Thanks for...

Tanaan on paiva, jolloin saa olla kiitollinen. Ihan luvan kanssa. On nimittain kiitospaiva. Jos jostain, niin siita olen talla hetkella kiitollinen ja helpottunut, etta kotipuolessa tapahtunut auto-onnettomuus aiheutti vain materiaalisia vahinkoja. Drive safely, sis.

Vietamme Thanksgiving-illan ruotsalais-usalaisen perheen luona ja toiveissa on paasta maistamaan myos taytettya kalkkunaa. Ettei paiva ihan pelkaksi juhlinnaksi mene, lahdin muutamaksi tunniksi toihin kurittamaan SAS:ia. Olen jo liian kauan valtellyt hankalaksi osoittautuneita analyyseja lihasvoiman pitkaaikasmuutoksista, mutta tanaan sain niihin jotakin jarkea. Vihdoinkin. Ehkapa paasen samalla eroon viime paivina vaivanneesta konferenssin jalkeisesta 'krapulasta'. Onnistuneen konferenssiviikonlopun jalkeen on ollut vaikea saada kiinni tyorytmista ja tekemattomat tyot tuntuvat kaatuvan ryminalla niskaan. Vali vali ja seli seli.

Oikeasti viikonloppu oli tosi onnistunut. Sain hyvaa palautetta esityksestani ja tarjolla oli monia mielenkiintoisia symposiumeita. Erityisen tyytyvainen olen kuitenkin niista lukuisista 'kaytavakeskusteluista', joissa pohdimme nykyisten ja tulevien tutkijakollegoiden kanssa tulevia hankkeita. Ensimmaista kertaa koin, etta konferenssin tarkein anti taisi tulla luentosalien ulkopuolelta. Paikalla oli myos joukko suomalaiskollegoita, joiden kanssa oli mukava vaihtaa kuulumisia pitkan tauon jalkeen. Eilen kavimme viela porukalla syomassa DC:ssa.

It's snowing!!

Hihii. Onko paljon hienompaa kuin katsella pitkan kesan jalkeen ensimmaisten lumihiutaleiden tanssia tuulessa? Tyokaverit katsoivat minua vahan oudosti, kun aloin hihkumaan lumen tulosta. Viela ei kuitenkaan tarvitse etsia lumilapioita ja muuta talvirekvisiittaa, silla lunta tuli ihan vain maistiaisen verran. Mutta silti.

Toissa on riittanyt talla viikolla hassakkaa, kun koko porukka valmistautuu tulevaan Gerontological Society of American konferenssiin. On pidetty kenraaliharjoituksia ja fiilattu esityksia. Meilla on yhteinen symposium oman ryhman voimin. On ihan kiva, etta konferenssi jarjestetaan melkein kotikonnuilla DC:ssa, mutta NIH:n ei-kovin-reilun ohjeistuksen vuoksi konferenssipaivat tulevat venymaan melkoisen pitkiksi. Taalla on nimittain sellainen saanto, etta jos tilaisuus pidetaan lahempana kuin 50 mailin paassa kotiosoitteesta, ei ole oikeutta hotelliyopymiseen. Minulla ajomatkaa kertyy noin 50 km, mika sinansa ei ole paha, mutta liikenne DC:ssa ruuhka-aikana voi olla painajainen. Eli liikkeelle on lahdettava aikaisin aamulla. Onneksi viikonloppuna teilla on vahan rauhallisempaa.

Never say never

Kymmenisen vuotta sitten tein itselleni lupauksen, etten enää ikinä pistäisi piikkareita jalkaani. Se oli silloista angstia kilpaurheilusta luopumista kohtaan. Tänään kuitenkin kääntyi uusi sivu sillä saralla.

Nauhoitin aamulla jalkaani punamustat Niken piikkarit, jotka löysin Floridasta 15 dollarilla. Kyseessä oli USAn maastomestaruuskilpailujen esikisat tunnin ajomatkan päässä kotoa - 8 km pitkin kumpuilevaa ja sateen pehmittämää pellonreunustaa. Pyssyn paukahdettua alitajunta yhdisti piikkarit ja kovan vauhdin ja säntäsin ylämäkeen USAn olympiakarsintakävijän perään. Eihän minun kunnollani 3.30 kilsavauhtia maastossa kovin kauaa jaksa. Lopun 7 km sain sitten kärsiä liian kovasta aloituksesta. Mutta onneksi oli edes piikkarit, ettei tossu lipsunut mudassa.


Pikapikaa seurakavereiden kimppakyydillä kotiin, vähän ruokaa ja sitten kohti kolleegan vauvakutsuja. Vauvakutsuista olen blogannut jo aiemmin. Kätevä juttu vauvakutsujen lahjahankinnassa on vanhempien laatima lahjalista. Vauvaosastolla vaeltaessani törmäsin mitä erikoisimpiin tarvikkeisiin: Patjan täristin säästämään äidin ja isän käsivoimia, muovinen istuinkaukalo vauvan pesuhetkiin, vauvan muotoihin muovautuva makuualusta ja säilytysrasia käytetyille vaipoille. Hmmm. Toisaalta itselläni ei ole niin paljoa kokemusta lastenhoidosta, että voisin kyseenalaistaa näiden tarpeellisuuden. Luultavasti näen vielä tänään jotain muita tuiki tarpeellisia varusteita.

Back to chilly weather from sunny Florida

Kulunut viikonloppu sujui vaihteeksi pois kotimaisemista. Talla kertaa Floridan Clearwaterissa. Eilisen Veteraanipaivan juhlinnan ansiosta saatoin pitaa pidennetyn vapaan tyokuvioista ilman isompia omantunnon tuskia. Reissun paallimaisena motiivina oli kannustaa Darbya triathlonin puolimatkan MM-kisoissa, mutta samalla saimme tilaisuuden tavata ystavia Suomesta. Erityisen mukava oli nahda pikkuinen Charlotta. Lasten kautta todellakin huomaa, miten nopeasti aika kuluu. Ensi kevaana, kun seuraavan kerran naemme, han varmaan jo tapailee ensimmaisia kavelyaskeliaan. Janna oli myos todeta, etta kuluneen vuoden aikana olemme nahneet useammin D:n sukulaisia kuin omiamme. Hassua.


Viikonlopun ohjelma oli kokonaisuudessaan, yllatys yllatys, melko urheiluvoittoinen. Mita muuta voi odottaa kuin kuusi urheilukaverusta kokoontuu samalla paikkakunnalla. Valkohiekkaisiin uimarantoihin saimme kosketuksen lahinna juoksu- ja uintilenkkien kautta, mutta kaikkein autenttisin Florida-kokemus loytyi majapaikan uima-altaalta, kun sain yllytettya Andyn kanssani elakelaisrouvien vesijumppaan. Suomalaiset varikkaat uimamyssyt oli korvattu aurinkolipoilla ja -laseilla, mutta muuten meno oli samanlaista. Jumppaohjeet tulivat muuten nauhalta :)


Orlandon Disney World tuli myos koettua. Se siita paikasta. Olihan siella toki hienoja yksityiskohtia ja tuttuja satuhahmoja, mutta tosikko-aikuisen mielesta Magic Kingdom oli kaupallisuuden ja teennaisyyden huipentuma.

Syksy on ollut varsin vauhdikas ja ohjelmaa on riittanyt. Nyt tuntuu kivalta, etta voi valilla hengahtaa ja viettaa aikaa kotonakin. Ainakin tulevana sunnuntaina. Seuraavana viikonloppuna onkin sitten edessa konferenssi DC:ssa. Siella nakee taas tuttuja. Nyt pitaa jatkaa esityksen fiilaamista...

Change

Monen amerikkalaisen unelmasta tuli totta, kun Obaman vaalivoitto viime yona varmistui. Seurasimme television valityksella eri kanavien vaalilahetyksia ja sinisen demokraattiaallon vyoryntaa yli Amerikan mantereen. Itarannikon osavaltioiden ja Ohion varmistuttua Obamalla, rebublikaanit alkoivat myontaa vaalitappionsa. Yo huipentui Chicagosta lahetettyyn Obaman viralliseen voittopuheeseen. Yleison reaktioista naki, etta tata oli odotettu kauan. Pitkasta aikaa sodan, hirmumyrskyn tuhojen ja talouskriisin keskella on kansalla on jotain juhlittavaa. Nyt on mielenkiintoista seurata, miten juhlat ja muutossloganit alkavat nakya maan politiikassa.

By Jack Gruber