26.2 on Sunday

Huh, selvisin kunnialla aamuisesta lihavuutta ja lihasvoimaa kasittelevasta esitelmastani NIAn sisaisessa kokouksessa. Eilen illalla oli viela 'pikku' paniikki paalla, mutta parin harjoituskerran jalkeen sain koottua ajatukseni ja aamulla kaikki meni hyvin.

Nyt jannittamisen kohteen voikin sitten siirtaa kohti sunnuntain maratonia. Chicagoon on luvattu kisa-aamuksi +15C ja aurinkoista eli hyvassa kelissa paasemme tana vuonna juoksemaan. Viimeistelyharjoitus Phoenixin helteessa ei antanut paljon luottoa tulevaan koitokseen, mutta nyt fiilis on hyva. Tasaisella 7.15 (4.30/km)mailivauhdilla on tarkoitus lahte liikenteeseen ja vasta matkalla sitten selviaa onko vauhti liian kovaa vai ei. Kisaa voi seurata taalta ja taalta.

Oh Arizona!

Olen jumissa Atlantassa. Ukkosmyrsky on sekoittanut lentoliikenteen ja koko lentokenttä näyttää olevan kaaoksen vallassa. Onneksi kannettavassa on vielä vähän virtaa jäljellä..

Konferenssireissu Phoenixiin oli vallan onnistunut. Ohjelma oli monipuolinen ja esitykset herättivät paljon uusia ajatuksia. Samalla tuli ideoitua pari uutta tutkimusaihetta NIAn ja University of Marylandin tutkijoiden kanssa. On tosi kivaa ja motivoivaa, että ympärillä on ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita samanlaisista kysymyksistä ja että olen päässyt ’piireihin’. Mukava oli myös huomata, että lihavuustutkijat ovat vähitellen laajentaneet katsontakantaansa rasvakudoksesta myös lihas- ja luukudoksen puolelle. Siinä mielessä oma tutkimusaiheeni on hyvinkin ajankohtainen.

Yhden ylimääräisen päivän ansiosta ehdimme tutustumaan Phoenixin ulkopuolelle Arizonan aavikolle, vuoristoon ja Grand Canyonille. Oli niin hienoa. Iltapäivän vaellusreissu 4000 jalan korkeuteen (1200 m) oli jotain ihan muuta kuin mihin vehreässä Marylandissa on tottunut. Korkeita aavikolta kohoavia vuoria, punaista hiekkaa, kaktuksia ja liskoja.


Superstition mountain in sunset

Seuraavana aamuna lähdimme klo 5 ajamaan kohti Grand Canyonille. Taas oli ihmettelemistä maisemissa. Tavoitteenamme oli saavuttaa Grand Canyon ajoissa, mutta matkalla ehdimme jaloitella Sedonan punavuorten kupeessa ja piipahtaa suomalaisjuoksijan treenimaisemissa Flagstaffin korkeuksissa. Grand Canyonilla teimme muutaman tunnin päivävaelluksen kohti kanjonin pohjaa ja Coloradojokea. Auringonlaskua ihailimme kanjonin reunalta yli mailin syvyyteen laskevalla harjanteella istuen. Ihan uskomaton paikka. Auton mittariin kertyi päivän aikana yli 1000 kilometriä ja taas tuli todettua, että ei todellakaan ole olemassa yhtä Amerikkaa.


Sedona's red mountains


Hiker in the Grand Canyon

Obesity conference in Phoenix

Saavuin juuri aurinkoiseen Arizonaan. Kello on kymmenen aamulla ja lämpömittari vipeltää +35C lukemissa. Ympäristökin näyttää aika erilaiselta. Phoenix on tasainen kuin pannukakku, mutta ympärillä kohoaa punertavanhohtoiset vuoret. Niiden takana on lisää autiomaata. Vihreää luontoa ei ole paljoa tarjolla, paitsi palmujen ja kaktusten muodossa.

Miksi Phoenixissa? Osallistun Amerikan Obesity Societyn (NAASO) konferenssiin. Tiedossa on mielenkiintoiset viisi päivää. Ensimmäistä kertaa tietääkseni lihavuustutkijat ovat mm. järjestäneet oman symposiumin vanhusten lihavuudesta. Itselläni on huomenna posteriesitys lihavuuden ja heikon lihasvoiman yhdistelmän vaikutuksista liikkumiskykyyn. Ei ole paineita, posteriesitykset on kivoja. Pääsen esittämään tuloksiamme myös toistamiseen epidemiologien omassa oheissessiossa. Erityisen iloinen ja innostunut olen siitä, että tiedossa on virallisen ohjelman ohessa palavereja nykyisten ja tulevien yhteistyötahojen kanssa.

Tulevat päivät ovat täynnä tiedettä, mutta yhden ekstrapäivän ansiosta pääsemme käymään Flagstaffissa ja Grand Canyonilla. Jossain välissä pitäisi myös ehtiä tekemään viimeinen virittelytreeni ensi viikonlopun maratonille.

Race report from Philly

Philadelphia ei pettanyyt taaskaan, ei jarjestelyilta eika tuloksilta. Kaupungissa todella osataan isojen katukisojen jarjestaminen. Sunnuntaina oli vuorossa koko kesan tahtaimessa siintanyt puolimaraton. Pitkasta aikaa olosuhteet olivat myos juoksijoiden puolella ja paasimme matkaan 15 000 muun juoksijan kanssa raikkaassa aamusaassa. Omalta osaltani kisa sujui mainiosti. Etukateen laatimastani mailiaikataulusta ei ollut muuta kuin psykologista hyotya matkan varrella, silla kulku oli alusta lahtien 10-15 sekuntia suunniteltua reippaampaa. Vaikka 8-9 mailin kohdalla jalat alkoivat vasya vauhdista, sain viela kiristettya vauhtia loppua kohden. Loppuaika 1.27.48 yllatti itsenikin, mutta ei kuulemma treenikavereitani. Samalla tuli kuitattua pari pojoa TuUL:n Kalevanmalja-keraykseen. A-luokkakaan ei lopulta jaanyt kovin kauas.

Nyt jalat ovat vasyneet ja mieli vahan liiankin tyytyvainen. Ehka parin paivan huili auttaa ja saan koottua ajatukset kohti kolmen viikon paasta koittavalle maratonille. Aikatavoitteetkin taytyy ehka miettia uusiksi.

Maantantait ovat muuten jannia paivia toissa. Viikonlopun aikana sita aina melkein unohtuu mita varten taalla maassa olemme. Emme olekaan vain nauttimassa urheilutarjonnasta ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksista, vaan oikeasti vauhdittamassa tieteellista 'uraamme'. Eli siis mars mars, takaisin toiden aareen.

Fay, Gustav, Hanna and Ike

Amerikassa eletaan sita aikaa vuodesta, jota kutsutaan hurrikaanisesongiksi. Ja onhan niita trooppisia myrskyja riittanytkin viimeisten viikkojen aikana. Gustavin iskua pelattiin Louisianassa ja erityisesti kolme vuotta sitten runneltuneessa New Orleansissa, mutta onneksi tuhot jaivat pelattya vahaisemmiksi ja toista miljoonaa evakuoitua asukasta saattoivat palata takaisin kotiinsa ja alkaa kiukutelemaan turhasta evakuoinnista kuvernoorille. Myos Haiti, Kuuba ja Caribian meren muut saarivaltiot ovat kokeneet kovia viimeisten viikkojen aikana. Niista uutisoidaan paljon vahemman, vaikka uhriluvut ovat satakertaisia USAan verrattuna.

Hanna on ollut naista trooppisista myrskyista ainut, joka on ylettynyt Keski-Atlantin rannikkoseudulle. Vaikka yleensa saakanavan yliaktiivinen ja reaaliaikainen myrskyseuranta aiheuttaa paan pyorittelya, niin toissa viikolla seurasimme kanavan valityksella tarkasti Hannan etenemista. Kauan odotetut Suomi-vieraat sattuivat saapumaan juuri pahimman myrskyn aikaan DC:hen. Onneksi myrsky ei ollut muuta kuin kovaa tuulta ja kaatosadetta, joten lomalaisten viikko ei muuttunut selviytymistaisteluksi. Myrsky meni ohi muutamassa tunnissa ja illalla paistoi jo aurinko. Tassa mielessa tata kolkkaa Pohjois-Amerikasta ei turhaan kutsuta turvallisimmaksi seuduksi.

Viikonloppuna Ike teki pahoja tuhojaan Houstonin ymparistossa ja koko Meksikonlahden alueella. Valittomasti tuhojen vakavuuden selvittya, bensan hinta lahti ylamakeen. Viikonlopun aikana jopa 30 senttia gallonalta. Suomalaisen mittapuun mukaan tamanaamuinen 3.80 $ gallonalta vastaa noin 70senttia litralta. Namakin hinnat saivat 17 osavaltion paattamaan, etta koulut ovat suljettuna maanantaina ja jatkossakin nelipaivainen kouluviikko voi olla todellisuutta koulubussien polttoainekustannusten saastamisen toivossa. Moni aikuinenkin on siirtynyt samasta syysta nelipaivaiseen tyoviikkoon.

Tuleva viikko nayttaa hiljaisemmalta, silla Atlantilla ei ole yhtaan aktiivista sykloonia keraamassa voimiaan. Onneksi.

Try to learn from your mentor

Koskaan ei ole niin hyva, etteiko olisi varaa vahan parantaa. Tata ohjenuoraa yrittaa pomoni toteuttaa joka yhteydessa. Loppuviikosta Amerikan Geriatrics Society jarjestaa fatigue-seminaarin, jossa pomolla on kaksi esitysta. Esityksia on valmisteltu huolella monta tyopaivaa ja -iltaa, viikonloppuna tuli kuulemma luettua noin 100 artikkelia aiheeseen perehtymiseksi. Sitten on viela loppusilaus eli esitelman pitaminen. Oikean itseluottamuksen loytamiseksi ja sujuvuuden varmistamiseksi han halusi vetaa kenraaliharjoitukset. Parin tunnin valein han piti 30 min esitelmat ja pyysi kriittisia komemmentteja. Samaa tyoskentelymallia olemme muutenkin hyodyntaneet. Jokainen tutkija vuorostaan pitaa esitelman omasta tutkimuksestaan ja toisilla on vapaa sana arvioida esitysta, tyylia, kielta ja jopa ulkoasua. Huomenna menen katsomaan, miten pomon esitelmat tositilanteessa sujuvat. Hyvin tietysti.

En malta olla mainitsematta. Viikonloppuna koittaa yksi taalla olon huippuhetkista, kun saan siskon kylaan. Kymmenen kuukautta olen yrittanyt kuvin ja sanoin selittaa milta taalla nayttaa ja tuntuu elaa, nyt saan mahdollisuuden jakaa arkipaivat livena. Turvallista lentoa Siru ja Aleksi! Syysvaatteet voi jattaa kotiin :)

Sarcopenia conference

Paasin perjantaina osallistumaan ‘kuunteluoppilaana’ sarkopenia-aiheisen tyoryhman 7 tuntiseen palaveriin. Saman poydan aarelle oli kokoontunut 15 nimekasta lihasvoima- ja kehonkoostumustutkijaa pohtimaan sarkopenian maarittelya, mittaamista ja kliinisia seuraamuksia. Tyoryhman tavoitteena on tuottaa suosituksia sarkopenian maaritelmaksi seka ehdottaa tyovalineita sarkopenian validiin ja luotettavaan diagnosointiin. Aihe ei ole helppo, mutta tavoite aarimmaisen tarkea. Avauspuheenvuoroista lahtien oli havaittavissa, etta vaikka kaikilla on mielessaan samansuuntainen tavoite, nakemyseroja loytyy. Toisten mielesta kasite sarkopenia johtaa harhaan todellisesta ongelmasta - lihasheikkoudesta, toiset taas haluavat sinnikkaasti pitaa kiinni lihasmassan arvioinnista ja nakevat kehonkoostumusmittaukset tarkeana osana kliinista paatoksentekoa.

Vaikka tama yksittainen palaveri ei asiaa kovin paljoa eteenpain vienytkaan, tyoryhma sai tunnistettua tarkeimpia tutkimuskohteita ja pyrkii vastaamaan niihin yhdistamalla kaytettavissa olevia tutkimusaineistoja. Tyo jatkuu tutkimusryhmien valisen yhteistyon kautta ja lahiajan tavoitteena on jarjestaa suurempi kansallinen kongressi aihealueen ymparilla. Kaukaisempana tavoitteena on saavuttaa yksimielisyys maaritelmasta, hyvaksyttaa se viranomaisilla FDA:ssa ja sen jalkeen avata ovet yritysmaailmaan. Geriatrit tahtovat kuulemma mukaan vanhusbusinekseen.

Koska aihealueen ymparilla pyoriva keskustelu on itselle tuttua kirjallisuuden perusteella, oli mielenkiintoista paasta ”livena” kuuntelemaan tutkijoiden mielipiteita ja ajatustenvaihtoa. Samalla oli lohdullista huomata, miten ”isommissakin piireissa” painiskellaan ihan samojen kysymysten kanssa mita itse on viime aikoina pienessa mielesssan pohtinut. Henkilokohtaisesti paivan antia ei suinkaan vahenna sekaan seikka, etta paasin paivan mittaan vaihtamaan ajatuksia useamman nykyisen ja tulevan kollaboraattorin kanssa. Piirit ovat pienet ja kynnys ottaa yhteytta madaltuu kummasti, kun on tavannut henkilokohtaisesti aiemmin.