Boston excitement is growing

Nelja yota Bostonin maratoniin. Koko talven treenauksen onnistuminen punnitaan ensi maanantaina kun klo 10 paikallista aikaa asetumme lahtoviivalle 22 000 muun juoksijan kanssa. Maratonia edeltava viikko on aina yhta janna. Kovan treenin jaljilta elimisto on ihmeissaan vahentyneista kilometrimaarista ja kipua jo kolotusta alkaa loytya eri puolilta kehoa. Itse olen taistellut selkakivun, IT-janteen tulehduksen ja pohjelihaksen spasmin kanssa. Vaikka olen olllut pari paivaa lahes juoksematta, luotan edelleen siihen etta lepo tekee tehtavansa ja olen valmis kisaan maanantaina. Itseluottamus palaa vahitellen, mutta perhoset vatsassa vain lisaantyvat.

Bostonin maratonilla on legendan asema jenkkimaratonien joukossa. Syita tahan on monia. Boston on maailman vanhin vuosittain juostava maraton. Tana vuonna on vuorossa jo 113. kisa. Lisaksi Boston on luokiteltu yhdeksi Marathon Majoriksi Lontoon, Berliinin, Chicagon ja New Yorkin kanssa. Kisa on legendaarinen myos vaativan reitin ansiosta – paljon alamakea, mutta lopussa piinallisen pitkia ylamakia ja lopussa taas alamakea. Taitavat etureiden lihakset olla ihmeissaan , vaikka olemmekin yrittaneet juosta paljon makisilla reiteilla ja ottaa oppia kisaveteraanien vinkeista. Ainutlaatuisen kisasta tekevat myos ikaluokkakohtaiset paasykriteerit seka Wellesleyn kirkuvat opiskelijatytot.

Kuten isoissa kaupunkimaratoneissa on tapana, kisaviikonloppuna Bostonissa on tarjolla monenlaista oheisohjelmaa. Kisaexpon lisaksi mm. liikuntalaaketieteen seminaari ja pari Harvardin proffaa pitamassa juoksuaiheisia luentoja. http://bostonmarathon.runnersworld.com/2009/04/harvard-professor-daniel-lieberman-phd-will-explain-his-provocative-did-running-make-us-human-hypothesis-at-a-runners-wor.html. Siina hyvaa ajanvietetta sunnuntaille, jolloin ei enaa paljoa ylimaaraista kavelya kannata harrastaa. Lahdemme reissuun parin seurakaverin kanssa ja eras heista MIT-yliopiston entinen opiskelija on luvannut vahan nayttaa kaupunkia ja ennen kaikkea MIT:n kampusta. Kiva viikonloppu tiedossa ja tervetullut hengahdystauko toiden tayttamalle kevaalle.

Paper work, paper work

Arggh. Tutkijantyon rasittavin puoli on ehdottomasti byrokratian pelisaantojen seuraaminen. Tama tuntuu korostuvan erityisesti NIH:ssa (ja kuulemma myos USAlaisissa yliopistoissa), jossa mitaan ei tapahdu ilman muutamaa virallista lomaketta. Ennen kuin paperin voi lahettaa lehteen arvioitavaksi tai abstraktin konferenssiin, tuotos pitaa kierrattaa sisaisen tarkastuksen kautta. Sinansa hyva ajatus, mutta oikeasti kyseessa on enemman paperipyorityksen harjoitus kuin tyota edistava toiminta. Joka kerta kun paperin sisalto tai vaikka vain otsikko muuttuu, niin tarkastuskierros pitaa toteuttaa uudelleen. Ja yleensahan sisalto muuttuu peer review-prosiin aikana. Kun paperi on hyvaksytty julkaistavaksi alkaa seuraava ”virallinen kierros”. NIH hallinnoi PubMed tietokantaa ja tavoitteena on saada kaikki NIH:n rahoittamat tutkimukset tiedeyhteison kayttoon. Pari lomaketta sinne ja tanne. Ja kaikki paperisena. Haloo. Eiko joku voisi kehittaa sahkoista jarjestelmaa.

Syy miksi olen parhaillaan ”vahan” kiukustunut ja puran turhautumistani kirjoittamalla johtuu siita, etta osittain omaa huolimattomuuttani olin vahingossa kayttanyt vanhaa versiota sisaisen tarkastuksen lomakeesta (lomakkeesta tulee parin kuukauden valein uusi versio), ja toimiston tadit tietysti bongasivat sen. Ei auta muu kuin tayttaa samat lomakkeet uudestaan. Taman pitaisi tietysti viela olla helppoa, mutta valilla vain tuntuu etta aikaa menee ihan hukkaan. Ei pitaisi valittaa. Olen nimittain sivusta seurannut tyokaverin etenemista byrokratiaviidakossa, joka taytyy kayda lapi hyvaksyttaessa uutta tutkimussuunnitelmaa eettisesssa toimikunnassa oli sitten kyse sekundaarianalyysista tai uuden aineiston keraamisesta. Huh huh. On selvaa, etta uusissa tutkimuksissa pitaa olla tarkka seula ja eettiset asiat kunnossa, mutta taalla se tuntuu olevan ihan oma taiteenalansa. Samalla tavalla kun Pohjois-Amerikan ylla lentaa satoja lentokoneita kuljettaen shekkeja paikasta toiseen, niin NIH:ssa lienee sama maara toimistohenkilokuntaa ihan vain kuvailemiani toimintoja varten. No, molemmissa on se hyva puoli, etta yllapitavat tyollisyytta.

Time for Cherry Blossoms

Kirsikkapuut kukkivat jo! Kuluneen viikon aikana myos teidenvarsien kanukat (dogwood) ja muut koristepuut ovat varjanneet maiseman valkoiseksi ja vaaleanpunaiseksi. Ainut negatiivinen puoli kevaassa on kasvava siitepolykuorma. Mid-Atlantic on aluuena tunnettu voimakkaasta siitepolykaudesta kun rehava kasvillisuus virittelee kohti kesaa.

Tidal Basin

Jefferson Memorial
Viikonloppuna tuhannet juoksijat kirmaavat naissa samoissa maisemissa 10 mailin verran.

New car

Ostimme eilen auton. Uuden Volkkarin. Pitkin talvea olemme miettineet ja pohtineet, etta kannattaako ostaa auto Suomeen tuotavaksi ja jos niin millainen. Lopulta totesimme, etta kaikesta rahtaukseen liittyvasta vaivasta ja kustannuksista huolimatta nyt on hyva aika tehda autokauppaa. Kotimaassa on edessa muutamia muutostoita valoihin ja nopeusmittaristoon, mutta niiden pitaisi sujua suht’ helposti eurooppalaisessa autossa.

Alku auton ostolle ei ollut kovin lupaava. Saimme pahat traumat ensimmaisesta autoliikkeesta tammikuussa, kun meille melkein vakisin yritettiin myyda auton jota emme siina vaiheessa olleet valmiita ostamaan. Perinteisen sokerisen myyntipuheen lisaksi myyja yritti vedota tunteisiin nayttamalla lastensa kuvia, onnistui saamaan pomonsa paikalle viivyttamaan meita pidempaan liikkeessa ja lopulta jatkoi painostusta puhelimella ja kirjeilla toista kuukautta. Sen jalkeen pidimmekin yli kuukauden tauon ennenkuin uskaltauduimme seuraavaan liikkeeseen. Onneksi seuraavissa liikkeissa palvelu oli ”normaalimpaa” ja omaksuimme strategiaksemme menna autoliikkeisiin mahdollisimma lahella sulkemisaikaa...

Vaikka autokauppiaat muuta kaytoksellaan viestittavat, niin selvaa on etta parhaillaan on ostajan markkkinat. Autokaupan hidastumisen myota kauppiaat ovat valmiita aika isoihinkin hinnan alennuksiin. Jos niita osaa kysya oikealla tavalla. Alkuun tinkaaminen tuntui oudolta, mutta lopulta siihenkin tottui ja lopputulos oli oikein tyydyttava. Nyt taytyy viela hoitaa muutamia paperiasioita katsastusaseman suuntaan ja tallettaa ostokuitit ensi vuoden veroilmoitusta varten. Obaman stimuluspaketin yhtena osana oli verovahennysoikeus auton myyntiveroista.

Nyt olemme niin sanotusti kolmen auton loukussa. Jotta molemmat paasisimme kulkemaan toihin ja asioille, emme voineet myyda vanhaa autoa ennen kuin uusi on rekisterissa ja vakuutukset kunnossa. Voi tata autokeskeista elamaa!! Onneksi vanhalle autolle on katsottuna jo ostaja ja hinta neuvoteltuna, joten tana iltana on hyvastien aika uskolliselle tyomatka-autolleni.

Spring

Kevat keikkuen tulevi. Tiedan ettei ole ihan reilua kirjoittaa kevaan etenemisesta, kun Etela-Suomessakin on viela ihan talviset oltavat. Mutta kirjoitan silti. Havaintoja talta aamulta: Linnut visertavat kirkkaasti, narsissit kukkivat, silmut on puissa aukeamaisillaan ja kirsikkapuut aloittelevat kukintaansa. Puputkin ovat taas ilmestyneet polkujen varsille uuden ruohon pilkistaessa maasta. Paivalampotilat +15 asteen paikkeilla.

Toissa on riittanyt tekemista, joten aamuja lukuunottamatta en juuri ole ehtinyt kevaasta nauttia. Olen odottanut viime viikot uutta dataa kayttooni, josta pitaisi saada abstrakti aikaiseksi tulevan syksyn Amerikan Gerontolgisen yhdistyksen konferenssiin ja suunnittelemaamme lihavuussymposiumiin. Eilen vihdoin sain data-CD:n ja tuloksia tarvitaan vasta ensi viikolla. Heh. Hyva puoli piinallisessa odotuksessa oli se, etta ehdin edistaa kotimaiseen dataan perustuvaa tutkimusta ja viimeistella yhta kasikirjoitusta.

Huomenna on janna paiva. Minulla on esitys National Institute on Agingin kevatseminaarissa. Tiedossa on kaikki NIAn yksikot kattava yleiso ja kiperia kysymyksia esittava laitoksen johtaja. Iiks. Esitys on harjoiteltu niin moneen kertaan ja kalvot fiilattu viimeisen paalle, etta eikohan sen pitaisi sujua. Seniorit tuntuvat suhtautuvan tilaisuuteen vakavuudella. Haluavat, etta omasta yksikosta valittyy positiivinen kuva laitoksen johtajalle. Illalla taidan harjoitella esitysta viela pariin kertaan.

Heti seminaarin jalkeen lahdemme lennosta kisamatkalle kohti Virginiaa. Matkaa ei ole kuin reilu 200 km, mutta varaamme matkaan vahintaan viisi tuntia ehtiaksemme ajoissa hakemaan numerolaput. Perjantai-iltapaiva DC:n kehatiella ja etelaan johtavalla 95-valtavaylalla tarkoittaa pahoja ruuhkia. Eika ole edes lomakausi.

Go curling!

Kilkan kalkan. Kavimme kaveriporukalla testaamassa curlingia. Skotlannissa kehitetylla lajilla on vankka harrastajakunta Pohjois-Amerikassa, erityisesti Kanadassa ja USAn pohjoisimmissa osavaltioissa. Ja Suomessahan se on melkein kansallislajin asemassa edellisten talviolympilaisten menestyksen myota.

Laji nayttaa telkkarista katsottuna huvittavalta ja sita se on myos kaytannossa. Ainakin aloittelijan mielesta. Mutta myos aika haastavaa. Opettelimme ensin tunnin verran heitto- ja harjaustekniikoita ja loppuillan pelasimme kokeneempien pelureiden mukana kuuden paan pelin. Maaramittaiset heitot eivat sujuneet ihan niin tarkasti kuin M-15 (Uusipaavalniemi) esittamana, mutta pesaan saakka kuitenkin. Harjaus onkin sitten ihan oma juttunsa ja paljon raskaampaa kaytannossa kuin voisi kuvitella. Tekniikka- ja taktiikkalaji. Kannattaa kayda kokeilemassa!

Alussa oli vahan ongelmia tasapainon kanssa:
Sitten heitto alkoi sujua:
Ja harjaaminen olikin jo tutumpaa puuhaa:

I am, I belong

Toista vuotta poissa kotimaisemista on tehnyt tehtavansa. Moni asia tuntuu jo kovin tutulta ja tietylla tavalla turvalliseltakin. Mika on vain hyva juttu. Voi vain olla ja elaa ja nauttia paivittaisista pikkuasioista.

Arki on tuttua ja samaa. Heratys 5.30-6.00. Lenkille. Suihkun kautta aamupalalle ja toihin klo 9 mennessa. Toita toita toita yleensa ilta-seitsemaan saakka ja sitten kotiin. Iltapala ja nukkumaan. Toistetaan viisi kertaa, kahden paivan palautuksella. Loppumattomina sarjoina. Toisto sopii minulle, kunhan saan tehda mielekkaita juttuja. Ja toistaiseksi nain on ollut. Mutta enpa tieda kuinka monta vuotta tata tahtia jaksaisi.

Vaikka paivat tuntuvat tayttyvan vain tyoasioista, se ei tarkoita etta paivan viettaisi eristyksissa muista ihmisista. Sosiaalisia suhteita tulee yllapidettya naisporukan yhteisilla aamulenkeilla. Kaupassa, fysioterapeutin jumppasalissa ja kadulla tulee tuttuja vastan melkein joka paiva. Valilla oikein ihmetyttaa miten nopeasti sosiaalinen verkosto muodostui ja miten siita on tullut tarkea osa viihtymista. Jostain kumman syysta lahes kaikki tyopaikan ulkopuoliset tuttavamme liittyvat tavalla tai toisella juoksuharrastuksen. Olemme onnekkaita, etta meilla on harrastus joka avannut meille oven samanhenkisten ihmisten porukkaan. Tuntuu hienolta olla osa tiivista yhteisoa. Se on niita parhaita puolia amerikkalaisuudessa.