Time to say goodbye

Niin se vain on tytot ja pojat, etta tanaan on toiseksi viimeinen tyopaiva. Samalla kun explorer kopioi tyotiedostoja ulkoiselle kovalevylle, tassa avautui kaiken hassakan keskella hyva tilaisuus paivittaa blogia. Fiilikset ovat edelleen hieman kaksijakoiset. Toisaalta odotan kovasti kotiinpaluuta, mutta toisaalta on vaikea ymmartaa etta olemme oikeasti lahdossa USA:sta. Muuttolaatikot kotona ja muuttoon liittyvat askareet tosin pitavat hyvin huolen siita, etta muutto mielessa joka hetki.

Tavaroista ja asioista huolehtiminen on helppoa verrattuna siihen puristavaan tunteeseen rinnassa, joka syntyy kun ajattelee jaahyvaisia kaikille ihanille ihmisille, jotka ovat tavalla tai toisella olleet tarkea osa takalaista arkeamme. Pomo jarjesti jo alkuviikosta laksijaisjuhlat kotonaan tyokavereiden seurassa ja viikonloppuna on tiedossa kahdet laksijaiset. Lauantaiksi olemme jarjestaneet yhteisen metsalenkin ja ulkoilmabrunssin oman seuran juoksijoiden kanssa. Sunnuntaina on vuorossa perinteisemmat laksijaiset kaveriporukalla. Vahan tilannetta helpottaa ajatus siita, etta jaahyvaisten ei tarvitse olla lopullisia. Meilla molemmilla on jo monenlaisia tyohon liittyvia yhteistyokuvioita suunnitelmissa, joiden ansioista tulemme varmasti palaamaan naihin maisemiin. Joskin varmaan vain valiaikaisesti. Eihan se tietenkaan tule tuntumaan samalta kuin elaisi samaa arkea muiden kanssa. Mutta onhan se sentaan jotain.

Ammatillisesti postdoc-kausi on ollut erittain onnistunut, puhumattakaan kaikesta muusta mukavasta mita kahden vuoden aikana on tullut koettua. Viimeistelin juuri Suomen Akatemialle loppuraporttia ja tuotoksia kootessani ymmarsin, etta tamahan on ollut varsin tuotetteliasta aikaa. Vanhuusian lihavuutta on tullut tutkittua monesta eri nakokulmasta ja kotiinviemisina on paljon uutta tietoa ja nakokulmia ikaantymistutkimuksesta. Seuraava haaste onkin pystya hyodyntamaan opittuja asioita tutuissa kotimaan tyoympyroissa. Onneksi tassa ammatissa oman riman voi yrittaa aina nostaa korkeammalle. Siteeratakseni nykyisen pomoni tutkimusfilosofiaa: ”You can always do better!”

Haluan tassa vaiheessa kiittaa kaikkia ahkeria blogini lukijoita. Toivottavasti olen onnistunut valittamaan edes osan niista fiiliksista ja tapahtumista joita tama kaksivuotinen kausi on meille tarjonnut. Tama blogi hiljenee nyt ainakin vahaksi aikaa.

Vaikka kotiinpaluuseen on viela kuukausi aikaa, karistamme Marylandin polyt jaloistamme jo viikon kuluttua. Suuntana on itarannikko. Kulkuvalineena Pontiac. Tiedossa hienoja maisemia, uusia aksentteja ja puuduttavaa autossa istumista. Tulevaa taivaltamme voi seurata uudessa blogissa ”The last days of Pontiac”.

Try to remember this, this and that

Olen aina tykannyt organisoida ja jarjestella asioita. Nyt sita saa tehda oikein urakalla. Viikossa olemme astuneet leppoisasta arkielamisesta muuttohassakkan keskelle. Onhan meilla toki viela kolme viikkoa aikaa asunnonluovutukseen, mutta taysipaivaisen toissakaymisen ja muiden aktiviteettien ohella, oli varmasti hyva ajatus aloittaa ajoissa.

Olen tassa viimeiset paivat soitellut eri firmoihin ja ilmoittanut katkaisupaivat puhelimille, netille, kaasulle, sahkolle, vakuutuksille jne. Luulisi, etta homma kavisi sutjakkaasti, mutta lahes joka paikassa odotusaika venyy ja yleensa puhelu johtaa lisatoimenpiteisiin jota emme olleet osanneet ajatella. Kannykoiden kanssa esimerkiksi paadyimme vaihtamaan pre-paid kortteihin, jotta emme sitouta itseamme seuraavaksi vuodeksi palvelusopimukseen. Huonekalut ja kodinkoneet laitoimme myyntiin kuuluisalle Craigslistille. Kysynta on ollut niin suurta, etta taidamme asua viimeiset viikot melkein tyhjassa asunnossa. Pelastusarmeijan auto tulee viimeisena asuinpaivana hakemaan loput tavarat hyvantekevaisyyteen. Hyva niin, etta tavara paasee kiertoon, eika tarvitse mitaan heittaa roskikseen.

Tanaan hoksasin taas uuden asian, joka pitaa muistaa huolehtia. Koska minulla loppuu tyot marraskuun puolessa valissa, samalla loppuu meilta molemmilta tyopaikan kustantama terveysvakuutus. Ei taida uskaltaa ottaa riskia, jos viimeisen lomakuukauden aikana sattuisi jotain vakavampaa niin ei olisi vakuutusta jolla maksaa huimat sairaalamaksut. Eli kaiken taman lisaksi, nyt pitaa ryhtya vakuutuksia vertailemaan. Ja Suomestahan sita ei voi ottaa, koska olemme jo valmiiksi ulkomailla.

Meilla on demokraattinen tyonjako naissa muuttoasioissa. Koska jarjestelyasiat sujuvat minulta vahan paremmin, P saa keskittya viimeiset viikot kiireisempana tyojuttuihin. Mina olen panostanut toihin 100% viimeiset kaksi vuotta, joten eikohan ole ihan reilua jakaa vahan vastuuta. Sita paitsi minulla on yhta lukuunottamatta kaikki NIA:n toihin liittyvat projektit valmiit. Viime viikkoina spostiin on tippunut hyvaksymisviesteja monesta lehdesta. Yay! Mutta kuten aina, ei tekeminen tahan lopu, vaan uutta taytyy jo suunnitella. Ja P:lla onkin sitten paavastuu meidan coast-to-coast reissun suunnittelussa. Mutta siita lisaa myohemmin.

Tulevana viikonloppuna muuten juhlitaan taas Halloweenia. Olimme jo yksissa pukujuhlissa viime viikolla ja mukavaa oli. Katsotaan mita tapahtuu huomenna. Seka Baltimoren etta D.C.:n kaduilla olisi paljon nahtavaa, mutta luultavasti vietamme illan kiipeilyonnettomuudessa olleen kaverin luona katsomalla Halloween-aiheisia leffoja.

Happy Halloween! (click!)

Getting there...

Yksi merkittava rajapyykki on nyt saavutettu. Olimme sopineet, etta aloitamme muuttovalmistelut toden teolla vasta Suomi-vieraiden visiitin jalkeen. Niagaran putoukset tuli koettua ja tehtya pikainen visiitti Kanadan puolelle. Vaikka aamupakkanen yllatti aamulenkkeilijat ja pisti viluttamaan putousten juuressa, oli ehdottoman kannattavaa ajaa toistatuhatta kilometria pohjoiseen. Ajoitus oli siina mielessa mainio, etta New Yorkin osavaltion pohjoisosissa ruska oli parhaimmillaan ja turistiruuhkat olivat kesan jaljilta halvenneet. Muutenkin oli aivan upea viikko.

Nyt vieraat ovat palanneet kotimaahan ja meidan on aika alkaa kaaria 2-vuotista elamaamme pakettiin. Toita on jaljella vajaa kuukausi ja nayttaa lupaavasti silta, etta silla suunnalla saan kaikki ajoissa valmiiksi. Viela on viimeisteltavana yksi kasikirjoitus, tutkimussuunnitelmaehdotus seka konferenssiesitelma. Sitten se on siina.

Auton kuljetus Suomeen on kilpailutettu ja konttipaikka varattuna. Vakuutuspaperit on viela tekematta, mutta sen pitaisi sujua vaivattomasti suomalaisen yhtion kanssa. Kuljetukseen liittyen meilla on myos jo varattuna iso paketillinen silica gel -pusseja estamaan auton istuimien ja muuttotavaroiden homehtumisen merimatkan aikana. Varsinainen kaappien tyhjentaminen ja tavaroiden pakkaaminen alkanee pikkuhiljaa. Ainakin olemme jo hankkineet muuttolaatikot :) Lahitulevaisuudessa pitaisi jarjestaa myos avoimien ovien paiva, jotta paasemme tarpeettomasta tavarasta sujuvasti eroon. Laksiaisetkin pitaisi suunnitella.

Ensi viikko menee konferenssin merkeissa, kun vietan sen Obesity Societyn konferenssissa D.C.:ssa.

Final stretch @ work

Aivan uskomatonta. Kahden vuoden post doc –vierailu NIA:ssa alkaa olla loppusuoralla. Enaa reilu kuukausi jaljella! Olen ollut anteeksiantamattoman ponneton blogin paivittaja viime aikoina. Monesta asiasta ja havainnosta olisi ollut kiva kirjoittaa, mutta loppukiri toissa on vienyt ajan ja voimat. Olen tehnyt revisiot kolmeen eri artikkeliin, kirjoittanut kahta uutta kasikirjoitusta seka koonnut kaksi apurahahakemusta. Onneksi palkkiona on tullut myos kaksi hyvaksymiskirjetta lehdista. Nainhan sen pitaakin menna. Mahdollisimman moni tyo valmiiksi ennen Suomeen paluuta. Vaikka eihan tassa ammatissa mikaan tule koskaan valmiiksi.

Tuleva viikko tulee olemaan rennompi – siis ainakin toiden puolesta. Saamme kovasti odotettuja vieraita Suomesta, kun Siru ja Aleksi tulevat kylailemaan. Ensi maanantain Columbus Dayn ansiosta tiedossa on pitka viikonloppu ja autoreissu Niagaran putouksille ja Philadelphiaan.

Ennen vieraiden saapumista huomenna on ohjelmassa Baltimore Running Festival. 20 000 juoksijaa odotetaan tayttavan Baltimoren kadut joko puolikkaan tai kokonaisen maratonin merkeissa. Itse paatimme jattaa maratonin juoksematta tana syksyna, mutta osallistumme tapahtumaan kuitenkin tahoillamme neljan hengen maraton-viestissa. Oma osuuteni kattaa Baltimoresta parhaimmat ja pahimmat seudut. Saapa nahda onko tana vuonna vesipisteet saaneet olla rauhassa, vai onko rosvo vienyt vedet ja mukit viime vuoden tapaan.

Kun kerran vauhtiin paasin, niin kerronpa lyhesti myos viime viikonlopun Army 10 Miler tapahtumasta. Kyseessa on USA:n armeijan jarjestama kisa, jonka keskiossa on mikapa muukaan kuin puolustusvoimien keskuspaikka – Pentagon. Kisa on entiselle ja nykyiselle armeijan henkilostolle ja heidan perheilleen iso juttu. Mukana on paljon nuoria veteraaneja Irakista. Pyoratulikelaajia ja raaja-amputoituja oli enemman kuin missaan aiemmassa kisassa. Moni juoksi kisan myos sodassa menettamansa laheisen muistoksi – paidoissa nakyi kuvia puolisoista, muistolauseita ja muuta koskettavaa. Ja jotta myos rintamalla olevat sotilaat saattoivat osallistua tapahtumaan, samaan aikaan Afganistanissa juostiin 10 mailia 3 000 sotilaan voimin. Sanoisin, etta varsin vaikuttavaa. Oli sitten sodasta mita mielta tahansa.


Ja sopivasti juuri tanaan Obamalle myonnettiin Nobelin rauhanpalkinto. Taalla asiasta on uutisoitu hyvin vahan, mutta eikohan Republikaanit tamankin asian kaanna negatiiviseksi. Kuten kaiken muunkin. Paljon toiveita palkinto kuitenkin lisaa Obaman harteille. Toivottavasti toimii kannusteena.

Fat on sugar on fat on salt

Kaksivuotinen USAn visiitti on tarjonnut kokemuksellisen mahdollisuuden seurata lahelta amerikkalaisten ruokailutottumuksia ja ruokatarjontaa. Niin kuin monessa muussakin asiassa, ruoka ei ole vain ruokaa, vaan sen pitaa tuottaa elamyksia, olla trendikasta ja tarjonta pitaa nivoutua hektiseen elamanmenoon.

Luin juuri mainion kirjan David A. Kesslerilta “The end of overeating – Taking control over the insatiable American appetite”. Han kuvaa kirjassaan miten ruokateollisuus on koukuttanut miljoonat amerikkalaiset ylensyomisen pauloihin. Rasva, suola ja sokeri ovat paaosassa lahes jokaisessa teollisesti valmistetussa ruoassa, oli kyseessa sitten makea tai suolainen ruoka (ellet usko, niin katso seuraavalla kauppareissulla mita suklaavanukas sisaltaa). Ruokateollisuus manipuloi naita aineksia kiihottakseen kuluttajien ruokahalua yha enemman ja enemman, niin etta ruokaan muodostuu lopulta riippuvuus ja syomista on mahdoton kontrolloida. Jotta valtetaan kuluttajan aistien turtuminen yhteen tuotteeseen, ruoan pitaa tarjota vaihtelua seka koostumuksen etta makujen osalta. Mieti vaikkapa hampurilaista, Snickers patukkaa tai minttusuklaajaateloa. Suolaista, makeaa, kovaa, pehmeaa, rapeaa.. Pelkkaa ilottelua suussa.

Ei ole ehka reilua syyttaa pelkastaan ruokateollisuutta kasvavasta lihavuusongelmasta, mutta kovin kaukana ovat viattomalta kuulostavasta ”Melkein kuin aidin valmistamaa”-mainoslauseesta. Samalla tavalla kun tutkijat kokoontuvat konferensseihin, niin ruokateollisuuden, mainosmaailman ja psykologian ammattilaiset kokoontuvat saannollisesti ympari maailmaa miettimaan uusia keinoja kuluttajien koukuttamiseksi. Yrita siina sitten pyristella vastaan!

Kirjaa voi suositella kaikille, jotka etsivat motivaatiota kotiruoan valmistukseen. Vaikka kotona valmistettu ruoka ei aina tarjoakaan huikeita makuelamyksia, sita voi ainakin syoda hyvalla mielella. Toki on niin, etta itsekin on tullut syotya ulkona paljon useammin kuin Suomessa. Eksoottisempien ruokien valikoima on laaja ja Suomen hintatasoon verrattuna kaksi syo taalla yhden hinnalla. Pikaruokaketjut McDonald’s, KFC, Wendy’s, Taco Bell, Arby’s ja muut eivat tosin ole saaneet meista kanta-asiakkaita, tai edes kerta-asiakkaita.

Loppukevennyksena markkinoiden uusin suosikki - uppopaistettua voita!

Visit msnbc.com for Breaking News, World News, and News about the Economy

August in brief

Niin se vain on jo syyskuu. Tarkoitukseni ei suinkaan ollut lopettaa blogin paivitysta kesatervehdyksiin, mutta tyo on vienyt mennessaan eika kukaan ole pitanyt seuraa tietokoneelle viikonloppuisin. Onneksi sentaan joku meidan perheessa jaksaa yllapitaa kirjallista harrastusta. Monenmoista on ehtinyt tapahtua. Ja elama hymyilee edelleen. Pieni stressi oli tosin vieda younet, mutta nyt on Opetusministerion apurahahakemus postissa ja voin huolehtia vain tutkimusartikkeleiden valmistumisesta. Elokuussa kavimme purjehtimassa ja juhlimassa kaverin 30-vuotissynttareita aurinkoisessa Annapoliksessa... Ajoimme myos ihailemaan Lansi-Virginian jylhia maisemia... ... ja Amishien rauhallista elamanmenoa. Lansi-Virginia tuli koettua myos maastopyoran selasta... ... ja jalkaisin Blackwater Fallsien juurella. Beach-elamaa kokeilimme parin paivan verran Delawaren rannikolla... ... Dewey beachin pojat on aika taitavia... ... mutta silla reissulla "tuore" jaatelo oli parasta. Kuuma ja kostea saa ei hidastanut liikunnallisia harrastuksia (lenkilla D.C. keskuspuistossa Rock Creek parkissa)... ... mutta joskus liika on liikaa. Jalkapalloilua seurasimme kahteen otteeseen, ensin eurooppalaista (AC Milan vs. Chelsea)... ... ja sitten amerikkalaista (Baltimore Ravens vs. New York Jets). Tunnelmaa riitti molemmissa tayden 70.000 katsomon voimalla ja katsojien koko korreloi pelaajien kokoon. Elokuun huipentuma oli kuitenkin 30 000 rokkaajan Virgin Mobile Fest. Matkaa konserttiarenalle oli niinkin paljon kuin 1 km. Kerrankin auton saattoi jattaa kotiin. Weezer!

Summer for everyone, holiday for only some

Marylandin kesa on ollut tahan mennessa lampotiloiltaan varsin miellyttava. Paivasta toiseen +25–30 astetta. Pitkahihaista ei ole tarvittu ei aamulla eika illalla moneen viikkoon. Mutta elokuun lahestyessa saa kiristaa otettaan ja alkavat pohjoismaalaiselle ”raastoviikot”. Lampotila on paivittain yli 30 astetta ja ilmankosteudessakaan ei pihistella. Usalaiset liikuntafysiologit kayttavat lampokuormaa kuvatessaan nyrkkisaantona yhtaloa, jossa lampotila farenheiteina ilmaistuna ja kosteusprosentti lasketaan yhteen ja jos summa ylittaa 150, olosuhteet vaikuttavat reilusti fyysiseen suorituskykyyn. Eika silloin ole tavallisen ihmisenkaan hyva olla, ellei istu ilmastoidussa toimistossa tai autossa. Esimerkiksi tana aamuna klo 6, maaginen luku ylittyi, lampotilan ollessa 28C (83F) ja kosteusprosentti 72%. Nyt kello 6 illalla vastaavat luvut ovat 90F (32C) ja 62%. Ja tama on vasta alkua tulevalle...

Jain tassa juuri kiinni ajattelemattomuudesta. Mietin aaneen, mahtaako tutkimusyksikkomme autioitua elokuun viikkoina, kun vaki on lomalla. Niinpa niin, aika harva pystyy pitamaan "oikeaa lomaa". Pari paivaa on lahempana todellisuutta kuin pari viikkoa. Olkaa lomalaiset onnellisia Suomessa ja nauttikaa Suomen suvesta!

Lost in my thoughts

On perjantai. Onneksi. Harvoin on ollut nain raskasta viikkoa. Sata keskeneraista asiaa hoidettavana, takkuilevat analyysit ja iso vasy. Post doc -kautta on jaljella melko tarkalleen nelja kuukautta, joka tuntuu joko liian lyhyelta tai liian pitkalta ajalta – riippuu mista nakokulmasta asiaa milloinkin katsoo.

Jotain positiivistakin. Lihavuusguru Arya Sharma oli bongannut uusimman tutkimuksemme lihavuuden ja alhaisen lihasvoiman aiheuttamista seurauksista ja kommentoi sita blogissaan.

Nyt viikonlopun viettoon. Eikohan ajatukset kirkastu jo huomenna mustikoita poimiessa ja pyoralenkilla.

Travelling is nice, but it is good to be home

Kotona taas Pariisin konferenssireissulta. Matka oli oikein onnistunut ja sain uusia ideoita omiin tutkimuksiin. 16 rinnakkaissessiota pitivät huolen siitä, että joka tunnille oli mielenkiintoista kuultavaa. Oma esitykseni meni hyvin ja lihavuus-aiheinen symposiumimme oli onnistunut. Oli myös mukava treffata suomalaiskollegoita ja tutustua uusiin. Aamulenkillä ja iltaisin ehdin käydä tutustumassa Pariisin nähtävyyksiin. Oli ihana vain kävellä katuja ristiin rastiin ilman että olisi tarvinnut murehtia onko seuraavassa korttelissa turvallista kävellä vai ei. Vaikken ranskaa ymmärräkään, olo tuntui oudon kotoisalta. Ehkä se on sitten sitä eurooppalaisuutta.

Kotimatka ei ollutkaan sitten enää niin mukava. Aamulla heräsin kuumeessa ja inhottavan kurkkukivun kanssa. Lento meni nukkuessa ja murehtiessa josko olen saanut H1N1-tartunnan. Onneksi muita oireita ei ilmaantunut ja sain seuraavana päivänä lääkäriltä antibioottikuurin angiinan. Nyt alkaa kuume ja kurkkukipu hellittää ja juominen ja syöminen onnistuu vähän paremmin.

Happy 4th!

Tyopaikan kaytavilla kuuluu huudot “Happy 4th !“. Paikalliset juhlistavat itsenaisyyspaivaansa lauantaina ja huomenna on valtion tyontekijoilla vapaapaiva, joten vahemmastakin vaki innostuu. Monella kesaloma haamottaa vasta elokuussa, joten pitka viikonloppu tarjoaa hyvan mahdollisuuden avata beach-kauden. Liikennekartoista paatellen Delawareen ja Atlantin rannikolle vievat tiet ovatkin jo ihan punaisena eli jumissa. Bumber-to-Bumber niin kuin taalla tavataan sanoa.

Omalta osaltani ilotulitukset ja muut happeningit jaavat tana vuonna valiin, silla vietan itsenaisyyspaivan lentokoneessa kohti Pariisia ja gerontologian ja geriatrian maailmankonferenssia. Olen viime paivat viimeistellyt esitystani ja laittanut posterin kuntoon. Viela pitaisi treenata esitysta ennen lahtoa.

Huomisenkin ajattelin ottaa tyonteon kannalta – ainakin osittain. Suomi-visiitin jalkeen on nimittain ollut pienta stressia ja murhetta siita, mita toissa odottaa paluun jalkeen. Vahitellen on alettava miettimaan ja hiomaan tulevia tutkimusprojekteja, silla syksylla on edessa ainakin Opetusministerion ja Akatemia haut. Sain hieman mielenrauhaa tuuletettuani ajatuksia takalaisen pomon kanssa. Hanella jos kenella on nakemysta siita mihin suuntaan ikaantymistutkimus on menossa ja mihin kannattaa tulevaisuudessa panostaa. Nyt vain pitaisi osata pistaa paperille omat ajatukset ja alkaa kehittelemaan tutkimussuunnitelmaa. Sita voikin hyvalla omalla tunnolla tehda lomapaivana. Ou jee!

Liveable cities

Nyt on selvitetty missa pain maapalloa on mukavin asustaa. Mercer julkaisee ja The Economist popularisoi vuosittain listan mailman asumiskelpoisimmista kaupungeista. Tana vuonna Vancouver, Wien ja Melbourne ottivat karkisijat vertailussa, jossa arviodaan mm. kaupungin vakautta, terveydenhuoltoa, kulttuuria, ymparistoa, koulutusta seka infrastruktuuria. Helsinki ylsi seitsamannelle sijalle, toiseksi parhaana eurooppalaiskaupunkina.

Yhtena paivana kuuntelin tyomatkalla radio-ohjelmaa, jossa pohdittiin syita USA:laisten kaupunkien huonoon sijoittumiseen listalla. Parhaana yhdysvaltalaiskaupunkina Pittsburgh sijoittui vasta 29. sijalle. Syita ei-niin-hyvaan sijoitukseen on varmasti monia, joista ehka suurin on taloudellinen epatasa-arvoisuus. Toki on niin, etta monissa kaupungeissa on aivan upeita kaupunginosia, joissa on helppo saavutta huippupisteet vertailussa, mutta koko kaupungin tasolla isoissa kaupungeissa on paljon ”ongelma-alueita”, joissa ei ole niin mukava / virkistavaa / turvallista / asua.

Tutustuin tassa toiseenkin, ehka ei niin tieteelliseen, kaupunkien valiseen vertailuun. USA:n pikkukaupungit oli pistetty jarjestykseen erinaisten kriteerien mukaan ja kotikaupunkimme Columbia sijoittui vertailussa kahdeksannelle sijalle. Ei huono.

Moneen kertaan olemme todenneet, etta aika lintukodon valitsimme asuinpaikaksemme, vaikka taytyy kylla sanoa etta laman myota rikollisuus on nostanut paataan myos kotikulmillamme. Se ei ole kiva. Ei lainkaan.

Random coincidences

Viime viikolla ennen Juhannusta vietimme illan Suomen Suurlahetystossa juhannussaunan merkeissa. Tekes oli tehnyt salapoliisin tyota ja jaljittanyt DC:n alueella tyoskentelevia suomalaistutkijoita. Kymmenen meita oli paikalla. Pari NASA:n avaruusfyysikkoa, kaksi tutkijakollegaa NIH:sta, fyysikko NIST:sta ja muutama muu eri alojen edustaja paikallisista yliopistoista. Ja puolet meista oli turkulaisia! Saunaan paasy oli tietysti ihan huippua (mahtaako monella muulla maalla olla omaa saunaa??), mutta oli myos mukava vaihtaa kuulumisia tutkijaporukalla. Osa oli ollut maassa useamman vuoden, mutta valtaosa on samanlaisella 2-3 vuoden tutkimusvisiitilla kuten mekin olemme.

Ihmiset olivat paatyneet USAan erilaisia reitteja pitkin, toiset Akatemian rahoittamana, toiset yhteistyoprojektin merkeissa tai toiset avioliiton myota. Yhta kaikki, eri aloista, ikapolvista ja elamantilanteista huolimatta joukolla tuntui olevan paljon yhteisia kokemuksia jaettavana. Tekesin stimuloimana tarkoitus on jatkossakin kokoontua ja yrittaa oppia toisiltamme ulkomaille muuttoon, tyoskentelyyn tai Suomeen paluuseen liittyvissa asioissa. Kaikki kuitenkin painiskelemme samojen asioiden kanssa: tyoluvat, viisumit, tyokulttuuri ja ennen kaikkea rahoituksen hankkiminen.

Taalla ollessamme emme ole erityisesti hakeutuneet suomalaisten jarjestamiin tapahtumiin ja iltamiin, joten suomalaiskontaktit ovat jaaneet vahemmalla. Mutta kuinka ollakaan olimme sunnuntaina DC:ssa seuraamassa kansainvalista triathlon kisaa (ITU World Championship Series) ja tapasimme kadulla ihan sattumalta yhden saunomassa olleen suomalaistutkijan perheineen. Yhteisen kotikaupungin lisaksi meilla loytyi heti yhteisia tuttujakin kotimaassa. Aika mukavaa. Suomalainen, ja varsinkin turkulainen, ymmartaa toinen toistaan tassa isossa maailmassa.

Triathlonista kiinnostuneille, tasta ja tasta paasee tutustumaan vahan tarkemmin eilisen kisan tunnelmiin. Aamukuudesta kahdeksaan DC:n keskustan kadut oli varattu kuntoilijoiden suorituksille, mutta yhdeksasta lahtien Potomac-joen ja Pennsylvania-avenuen valtasivat olympialuokan urheilijat. Vauhdikasta ja hienoa menoa. Insipiraatiota kerrakseen!

Almost stepped on turtle

Aamulenkit ovat parasta aikaa luontohavainnoille. Jänikset, peurat, haikarat ja haukat ovat lähes jokapäiväisä tuttuja, mutta eilen astuin melkein kilpikonnan päälle. Onhan noita kilpikonnia ennenkin näkynyt lähijärvissä ja -ojissa, mutta eipä ole ennen tullut ajotiellä vastaan. Pitihän kaveria auttaa vihreimmille maille, joten nostimme hänet katukivetyksen yli nurmikon puolelle. Eksoottisimmat eläimet eivät ole ainoita, jotka muistuttavat ettei olla Suomen leveysasteilla. Suomesta paluun jälkeen Maryland on muistuttanut enimmäkseen sademetsän oloja, kun kosteusprosentti on 85-90% ja lämpötila 25-30C. Taas on elimistölle sopeutumisen paikka.

Toisaalta, nykyisellä työpaikalla vietetyllä tuntimäärällä, tukalasta olosta ei päivän mittaan paljoa tarvitse kärsiä. Mutta onhan se aika villi tunne astua klo 6 ulos ilmastoidusta huoneesta aamun lämpimän kosteaan syleilyyn. Ja sama tapahtuu illalla kotiin lähtiessä. Lämpötila ei juuri +25C alle ole laskenut. Onneksi ilonamme on ollut lähes päivittäin ukkoskuurot, jotka aina hetkittäin raikastavat ilmaa. Ja tosiaan, nyt ollaan vasta alkukesässsä...

Mutta tämä viikonloppu vietetään häätunnelmissa. Tänään pääsemme juhlistamaan juoksukavereidemme vihkimistä ja huomenna on oma hääpäivä, jota lähdemme juhlistamaan pikku päiväretkellä... Sitä minne mennään, minulle ei vielä ole kerrottu.

A short summer holiday report

Kylläpä oli mukava kesäloma. 2,5 viikkoa kotimaisemissa meni nopeasti, mutta kivoissa tunnelmissa. Loma alkoi juhlavasti Jyväskylässä järjestetyssä tohtoripromootiossa. Virallisia ja traditionaalisia juhlamenoja, miekanhiontaa ja tohtoripromootiota, seurasi juhlavat päivällistanssiaiset ja viikonloppu päättyi vapaamuotoisella purjehduksella Päijänteellä. Ikimuistoinen tapahtuma, joten siinä mielessä päätös viettää loma heti kesän alussa oli oikein onnistunut.

Loppuloman vietimmekin sitten Etelä-Suomessa sekä nykyisessä ja entisessä pääkaupungissa että luonnon äärellä maaseudulla. Tuli juhlistettua yhdet hienot lakkiaiset ja hoidettua myös työasioita. Sopivasti olin paikan päällä myös uuden THL:n kevätkarkeloissa. Perheen ja ystävien tapaaminen oli ihan huippua ja sitä tuttuuden tunnetta on vaikea sanoin selittää. Kaikki tuntui niin kotoisalta. Eniten ihastutti valoisat kesäyöt, kesään virittäytyvä luonto ja ihana hiljaisuus sekä tietysti maukas kotiruoka. Mutta silmään osui myös inhoja asioita: itsekäs autoilukulttuuri (vaikka tiet ovat täynnä tilaa, niin naapurikuskille ei tilaa anneta), julkinen kännäily, tupakointi terrasseilla ja jonkin asteinen epäkohteliaisuus (ole hyvä ja anteeksi tuntuvat unohtuneen monelta, esim. kauppajonossa, ihmiset vain tönivät ja touhottavat omia asioitaan muista välittämättä).

Loppulomasta alkoi jo vähän tuntua, että haluaako sitä enää ollenkaan palata USAan. Olisin voinut mielelläni viettää koko kesän Suomessa. Toisaalta töitä on jäljellä enää puoli vuotta ja aika lentää tunnetusti kuin siivillä. Ja todellakin tarvitsen kaikki kuusi kuukautta keskeneräisten työjuttujen loppuunsaattamiseen. Mutta mikä parasta, oli mukava saada itselleen varmistusta siitä, että kotiin voi palata hyvillä mielillä.

Nyt olen siis jo takaisin USAn kodissa. Lähes vuorokauden mittaiseksi venynyt kotimatka pistää vähän väsyttämään ja on mukava hengähtää yksi päivä ennen töiden aloittamista. Vaikka ajatukset ovat vielä vähän lomamuistoissa, niin paluuta täkäläiseen arkeen ilahdutti heti yhden juoksukaverin tapaaminen aamulenkillä ja sain päivitettyä kuulumisia. Lisäksi taloyhtiön uima-allas on auennut kesäkuukausiksi. Jee! Eihän se tietenkään suomalaisissa järvivesissä uintia voita, mutta kyllä siellä oli mukava käydä virkistäytymässä kosteana kesäpäivänä. Illalla saan vielä miehenkin kotiin, niin kaikki on parhain päin. Sitä odotellessa...

Have you seen my passport?

Vielä yksi yö ja sitten suuntaamme alkukesän lomareissulle SUOMEEN. Tiukka turnee taas tiedossa, mutta toivottavasti ei ihan niin kiireinen kuin viime elokuussa. Alkuloma menee Jyväskylässä järjestettävän tohtoripromootion merkeissä, mutta sen jälkeen pitäisi olla rennompaa olemista Turku - Helsinki -akselilla. Niinhän se oli tarkoitus viime kerrallakin... Kalenteriin on merkitty vain muutama työpalaveri, yhdet lakkiaiset, ja monta visiittiä perheen ja ystävien luokse.

Tämä ilta on mennyt pakkauspuuhissa. Makuuhuone alkaa vähitellen näyttää taas normaalilta, kun lukuisat vaatepinot ovat hävinneet lattialta laukkujen uumeniin. Paljon on muistettavaa, mutta eiköhän kaikki tärkeät asiat ole mukana. Yksi matkalaukku täyttyi pelkästään jo promootijuhlallisuuksissa tarvittavista vaatteista, kengistä ja asusteista. Kyllä miehillä on helppoa kun frakki käy joka tilaisuuteen.. Lisäksi yritämme hieman helpottaa loppuvuoden muuttourakkaa ja tuomme jo nyt mukanamme talvivaatteita ja tavaroita, joita emme enää täällä tarvitse. Täysi setti laukkuja lähtee siis mukaan.

Heippa ja pian nähdään!

Short Sunday

Sujuuhan se sunnuntai näinkin. Lähdimme aamulla kuudelta juoksemaan kohti läheistä järveä, jonka ympäristössä järjestettiin vuosittainen 1/4 matkan triathlon. Parin tuhannen osanottajan joukossa oli muutamia seurakavereita, joita oli hauska bongata uinnin ja pyöräilyn vaihdossa. Kylmä ja sade ei ollut kiva. Eilinen hellesää oli vaihtunut yön aikana ukkosen saattelemana +15 asteeseen. Nopea piipahdus kotona, aamupala ja suihku, ja sitten taas menoksi. Iltapäivän vietin lasten ja nuorten yleisurheilukisoissa toimitsijana. Alle 6-vuotiaiden 50 jaardia oli ehdoton huippukohta. Isompien touhujakin on hauska seurata. Ovat hyviä ottamaan mallia maailmanluokan sprinttereistä. Nyt on lounastauko ja sitten päivä jatkuu shoppailun merkeissä. Pitää käydä ostamassa viimeiset tuliaiset paikallisesta "myllystä". Illalla jos on aikaa ja energiaa pitäisi aloittaa matkalaukkujen pakkaaminen.

Niin tosiaan. Ylihuomenna suuntamme kohti Suomea ja parin viikon kesälomaa :) Vaikka aika on mennyt kuin siivillä, niin kyllä 9 kuukauden jälkeen on ihana päästä käymään kotona.

New stuff keeps me going

Olen huomannut, etta mita enemman toissa on kiiretta ja keskeneraiset tyot painavat mielta, sita enemman kaipaan vastapainoksi ihan jotain muuta ajateltavaa. Pitaakseni itseni virkeana, aloitin noin kuukausi sitten paikallisessa juoksuseurassa valmentajana. Ryhma koostuu tavallisista juoksuharrastajista, joilla on tavoitteena parantaa kesan aikana 5 / 10 km juoksuaikojaan. Voi, miten olenkaan kaivannut valmentamista. Hauskaa on ollut myos tutustua seuran muihin valmentajiin ja heidan valmennusfilosofioihin. Eroja loytyy. Itsellani on selkeasti maltillisemmat ajatukset harjoittelusta kuin omia college-aikaisia treeneja muistelevilla kumppaneilla.

Toinen uusi juttu tassa kevaassa on pyoraily. Siis oikea pyoraily, eika lyhyet polkaisut kirjastoon tai kauppaan. Hankin itselleni kunnon maantiekilpurin, jonka kanssa olen nyt kaynyt pari lenkkia tekemassa. Kevat tuntuu vasta kevaalta, kun sen saa aistia pyoran satulasta. Takalaiset ajotiet ovat tosin varsin vilkkaasti liikennoityja ja pientareet olemattomat, joten olen arastellut lahtea yksin ajamaan. Eilen lyottaydyin ekaa kertaa mukaan paikallisen triathlonseuran pyoralenkille. Ryhmassa matka taittui mukavasti ja sain vinkkeja sopivista reiteista. Alle 10 km paassa kotoa ollaan jo ihan maaseudulla, jossa autojakin on vahemman. Tata lisaa!

What a week!

Kulunut viikko on ollut uuvuttava - hyvällä tavalla. Saimme hyvät ystävät kylään viikoksi ja heidän kanssaan on tullut vietettyä tehokkaasti kaikki valveillaolon tunnit. Alkuviikolla kiertelimme DC:n nähtävyyksiä polkupyörällä hellesäässä ja kävimme myös toteamassa, että Philadelphiassakin lämpötila on yli +30C. Loppuviikon P huolehti vieraiden päiväohjelmasta ja minä liityin seuraan heti töistä päästyäni. Olen tehnyt koko kevään tosi pitkiä päivä, joten hyvällä omalla tunnolla saatoin ottaa kaksi päivää vapaata töistä. Mutta toki töissäkin on tietysti pitänyt käydä. Ja hyvän fiiliksen saattelemana olenkin ollut supertehokas tällä viikolla. Enää kolme viikkoa paahtamista ja sitten on kotimaan kesäloman aika.

Mutta mutta. Lentomatkailun kannalta taivaanrantaan on noussut tummia pilviä. Sikainfluenssan vuoksi jotkut lentoyhtiöt ovat jo kieltäytyneet lentävänsä Meksikoon ja influenssan levitessä lentokaranteeni voi pahimmillaan levitä myös USAan. Mutta toivottavasti näin ei tule käymään. Itseasiassa eilisestä lähtien on alkanut välittyä jo viestejä, että sikainfluenssa olisikin pelättyä vaarattomampi.

Itse en osaa olla vielä huolissani tilanteesta, mutta kuluneen viikon aikana on ollut mielenkiintoista seurata ihmisten reaktioita sikainfluenssan leviämiseen. Ykkössyntipukki pienehkön hysterian leviämiseen on ehdottomasti media. Influenssa on ollut uutisten puheenaihe koko viikon ja tartuntatapausten leviämistä eri osavaltioihin on seurattu tarkasti. Nyt epäiltyjä on jo Marylandissakin, mutta varmistettuja tapauksia vain kaksi. Uusin uutinen on, että maan lounaisosien kouluja ollaan sulkemassa influenssan leviämisen ehkäisemiseksi. Erikoista on, että erityisesti TV:n uutiskanavilla (BBC:tä lukuunottamatta) asiantuntijat eivät ole todellisia asiantuntijoita, vaan haastateltavat tarjoavat enemmän tai vähemmän subjektiivisia mielipiteitä asiaan ja samalla ruokkivat ihmisten pelkoa. Lehtiä lukemalla ja tutkimuslaitosten sivuja seuraamalla pystyy muodostamaan paremman käsityksen ongelmasta. Onneksi on BBC, CDC, sekä Suomen YLE ja THL, joiden tiedotteisiin on helppo luottaa.

Mielenkiintoista mielestäni on, että julkisesti juuri kukaan ei vedä yhteyksiä Meksikon kuolintapauksien ja kyseisen maan (ja erityisesti Mexico Cityn) väestön yleisten terveydentilan, hygienian ja terveydenhuollon tason välillä. Influenssa iskee rajuimmin aina kaikkein heikkokuntoisimpiin. Oli miten oli, sekä työpaikkani NIH ja jopa asuntoyhtiömme pitävät informaatiopitoisilla sähköposteillaan huolen siitä, että asia pysyy päällimmäisenä mielessä, käsihygienia ei unohdu ja flunssan oireet pitää muistaa ottaa tosissaan. Mielenkiintoista olisi kuulla, miten asiaan on Suomessa reagoitu.

Post-race notes

Boston on takanapain ja muistona kisafiilisten lisaksi kipeat jalat. Viikko on mennyt palautellessa ja uppoutuessa toihin.

Boston oli maineensa veroinen, niin reitiltaan kuin tunnelmaltaankin. Kisajarjestelyt sujuivat mainiosti 113-vuoden kokemuksella ja ainut asia joka jai juoksijoiden huoleksi oli saapua kisa-aamuna Bostonin keskustaan klo 6 mennessa. Yksi jos toinenkin koulubussi oli otettu kayttoon lahialueilta siirtamaan yli 20 000 juoksijaa 40 km paahan lahtopaikalle. Ennen starttia odottelimme lahes 2 tuntia vieri vieressa muiden kisailijoiden kanssa +5 asteen saassa. Massamaratonin iloja? Hauska piirre naissa viilean saan starteissa on ihmisten varikas pukeutuminen. Ennen lahtoa on mukava pitaa itsensa lampimana, mutta teknisia juoksuvaaatteita ei kukaan ole halukas tien sivuun heittamaan. Siispa kaappien katkoista on koottu vanhimmat paidat jotka heitetaan pois lahdon koittaessa. Hyva puoli tassa on, etta juoksijajoukon hylkaamista vaatteista kertyy iso kuorma-autollinen vaatteita lahjoitettavaksi vahaosaisille. Itse kisa ei mennyt omalta osaltani ihan suunnitelmien mukaan, mutta tulin maaliin kuitenkin. Loppuaika jai yli 15 minuuttia alkuperaisesta tavoitteestani, mutta tyytyvainen olen etta sain kipeasta jalasta huolimatta koettua kaikki kuuluisat mutkat reitilta.

Kesa saapui muuten jo Marylandiin. Viikonlopuksi on luvattu +30 asteen hellekelia, vaikka alkuviikosta olimme viela alle +10 asteessa. Itarannikon saa on niin arvaamaton. Kesakelit alkoivat sopivasti, kun ystavat Suomesta ovat huomisesta lahtien ilonamme. Sita ennen lahden istuttamaan yrtteja ja pikkuvihanneksia parvekkeelle. Kukkia sinne jo tanaan toinkin. Luultavasti yopakkasista ei enaa ole uhkaa.

Boston excitement is growing

Nelja yota Bostonin maratoniin. Koko talven treenauksen onnistuminen punnitaan ensi maanantaina kun klo 10 paikallista aikaa asetumme lahtoviivalle 22 000 muun juoksijan kanssa. Maratonia edeltava viikko on aina yhta janna. Kovan treenin jaljilta elimisto on ihmeissaan vahentyneista kilometrimaarista ja kipua jo kolotusta alkaa loytya eri puolilta kehoa. Itse olen taistellut selkakivun, IT-janteen tulehduksen ja pohjelihaksen spasmin kanssa. Vaikka olen olllut pari paivaa lahes juoksematta, luotan edelleen siihen etta lepo tekee tehtavansa ja olen valmis kisaan maanantaina. Itseluottamus palaa vahitellen, mutta perhoset vatsassa vain lisaantyvat.

Bostonin maratonilla on legendan asema jenkkimaratonien joukossa. Syita tahan on monia. Boston on maailman vanhin vuosittain juostava maraton. Tana vuonna on vuorossa jo 113. kisa. Lisaksi Boston on luokiteltu yhdeksi Marathon Majoriksi Lontoon, Berliinin, Chicagon ja New Yorkin kanssa. Kisa on legendaarinen myos vaativan reitin ansiosta – paljon alamakea, mutta lopussa piinallisen pitkia ylamakia ja lopussa taas alamakea. Taitavat etureiden lihakset olla ihmeissaan , vaikka olemmekin yrittaneet juosta paljon makisilla reiteilla ja ottaa oppia kisaveteraanien vinkeista. Ainutlaatuisen kisasta tekevat myos ikaluokkakohtaiset paasykriteerit seka Wellesleyn kirkuvat opiskelijatytot.

Kuten isoissa kaupunkimaratoneissa on tapana, kisaviikonloppuna Bostonissa on tarjolla monenlaista oheisohjelmaa. Kisaexpon lisaksi mm. liikuntalaaketieteen seminaari ja pari Harvardin proffaa pitamassa juoksuaiheisia luentoja. http://bostonmarathon.runnersworld.com/2009/04/harvard-professor-daniel-lieberman-phd-will-explain-his-provocative-did-running-make-us-human-hypothesis-at-a-runners-wor.html. Siina hyvaa ajanvietetta sunnuntaille, jolloin ei enaa paljoa ylimaaraista kavelya kannata harrastaa. Lahdemme reissuun parin seurakaverin kanssa ja eras heista MIT-yliopiston entinen opiskelija on luvannut vahan nayttaa kaupunkia ja ennen kaikkea MIT:n kampusta. Kiva viikonloppu tiedossa ja tervetullut hengahdystauko toiden tayttamalle kevaalle.

Paper work, paper work

Arggh. Tutkijantyon rasittavin puoli on ehdottomasti byrokratian pelisaantojen seuraaminen. Tama tuntuu korostuvan erityisesti NIH:ssa (ja kuulemma myos USAlaisissa yliopistoissa), jossa mitaan ei tapahdu ilman muutamaa virallista lomaketta. Ennen kuin paperin voi lahettaa lehteen arvioitavaksi tai abstraktin konferenssiin, tuotos pitaa kierrattaa sisaisen tarkastuksen kautta. Sinansa hyva ajatus, mutta oikeasti kyseessa on enemman paperipyorityksen harjoitus kuin tyota edistava toiminta. Joka kerta kun paperin sisalto tai vaikka vain otsikko muuttuu, niin tarkastuskierros pitaa toteuttaa uudelleen. Ja yleensahan sisalto muuttuu peer review-prosiin aikana. Kun paperi on hyvaksytty julkaistavaksi alkaa seuraava ”virallinen kierros”. NIH hallinnoi PubMed tietokantaa ja tavoitteena on saada kaikki NIH:n rahoittamat tutkimukset tiedeyhteison kayttoon. Pari lomaketta sinne ja tanne. Ja kaikki paperisena. Haloo. Eiko joku voisi kehittaa sahkoista jarjestelmaa.

Syy miksi olen parhaillaan ”vahan” kiukustunut ja puran turhautumistani kirjoittamalla johtuu siita, etta osittain omaa huolimattomuuttani olin vahingossa kayttanyt vanhaa versiota sisaisen tarkastuksen lomakeesta (lomakkeesta tulee parin kuukauden valein uusi versio), ja toimiston tadit tietysti bongasivat sen. Ei auta muu kuin tayttaa samat lomakkeet uudestaan. Taman pitaisi tietysti viela olla helppoa, mutta valilla vain tuntuu etta aikaa menee ihan hukkaan. Ei pitaisi valittaa. Olen nimittain sivusta seurannut tyokaverin etenemista byrokratiaviidakossa, joka taytyy kayda lapi hyvaksyttaessa uutta tutkimussuunnitelmaa eettisesssa toimikunnassa oli sitten kyse sekundaarianalyysista tai uuden aineiston keraamisesta. Huh huh. On selvaa, etta uusissa tutkimuksissa pitaa olla tarkka seula ja eettiset asiat kunnossa, mutta taalla se tuntuu olevan ihan oma taiteenalansa. Samalla tavalla kun Pohjois-Amerikan ylla lentaa satoja lentokoneita kuljettaen shekkeja paikasta toiseen, niin NIH:ssa lienee sama maara toimistohenkilokuntaa ihan vain kuvailemiani toimintoja varten. No, molemmissa on se hyva puoli, etta yllapitavat tyollisyytta.

Time for Cherry Blossoms

Kirsikkapuut kukkivat jo! Kuluneen viikon aikana myos teidenvarsien kanukat (dogwood) ja muut koristepuut ovat varjanneet maiseman valkoiseksi ja vaaleanpunaiseksi. Ainut negatiivinen puoli kevaassa on kasvava siitepolykuorma. Mid-Atlantic on aluuena tunnettu voimakkaasta siitepolykaudesta kun rehava kasvillisuus virittelee kohti kesaa.

Tidal Basin

Jefferson Memorial
Viikonloppuna tuhannet juoksijat kirmaavat naissa samoissa maisemissa 10 mailin verran.

New car

Ostimme eilen auton. Uuden Volkkarin. Pitkin talvea olemme miettineet ja pohtineet, etta kannattaako ostaa auto Suomeen tuotavaksi ja jos niin millainen. Lopulta totesimme, etta kaikesta rahtaukseen liittyvasta vaivasta ja kustannuksista huolimatta nyt on hyva aika tehda autokauppaa. Kotimaassa on edessa muutamia muutostoita valoihin ja nopeusmittaristoon, mutta niiden pitaisi sujua suht’ helposti eurooppalaisessa autossa.

Alku auton ostolle ei ollut kovin lupaava. Saimme pahat traumat ensimmaisesta autoliikkeesta tammikuussa, kun meille melkein vakisin yritettiin myyda auton jota emme siina vaiheessa olleet valmiita ostamaan. Perinteisen sokerisen myyntipuheen lisaksi myyja yritti vedota tunteisiin nayttamalla lastensa kuvia, onnistui saamaan pomonsa paikalle viivyttamaan meita pidempaan liikkeessa ja lopulta jatkoi painostusta puhelimella ja kirjeilla toista kuukautta. Sen jalkeen pidimmekin yli kuukauden tauon ennenkuin uskaltauduimme seuraavaan liikkeeseen. Onneksi seuraavissa liikkeissa palvelu oli ”normaalimpaa” ja omaksuimme strategiaksemme menna autoliikkeisiin mahdollisimma lahella sulkemisaikaa...

Vaikka autokauppiaat muuta kaytoksellaan viestittavat, niin selvaa on etta parhaillaan on ostajan markkkinat. Autokaupan hidastumisen myota kauppiaat ovat valmiita aika isoihinkin hinnan alennuksiin. Jos niita osaa kysya oikealla tavalla. Alkuun tinkaaminen tuntui oudolta, mutta lopulta siihenkin tottui ja lopputulos oli oikein tyydyttava. Nyt taytyy viela hoitaa muutamia paperiasioita katsastusaseman suuntaan ja tallettaa ostokuitit ensi vuoden veroilmoitusta varten. Obaman stimuluspaketin yhtena osana oli verovahennysoikeus auton myyntiveroista.

Nyt olemme niin sanotusti kolmen auton loukussa. Jotta molemmat paasisimme kulkemaan toihin ja asioille, emme voineet myyda vanhaa autoa ennen kuin uusi on rekisterissa ja vakuutukset kunnossa. Voi tata autokeskeista elamaa!! Onneksi vanhalle autolle on katsottuna jo ostaja ja hinta neuvoteltuna, joten tana iltana on hyvastien aika uskolliselle tyomatka-autolleni.

Spring

Kevat keikkuen tulevi. Tiedan ettei ole ihan reilua kirjoittaa kevaan etenemisesta, kun Etela-Suomessakin on viela ihan talviset oltavat. Mutta kirjoitan silti. Havaintoja talta aamulta: Linnut visertavat kirkkaasti, narsissit kukkivat, silmut on puissa aukeamaisillaan ja kirsikkapuut aloittelevat kukintaansa. Puputkin ovat taas ilmestyneet polkujen varsille uuden ruohon pilkistaessa maasta. Paivalampotilat +15 asteen paikkeilla.

Toissa on riittanyt tekemista, joten aamuja lukuunottamatta en juuri ole ehtinyt kevaasta nauttia. Olen odottanut viime viikot uutta dataa kayttooni, josta pitaisi saada abstrakti aikaiseksi tulevan syksyn Amerikan Gerontolgisen yhdistyksen konferenssiin ja suunnittelemaamme lihavuussymposiumiin. Eilen vihdoin sain data-CD:n ja tuloksia tarvitaan vasta ensi viikolla. Heh. Hyva puoli piinallisessa odotuksessa oli se, etta ehdin edistaa kotimaiseen dataan perustuvaa tutkimusta ja viimeistella yhta kasikirjoitusta.

Huomenna on janna paiva. Minulla on esitys National Institute on Agingin kevatseminaarissa. Tiedossa on kaikki NIAn yksikot kattava yleiso ja kiperia kysymyksia esittava laitoksen johtaja. Iiks. Esitys on harjoiteltu niin moneen kertaan ja kalvot fiilattu viimeisen paalle, etta eikohan sen pitaisi sujua. Seniorit tuntuvat suhtautuvan tilaisuuteen vakavuudella. Haluavat, etta omasta yksikosta valittyy positiivinen kuva laitoksen johtajalle. Illalla taidan harjoitella esitysta viela pariin kertaan.

Heti seminaarin jalkeen lahdemme lennosta kisamatkalle kohti Virginiaa. Matkaa ei ole kuin reilu 200 km, mutta varaamme matkaan vahintaan viisi tuntia ehtiaksemme ajoissa hakemaan numerolaput. Perjantai-iltapaiva DC:n kehatiella ja etelaan johtavalla 95-valtavaylalla tarkoittaa pahoja ruuhkia. Eika ole edes lomakausi.

Go curling!

Kilkan kalkan. Kavimme kaveriporukalla testaamassa curlingia. Skotlannissa kehitetylla lajilla on vankka harrastajakunta Pohjois-Amerikassa, erityisesti Kanadassa ja USAn pohjoisimmissa osavaltioissa. Ja Suomessahan se on melkein kansallislajin asemassa edellisten talviolympilaisten menestyksen myota.

Laji nayttaa telkkarista katsottuna huvittavalta ja sita se on myos kaytannossa. Ainakin aloittelijan mielesta. Mutta myos aika haastavaa. Opettelimme ensin tunnin verran heitto- ja harjaustekniikoita ja loppuillan pelasimme kokeneempien pelureiden mukana kuuden paan pelin. Maaramittaiset heitot eivat sujuneet ihan niin tarkasti kuin M-15 (Uusipaavalniemi) esittamana, mutta pesaan saakka kuitenkin. Harjaus onkin sitten ihan oma juttunsa ja paljon raskaampaa kaytannossa kuin voisi kuvitella. Tekniikka- ja taktiikkalaji. Kannattaa kayda kokeilemassa!

Alussa oli vahan ongelmia tasapainon kanssa:
Sitten heitto alkoi sujua:
Ja harjaaminen olikin jo tutumpaa puuhaa:

I am, I belong

Toista vuotta poissa kotimaisemista on tehnyt tehtavansa. Moni asia tuntuu jo kovin tutulta ja tietylla tavalla turvalliseltakin. Mika on vain hyva juttu. Voi vain olla ja elaa ja nauttia paivittaisista pikkuasioista.

Arki on tuttua ja samaa. Heratys 5.30-6.00. Lenkille. Suihkun kautta aamupalalle ja toihin klo 9 mennessa. Toita toita toita yleensa ilta-seitsemaan saakka ja sitten kotiin. Iltapala ja nukkumaan. Toistetaan viisi kertaa, kahden paivan palautuksella. Loppumattomina sarjoina. Toisto sopii minulle, kunhan saan tehda mielekkaita juttuja. Ja toistaiseksi nain on ollut. Mutta enpa tieda kuinka monta vuotta tata tahtia jaksaisi.

Vaikka paivat tuntuvat tayttyvan vain tyoasioista, se ei tarkoita etta paivan viettaisi eristyksissa muista ihmisista. Sosiaalisia suhteita tulee yllapidettya naisporukan yhteisilla aamulenkeilla. Kaupassa, fysioterapeutin jumppasalissa ja kadulla tulee tuttuja vastan melkein joka paiva. Valilla oikein ihmetyttaa miten nopeasti sosiaalinen verkosto muodostui ja miten siita on tullut tarkea osa viihtymista. Jostain kumman syysta lahes kaikki tyopaikan ulkopuoliset tuttavamme liittyvat tavalla tai toisella juoksuharrastuksen. Olemme onnekkaita, etta meilla on harrastus joka avannut meille oven samanhenkisten ihmisten porukkaan. Tuntuu hienolta olla osa tiivista yhteisoa. Se on niita parhaita puolia amerikkalaisuudessa.

Popcorn mania

Meilla toissa on meneillaan popcorn-villitys. Itse olen tottunut, etta popparit ovat leffanaposteltavaa, kotona tehtyna, mutta etta valipala tyopaikalla. Uuden sihteerimme myota tyokaverini ovat innostuneet syomaan aamuisin tai iltapaivisin suolaisia tai makeita popcorneja. Periaatteessa minulle on ihan sama mita tyokaverit syovat, mutta pienessa avotoimistossamme tuoksut kulkeutuvat vakisinkin tyopisteesta toiseen. Ja se maiskutus... (tutut kylla tietavat miten olen herkka noiden aanien kanssa). Taidan olla tylsimys, kun tyydyn vain baby-porkkanoihin ja omenoihin.

Erilaisista ruokailutottumuksista voisin kirjoittaa loputtomiin, mutta ehka se ei kannata. Kaikilla meilla on mieltymyksemme ja perinteemme. Ravitsemuksesta ja elintavoista puheenollen, olen koonnut tuohon sivupalkkiin muutamia lihavuus- ja ravitsemusaiheisia blogilinkkeja joita itse seuraan saannollisesti. Arya Sharma on tunnettu kanadalainen lihavuustutkija, joka tiivistaa blogissaan uusimpia tuulia lihavuustutkimuksen saralta. Weighty Matters kasittelee kevyemmalla otteella lihavuuteen ja ravitsemukseen liittyvia uutisia ja Food Politics on keskittyy enemman ravitsemusasioihin kansanterveyden nakokulmasta. Jos kiinnostusta loytyy, niin kaykaa kurkkimassa. Siella on mielenkiintoisia uutisia ja havaintoja Pohjois-Amerikkalaisesta ruokailukulttuurista ja elintavoista. Ikaantymistutkimuksen saralta en ole vastaavia yhta kiinnostavia blogeja loytanyt. Eiko aihe ole riittavan trendikas? Jos joku tietaa hyvia blogeja, niin vinkatkaa minullekin.

Happy Snow Day

No nyt sitä sitten saatiin, ja kerralla oikein reilusti. Lunta nimittäin. Viimeksi blogatessani enteilin jo kevään saapumista, mutta luontoäiti päätti toisin. Viimeöisen ja tämän päivän lumimyrskyn ansiosta Marylandin vähäluminen talvi pääsi sittenkin lumen osalta keskiarvolukemiin. Aamulla oli jo selvää, ettei tänään kannata lähteä autoilemaan. Aamuseiskalta sovitulle fysioterapeutin vastaanotollekin lähdin kävelemään lumihangessa, sillä matkaa oli vain 3 km. Välillä taisin edetä nopeammin kuin 10 km/h ajaneet autot. Valtaosa vaatimattomasta auraus- ja suolauskalustosta taisi olla hoitamassa valtateitä, joten pikkuteitä ei juuri oltu aurattu aamuun mennessä. Mutta mikä onkaan ihanampaa kuin kävellä koskemattomassa lumessa. Siis jalkakäytävän tai nurmikon puolella. Matkalla aloin epäillä, että mahtaako terapeutti olla edes paikalla, mutta olihan hän. Mutta hän onkin Kanadasta.

Tästä tuli siis kotitoimistopäivä. Olen pyhittänyt päivän lukemiselle ja nauttinut olostani kovasti, kahdesta syystä. Ensinnäkin, koskaan ei tunnu olevan riittävästi aikaa ihan vain uusien artikkeleiden lukemiseen. Aina on muka ”tärkeämpää” tehtävää. Toiseksi, työpaikallani istun ikkunattomassa työpisteessä, joten lukupaikka ikkunan edessä ja näköala parvekkeen ikkunasta lumiselle pihamaalle on ihan luksusta. Mieli lepää.

Iltapäivään mennessä teille kylvetty suola oli alkanut vaikuttaa ja autoilijat ajelivat jo vesikelissä. Iltapäiväreippailulla tutustuimme monenlaisiin lumenkäsittelyvälineisiin. Tässä esimerkki tavallisimmasta lumilingosta. Tehokkaampiakin on nähty.

Way to go Finns!

Suomalaiset ovat parjanneet tana vuonna tosi hienosti MM-hiihdoissa, joten ihan havettaa tunnustaa miten kisat ovat jaaneet niin vahalle seuraamiselle. Takalaisissa uutisissa ei ole mainittu sanallakaan Tsekin kilpailuja eika YLEn nettilahetyksista ole myoskaan ollut meille paljoa iloa, joten olemme olleet vain oltu kirjoitetun sanan varassa. Mutta eihan tuloksia lukemalla oikeaan kisafiilikseen paase. Silti on hienoa, etta suomalaiset menestyvat. Ja viela on kisoja jaljella…

Yllattaen Marylandissa ei hiihtokeleja ole ollut tarjolla, kun ei ole ollut luntakaan. Parin tunnin ajomatkan paassa Pensylvanian puolella olisi monta laskettelukeskusta ja hiihtoa harrastava juoksukaverimme kertoi murtomaahiihtokeskuksestakin. Olen haaveillut hiihdosta koko talven, mutta ilmojen lampeaminen on tainnut lopullisesti romuttaa ne haaveet. Tuleva viikonloppu olisi varmaan viimeinen mahdollisuus, mutta +15C astetta ei kuulosta kovin hyvalta hiihtamisen kannalta.

[edit] Torstai-iltana Ylen Mediasalin videot alkoivat pyörimään meidänkin kotikoneellamme, joten nyt pääsemme nauttimaan loppukisoista. On muuten hauska kuunnella suomenkielistä selostusta :)

(Kuva Jens Meyer / ap)

Taping but not tapering

Vaivoja tulee ja menee. Ja joku toinen ansaitsee silla leipansa. Upouudesta ultraäänilaitteesta huolimatta omat hoitokeinot eivat enaa auttaneet pakarassa olevan rasitusvamman hoidossa ja paadyin tilaamaan ajan fysioterapeutin/kiropraktikon vastaanotolla. Alku oli lupaava. Terapeutti esitteli olevansa tohtori se ja se, mutta etta voin kuulemma kutsua hanta Alexiksi. Nice. Ettei sentaan tarvitse tittelia kayttaa puhutellessa. Tama on yksi niista asioista, joista edelleen hamaannyn. Miten tittelit voivatkin olla niin tarkeita.

No joka tapauksessa, itse terapiasessio eteni vahan paremmissa merkeissa ja opin taas itsekin uutta. Ft on erikoistunut tekniikkaan nimelta Active Release Technique, joka perustuu luonnollisen liikkeen ja pehmytkudoskasittelyn yhdistelmaan. Lisaksi han ehdotti Kinesioteipin kokeilua. Terapeuttista teippia voi kayttaa moneen eri tarkoitukseen kivunlievityksesta ja nivelten stabiloinnista lymfakierron parantamiseen ja lihasten aktivoimiseen. Teippi itsessaan on jo yli 25 vuotta vanha keksinto, mutta viime kesan Pekingin olympialaiset olivat taman eri varisena esiintyneen teipin todellinen lapimurtofoorumi. Parin paivan kayttokokemus on ollut myonteinen ja fysioterapeuttiminani nostaa paatansa ja miettii jo muitakin kayttomahdollisuuksia. Koekaniineista ei tule olemaan puutetta. Onneksi teippia on helposti saatavilla, vaikka tosin onkin vahan kalliimpaa kuin tavallinen urheiluteippi. Varin lisaksi hintaa nostavat joustavuus, pysyvyys ja tietysti brandi.

Hiking in the mountains II

Olin niin innoissani ja tyytyväinen menneen viikon urakointiin, että päätin irroitella maanantaina ja jättää menemättä virallisena vapaapäivänä (Presidentin päivä) töihin. Mikä saavutus! Oli luvattu pikku pakkasta ja auringonpaistetta, joten lähdimme ajelemaan aamuvarhain kohti Virginiaa ja Shenandoahin vuoristoa. Vaellusreitiksi valitsimme 15 km vuoristoosuuden, joka osoittautui melko vaativaksi ja vaati jopa vähän vuorikiipeilytaitoja hyvän venyvyyden lisäksi. Korkein huippu ylsi yli kilometriin eli Saana-tunturin mittaluokkaa. Näkymät olivat arvatenkin hienot ja huipulla sateli hieman luntakin.








Viime viikolla ehdin pitkästä aikaa jatkaa suomalaisen yhteistyöhankkeen analysointia. On ollut tosi kiva työskennellä tutun datan kanssa, kun muuttujat ovat entuudestaan tuttuja ja muutenkin aineisto on moitteettomassa kunnossa. Jee! On tämä kivaa puuhaa. Sama hommaa jatkuu nyt alkuviikosta, kunnes saan uuden datan käyttööni seuraavaan tutkimuksen tarkoituksiin. Vuorossa on Health ABC. Siita lisaa myohemmin.

Work work work

Mennyt viikko oli kovasti työntäyteinen. Sain vihdoin lähtemään toisenkin työnalla olleista vastauskirjeistä refereille, joten nyt on sitten ”kahden pullat uunissa” ja voin vain odotella päätoimittajien päätöksiä. Lisäksi sain uusimman käsikirjoituksen lihavuudesta, metabolisesta syndromasta ja adiposytokiineista ”valmiiksi” ja lähetettyä kirjoittajajoukolle kommenteille. Tämän työn kanssa on ollut paljon vääntöä siitä mitä ja miten asiat halutaan raportoida. Työskentely kokeneiden tutkijoidan ja voimakkaiden persoonien kanssa on opettavaista, mutta myös aika haastavaa. Välillä kaipaan yhteisiä palavereita, joissa kaikki osapuolet olisivat yhtäaikaa paikalla (edes puhelimitse) ja asiat tulisi sovittua kerralla kuntoon. Mutta aina se vain ei ole mahdollista ihmisten kiireiden ja eri aikavyöhykkeillä työskentelyn vuoksi.

Loppuviikosta pomo ehdotti ja kyseli innokkuuttani uuden kliinisen interventiotutkimuksen suunnitteluun. Aiheesta ei vielä sen enempää, sillä jotain tutkimussalaisuuksia pitää näin alkuvaiheessa olla. Olisihan se toki oikein mielenkiintoista ja opettavaista saada kokemuksia kliinisen kokeen suunnittelusta, mutta katsotaan nyt ehdimmekö saada hanketta alulle vielä tämän vuoden puolella, kun vielä olen NIAn palkkalistoilla. Tähän saakka olen ajatellut, että aikaa on vielä vaikka kuinka ja paljon, mutta tutkimustyössä yhdeksän kuukautta menee aika nopeaan.

Spring-like weekend

Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, emusta vain vähäsen. Kevät on siis täällä. Ainakin muutaman päivän. Tänään lämpötila kapusi jopa +18 asteeseen.

Viittaus emuun johtuu siitä, että aamulenkillä Baltimoren lentokenttää kiertävällä ulkoilureitillä havahduimme kahden emun tuijotukseen aidan takaa. Mahtoivat olla läheisen maatilan kasvatteja, mutta aika erikoiselta tuntui katsoa isoa eläintä silmästä silmään. Ulkoilureitillä riitti vilinää parkkipaikkojen läheisyydessä, kun lapsiperheet olivat lähteneet ulkoilemaan kauniin ilman houkuttelemana. Kaikki tarvittava näytti olevan mukana lasten polkupyöristä ja kylmälaukuista lähtien. Sitä varten niitä isoja autojakin tarvitaan.

Viikonloppu oli vaihteeksi taas urheilupainotteinen. Tällä kertaa tosin emme itse olleet numerolaput rinnassa, vaan seurasimme USAn maastomestaruuskisoja katsomon puolelta. Kisat järjestettiin puolen tunnin ajomatkan päässä samaisessa paikassa, jossa pari kuukautta sitten pääsimme esikisoissa testaamaan maastoradan kurveja. Juoksukaverit ja myös P ovat olleet ihan täpinöissä kisojen lähestyessä. Aika harvoin piirikunnallisen tason juoksijat pääsevät testaamaan kuntoaan maan kärkijuoksijoiden kanssa. Meillä ei tietenkään ollut mahdollisuutta osallistua kisaan, sillä lähtöviiva avautui vain USAn kansalaisille. Sitäkin enemmän nautin muiden kannustamisesta ja kisatunnelmasta reitin varrella. Kovaa oli meno joka sarjassa ja neljä parasta joka lähdöstä lunastivat itselleen liput MM-maastoihin. Mastersien 8 km kisassa vanhin osanottaja taisi olla 78-vuotias ajalla 48.55. Vielä nousi polvi ylämäessäkin. Aikas hienoa. Kisaraportin voi lukaista täältä.

Winter Storm Warning!!!

Viimeiset pari viikkoa olemme saaneet nauttia pakkassäistä ja parista kevyestä lumikuurosta. Vihdoin on tuntunut talviselta. Se saa mielen iloiseksi. Talvisäiden myötä olemme saaneet taas hymyillen seurata säävaroituksia.


Tiistaille ennustettiin voimakasta lumimyrskyä itärannikolle ja sen vuoksi koulut päätettiin pitää suljettuna koko päivän. Loppujen lopuksi myrsky kiersi pääkaupunkiseudun ja lunta satoi päivän aikana ehkä viisi senttiä, josta puolet ehti sulaa iltaan mennessa pois. Mutta lapset saivat vapaapäivän koulusta. Sitä ehti tuore presidenttikin kommentoida.

Seuraavan yön aikana suojalumi jäätyi ja jäätävä sade kuorutti kadut ja autot napakalla parin sentin jääkerroksella. Ja taas on koulut kiinni. Tällä kertaa ehkä ihan aiheesta. Itsekin päätin viivyttää töihin lähtöä parilla tunnilla, niin että ainakin parkkipaikka ja lähiseudun pikkutiet ehtivät sulaa. Kesärenkailla en nimittäin halua leikkiä ralliautoilijaa. Mutta kunhan moottoritielle saakka pääsee, niin sitten ei pitäisi olla mitään hätää. Siellä on taas kylvetty satoja kiloja suolaa. Jotain kertonee liukkaustilanteesta se, että aamulenkki piti tehdä kuntosalilla. Voi kun pian pääsisi taas ulos.

Obama's Inauguration

Valta on vaihtunut uudella mantereella ja Obama pistanyt tuulemaan heti ensimmaisina paivina. Suomessakin saatiin seurata virkaanastujaisia suorana lahetyksena, joten ei liene tarvetta kirjoitta kommahdyksesta virkavalan vannomisessa ja paahenkiloiden asuvalinnoista sen enempaa. Saa nahda kauanko paikallinen media jaksaa paivan tapahtumia spekuloida, silla pari ensimmiasta paivaa on ollut melkoista rummutusta. Toivottavasti asiauutiset ajavat pian hompan ohi.

Tassa lyhykaisyydessaan oma kokemuksemme paivasta:
Valtimme aamulla ruuhkat ja paleltumisen pyorailemalla DC:n keskustaan Potomac-joen rantareittia pitkin.
Kaduilla oli ruuhkaa, varsinkin poislahtiessa, kun kaikki pari miljoonaa ihmista pyrkivat samanaikaisesti pois National Mallilta. Tunnelma oli kuitenkin iloinen ja eteneminen hiirenaskelin sujui hyvassa hengessa.
Seurasimme virkaanastujaisia noin kilometrin paasta Capitol kukkulalta turvautuen videotauluihin ja kovaaanisiin. Vaikuttavinta oli seurata vieressa seisneiden afrikan-amerikkaisten reaktioita Obaman puheen aikana. Hieno paiva!