keskiviikko 6. helmikuuta 2008

Super duper

Eihän Amerikka olisi mitään ilman super sitä ja super tätä. Viime päivinä superia on ollut tavallista enemmän tarjolla, kun sunnuntaina pelattiin amerikkalaisen futiksen Super Bowl ja eilisen ohjelmassa oli supertiistai presidentivaalien saralla.

Super Bowl oli melkoinen tapahtuma ja mekin seurasimme sita sivusilmalla kotisohvalta. Jalkikateen ihmisia tuntui puhuttavan amerikkalaista jalkapalloa enemmän pelitauoilla esitetyt miljoonamainokset ja puoliajalla esiintyneen bändin suoritus. Mainostoimistot olivat pistäneet parastaan ja poikkeuksellisen hauskoja, piristäviä ja tuttuja teemoja sisältäviä mainoksia oli tarjolla.

Kuten uutiset ovat jo kertoneet, demokraattien puolella Hillary Clinton ja Barack Obama kayvat tasaista kamppailua puolueen paaehdokkaan paikasta. Vaikka vaaka vahan jo Clintonin puolelle tiistain jalkeen kallistui, mikaan ei viela ole kiveen hakattua. Varsinkin kun nayttaa, etta Obama alkaa saada enemman ja enemman aania naisilta ja valkoisilta. Republikaanien John McCainilla on sen sijaan jo melko vakaa ote ehdokkuudesta. Esivaalit jatkuvat viela tulevana viikonloppuna ja ensi viikolla. Ja sen jalkeen vaalit oikeasti vasta alkavat. Tahan asti ehdokkaat ovat yrittaneet todistella paremmuuttaan puolueen sisalla, mutta jatkossa vastakkain paasevat demokraatit ja republikaanit. Pitka vaalivuosi edessa.

Ei kommentteja: