No driving licence for us - yet

Kuten P jo blogissaan ennakoi, meilla oli tanaan ohjelmassa visiitti Marylandin ajoneuvohallintokeskukseen osavaltion ajokortin anomista varten. Valmistautuminen liikennetietotestiin ja ajokokeeseen jai kaytannossa viimeisen illan lukemisen varaan ja peruutusharjoitukseen parkkipaikalla. Emme lopulta viela paassetkaan nayttamaan osaamistamme (tai osaamattomuuttamme) viranomaisille, silla kahdessa eri toimistossa vierailtuamme saimme selville, etta ennen testeja meidan tulee suorittaa alkoholi- ja huumekoulutus. Voitte arvata, etta alkoholivalistuskurssille osallistuminen ei herata meissa kovin suuria jipii-huutoja. Olikin hienoa, kun P loysi korvaavan nettikurssin. Samalla mina sain muutaman lisapaivan aikaa kerrata taskuparkkia (jos sita nyt edes testissa vaaditaan).

Parasta ajokorttipaivan peruuntumisessa oli se, etta paasin takaisin tyopaikalle tekemaan kotitehtaviani. Tapasin viime viikolla tilastotieteilijan, jonka opastuksella olen yrittanyt tutustua pitkittaisaineistoihin soveltuviin sekamalleihin. Pikku hiljaa mixed ja glimmix-mallien teoreettinen tausta alkaa hahmottua ja tulosten tulkinta saada uusia ulottuvuuksia. Tulokset ovat lupaavia. Niin lupaavia kuulemma, etta juttua voisi aluksi tarjota JAMAan. Huh?! Ensin pitaisi kuitenkin saada kasikirjoitus sellaiseen kuntoon, etta sita kehtaa muille nayttaa. I think I’m on the right way.

We have a new Miss America

Lauantaina valittiin uusi Miss America. Katselin ohjelmaa sivusilmällä, samalla kun kirjoitin väikkäristä artikkelia Fysioterapia-lehteen. Siitä onkin varmaan yli kymmenen vuotta, kun viimeksi olen missikisoja katsonut, mutta tätä ei voinut jättää väliin. Ei riitä, että on kaunis hymy ja kroppa, vaan (kuten juontaja montaa kertaa muisti muistuttaa) pitää löytyä myös lahjoja ja fiksuja ajatuksia. Perinteisten poseerauskierrosten lisäksi meitä viihdytettiin taito-osiolla, jossa oli tarjolla esityksiä oopperalaulusta, viulunsoittoon ja balettitanssista keilojen heittelyyn. Heräsi kysymys, miksi lahjakkaat naiset ovat mukana missikisoissa. Vastaus löytyi seuraavalta kierrokselta, jossa tyttöjen piti vastata ulkopuolisten esittämiin kysymyksiin politiikasta, koulukiusaamisesta ja Britney Spearsin pikkusiskosta. Vastausten perusteella lähes kaikki ongelmat on ratkaistavissa missin hyväntahdoneleillä ja uskolla parempaan huomiseen. Kaunista. No, lopulta Miss Michigan kruunattiin maan kauneimmaksi ja minä sain artikkelin valmiiksi.

Ei sitä sentään koko viikonloppua tullut sisällä koneen ääressä vietettyä. Lauantaina lähdimme yhteislenkin jälkeen vaeltamaan rannikolle Marylandin eteläosiin. Ensimmäistä kertaa jouduimme maksamaan luonnonpuiston käytöstä. Niinpä, ei kai metsään nyt ilmaiseksi päästetä ihmisiä kävelemään. Profiilinnoston lisäksi, kerätyillä parkkirahoilla yritetään kaiketi ylläpitää reitistöjä. Ihan kannatettavaa, mutta vielä se ei näkynyt metsässä. Olikin lähellä ettemme eksyneet metsään, kun polut olivat lehtien peittämät ja reittimerkeissä oli pihistelty oikein kunnolla. Samalla reissulla tuli todettua omin silmin, että Washington DC on rakennettu suoalueen päälle. Jo parikymmentä kilometriä keskustasta ranta näyttää kuin oltaisiin suojärven rannalla. Majavia ei näkynyt, mutta lintuja sitäkin enemmän.

Sunnuntaina vuorossa oli tehokkaampaa keuhkojen tuuletusta viikkokisoissa. Vähäisempi kovien juoksujen puute oli kostautua mäkisellä reitillä, mutta näyttää sitä vauhtia vielä vähän löytyvän. Kovasti tässä käyn juupas-eipäs leikkiä mielessäni, että pitäisikö sitä oikeasti alkaa reenaamaan. Paineita olisi päästä mukaan seuran kisajoukkueeseen. Kisoja alkaa olla jo aika monta kisakalenterissa.

Illalla piipahdimme vielä tutustumassa naapurikaupunkiin. Se tuntuikin ihan oikealta kaupungilta. Ei ollut koolla pilattu, mutta aito vanhoine myllyineen ja taloineen. Toista kuin meidän 70-luvulla tyhjästä pykätty asumiseen suunniteltu kaupunkimme (planned community). Siellä pitää käydä toistekin. Ehkä kesällä pyörillä, jos sellaiset jostain kirpparilta löytäisimme.

Civil rights and other stuff

Täällä vietettiin tänään kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King Juniorin muistopäivää ja siitä hyvästä meillä oli töistä vapaapäivä. Tarjolla olisi ollut monenlaista muistotapahtumaa, mutta päätimme lähteä muistelemaan miltä tuntuu juosta metsäpoluilla. Pitkään olemme sopivaa metsää etsineet, mutta nyt tuli napakymppi. Ihan vain 10 km päässä kotoa aukeaa suuri luonnonpuisto, jossa polkuja tuntuu riittävän. Oli kuulkaa mahtava talviaamu. Pakkasta -13 astetta, aurinkoa taivaan täydeltä ja maassa vähän lunta viime viikon lumisateiden jäljiltä. Parituntinen hujahti nopeasti fiilistellessä ja valkohäntäpeurojen kirikisoja katsellessa. Muutama muukin ulkoilija metsässä näkyi. Ajelivat maastopyörillä. Aleksi voisi tykätä maastosta...

Aurinkoista loppupäivääkään ei voinut tuhlata istumalla sisällä, joten lähdimme DC:n keskustaan kävelylle. Piipahdimme myös National Gallery of Artissa katsomassa täkäläisen taitelijakuuluisuuden Edward Hopperin näyttelyä. Oli vähän liian ruuhkaista, jotta voisi puhua varsinaisesta taide-elämyksestä, mutta olihan siellä käytävä, kun näyttely oli esillä viimeistä päivää (näin ajattelivat näköjään monet muutkin). Tuleville viikonlopuille riittää kyseisessä taidemuseossa, kuten DC:n monissa muissakin museoissa vielä paljon nähtävää. Ovat sen verran mittavia. Mikä mukavinta, museoihin on helppo poiketa katsastamaan näyttely kerrallaan ja välttä taideähky, sillä museot ovat valtaosin ilmaisia.

Mitäs muuta. Viikonloppuna vietimme tyttöjen kanssa hauskan päivän Bethesdassa (P kun oli pois kaupungista). Kävimme vähän kaupoilla, leivoimme karjalanpiirakoita ja teimme tanskalaisia lihapullia. Nam! Sen verran aikaa saimme keittiöhommissa kulumaan, ettemme ehtineet leffaan katsomaan suunniteltua Kite Runneria. Kirja on muuten kaikessa kauheudessaan kovasti koskettava, joten Afganistanin viime vuosikymmenien tapahtumista ja hienosta ystävyystarinasta kiinnostuneille voi suositella joko kirjan lukemista tai leffan katsomista.

Incresing the social capital

Suomi on seura- ja järjestötoiminnan mallimaa. On ainakin ollut tähän saakka. Suuret ikäluokat, siis omat vanhempamme, ovat olleet aktiivisia toimijoita seuratoiminnan eri tasoilla. Monessa seurassa ollaan kuitenkin huolissaan, ja aiheesta, toiminnan jatkuvuudesta. Uusia harrastajia olisi tulossa lajiin kuin lajiin, mutta seuroja on alkanut vaivata krooninen ohjaaja- ja toimitsijapula. Toiminnassa mukana olevat iki-aktiivit ovat vastanneet vuosikausia toiminnan pyörittämisestä ja yrittävät tehdä sitä edelleen, mutta yhä harvempi nuori tai lasten vanhemmista innostuu mukaan seuratoimintaan.

Samaa ei voi sanoa amerikkalaisista. Sen verran kun paikallisia ihmisiä olemme oppineet tuntemaan, niin vaikuttaa siltä, että lähes jokainen on mukana jonkun seuran tai järjestön toiminnassa. Koulujen kerhoista puhumattakaan. Ihmisistä huokuu asenne, että haluavat itse olla järjestämässä itselleen ja lapsilleen mieleisiä vapaa-ajan harrastuksia. On turha odottaa, että joku toinen järjestäisi jotain, ellei itse ole valmis antamaan omaa panostaan toiminnan sujumiseksi.

Otetaan nyt esimerkiksi alueemme suurin juoksuseura Howard County Striders, jonka jäseniksi liityimme heti muuttoviikolla. Seurassa on noin 1500 aktiivista jäsentä pari vuotiaista nappuloista 80-vuotiaisiin veteraanijuoksijoihin ja aloittelijoista kilpajuoksijoihin. Näin ison joukon liikuttaminen ja useiden erilaisten tapahtumien järjestäminen ei ole ihan pieni juttu, mutta siitä huolimatta seura pyöriin pelkästään vapaaehtoisten työpanoksen voimalla.

Seura järjestää viikoittain yhteisen pitkänlenkin "bagel runin", jonka jälkeen juoksijat kokoontuvat nimen mukaisesti läheiseen kahvilaan aamupalalle. Lenkki starttaa lauantaiaamuisin klo 7 satoi taikka paistoi. On tehnyt niin jo parikymmentä vuotta. Tänään paikalla oli pikkupakkasesta ja liukkaista teistä huolimatta 50 juoksijaa. Reitin varrella on muutama juomapiste, joiden pystyttämisestä (vesikanisterit ja mukit) jokainen juoksija vuorollaan vastaa. Sama periaate pätee seuran harjoituskilpailuissa, joita järjestetään vuoroviikoin eri puolilla Columbiaa. Naapuristossa asuvat seuran jäsenet huolehtivat reitin merkitsemisestä ja toimitsijatehtävistä. Tehtäviä kierrättäen kokonaiskuormitus ei kasva liian suureksi kenenkään kohdalla. Ja onhan seuralla paljon muutakin toimintaa, johon tarvitaan vapaaehtoisia. Isompia juoksukilpailuita, junioreiden harjoitusryhmiä sekä aloittelijoiden ohjelmia. Olen tässä vähän suunnitellut, että kunhan junnujen treenit kevään korvalla taas alkavat, voisin liittyä valmentajien joukkoon. Tulisi annettua oma panos seuran hyväksi.

Mikä saa ihmiset sitten osallistumaan toimitsija-, huolto- ja valmennustehtäviin? Luultavimmin liikkeellä pitävä voima on halu olla mukana yhteisössä / itselleen tärkeässä toiminnassa, jota ei olisi ilman jokaisen työpanosta. Täällä vapaaehtoisten avuliaisuutta myös arvostetaan seuran taholta. Oman kokemuksen perusteella enemmän ja avoimemmin kuin Suomessa. Tästä hyvänä esimerkkinä toissa viikolla järjestetyt kauden avajaiskekkerit, jossa palkittiin urheilijoiden lisäksi myös ahkeria toimitsijoita. Positiivisuus ja kannustus ovat valttia vapaaehtoistyössä, josta voitaisiin Suomessakin ottaa mallia. Pieni asennemuutos kentän aidan molemmilla puolilla ei olisi pahasta, jos haluamme jatkossakin tarjota itsellemme ja lapsille monipuolisia harrastusmahdollisuuksia.

Että sellaista.

I'm walking on sun shine

Tänään oli vuoden ensimmäinen t-paitakeli. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpötila hipoi +20 astetta. Melko poikkeuksellista tähän vuoden aikaan. Suomessa on sentään kuuleman mukaan oikein kunnon talvisää. Vihdoinkin.

Töissä olin (P:tä lainatakseni) ihan liekeissä. Palaveri pomon kanssa herätti paljon uusia ajatuksia ja ideoita, enkä millään meinannut malttaa lähteä kotiin SAS-kirjan äärestä. Niin siistiä. Tätä se tutkimustyö parhaimmillaan on.

Voi olla, että noste johtui eilisillan tapahtumista. Päivän kypsät fiilikset vaihtuivat synttäriyllätykseen. Olimme sopineet menevämme Suomi-vieraidemme kanssa syömään DC:n Georgetownin etiopialaiseen. Paikalla olikin enemmän tuttuja kuin olin osannut ajatellakaan. Hauskaa. Niin vain kaveriporukka alkaa täällä muodostua.

Pojat tietysti toivoivat, että etiopialaisella ruoalla olisi vaikutusta heidän juoksutuloksiinsa. Aamulla sitä ei vielä huomannut. Jäämme seuraamaan kuinka käy.

In the phone

Tanaan meni hermot, useampaan kertaan. Puhelimen kanssa. Yritin soittaa sosiaalitoimistoon kysellakseni missa sosiaaliturvatunnuksemme viipyvat. Ennen kuin asiakas paastetaan keskustelemaan oikean virkailijan kanssa, hanta koetellaan puhelinautomaatin kanssa jutustelulla.
A: Hyvaa paivaa, tervetuloa Sosiaaliturvan puhelinpalveluun. Valitse 1, jos asiasi koskee…, valitse 2, jos asiasi koskee…, valitse 3, jos asiasi koskee…, valitse 4, jos asiasi koskee…, valitse 5, jos asiasi koskee…, valitse 6, jos asiasi koskee…, valitse 7, jos asiasi koskee…, valitse 8, jos asiasi koske…, valitse 9, jos asiasi koskee…
S: Hmm, nyt menee arpapeliksi. Valitaan vaikka 3.
A: Turvallisuusseikkojen ja palvelun laadun kehittamiseksi puhelu nauhoitetaan. Haluatko jatkaa? Paina 1 jos ok.
S: Tamahan on helppoa. 1.
A: Ennen kuin yhdistamme sinut virkailijalle, keraamme hieman taustatietoja keskustelua varten. Jonotusaika virkailijalle noin 10 minuuttia. Haluatko jatkaa? Paina 1 jos ok.
S: En kai muuten tassa aikaani kuluttaisi (mutisee). 1.
A: Nappaile postinumerosi.
S: Tata kysytaan kanssa joka paikassa. 21044.
A: Kerro lyhyesti ja selkeasti, mita asiasi koskee.
S: Niin, etta missa ne tunnukset viipyvat.
A: Valitettavasti en saa selvaa, mita yritat sanoa.
S: Sepa yllattavaa (mumisee).
A: Ole hyva ja yrita uudelleen. Yrita olla mahdollisimman lyhytsanainen.
S: Tarvitsen sosiaaliturvatunnukseni.
A: Ymmarsin, etta asiasi koskee sosiaaliturvatunnustasi.
S: Sitapa sita (puhisee).
A: Valitse 1, jos asiasi koskee…, valitse 2, jos asiasi koskee…, valitse 3, jos asiasi koskee…, valitse 4, jos asiasi koskee…, valitse 5, jos asiasi koskee…
S: 3. Sosiaaliturvatunnuksen uusiminen.
A: Ole hyva ja nappaile aanimerkin jalkeen sosiaaliturvatunnuksesi ja paina risuaitaa.
S: Klick!

Heti peraan samanlainen episodi tyopuhelimen virittamisen kanssa. Automaatin ohjeiden mukaan ensin nauhoitellaan omaa nimea, valitaan 5-numeroinen salasana (joka ei saa sisaltaa samoja numeroita, kuin mita omassa 4-numeroisessa lyhytnumerossa on), jatetaan kaksi eri tervehdysviestia ja lopuksi itse asiaan eli miten kuunnellaan viikko sitten tullut vastaajaviesti. Puolessa tunnissa selvisin. Nyt kelpaa soitella.

Kummallista. Puhelimeen kylla viritetaan kaikenlaisia automaatteja, mutta pankissa ollaan hanakasti sulkemassa online-maksupalvelua, koska emme ole sita viela kertaakaan kayttaneet. Miten ihmeessa kaytat, kun kaikki haluavat shekkeja!

Tanaan oli siis tallainen paiva. Vahemmastakin hermot kiristyvat. Muutakin tekemista olisi. Esimerkiksi havainnoida ikaantymismuutoksia, joita uudelle vuosikymmenelle siirtyminen tuo mukanaan. Ei kai kolmekymppisena olo ole tata?

Winter sports

Ajatus siita, etta Amerikka on vain suurkaupunkeja, valkkyvia valoja ja liikenneruuhkia, ei voisi vahempaa olla vaarassa. Menneena viikonloppuna saimme tutustua toisenlaiseen USAan. Vermont, pieni osavaltio pohjoisessa, on kuin pala parasta Suomea. Metsaa, peltoa ja vapaata tilaa riittaa. Ainoan poikkeuksen maisemaan tekevat korkealle kohoavat vuorijonot.

Talvi kun on, niin pohjoisessa on myos lunta. Tana vuonna pohjois-USAn lumisateet ovat kasvattaneet kinokset yli puolen metrin korkuisiksi. Hiihtoa, vaellusta vuorilla ja maenlaskua. Sellaisissa merkeissa paatimme vanhan ja aloitimme uuden vuoden.

Kiitos E:lle ja D:lle tutustuttamisesta Vermontin herkkuihin ja luontoon. Tervetuloa vastavierailulle vahan kevaisempaan Marylandiin.