Paper work, paper work

Arggh. Tutkijantyon rasittavin puoli on ehdottomasti byrokratian pelisaantojen seuraaminen. Tama tuntuu korostuvan erityisesti NIH:ssa (ja kuulemma myos USAlaisissa yliopistoissa), jossa mitaan ei tapahdu ilman muutamaa virallista lomaketta. Ennen kuin paperin voi lahettaa lehteen arvioitavaksi tai abstraktin konferenssiin, tuotos pitaa kierrattaa sisaisen tarkastuksen kautta. Sinansa hyva ajatus, mutta oikeasti kyseessa on enemman paperipyorityksen harjoitus kuin tyota edistava toiminta. Joka kerta kun paperin sisalto tai vaikka vain otsikko muuttuu, niin tarkastuskierros pitaa toteuttaa uudelleen. Ja yleensahan sisalto muuttuu peer review-prosiin aikana. Kun paperi on hyvaksytty julkaistavaksi alkaa seuraava ”virallinen kierros”. NIH hallinnoi PubMed tietokantaa ja tavoitteena on saada kaikki NIH:n rahoittamat tutkimukset tiedeyhteison kayttoon. Pari lomaketta sinne ja tanne. Ja kaikki paperisena. Haloo. Eiko joku voisi kehittaa sahkoista jarjestelmaa.

Syy miksi olen parhaillaan ”vahan” kiukustunut ja puran turhautumistani kirjoittamalla johtuu siita, etta osittain omaa huolimattomuuttani olin vahingossa kayttanyt vanhaa versiota sisaisen tarkastuksen lomakeesta (lomakkeesta tulee parin kuukauden valein uusi versio), ja toimiston tadit tietysti bongasivat sen. Ei auta muu kuin tayttaa samat lomakkeet uudestaan. Taman pitaisi tietysti viela olla helppoa, mutta valilla vain tuntuu etta aikaa menee ihan hukkaan. Ei pitaisi valittaa. Olen nimittain sivusta seurannut tyokaverin etenemista byrokratiaviidakossa, joka taytyy kayda lapi hyvaksyttaessa uutta tutkimussuunnitelmaa eettisesssa toimikunnassa oli sitten kyse sekundaarianalyysista tai uuden aineiston keraamisesta. Huh huh. On selvaa, etta uusissa tutkimuksissa pitaa olla tarkka seula ja eettiset asiat kunnossa, mutta taalla se tuntuu olevan ihan oma taiteenalansa. Samalla tavalla kun Pohjois-Amerikan ylla lentaa satoja lentokoneita kuljettaen shekkeja paikasta toiseen, niin NIH:ssa lienee sama maara toimistohenkilokuntaa ihan vain kuvailemiani toimintoja varten. No, molemmissa on se hyva puoli, etta yllapitavat tyollisyytta.

Fast and not so fast

Jaahas. Taas on viikko vierähtänyt ja blogikirjoittelut ovat jääneet minimiin. Sairastelu on takanapäin. Kuumetta kestikin sitten useamman päivän välillä hipoen jopa 40C maagista rajaa. Juoksut jäi juoksematta Virginia Beachilla, mutta mukava siellä oli piipahtaa ihan vain kisaturistina. Meitä olikin reissussa isompi joukko, kun Satu ja Sonja NIAsta lähtivät myös mukaan.

Sairastellessa tuli ikävä Suomen toimivaa ja tehokasta terveydenhuoltoa. Koska emme ole aikaisemmin tarvinneet täällä lääkäriä, eikä meillä ole vielä "omalääkäriä", vastaanotolle on melkein mahdoton päästä edes akuutissa tilanteessa. Ellei sitten mene ensiapuun, kuten P teki. Sain kuitenkin valittua vakuutusyhtiön listasta meille lääkärin, mutta ihan pian emme sinne pääse. Vasta kesäkuun neljäs. Sen jälkeen pitäisi kuulemma olla helpompaa ja sujuvampaa. Onni on, että meillä on NIH:n kautta erinomainen vakuutus eli ei tarvitse huolehtia kustannuksista, vaikka joutuisi erikoistutkimuksiin. Täytyy kuitenkin toivoa, että pysyttäisiin terveenä eikä tarvittaisi paljoa lääkäripalveluja. Mieluummin sitten vaikka konsultoidaan koti-Suomen Skype-lääkäreitä.

Kuten edellisestäkin voi huomata, minua on pikku hiljaa alkanut naputtaa täkäläinen tehottomuus ja vetelyys asioiden hoitamisessa. Maksamme vieläkin 10 dollaria ekstraa puhelinlaskussa joka kuukausi ja vakuutusyhtiön ja pankkien ajatuksenjuoksua en vieläkään ole tajunnut. Puhumattakaan veroilmoituksesta, joka odottaa täyttämistään. Mutta hei, on tässä ollut positiivisiakin yllätyksiä. Ajokortit saimme ihan parissa päivässä ja taloyhtiömme huoltomiehet tulevat hoitamaan tukkeutuneet viemärit alta aikayksikön. Tällä viikolla hyödynsin vakuutuksen etuja ja tilasin itselleni aurinkolasit vahvuuksilla. Vielä samana iltana minulle soitettiin ja kerrottiin, että Dr. Stenholm teidän lasinne olisivat nyt valmiita. Hienoa, mutta mitä ihmettä Dr. tähän liittyy. Menin liikkeeseen suoraan töistä ja ilmeisesti joku oli nähnyt henkilökorttini kaulassa. Täällä ollaan niin titteleiden perään. Ihan hassua.

Nyt on siis pääsiäissunnuntai. Juuri kun St. Patrickin päivästä päästiin, kaupat ovat vuorostaan täynnä pääsiäisrekvisiittaa. USAssa pääsiäisenä ei kuitenkaan ole ylimääräisiä vapaapäiviä, joten tämä on meille ihan normaali viikonloppu. Eilen juhlistimme hollantilaisen kolleegamme kotiinlähtöä ja tänään on vuorossa juoksuvaellus Marylandin metsissä Patapsco joen reunoilla. Kevät koputtaa jo ovella ja ensi viikolla pitäisi alkaa kirsikkapuiden kukinta. Kuulemma varma kevään merkki. Hyvää pääsiäistä kaikille!

Invitation to the Independence Day Reception

Tänään oli postilokeroon tullut suomalaissydäntä lämmittävä kirje. Kirje, joka oli varustettu Leijonavaakunalla. Kutsu Itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Ei nyt sentään Helsinkiin Tarjaa kättelemään, mutta sentään USA:n Suomen suurlähetystöön. Tiedä sitten millaiset juhlat on tiedossa, mutta tämän lähemmäksi "Linnan juhlia" emme varmaankaan koskaan tule pääsemään. Kutsussa ei ollut varsinaista iltapukuvaatimusta, joten ehkä en tällä kertaa lähde iltapukua teettämään :) Ai mitenkä saimme nimemme kutsuvieraiden listaan? Ihan vain ilmoittautumalla oikeaan aikaan oikealle henkilölle.

Päivä on muutenkin ollut varsin mainio. P sai Suomesta kivoja uutisia. Lisäksi aamulla kävimme paikallisessa Kelan toimistossa anomassa sosiaaliturvatunnusta. Ennakko-odotuksiin nähden käynti sujui hyvinkin jouhevasti. Pääsimme tiskille alle tunnin jonotuksella ja saimme molempien asiat kerralla kuntoon. Töissä pääsin vihdoinkin tutustumaan uuteen tutkimusaineistoon. Aloitan italialaisista vanhuksista. Vähänkö olen innoissani.

Nyt vielä jakson Serranon perhettä nettitelkusta ja sitten nukkumaan.

Paperwork, paperwork

Kolme päivää postdoc-tutkijana työtä takana. Aikamoista alkuhässäkkää tämä on ollut, kuten aina uudessa työpaikassa.

Tänään on ollut virallisten asioiden hoitopäivä. Ensin taiteilin itseni aamuisessa kaatosateessa Baltimoren toiselle puolelle vesiliirtoa vältellen, John Hopkinsin sairaalaan, josta lähdimme yhteiskyydillä NIH:in pääkallopaikalle Bethesdaan. Kävin anomassa itselleni NIH:in kulkuluvan, antamassa näytteen sormenjäljistäni (otettiin samalla tavalla sormia rullaten niin kuin leffoissa tehdään) sekä hoitamassa työsuhdeasioita kansainvälisessä yksikössä. Joka paikassa sama homma. Täyttäisitkö tästä muutaman lomakkeen...nimi, osoite, työnimike, kustannuspaikka ym. Vaikka tiedot ilmeisesti tallennetaan (jos tallennetaan) tietokoneelle, joka yksiköllä on oma järjestelmänsä, eivätkä eri yksiköiden järjestelmät keskustele toistensa kanssa. Tiedot ovat kuitenkin varmassa tallessa, paperikansioissa, varmaan 30 vuoden kuluttuakin. Niin edistyksellistä, että.. Kyllä tänäänkin lomakkeita täyttäessä tuli ikävä Suomen systeemejä. Ei papereiden kahistelua sermien takana eikä rassaavaa jonotusta odotushuoneissa.

Muuten aikani on valtaosin mennyt orientaatiomateriaalia kahlatessa. Tutustuttavaa ja opeteltavaa on paljon - onneksi TÄMÄ materiaali on pääosin nettikurssien muodossa. Laskujeni mukaan listalla on 11 aihealuetta, joihin minun pitää perehtyä ja osasta suorittaa jopa pikkukokeet. Tutuksi ovat tulleet NIH:in organisaatio, tutkimuseettiset periaatteet, terveydenhuollon lait, ohjeet vajaakuntoisten tasa-arvoisesta kohtelusta ja seksuaalisen häirinnän raportoimisesta. Nipussa on mukana tietysti myös tuhti tietopaketti turvallisuusasioita terroristihyökkäyksiä unohtamatta. Sain sentään puhuttua, ettei minun tarvitse tehdä koe-eläintutkimukseen liittyvää testiä. Onneksi.

Tieteellinen panokseni on tähän mennessä ollut varsin vähäinen. Oppimiskokemukseksi voi kuitenkin varmaan laskea sen, että olen tavannut useita henkilöitä, joiden nimiä olen ennen vain lukenut journalien kirjoittajalistoista. Uusia työkavereita.

Ensi viikolla pääsen toivottavasti aloittamaan sitten jo "oikeat" työt.

Back to work

Huomenna alkavat työt - tai oikeastaan tänään. Meni vähän päivä pitkäksi, kun tuli säätämistä vakuutusyhtiön kanssa. Selvisi myös, että meidän pitää ajaa Marylandin ajokortti mitä pikimmin, sillä kansainvälisestä kortista ei ole tässä osavaltiossa paljon apua. Ajokortin saaminen taas edellyttää sosiaaliturvatunnuksen omistamista. Siispä virastoja kiertämään. Mielenkiintoista nähdä miten asiat viranomaisten kanssa sujuvat, kaupan ja palvelujen puolella asiakas tuntuu olevan lähes aina oikeassa.

Töiden alkua on oikeasti jo viime päivinä vähän odottanutkin, sitähän varten tänne oikeasti tultiin. Oli kuitenkin hyvä ratkaisu tulla maahan vähän etuajassa. Nyt on perusasiat kunnossa ja ympäristö tullut tutuksi. Tuntuu ihan kodilta. Ainakin kakkoskodilta. Viime viikolla kävimme tutustumassa molempien työpaikkoihin ja selvitimme jouhevimmat ajoreitit. Minulla työmatka on ihan kohtuullinen, vain 20-40 minuuttia, liikenteestä riippuen. P:llä vähän pidempi ja ruuhkaisempi. Autoja, liittymiä ja vauhtia on riittävästi, mutta kyllä siellä massan mukana ajaa, kun vain tietää mihin on menossa. Kartan lisäksi vilkusta on tullut tärkein matkakumppanini. Vilkulla pääsee, toisin kuin vaikka Aninkaistenmäessä.

A new life

Taalla sita ollaan. Jo viidetta paivaa. Ensimmainen yo uuden kodin lattialla takana ja nena tukossa ilmastoinnista. No, se on pienta kaiken taman pyorityksen keskella. Uuden elaman rakentaminen pala palalta kay ihan tyosta. Asunnon lisaksi olemme jo hankkineet kannykat ja liittymat, avanneet pankkitilin ja kiertaneet autokauppoja vuokra-auton kanssa. Ja tietysti tehneet vahan hankintoja uuteen kotiin. Sanky viela puuttuu, mutta tanaan aukeaa netti ja kaapeli. Ne ovat tarkeita. Skype laulaa viikonloppuna.

Ihan huikeaa ja valilla vahan hammentavaa. Satu oli jarjestanyt meille tervetuliaisillallisen tyokavereidensa kanssa, kun saavuimme maanantai-illalla perille. Keskiviikkona kavimme katsastamassa DC:n Halloween-humua. Vahan kuin wappu meilla, mutta ilman humalaisten orvellysta. Autotkin loysimme ja teimme kauppaa eilen viisi tuntia (!!). Ja tanaan homma jatkuu, kunhan saamme rahat toimitettua heille oikeassa muodossa. Ihan helppoa se ei ole, silla paikallisella tilillamme on vasta 25 dollaria ja rahojen siirto Suomesta kestaa monta pankkipaivaa. Onneksi on pankkiautomaatit ja Visa-kortti. Seuraavaksi lahdemmekin pankkiin kirjoittamaan shekkia autokauppaan. Sita ennen P joutuu renkaanvaihtopuuhiin, ja mina tulin blogia paivittamaan :), kun autonrengas oli yon aikana tyhjentynyt.

Kaikki hyvin. Hyvaa viikonloppua sinne.