Sport around the clock

Tiistaina tuli taas avarrettua käsitystä urheilun iloista. Herätys aamulla klo 5, juosten kohti urheilukenttää klo 5.30 ja vetotreeni alkaen klo 6. Siinä lähtökohtia keväiselle tiistaipäivälle. Oli aika vinkeä fiilis lähestyä pilkkopimeää urheilukenttää, josta kuului hajanaisia ääniä. Treenikaverit ne siellä verryttelivät ennen kasisatasten alkua. Sinne vain joukkoon mukaan ja vauhtikestävyysharjoituksen kimppuun. Hullua, mutta hauskaa. Monelle treenien tekeminen aamuvarhain on ainoa vaihtoehto. Jos aikoo ehtiä töihin kahdeksaksi, eikä illan aikatauluista ole varmuutta, on parempi hoitaa treenit ennen työpäivää. Eipä silti, oli aika hieno fiilis juosta kotiin auringon noustessa horisontissa tietäen, että taas on yksi treeni plakkarissa.

Välillä kävin töissa ahertamassa käsikirjoituksen ja tokan artikkelin analyysien parissa. Työ alkaa kuulemma nyt olla siinä mallissa, että sen voi lähettää muille kirjoittajille luettavaksi. Kivaa. Eikä hauskuus tähän lopu. Yht'äkkiä työlistalla onkin useampi uusi tutkimus odottamassa analyysien aloittamista ja kirjallisuuskatsauksen kirjoittamista. Jepu jepu.

Illalla oli vuorossa toisenlainen kokeilu. Bikram yoga, joka tunnetaan myos kuumajoogana (hot yoga). Ennen eilistä, kokemukseni joogasta rajoittuivat pariin Astanga-joogatuntiin. Liikesarjat olivat kohtalaisen samanlaisia, mutta olosuhteet olivat vähän erilaiset. Huoneen lämpötila 105F (40.5 C), kosteusprosentti 40 ja tunnin kesto 90 min. Kuuma, kostea ja hikinen. Enpä olisi uskonut, etta paikallaan tehtävät liikesarjat saisivat hengityksen kiihtymään ja sykkeen nousemaan. Ohjaaja varoitteli etukäteen, että ensikertalaisen kannattaa ottaa liikkeet vähän rauhallisemmin ja huilata välillä. En uskonut. Lopussa alkoi jo vähän huippaamaan ja uupumus iskeä kroppaan. 90 minuutin jälkeen olo oli kuin pitkän lenkin jälkeen. Paitsi, että jalat eivät olleet lainkaan puutuneet. Tässäkö uusi salainen ase rasitusvammoja vastaan?

Tykkäsin kovasti. Ja arvatkaa mitä? En suinkaan ollut tunnilla yksin, vaan P lähti urhoollisesti mukaan kokeilemaan juoksukaverin yllyttämänä ja suoriutui tunnista hienosti. Menen huomenna kokeilemaan uudestaan. Katsotaan nyt, lähteeko P mukaan.

Fast and not so fast

Jaahas. Taas on viikko vierähtänyt ja blogikirjoittelut ovat jääneet minimiin. Sairastelu on takanapäin. Kuumetta kestikin sitten useamman päivän välillä hipoen jopa 40C maagista rajaa. Juoksut jäi juoksematta Virginia Beachilla, mutta mukava siellä oli piipahtaa ihan vain kisaturistina. Meitä olikin reissussa isompi joukko, kun Satu ja Sonja NIAsta lähtivät myös mukaan.

Sairastellessa tuli ikävä Suomen toimivaa ja tehokasta terveydenhuoltoa. Koska emme ole aikaisemmin tarvinneet täällä lääkäriä, eikä meillä ole vielä "omalääkäriä", vastaanotolle on melkein mahdoton päästä edes akuutissa tilanteessa. Ellei sitten mene ensiapuun, kuten P teki. Sain kuitenkin valittua vakuutusyhtiön listasta meille lääkärin, mutta ihan pian emme sinne pääse. Vasta kesäkuun neljäs. Sen jälkeen pitäisi kuulemma olla helpompaa ja sujuvampaa. Onni on, että meillä on NIH:n kautta erinomainen vakuutus eli ei tarvitse huolehtia kustannuksista, vaikka joutuisi erikoistutkimuksiin. Täytyy kuitenkin toivoa, että pysyttäisiin terveenä eikä tarvittaisi paljoa lääkäripalveluja. Mieluummin sitten vaikka konsultoidaan koti-Suomen Skype-lääkäreitä.

Kuten edellisestäkin voi huomata, minua on pikku hiljaa alkanut naputtaa täkäläinen tehottomuus ja vetelyys asioiden hoitamisessa. Maksamme vieläkin 10 dollaria ekstraa puhelinlaskussa joka kuukausi ja vakuutusyhtiön ja pankkien ajatuksenjuoksua en vieläkään ole tajunnut. Puhumattakaan veroilmoituksesta, joka odottaa täyttämistään. Mutta hei, on tässä ollut positiivisiakin yllätyksiä. Ajokortit saimme ihan parissa päivässä ja taloyhtiömme huoltomiehet tulevat hoitamaan tukkeutuneet viemärit alta aikayksikön. Tällä viikolla hyödynsin vakuutuksen etuja ja tilasin itselleni aurinkolasit vahvuuksilla. Vielä samana iltana minulle soitettiin ja kerrottiin, että Dr. Stenholm teidän lasinne olisivat nyt valmiita. Hienoa, mutta mitä ihmettä Dr. tähän liittyy. Menin liikkeeseen suoraan töistä ja ilmeisesti joku oli nähnyt henkilökorttini kaulassa. Täällä ollaan niin titteleiden perään. Ihan hassua.

Nyt on siis pääsiäissunnuntai. Juuri kun St. Patrickin päivästä päästiin, kaupat ovat vuorostaan täynnä pääsiäisrekvisiittaa. USAssa pääsiäisenä ei kuitenkaan ole ylimääräisiä vapaapäiviä, joten tämä on meille ihan normaali viikonloppu. Eilen juhlistimme hollantilaisen kolleegamme kotiinlähtöä ja tänään on vuorossa juoksuvaellus Marylandin metsissä Patapsco joen reunoilla. Kevät koputtaa jo ovella ja ensi viikolla pitäisi alkaa kirsikkapuiden kukinta. Kuulemma varma kevään merkki. Hyvää pääsiäistä kaikille!

Day in the sofa

Varsin poikkeuksellinen päivä ja näky. Vietämme molemmat arkipäivän kotona. Ja minä huilaan sohvalla. P on toipunut jo flunssastaan, mutta tekee etätöitä kotona. Minä sen sijaan jäin suosiolla kotiin, kun kuumemittari näytti yli satasta (siis farenheitia). Tauti tarttui lopulta minuunkin, vaikka luulin jo siltä välttyneen. Täytyy yrittää huilata, ettei flunssa veny ja että pääsen hyvissä voimissa viikonlopun kisareissulle Virginia Beachille. Ennätyshaavet puolikkaalla saan varmaan jo unohtaa, mutta kun nyt edes olisi juoksukunnossa.

Tänään olisi ollut paljon tehtävää töissä. Siellä on kova hässäkkä GSA abstraktien kanssa, sillä perjantaina on viimeinen lähetyspäivä. Oma abstraktini on onneksi jo kasassa, mutta moni vielä ahertaa analyysien kanssa. Sitä aina ihmettelen, että miksi hommat jäävät niin viime tinkaan. Päivämäärä on kuitenkin ollut tiedossa jo monta kuukautta. Onneksi sähköposti toimii kotonakin, joten pääsen tarvittaessa kommentoimaan muiden töitä.

Kirjoitan tätä sohvalla, läppäri sylissä, katse parvekkeen kautta ulos takapihalle. Kevään merkkejä on jo ilmassa. Puissa on selvästi jo nähtävissä silmuja ja nenä havainnut ensimmäiset siitepölyesiintymät. Lämpötila liikkuu kuitenkin edelleen nollan ja kymmenen plussa-asteen välillä. Eli siinä mielessä kesään on vielä matkaa. Hienoa on kuitenkin päivän piteneminen. Täällä siirryttiin viikonloppuna kesäaikaan (daylight saving time), joten illalla on valoisaa jopa kahdeksaan saakka. Ei tarvitse enää pimeässä ajaa töistä kotiin. Haaveissa on polkupyörän hankkiminen, jolla voisi illalla cruisailla kartsalla.

Nyt joku kolkuttaa oveen... Tuholaismyrkkyjä tultiin ruiskuttamaan keittiöön ja kylppäriin. Onneksi ei ole torakoita näkynyt.

Että tällaista tänään. Nyt on päiväunien aika..

Four days in Lousiana

Ihanaa, kotona taas. Tai siis ollaan oltu jo melkein kaksi paivaa, mutta vasta nyt on aikaa ja energiaa paivittaa blogia reissun tiimoilta. Poikkesimme neljan paivan reissulla syvassa etelassa Lousianassa. Matkan varsinainen tarkoitus oli lihavuusaiheinen juhlaseminaari Pennington Biomedical Research Centerissa Baton Rouge –nimisessa kaupungissa.

Seminaarin teemana oli lihavuustutkimuksen viimeiset 20 vuotta biologian, ennaltaehkaisyn ja hoidon nakokulmasta ja paikalle oli kutsuttu puhujia alan karkitutkijoita eri puolilta maailmaa. Hyvin mielenkiintoisia esitelmia, vaikka taytyy kylla myontaa, etta esitelmien painopiste oli omalta kannaltani ehka liiankin paljon perustutkimuksessa. Kotiinviemisina oli kuitenkin paljon uutta tietoa rasvakudoksen aineenvaihdunnasta ja painonpudotuksen fysiogisista taustoista.

Eras hauska yksityiskohta seminaarista on ihan pakko mainita. Nimittain kahvi- ja lounastauoilla tarjotut ruoat. Vastakohtana viime vuoden Budapestin lihavuuskongressille, jossa lounastauoilla tarjottiin vain salaattia ja omenoita, niin talla ei rasvassa eika sokerissa pihistelty. Kahvin kanssa tarjottiin viinereita ja tuhteja kekseja ja lounaaksi oli makkaraa ja paistettua riisia seka perunalastuja. Niin amerikkalaista. Vastaanotolla saimme tutustua paikalliseen rapujuhlakulttuuriin, jossa rapuja kannettiin poytaan kiihtyvaa tahtia canjun-musiikin saestyksella. Vihanneksia tai hedelmia ei juuri nakynyt. Tai no yhden kerran. Majoneesilla taytetyn voileivan valissa oli pari hassua salaatinlehtea. Siinakin mielessa oli kiva paasta kotiin.

Vapaa-ajan riennoista P ehtikin jo kirjoittaa hengastyttavan paivaraportin. Samaa tahtia menivat muut paivatkin. Meihin on tainnut iskea joku ihme tehokkuusajattelu. Tai niin no, jos kongressipaivina halusi jotain muuta tehda ja nahda, niin se piti tassa tapauksessa tapahtua ennen aamu-7 tai jalkeen ilta-7. Eipa silti. Lousianassa oli jo taysi kesa, joten oli ihan hienoa lahtea lenkille aamukuuden aikaa shortseissa ja t-paidassa.

Lousianan paakaupunki Baton Rouge on muuten elava todiste siita, miten suuria miljoonakaupunkeja lukuunottamatta USAn kaupunkien keskustat naivettyvat ja elama siirtyy kaupungin ulkopuolisiin ostoskeskuksiin. Meilla oli esimerkiksi lauantai-iltapaivalla vaikeuksia loytaa ruokapaikkaa kaupungin keskustasta. Joitain ravintoloita nakyi, mutta ne olivat joko kiinni viikonloppuisin tai sitten suljettu lopullisesti. Yksi pizzeria sentaan loytyi, jossa kielitaitomme joutui koville. Totesimme, ettei se viela voi olla riittavaa, jos kerran tilaamamme hawaiian pizzan sijasta poytaan tuodaan margharita. Heh heh. Ei aina voi onnistua.

Kaupungissa kavellessa sosiaaliryhmien valiset erot pistivat tiukasti silmaan. Saman tien toisella puolella saattoi olla miljoonakoti hienoine autoineen ja toisella puolella ransistynyt talo romuja taynna olevan puutarhan ymparoimana. Tama on kuulemma tyypillista etelavaltioille. Reissun aikana eksyimme pari kertaa alueille, jonne ei ehka olisi kannattanut menna. Naina hetkina P:kin piti kameransa visusti repussa, eika pysahtynyt yhteenkaan kadunkulmaan zoomaamaan maisemaa. Se kertoo jo jotain.

Maanantai-iltana aurinkoinen ja kostea saa yht’akkia vaihtui tuimaksi myrskyksi. Saman myrskyn tapasimme viela uudestaan lennolla takaisin itarannikolle. Oli kiva palata kotiin. Niinpa niin, kylla Columbian kotimme tuntuu oikeasti ihan kodilta.