Back to work

Huomenna alkavat työt - tai oikeastaan tänään. Meni vähän päivä pitkäksi, kun tuli säätämistä vakuutusyhtiön kanssa. Selvisi myös, että meidän pitää ajaa Marylandin ajokortti mitä pikimmin, sillä kansainvälisestä kortista ei ole tässä osavaltiossa paljon apua. Ajokortin saaminen taas edellyttää sosiaaliturvatunnuksen omistamista. Siispä virastoja kiertämään. Mielenkiintoista nähdä miten asiat viranomaisten kanssa sujuvat, kaupan ja palvelujen puolella asiakas tuntuu olevan lähes aina oikeassa.

Töiden alkua on oikeasti jo viime päivinä vähän odottanutkin, sitähän varten tänne oikeasti tultiin. Oli kuitenkin hyvä ratkaisu tulla maahan vähän etuajassa. Nyt on perusasiat kunnossa ja ympäristö tullut tutuksi. Tuntuu ihan kodilta. Ainakin kakkoskodilta. Viime viikolla kävimme tutustumassa molempien työpaikkoihin ja selvitimme jouhevimmat ajoreitit. Minulla työmatka on ihan kohtuullinen, vain 20-40 minuuttia, liikenteestä riippuen. P:llä vähän pidempi ja ruuhkaisempi. Autoja, liittymiä ja vauhtia on riittävästi, mutta kyllä siellä massan mukana ajaa, kun vain tietää mihin on menossa. Kartan lisäksi vilkusta on tullut tärkein matkakumppanini. Vilkulla pääsee, toisin kuin vaikka Aninkaistenmäessä.

Learning by doing

Päällisin puolin elämä täällä tuntuu ihan samanlaiselta kuin koti-Suomessa. Mutta onpa ensimmäisen viikon aikana tullut vastaan monta hauskaa ja vähemmän hauskaa tilannetta, joihin aiemmin ei ole joutunut. Oppia ikä kaikki.

Opettele kirjoittamaan numerot oikein. Tässä toissapäivänä kun olimme kirjoittamassa pankissa käteisshekkiä, ihmettelimme miten luvut eivät millään täsmää. P:n kirjoittama 1 oli tulkittu numero seiskaksi ja sotku oli valmis. Eli ykkösistä ja seiskoista viivat pois, niin laskut hoituvat sujuvammin. Shekeillä pelaaminen onkin kokonaan oma taitolajinsa ja opettelemisen paikka. Vain harva iso yhtiö tarjoaa mahdollisuuden maksaa laskut internetissä, muuten laskut on hoidettava perinteisesti sekeillä. Tänään juuri tilasimme nipun nimellisiä shekkejä. Kun Suomessa saa valita mieleisensä pankkikortin taustakuvan, niin täällä pääsimme valitsemaan kymmenistä eri shekkien taustakuvista. Päädyimme maailmankarttaan.

Käytä kuivausrumpua kohtuudella. Ihastuneena kuivausrummun tehokkuuteen pyöritimme pyykkejä turhan kauan koneessa. Lopputuloksena ihanan lämpimät, mutta kutistuneet vaatteet. Onneksi ei tullut suurta vahinkoa ja itse asiassa omat vähän venahtaneet farkut istuvat nyt paremmin kuin aiemmin. Ihmettelyä ovat myös aiheuttaneet kauppojen pitkät hyllyrivit pyykinpesuaineita ja oheistuotteita. Tällä viikolla olen mm. oppinut, että pyykkejä voi pehmentää kuivausrummussa erityisillä liinoilla ja pöyhintäkuulilla. Tuoksullisia tottakai.

Malttia kaasuhellan käyttöön. Kodinhoitohuoneesta jos siirrytään keittiön puolelle, niin kaasuhellan ja -uunin käyttö ekaa kertaa oli kanssa aika jännää. Ajattelin, että saan kaasukellon heti soimaan, mutta sen sijaan melkein herätin palovaroittimen. Aamupuuro oli palaa kattilan pohjaan, sillä hella olikin tavallista ärhäkämpi. Nyt homma jo sujuu, vaikka vieläkin ihmettelen kaasu-uunin toimintaa. Sämpylät sillä kuitenkin jo onnistuin paistamaan.

Ei kannata imuroida iltasella. Ostimme eilen yhdeltä NIH:in työntekijältä imurin –sellaisen työnnettävän. Sitä piti tietysti heti päästä kokeilemaan, vaikka olikin jo aika myöhä. Ei ollut ihan pieni ääni, mitä vekotin päästi sisuksistaan. Totesin, että on parempi jättää imurointi reilusti päiväsaikaan. En tiedä, ovatko täkälaiset imurit kaikki yhtä äänekkäitä, mutta imutehossa ainakin löytyy. Se onkin toivottavaa, kun keittiötä lukuunottamatta lattiat on verhoiltu kokolattiamatolla. Positiivista on kuitenkin ollut huomata, ettei uusi seinästä seinään mattomme ole aiheuttanut juurikaan hengityselinoireita.

Totuttele muovipusseihin. Niitä on ja paljon. Ilman muovipussia tai kymmentä et pääse ruokakaupasta tai mistään muustakaan kaupasta kotiin. Kaikki pakataan pusseihin ja mielellään vain pari tavaraa samaan pussiin. Mitä suurempi tavara, sitä suurempi kassi on kassaneidillä tarjota. Ja hämmästys on suuri, joskus jopa loukkaantunut, kun sanoo kuljettavansa tavaran ilman muovipussia kotiin. Eihän se käy päinsä, vaikka maitokanisterissa olisi kantokorva tai tyynypussissa kantokahva. Tämä ottaa tosi koville, sillä Suomessa olemme tottuneet tekemään kauppareissut aina kangaskassien kanssa. Pitäisikö alkaa virkkaamaan jotain muovimattoja vai mihin nämä pussit saa kadotettua? Luomukaupassa oli sentään paperikasseja tarjolla. Samanlaisia kuin viinakaupassa :)

Älä mene nälkäisenä autokauppaan tai hoitamaan asioita mihinkään muuallekaan. Aikaa nimittäin kuluu – yllättävän paljon. Tämän totesimme hoitaessamme ensimmäisen viikon aikana asioita siellä ja täällä. Suomessa on tottunut siihen, että asiat hoituvat rivakasti ja luotettavasti, muutamalla napin painalluksella. Täällä kaikki kestää ja täytettäviä papereita riittää. Laskimme juuri, että olemme viettäneet esimerkiksi autokaupassa sisällä istuen kaikkiaan lähemmäs 10 tuntia. Kaiken huippuna viime torstain viisi tuntia! Sama juttu oli pankissa, kännykkäliittymiä avattaessa ja vuokrasopimusta kirjoittaessa. Vähän jo arveluttaa, mihin kaikkeen olemme nimemme laittaneet ja mihin sitoutuneet. Ainakaan autovakuutusasiat eivät vielä ole meille täysin selvinneet. Huomenna yritän soittaa vakuutusyhtiöön uudestaan, kun tänään en kehdannut viidettä kertaa pyytää virkailijaa selittämään asiaa. Kun ei tajua, niin ei tajua. Toisaalta vähän hymyilyttää se varovaisuus, jolla täällä sopimuksia tehdään. Myyjän vastuu ja asiakkaan valitusoikeus rajataan sopimuksilla minimiin. Ettei vaan joku tule ja haasta oikeuteen...

Can't believe

En ollut uskoa, mitä aamulla kuulin Suomen uutisista. Tällä mantereella koulujen ampumavälikohtauksia sattuu silloin tällöin, mutta että Suomessa. Todella surullista. Nuoren kollin ajatusmaailmassa on ollut jotain täysin pielessä. Pahasti. Tuusulan tapahtumat pyörivät täälläkin jo CNN:n ja muiden kanavien uutisissa. Huonoille uutisille löytyy aina tilaa. Sitähän ne ampujat juuri tavoittelevat. Huomiota.

Lämpimät osanottoni uhrien omaisille. Sytytämme huomenna muistokynttilän myös täällä. Sen voi tehdä myös täällä.

Olin tänään ajatellut päivittää blogia omista kuulumisista. Nyt ei huvita. Ehkä myöhemmin.

A new life

Taalla sita ollaan. Jo viidetta paivaa. Ensimmainen yo uuden kodin lattialla takana ja nena tukossa ilmastoinnista. No, se on pienta kaiken taman pyorityksen keskella. Uuden elaman rakentaminen pala palalta kay ihan tyosta. Asunnon lisaksi olemme jo hankkineet kannykat ja liittymat, avanneet pankkitilin ja kiertaneet autokauppoja vuokra-auton kanssa. Ja tietysti tehneet vahan hankintoja uuteen kotiin. Sanky viela puuttuu, mutta tanaan aukeaa netti ja kaapeli. Ne ovat tarkeita. Skype laulaa viikonloppuna.

Ihan huikeaa ja valilla vahan hammentavaa. Satu oli jarjestanyt meille tervetuliaisillallisen tyokavereidensa kanssa, kun saavuimme maanantai-illalla perille. Keskiviikkona kavimme katsastamassa DC:n Halloween-humua. Vahan kuin wappu meilla, mutta ilman humalaisten orvellysta. Autotkin loysimme ja teimme kauppaa eilen viisi tuntia (!!). Ja tanaan homma jatkuu, kunhan saamme rahat toimitettua heille oikeassa muodossa. Ihan helppoa se ei ole, silla paikallisella tilillamme on vasta 25 dollaria ja rahojen siirto Suomesta kestaa monta pankkipaivaa. Onneksi on pankkiautomaatit ja Visa-kortti. Seuraavaksi lahdemmekin pankkiin kirjoittamaan shekkia autokauppaan. Sita ennen P joutuu renkaanvaihtopuuhiin, ja mina tulin blogia paivittamaan :), kun autonrengas oli yon aikana tyhjentynyt.

Kaikki hyvin. Hyvaa viikonloppua sinne.

Valmista on

Näin. Näin sen piti mennäkin. Kaikki on valmista ennen viimeistä Suomi-päivää. Rinkat ja matkalaukut nököttävät pakattuina seinän vierellä, ja ennen niin täydeltä tuntunut kämppä on melkein autio. Kummasti ne tavarat kassien uumeniin katosivat. Eikä tehnyt edes tiukkaa. Koska vielä ei olla lähelläkään maksimikiloja (46 kg/hlö), pitäisikö sittenkin käydä ostamassa muutama lisäpussi ruisjauhoja?!

Se on kuulkaa menoa nyt. Kuulumisiin seuraavan kerran rapakon tuolta puolen. Pitäkää huolta itsestänne. Niin mekin toisistamme.

Kiire

Puuh. Tämän piti muka olla helppo viikko. Ei sinne päinkään. Olo on kuin Duracell pupulla, joka singahtelee paikasta toiseen - epärealistisella aikataululla. Vaikka viralliset asiat ovat jo hoidossa, kaikki muu on yhtä kaaosta. Hoida sitä, osta tätä, käy siellä, tapaa hänet, piipahda, soita, moikkaa, heippaa, halaa. Saisiko lisätunteja vuorokauteen, please.

Huomenna vielä luento Stadiassa. Esitys on melkein valmis, joten eiköhän se siitä. Sitten lähtökahvit töissä ja työhuoneen siivous. Lauantai ja sunnuntai aikaa saada tekemättömien töiden lista loppuun. Ihan hapoilla, mutta eiköhän loppukiri vielä irtoa.

Viikon saldo

Asunto on. Viisumi on. Auto myyty, joo. Akatemian apuraha-anomus, joo. Asiat kunnossa myös Kelan ja Verottajan suntaan. Torstaina piipahdus yliopiston rehtorin puheilla. Kiitti väitöskirjasta.

Varsin tehokas viikko takana. Yksi enää jäljellä.

Tulevalle viikolle jää hoidettavaksi vain kansainvälisen ajokortin hankinta ja matkatavaroiden pakkaaminen. Iisiä. P:llä on vielä töissä aika hektistä, mutta minulla jo helpottaa. Keskitynkin läheisten tapaamiseen sekä Suomi-tuotteiden hankintaan. Omasta kokemuksesta ja muiden vinkistä mukaan täytyy pakata ainakin kaardemummaa, ruishiutaleita, ruisleipää, suklaata, salmiakkia sekä leivinpaperia, juustohöylä, kuorimaveitsi sekä kunnon tiskiharja.

Kaunis syksy. Rauhoittavaa.