Random coincidences

Viime viikolla ennen Juhannusta vietimme illan Suomen Suurlahetystossa juhannussaunan merkeissa. Tekes oli tehnyt salapoliisin tyota ja jaljittanyt DC:n alueella tyoskentelevia suomalaistutkijoita. Kymmenen meita oli paikalla. Pari NASA:n avaruusfyysikkoa, kaksi tutkijakollegaa NIH:sta, fyysikko NIST:sta ja muutama muu eri alojen edustaja paikallisista yliopistoista. Ja puolet meista oli turkulaisia! Saunaan paasy oli tietysti ihan huippua (mahtaako monella muulla maalla olla omaa saunaa??), mutta oli myos mukava vaihtaa kuulumisia tutkijaporukalla. Osa oli ollut maassa useamman vuoden, mutta valtaosa on samanlaisella 2-3 vuoden tutkimusvisiitilla kuten mekin olemme.

Ihmiset olivat paatyneet USAan erilaisia reitteja pitkin, toiset Akatemian rahoittamana, toiset yhteistyoprojektin merkeissa tai toiset avioliiton myota. Yhta kaikki, eri aloista, ikapolvista ja elamantilanteista huolimatta joukolla tuntui olevan paljon yhteisia kokemuksia jaettavana. Tekesin stimuloimana tarkoitus on jatkossakin kokoontua ja yrittaa oppia toisiltamme ulkomaille muuttoon, tyoskentelyyn tai Suomeen paluuseen liittyvissa asioissa. Kaikki kuitenkin painiskelemme samojen asioiden kanssa: tyoluvat, viisumit, tyokulttuuri ja ennen kaikkea rahoituksen hankkiminen.

Taalla ollessamme emme ole erityisesti hakeutuneet suomalaisten jarjestamiin tapahtumiin ja iltamiin, joten suomalaiskontaktit ovat jaaneet vahemmalla. Mutta kuinka ollakaan olimme sunnuntaina DC:ssa seuraamassa kansainvalista triathlon kisaa (ITU World Championship Series) ja tapasimme kadulla ihan sattumalta yhden saunomassa olleen suomalaistutkijan perheineen. Yhteisen kotikaupungin lisaksi meilla loytyi heti yhteisia tuttujakin kotimaassa. Aika mukavaa. Suomalainen, ja varsinkin turkulainen, ymmartaa toinen toistaan tassa isossa maailmassa.

Triathlonista kiinnostuneille, tasta ja tasta paasee tutustumaan vahan tarkemmin eilisen kisan tunnelmiin. Aamukuudesta kahdeksaan DC:n keskustan kadut oli varattu kuntoilijoiden suorituksille, mutta yhdeksasta lahtien Potomac-joen ja Pennsylvania-avenuen valtasivat olympialuokan urheilijat. Vauhdikasta ja hienoa menoa. Insipiraatiota kerrakseen!

Almost stepped on turtle

Aamulenkit ovat parasta aikaa luontohavainnoille. Jänikset, peurat, haikarat ja haukat ovat lähes jokapäiväisä tuttuja, mutta eilen astuin melkein kilpikonnan päälle. Onhan noita kilpikonnia ennenkin näkynyt lähijärvissä ja -ojissa, mutta eipä ole ennen tullut ajotiellä vastaan. Pitihän kaveria auttaa vihreimmille maille, joten nostimme hänet katukivetyksen yli nurmikon puolelle. Eksoottisimmat eläimet eivät ole ainoita, jotka muistuttavat ettei olla Suomen leveysasteilla. Suomesta paluun jälkeen Maryland on muistuttanut enimmäkseen sademetsän oloja, kun kosteusprosentti on 85-90% ja lämpötila 25-30C. Taas on elimistölle sopeutumisen paikka.

Toisaalta, nykyisellä työpaikalla vietetyllä tuntimäärällä, tukalasta olosta ei päivän mittaan paljoa tarvitse kärsiä. Mutta onhan se aika villi tunne astua klo 6 ulos ilmastoidusta huoneesta aamun lämpimän kosteaan syleilyyn. Ja sama tapahtuu illalla kotiin lähtiessä. Lämpötila ei juuri +25C alle ole laskenut. Onneksi ilonamme on ollut lähes päivittäin ukkoskuurot, jotka aina hetkittäin raikastavat ilmaa. Ja tosiaan, nyt ollaan vasta alkukesässsä...

Mutta tämä viikonloppu vietetään häätunnelmissa. Tänään pääsemme juhlistamaan juoksukavereidemme vihkimistä ja huomenna on oma hääpäivä, jota lähdemme juhlistamaan pikku päiväretkellä... Sitä minne mennään, minulle ei vielä ole kerrottu.

A short summer holiday report

Kylläpä oli mukava kesäloma. 2,5 viikkoa kotimaisemissa meni nopeasti, mutta kivoissa tunnelmissa. Loma alkoi juhlavasti Jyväskylässä järjestetyssä tohtoripromootiossa. Virallisia ja traditionaalisia juhlamenoja, miekanhiontaa ja tohtoripromootiota, seurasi juhlavat päivällistanssiaiset ja viikonloppu päättyi vapaamuotoisella purjehduksella Päijänteellä. Ikimuistoinen tapahtuma, joten siinä mielessä päätös viettää loma heti kesän alussa oli oikein onnistunut.

Loppuloman vietimmekin sitten Etelä-Suomessa sekä nykyisessä ja entisessä pääkaupungissa että luonnon äärellä maaseudulla. Tuli juhlistettua yhdet hienot lakkiaiset ja hoidettua myös työasioita. Sopivasti olin paikan päällä myös uuden THL:n kevätkarkeloissa. Perheen ja ystävien tapaaminen oli ihan huippua ja sitä tuttuuden tunnetta on vaikea sanoin selittää. Kaikki tuntui niin kotoisalta. Eniten ihastutti valoisat kesäyöt, kesään virittäytyvä luonto ja ihana hiljaisuus sekä tietysti maukas kotiruoka. Mutta silmään osui myös inhoja asioita: itsekäs autoilukulttuuri (vaikka tiet ovat täynnä tilaa, niin naapurikuskille ei tilaa anneta), julkinen kännäily, tupakointi terrasseilla ja jonkin asteinen epäkohteliaisuus (ole hyvä ja anteeksi tuntuvat unohtuneen monelta, esim. kauppajonossa, ihmiset vain tönivät ja touhottavat omia asioitaan muista välittämättä).

Loppulomasta alkoi jo vähän tuntua, että haluaako sitä enää ollenkaan palata USAan. Olisin voinut mielelläni viettää koko kesän Suomessa. Toisaalta töitä on jäljellä enää puoli vuotta ja aika lentää tunnetusti kuin siivillä. Ja todellakin tarvitsen kaikki kuusi kuukautta keskeneräisten työjuttujen loppuunsaattamiseen. Mutta mikä parasta, oli mukava saada itselleen varmistusta siitä, että kotiin voi palata hyvillä mielillä.

Nyt olen siis jo takaisin USAn kodissa. Lähes vuorokauden mittaiseksi venynyt kotimatka pistää vähän väsyttämään ja on mukava hengähtää yksi päivä ennen töiden aloittamista. Vaikka ajatukset ovat vielä vähän lomamuistoissa, niin paluuta täkäläiseen arkeen ilahdutti heti yhden juoksukaverin tapaaminen aamulenkillä ja sain päivitettyä kuulumisia. Lisäksi taloyhtiön uima-allas on auennut kesäkuukausiksi. Jee! Eihän se tietenkään suomalaisissa järvivesissä uintia voita, mutta kyllä siellä oli mukava käydä virkistäytymässä kosteana kesäpäivänä. Illalla saan vielä miehenkin kotiin, niin kaikki on parhain päin. Sitä odotellessa...

Have you seen my passport?

Vielä yksi yö ja sitten suuntaamme alkukesän lomareissulle SUOMEEN. Tiukka turnee taas tiedossa, mutta toivottavasti ei ihan niin kiireinen kuin viime elokuussa. Alkuloma menee Jyväskylässä järjestettävän tohtoripromootion merkeissä, mutta sen jälkeen pitäisi olla rennompaa olemista Turku - Helsinki -akselilla. Niinhän se oli tarkoitus viime kerrallakin... Kalenteriin on merkitty vain muutama työpalaveri, yhdet lakkiaiset, ja monta visiittiä perheen ja ystävien luokse.

Tämä ilta on mennyt pakkauspuuhissa. Makuuhuone alkaa vähitellen näyttää taas normaalilta, kun lukuisat vaatepinot ovat hävinneet lattialta laukkujen uumeniin. Paljon on muistettavaa, mutta eiköhän kaikki tärkeät asiat ole mukana. Yksi matkalaukku täyttyi pelkästään jo promootijuhlallisuuksissa tarvittavista vaatteista, kengistä ja asusteista. Kyllä miehillä on helppoa kun frakki käy joka tilaisuuteen.. Lisäksi yritämme hieman helpottaa loppuvuoden muuttourakkaa ja tuomme jo nyt mukanamme talvivaatteita ja tavaroita, joita emme enää täällä tarvitse. Täysi setti laukkuja lähtee siis mukaan.

Heippa ja pian nähdään!

Short Sunday

Sujuuhan se sunnuntai näinkin. Lähdimme aamulla kuudelta juoksemaan kohti läheistä järveä, jonka ympäristössä järjestettiin vuosittainen 1/4 matkan triathlon. Parin tuhannen osanottajan joukossa oli muutamia seurakavereita, joita oli hauska bongata uinnin ja pyöräilyn vaihdossa. Kylmä ja sade ei ollut kiva. Eilinen hellesää oli vaihtunut yön aikana ukkosen saattelemana +15 asteeseen. Nopea piipahdus kotona, aamupala ja suihku, ja sitten taas menoksi. Iltapäivän vietin lasten ja nuorten yleisurheilukisoissa toimitsijana. Alle 6-vuotiaiden 50 jaardia oli ehdoton huippukohta. Isompien touhujakin on hauska seurata. Ovat hyviä ottamaan mallia maailmanluokan sprinttereistä. Nyt on lounastauko ja sitten päivä jatkuu shoppailun merkeissä. Pitää käydä ostamassa viimeiset tuliaiset paikallisesta "myllystä". Illalla jos on aikaa ja energiaa pitäisi aloittaa matkalaukkujen pakkaaminen.

Niin tosiaan. Ylihuomenna suuntamme kohti Suomea ja parin viikon kesälomaa :) Vaikka aika on mennyt kuin siivillä, niin kyllä 9 kuukauden jälkeen on ihana päästä käymään kotona.

New stuff keeps me going

Olen huomannut, etta mita enemman toissa on kiiretta ja keskeneraiset tyot painavat mielta, sita enemman kaipaan vastapainoksi ihan jotain muuta ajateltavaa. Pitaakseni itseni virkeana, aloitin noin kuukausi sitten paikallisessa juoksuseurassa valmentajana. Ryhma koostuu tavallisista juoksuharrastajista, joilla on tavoitteena parantaa kesan aikana 5 / 10 km juoksuaikojaan. Voi, miten olenkaan kaivannut valmentamista. Hauskaa on ollut myos tutustua seuran muihin valmentajiin ja heidan valmennusfilosofioihin. Eroja loytyy. Itsellani on selkeasti maltillisemmat ajatukset harjoittelusta kuin omia college-aikaisia treeneja muistelevilla kumppaneilla.

Toinen uusi juttu tassa kevaassa on pyoraily. Siis oikea pyoraily, eika lyhyet polkaisut kirjastoon tai kauppaan. Hankin itselleni kunnon maantiekilpurin, jonka kanssa olen nyt kaynyt pari lenkkia tekemassa. Kevat tuntuu vasta kevaalta, kun sen saa aistia pyoran satulasta. Takalaiset ajotiet ovat tosin varsin vilkkaasti liikennoityja ja pientareet olemattomat, joten olen arastellut lahtea yksin ajamaan. Eilen lyottaydyin ekaa kertaa mukaan paikallisen triathlonseuran pyoralenkille. Ryhmassa matka taittui mukavasti ja sain vinkkeja sopivista reiteista. Alle 10 km paassa kotoa ollaan jo ihan maaseudulla, jossa autojakin on vahemman. Tata lisaa!

What a week!

Kulunut viikko on ollut uuvuttava - hyvällä tavalla. Saimme hyvät ystävät kylään viikoksi ja heidän kanssaan on tullut vietettyä tehokkaasti kaikki valveillaolon tunnit. Alkuviikolla kiertelimme DC:n nähtävyyksiä polkupyörällä hellesäässä ja kävimme myös toteamassa, että Philadelphiassakin lämpötila on yli +30C. Loppuviikon P huolehti vieraiden päiväohjelmasta ja minä liityin seuraan heti töistä päästyäni. Olen tehnyt koko kevään tosi pitkiä päivä, joten hyvällä omalla tunnolla saatoin ottaa kaksi päivää vapaata töistä. Mutta toki töissäkin on tietysti pitänyt käydä. Ja hyvän fiiliksen saattelemana olenkin ollut supertehokas tällä viikolla. Enää kolme viikkoa paahtamista ja sitten on kotimaan kesäloman aika.

Mutta mutta. Lentomatkailun kannalta taivaanrantaan on noussut tummia pilviä. Sikainfluenssan vuoksi jotkut lentoyhtiöt ovat jo kieltäytyneet lentävänsä Meksikoon ja influenssan levitessä lentokaranteeni voi pahimmillaan levitä myös USAan. Mutta toivottavasti näin ei tule käymään. Itseasiassa eilisestä lähtien on alkanut välittyä jo viestejä, että sikainfluenssa olisikin pelättyä vaarattomampi.

Itse en osaa olla vielä huolissani tilanteesta, mutta kuluneen viikon aikana on ollut mielenkiintoista seurata ihmisten reaktioita sikainfluenssan leviämiseen. Ykkössyntipukki pienehkön hysterian leviämiseen on ehdottomasti media. Influenssa on ollut uutisten puheenaihe koko viikon ja tartuntatapausten leviämistä eri osavaltioihin on seurattu tarkasti. Nyt epäiltyjä on jo Marylandissakin, mutta varmistettuja tapauksia vain kaksi. Uusin uutinen on, että maan lounaisosien kouluja ollaan sulkemassa influenssan leviämisen ehkäisemiseksi. Erikoista on, että erityisesti TV:n uutiskanavilla (BBC:tä lukuunottamatta) asiantuntijat eivät ole todellisia asiantuntijoita, vaan haastateltavat tarjoavat enemmän tai vähemmän subjektiivisia mielipiteitä asiaan ja samalla ruokkivat ihmisten pelkoa. Lehtiä lukemalla ja tutkimuslaitosten sivuja seuraamalla pystyy muodostamaan paremman käsityksen ongelmasta. Onneksi on BBC, CDC, sekä Suomen YLE ja THL, joiden tiedotteisiin on helppo luottaa.

Mielenkiintoista mielestäni on, että julkisesti juuri kukaan ei vedä yhteyksiä Meksikon kuolintapauksien ja kyseisen maan (ja erityisesti Mexico Cityn) väestön yleisten terveydentilan, hygienian ja terveydenhuollon tason välillä. Influenssa iskee rajuimmin aina kaikkein heikkokuntoisimpiin. Oli miten oli, sekä työpaikkani NIH ja jopa asuntoyhtiömme pitävät informaatiopitoisilla sähköposteillaan huolen siitä, että asia pysyy päällimmäisenä mielessä, käsihygienia ei unohdu ja flunssan oireet pitää muistaa ottaa tosissaan. Mielenkiintoista olisi kuulla, miten asiaan on Suomessa reagoitu.