kierrätykseen ja aloimme pikku hiljaa täyttää kellareita. P on taitava pakkaaja, joten vielä on reilusti tilaa lopputavaroille. Niitä riittää, mutta kaikki alkaa kuitenkin olla jo laatikoissa. Iltapäivän kruunasi special-kyyti nokkakärryillä kotikatua pitkin. Siinä yritysideaa vahvahauiksiselle juoksijalle.

Illemmalla ystävien juhlissa pääsin pelaamaan pesäpalloa lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen. Alkuun pelkkä heittäminenkin tuntui vaikealta, mutta liikemuisti palaili pätkittäin ja lopussa jopa lukkarin hommat hoituivat ilman suurempia mokia. Todella kivaa puuhaa. Pitäisi päästä useammin pelaamaan.

Lauantai oli siis ei-niin-kevyt verryttelypäivä sunnuntain puolimaratonille. Koko ajan kertyvän univelan lisäksi jalat anoivat jo aamulla armoa. Voi hyvät lonkan koukistajat, pesäpalloko teidät taas herätti. Voisiko tästä jotain oppia ja alkaa treenamaan enemmän polvennostojuoksua. Kevyt maratonhölkkä ei paljoa koukistajia vahvista. No, pitkän valitusvirren jälkeen voisi olettaa, että kisa ei mennyt kovin hyvin. Päinvastoin. Ennätys 1.33,47 tuli ja naisten kisan kakkossija. Aika kertoo enemmän kisan tasosta, mutta eipä haittaa, olen tyytyväinen. Pääkaupunkijuoksun järjestäjille isot plussat järjestelyiden sujuvuudesta, upeasta reitistä ja vielä palkintorahoistakin. Enpä muista koska viimeksi meikäläinen olisi palkintorahoille päässyt. Vatsa on vieläkin sekaisin eilisestä juoksusta, mutta oli se sen arvoista.

Tänään alkoikin sitten viimeinen kotona asuttu viikko. Vauhdilla sekin menee. Se on varma.

Sinne ja tänne

Ei tässä enää ole ehtinyt synkistelemään. Illat kuluvat kaappeja tyhjentäessä, ja olohuone alkaa näyttää yhä enemmän isolta varastolta. Ehkä siitä ja sohvien puutteesta johtuen, telkkarikin on saanut olla enimmäkseen hiljaa nurkassa. Sopii minulle. Eilen piti kyllä Pako katsoa, vaikka vain tyynyillä istuen. Hassua oli, että irtisanottuani TV-luvan lokakuun alusta, heti seuraavalla viikolla postista tuli uusi maksulappu. Ensimmäinen lupapäivä 1.10. Ei ne helpolla usko.

Ei niin kiire ole, etteikö urheilla ehtisi. Varsinkin, kun kerran parhaimmat juoksuilmat ovat käsillä. Ruissalo oli jo, ensi viikonloppuna Pääkaupunkijuoksu ja sitten Lidingö Loppet . Katsotaan viikonlopun jälkeen, onko matka Ruotsissa 15 tai 30 km. Kolmen viikon kisaputki nousevalla rasituksella olisi kyllä hauska 10 - 21 - 30 km.

Nyt taas töitä. Pari esitelmää valmiiksi ja suomenkielinen artikkeli kuosiin. Sen jälkeen väikkäriaiheen voi vähäksi aikaa pistää ajatuksissa syrjään, ja alkaa miettiä tulevaa.

Haikeus

Se on nyt täällä ja ajatuksissani. Se tuli puskista, ihan varoittamatta. Nimittäin haikeus ja ikävä kaikkia ihania ystäviä ja työtovereita kohtaan. Eilen kävellessäni sateista Mannerheimintietä tajusin yllättäen, että vaikka lähtöön on vielä aikaa, en välttämättä näe enää ennen lähtöämme tiettyjä henkilöitä. Ja heitä, joita ehdin nähdä vielä monta kertaa, minun on jo nyt kaikkein eniten ikävä. Toivottavasti tämä fiilis menee pian ohi, enkä ala laskea jäljellä olevia tapaamiskertoja.

Läksiäiset

Viikonloppuna juhlittiin taas. Tällä kertaa läksiäisiä. Vähän hassulta tuntui vielä juhlia järjestää, kun lähtöön on toista kuukautta aikaa. Lähtöpäivän siirryttyä ajattelimme, että mitä sitä päivää vaihtamaan, jos sää vaikka olisi syyskuussa parempi kuin lokakuussa. Ei se kovin häävi ollut, mutta sateesta huolimatta kohtalaisen lämmin. 10-ottelu tuli kuitenkin suoritettua ja monta hienoa venymistä, kurotusta ja karjahdusta nähtiin urheilupuistossa. Illan mittaan kaikille löytyi oma Simpsons-kuvakin .

Näin jälkikäteen ajatellen, oli ehkä rennompaakin viettää yhteistä päivää reilusti etuajassa, ettei lähdön haikeat tunnelmat päässeet pilaamaan tunnelmaa. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että kummipojan antama valokuvakalenteri sai jo nyt silmät kostumaan.

Kiitos kaikille mukana olleille! Teidän ansiostanne, meillä on jo monta hyvää syytä palata takaisin koti-Suomeen.

Sunnuntaina P lähti e-crossiin ja minä jäin vaatehuonetta tyhjentämään. Todettiin illalla, että hylättyjä vaatteita tuli toisellakin siivouskerralla niin paljon, että ehkä kannattaisi vielä uudestaan varata pöytä Kirppis-Centeristä. Siinä lokakuulle tekemistä. Nyt onkin enää sitten keittiön kaapit ja kirjahylly tyhjentämättä. Hyvin menee, kun autollekin löytyi ostaja. Melkein.

Asiat etenevät

Elämä on taas tasaantunut väitöstä edeltäneen rumban tieltä. Nyt voimme kunnolla aloittaa muuttovalmistelut, siis sen raa'an työn. Siitäkös p on riemastunut. Kuulemma voisin ottaa vähän rennommin, ja jättää suunnittelut vähemmälle. No, ymmärtäähän sen, sillä yleisurheilun MM-kisat on parhaillaan menossa. Pitää saada keskittyä ja hehkuttaa rauhassa. Kyllä niissä katsottavaa ja jännitettävää minullekin riittää. Suuresti ei haittaa sekään, että kisat käydään meidän mittapuun mukaan ihan väärään kellonaikaan. YLE on tehnyt suuren urheiluteon siirrettyään suorat lähetykset nettiin.

Muutosta vielä. Vaikka kotona muuttolaatikoita ei vielä pyörikään jaloissa, muut asiat ovat alkaneet rullata. P:llä on paperit valmiina visuumihaastatteluun ja pian tarvittavat rahatkin tilillä. Myös minun asiani nytkähtivät NIA:ssa eteenpäin, kun sain toimitettua heille tutkintotodistukseni. Eilen etsimme asuntoa puoleen yöhön ja löysimmekin pari hyvää vaihtoehtoa. Suuresti oli apua
sivuista , jossa pystyy katsomaan, mitä mieltä asukkaat ovat ympäristöstä ja asunnoista. Laurel ja Columbia, siinä meidän suosikit tällä hetkellä.

Lokakuun asunnottomuuskin näyttää selviävän. Ehkä. Voipi olla, että päästään pariksi viikoksi muuton alta vapautuvaan asuntoon. Olisi kyllä hienoa, niin ei tarvitsisi ystävien tai vanhempien hermoja rasittaa asialla enempää. Alles in ordnung.

Loppuviikon ohjelmassa Chris Cornellin keikka Helsingissä, SM-duathlon Paimiossa ja kasvattajaseuran 90-vuotisjuhlat Somerolla. Näillä mennään.

Back to work

Ennen elokuu merkitsi sitä, että palattiin kesän jälkeen koulun penkille. Nykyään palataan töihin ja ihan ilman uutta reppua ja penaalia. Koulu alkoi pikku hiljaa kuin tunnustellen, mutta tänä vuonna töissä edetään heti täysillä kierroksilla. Väitöspäivään on aikaa kaksi viikkoa. Vaikka olen kesäloman aikana mukavasti saanut hoidettua käytännön asioita, niitä tuntuu vieläkin riittävän. Kirjat tulivat eilen painosta. Kyllä se on hieno. Ja fiilis sen mukainen. Viikonloppuna yritän saada signeeraukset tehtyä, jotta saan kirjat kollegoille ja ystäville jakoon. Voiko parempaa ajanvietettä olla? Ehkä tässä tapauksessa kiitoskorttien kirjoittaminen, sitten kun kaikki on onnellisesti takanapäin. Mutta ei tämä etukäteistunnelmointikaan mitään epämiellyttävää ole.

Tänään saimme vähän lisäinfoa tulevasta reissusta USAan. NIAn visiting fellow -paketin koostaminen ei näköjään tapahdu ihan sormia napsauttamalla. Jotta minulla on kaikki tarvittava viisumin anomiseen, aikaa saatta vierähtää byrokratian koukeroissa 2-2½ kuukautta. Nice. Tarkoittaa sitä, että vaikka saisin tutkintoni heti väitöstä seuraavalla viikolla, lähtömme siirtyy marraskuulle. Eipä siinä muuten mitään olisi, mutta ehdimme jo vuokrata asuntomme 1.10. alkaen opiskelijakaveruksille. Heitä ei tässä tilanteessa oikeastaan voi velvoittaa asumaan toisen 9 neliön solukämpässä kahta kuukautta, vaan kyllä meidän pitää keksiä itsellemme jokin väliaikainen ratkaisu. Kuukauden sitä asuu missä vaan. Jos se edes on täyttä kuukautta.


Edessä taas aktiivinen viikonloppu. Huomenna juhlistetaan kaverin 30-vuotissynttäreitä 80-luvun hengessä. Kreppirauta ja donitsit on jo kaivettu esiin laatikoiden kätköistä. Joku raja juhlimisessa pitää kuitenkin olla (niin kuin sellainen vaara muka olisi olemassa että yli menisi), sillä seuraavana aamuna on startti triathlonkisaan. Matka on lyhyt, mutta kilpurilla kisaaminen eka kertaa haastavaa. Katsotaan, jos vaikka kuvia laittaisin tänne. Molemmista saanee hauskoja otoksia.

Kirppiksiä ja juhlahumua

Vuoden pakollinen ja ehdottomasti kesään kuuluva visiitti Somerniemen kesätorilla oli ohjelmassa viikonloppuna. Päivän teemana olivat hullunkuriset tai muuten vain huomiota herättävät hatut. Jätimme hatut kotiin, mutta osallistuimme toritouhuun myyjien roolissa. Aamukuudelta kurvasimme Helsingintien varteen auringon vasta viritellessä säteitään ja purimme farmariautollisen verran tavaroita omaan myyntiruutuumme. Jotain saimme myytyäkin (ja tavattua paljon vanhoja tuttuja), mutta valtaosan tavaroista jouduimme pakkaamaan takaisin pusseihin ja kasseihin. Niiden seuraava osoite löytyi Kirppis-centeristä. Kotiin niitä ei enää tuoda. UFF olkoon seuraava osoite.

Viikonloppuna juhlistimme myös siskon valmistumista puheterapeutiksi. Ammattiin valmistuminen on hienoa, ja varsinkin kun työtilanne alalla on erinomainen. Pitäisi järjestää enemmän juhlia. Oli aihe pieni tai suuri, juhlat ovat hyvä syy kutsua ystävät koolle. Syksyn mittaan juhlia on tiedossa lisää. Vajaan kuukauden päästä karonkka ja jatkot sekä myöhemmin syksyllä läksiäisemme. Ensi talveksi oli suunnitelmissa yhteiset 65-vuotisjuhlat. Katsotaan, saammeko juhlat järjestettyä. Ensin pitäisi löytää kavereita, jotka tulisivat paikalle. Eiköhän niitä löydy, kunhan ensin olemme asettuneet asumaan Baltimoren liepeille.

Kesämielellä

Hups heijaa, kuukausi on vierähtänyt sitä vauhtia, etten ole ehtinyt tännekään päivittää kuulumisia. Mutta eihän sitä kesällä sisällä kuulukaan istua, vaan viettää pitkiä kesäiltoja ja viikonloppuja ulkona touhuten. Ohjelmassa on ollut mm. pyöräretki historiallista Hämeen Härkätietä pitkin, juoksu- ja triathlonkisoja, saaristoviikonloppuja ja grillijuhlia.

Muuttoasiat etenevät pikkuhiljaa. Asuntoa emme vielä ole saaneet vuokrattua, mutta useampi kiinnostunut on käynyt jo visiitillä. Seuraavaksi on auton vuoro. Lisäksi olemme melkein jo varmasti päättäneet, missä haluaisimme asua seuraavat pari vuotta. Ajatus asumisesta Baltimoren betoniviidakossa ei vieläkään tunnu hyvältä vaihtoehdolta, joten olemme siirtäneet katseemme Baltimoren ja DC:n välimaastoon. Siellä pitäisi olla monta mukavaa Raision ja Naantalin kokoista kaupunkia, joissa elämä on vähän rauhallisempaa ja viihtyisempää kuin suurkaupungissa. Paikallisten city-ihmisten mielestä liiankin hidasta ja tylsää, eli luultavasti juuri meille sopivaa ;)

Väitöskirjan osalta homma alkaa, niin sanotusti, olla paketissa. Viime viikkoina olen tehnyt kirjaan enää pientä hienosäätöä ja fiilannut ulkoasua. Nyt kirja onkin sitten jo painokoneen hampaissa. Ja samalla alkoi kesäloma. Se on kesä nyt.

Viikonlopun puhdetöitä

Ellei perjantain häitä lasketa lukuun, tämä viikonloppu sujui pitkästä aikaa kotosalla. Viime viikot ovatkin olleet melkoista matalalentoa joko työn tai harrastusten parissa. P:n ollessa maastokisoissa Imatralla, minulla oli hyvää aikaa tehdä alustavaa inventaariota vaatteista ja muista tavaroistamme. Mistä tavaroista raaskin luopua, mitkä voisi pakata ja jemmata varastoon matkan ajaksi ja mitä mahdollisesti ottaisin mukaan reissuun. Mukaan lähtee pääasiassa vaatteita ja elektroniikkaa - kaikki muu tärkeä tallennetaan kannettavaan tai muistitikuille. Helppoa, sanon ainakin vielä. Joka tapauksessa, vein jo nyt monta paperikassillista vaatteita kellariin odottamaan kesää. Silloin menemme siskon kanssa kesätorille myymään tavaroita. Nostalgiaa luvassa. Olimme siellä myymässä tavaroitamme viimeksi ehkä 15 vuotta sitten. Huuto.net sai myös oman osansa kaappien löydöistä.

Viikonloppuun sisältyi myös vähän actionia. Kylppärin viemäri päätti tukkeutua kesken pyykinpesun. No, selvisi sekin, että koneemme kuluttaa noin 40 litraa vettä perusohjelmassa. Tuntuu suurelta määrältä, vaikka muistan jostain lukeneeni, että vielä 80-luvulla koneet kuluttivat yli 100 litraa / pesu. Vaikka kehitystä onkin tapahtunut, on se ympäristö siltikin kovilla. Mielenkiinnolla ja vähän kauhulla odotan, miten jenkeissä huolehditaan (tai ei huolehdita) ympäristöasioista. Jätteiden lajittelusta ja pyörällä kulkemisesta voi ehkä vain haaveilla. Saapa nähdä, mikä tilanne on Baltimoressa.

Asia ylitse muiden tässä päivässä oli kuitenkin havahtuminen siihen, että entisessä kodissamme majaileva vuokralainen kasvattaa hamppua omalla ikkunalaudallaan. Voitteko kuvitella. Siinä se nautintokasvi kasvaa sojotti punaisessa ämpärissä, auringonpaisteessa, kakkoskerroksen ikkunassa, kaiken kansan nähtävillä. Seuraumuksista ei vielä tiedä, mutta ei se ainakaan kovin hyvältä 18-vuotiaan kollin näkökulmasta vaikuta. Meille tämä tarkoittanee uuden vuokralaisen löytämistä. Ei siitä enempää tällä kerralla. Illalla täytyy vielä katsoa Forrest Gumpista kohtaus, jossa Forrest ja Jenny tapaavat Reflector Poolilla Washington DC:n sydämessä. Paikka on vielä maaliskuun visiitiltä hyvin muistissa, joten on kiva nähdä mitä muuta tuttua kohtauksessa näkyy.

Alku

Tästä se lähtee. Raportointi fiiliksistä ennen muuttoa, muuton temmellyksessä ja elämästä sen jälkeen. Määränpäänä on Baltimore, Marylandissa USAn itärannikolla. Vasta viimeisen parin viikon aikana olen antanut muuttoajatuksille tilaa mielessäni, vaikka asia on ollut tiedossa jo toista kuukautta. Lähetettyäni väikkärin esitarkastukseen energiaa on vapautunut asioiden järjestelyyn ja tulevaisuuden pohdintaan. Olo on yllättävän rauhallinen. Paljon rauhallisempi kuin P:lla. Muuttoon on vielä niin paljon aikaa, eikä ajankohtakaan ole kiveen hakattu, ettei monia asioita vielä edes pysty järjestelemään. Olemme sentään saaneet työlistan kuntoon, exceliin tietysti, josta hommien etenemistä voi seurata. Monta asiaa on jo kunnossa ja vielä useampia vireillä. Oman asunnon kohtalo on niistä ehkä se tärkein. Toivottavasti löydämme hyvän vuokralaisen.