Four days in Lousiana

Ihanaa, kotona taas. Tai siis ollaan oltu jo melkein kaksi paivaa, mutta vasta nyt on aikaa ja energiaa paivittaa blogia reissun tiimoilta. Poikkesimme neljan paivan reissulla syvassa etelassa Lousianassa. Matkan varsinainen tarkoitus oli lihavuusaiheinen juhlaseminaari Pennington Biomedical Research Centerissa Baton Rouge –nimisessa kaupungissa.

Seminaarin teemana oli lihavuustutkimuksen viimeiset 20 vuotta biologian, ennaltaehkaisyn ja hoidon nakokulmasta ja paikalle oli kutsuttu puhujia alan karkitutkijoita eri puolilta maailmaa. Hyvin mielenkiintoisia esitelmia, vaikka taytyy kylla myontaa, etta esitelmien painopiste oli omalta kannaltani ehka liiankin paljon perustutkimuksessa. Kotiinviemisina oli kuitenkin paljon uutta tietoa rasvakudoksen aineenvaihdunnasta ja painonpudotuksen fysiogisista taustoista.

Eras hauska yksityiskohta seminaarista on ihan pakko mainita. Nimittain kahvi- ja lounastauoilla tarjotut ruoat. Vastakohtana viime vuoden Budapestin lihavuuskongressille, jossa lounastauoilla tarjottiin vain salaattia ja omenoita, niin talla ei rasvassa eika sokerissa pihistelty. Kahvin kanssa tarjottiin viinereita ja tuhteja kekseja ja lounaaksi oli makkaraa ja paistettua riisia seka perunalastuja. Niin amerikkalaista. Vastaanotolla saimme tutustua paikalliseen rapujuhlakulttuuriin, jossa rapuja kannettiin poytaan kiihtyvaa tahtia canjun-musiikin saestyksella. Vihanneksia tai hedelmia ei juuri nakynyt. Tai no yhden kerran. Majoneesilla taytetyn voileivan valissa oli pari hassua salaatinlehtea. Siinakin mielessa oli kiva paasta kotiin.

Vapaa-ajan riennoista P ehtikin jo kirjoittaa hengastyttavan paivaraportin. Samaa tahtia menivat muut paivatkin. Meihin on tainnut iskea joku ihme tehokkuusajattelu. Tai niin no, jos kongressipaivina halusi jotain muuta tehda ja nahda, niin se piti tassa tapauksessa tapahtua ennen aamu-7 tai jalkeen ilta-7. Eipa silti. Lousianassa oli jo taysi kesa, joten oli ihan hienoa lahtea lenkille aamukuuden aikaa shortseissa ja t-paidassa.

Lousianan paakaupunki Baton Rouge on muuten elava todiste siita, miten suuria miljoonakaupunkeja lukuunottamatta USAn kaupunkien keskustat naivettyvat ja elama siirtyy kaupungin ulkopuolisiin ostoskeskuksiin. Meilla oli esimerkiksi lauantai-iltapaivalla vaikeuksia loytaa ruokapaikkaa kaupungin keskustasta. Joitain ravintoloita nakyi, mutta ne olivat joko kiinni viikonloppuisin tai sitten suljettu lopullisesti. Yksi pizzeria sentaan loytyi, jossa kielitaitomme joutui koville. Totesimme, ettei se viela voi olla riittavaa, jos kerran tilaamamme hawaiian pizzan sijasta poytaan tuodaan margharita. Heh heh. Ei aina voi onnistua.

Kaupungissa kavellessa sosiaaliryhmien valiset erot pistivat tiukasti silmaan. Saman tien toisella puolella saattoi olla miljoonakoti hienoine autoineen ja toisella puolella ransistynyt talo romuja taynna olevan puutarhan ymparoimana. Tama on kuulemma tyypillista etelavaltioille. Reissun aikana eksyimme pari kertaa alueille, jonne ei ehka olisi kannattanut menna. Naina hetkina P:kin piti kameransa visusti repussa, eika pysahtynyt yhteenkaan kadunkulmaan zoomaamaan maisemaa. Se kertoo jo jotain.

Maanantai-iltana aurinkoinen ja kostea saa yht’akkia vaihtui tuimaksi myrskyksi. Saman myrskyn tapasimme viela uudestaan lennolla takaisin itarannikolle. Oli kiva palata kotiin. Niinpa niin, kylla Columbian kotimme tuntuu oikeasti ihan kodilta.