Driving lisence from the cherios packet?

Tanaan on ollut hauska paiva. Vietimme aamupaivan Baltimoren paakatsastusasemalla tavoitteena hoitaa ajokorttiasiat vihdoinkin pois paivajarjestyksesta. Vaikka olimme paikalla ihan ensimmaisten hakijoiden joukossa, jouduimme odottamaan ensimmaiseen toimintapisteeseen paasya puolisen tuntia. Tama oli helppo rasti. Virkailija tarkasti sotun, passin, viisumin, suomalaisen ja kansainvalisen ajokortin seka todistukset nykyisesta asuinpaikasta (mukaan oli pitanyt ottaa laskuja ja tiliotteita, joissa nakyy oma osoite). Sitten tarkastettiin nako ja otettiin valokuvat. Viela lopuksi kysymyksia elinluovutushalukkuudesta ja painosta ja pituudesta (paunoina ja jalkoina tietysti).

Seuraavaksi oli vuorossa liikennesaantotesti katsastusaseman pihalla olevassa parakissa. Pieni huone oli taynna vakea, jossa kokelaita ohjattiin yksitellen tietokoneille tekemaan testi joko englanniksi tai espanjaksi. Onneksi Dan Brownin Enkelit ja Demonit olivat kanssani, niin ei tarvinnut pelkastaan peukaloita pyoritella omaa vuoroa odotellessa. Tarjolla oli 20 kysymysta, joista kolme sai olla vaarin. Joukossa oli helppoja ja kompia. Kaksi lipsahti vaarin, mutta lapi meni kuitenkin. Toisinkin kuin valtaosalla. Nopean laskutoimituksen perusteella vain nelja kahdestakymmenesta lapaisi testin sen tunnin aikana, jonka vietimme huoneessa. Lapimenoprosentti ei kerro totuutta testin vaikeudesta / helppoudesta, vaan ehka enemman hakijoiden kapasiteetista / asenteesta. Hassuinta oli kuunnella, kuinka suureen aaneen kailotettiin testin tulos. “Brian, et paassyt lapi, joten tulet sitten kokeilemaan uudestaan ensi viikolla”.

Sitten paasimme tositoimiin takapihan testiradalle. Haimme autot parkkipaikalta ja ajoimme ne tarkastettavaksi katsastusaseman portille. Kokeeseen ei ole asiaa omalla autolla, ellei kuskin ja kartanlukijan ovet aukea eika tankissa ole bensaa yli ¼. Mun kohdalle osui yrmy ylipainonen tarkastajaseta. Siina ei paljoa puhuttu eika ohjeita annettu, kun testi jo lahti kayntiin. Etukateen jannitin eniten, etta ymmarranko ohjeita mita pitaa tehda. Ensin oli vuorossa U-kaannoksen tekeminen “umpikujassa”. Aikaa kolme minuuttia. Helppo homma. Sitten ajelua testiradalla, jossa valilla oli stop-merkkeja ja kaarteita. Peruutustaitojen osoittamista ja lopulta taskuparkki. Aikaa samaiset kolme minuuttia. Ekalla yrittamalla sain auton lippurivien valiin, mutta auto oli kuulemma liian kaukana reunakivetyksesta. Eikun uusi yritys. Toinen suoritus hyvaksyttiin ja siihen se testi sitten loppuikin. Ihan hassua, miten tama mitattoman pieni testi sai kadet ja jalat tarisemaan. Ihan kuin ei olisi autoa koskaan ajanutkaan. Taitaa olla universaali ilmio. Tarkeinta kuitenkin oli, etta testi meni lapi. Ai niin, kylla P:llekin myonnettiin ajokortti, vaikka saikin ajokokeessa enemman virhepisteita kun mina. Mitas meni liu’uttamaan rattia kammenen alla kaannoksissa.

Juhlistimme ajokortteja sampylalounaalla paikallisessa ostoskeskuksessa. Niin amerikkalaista. Sitten pitikin jo kiiruhtaa takaisin toihin. Toihin palatessani sain positiivista kommenttia uusimmasta tutkimussuunnitelmasta. Vahemmastakin hymyilyttaa.