We have a new Miss America

Lauantaina valittiin uusi Miss America. Katselin ohjelmaa sivusilmällä, samalla kun kirjoitin väikkäristä artikkelia Fysioterapia-lehteen. Siitä onkin varmaan yli kymmenen vuotta, kun viimeksi olen missikisoja katsonut, mutta tätä ei voinut jättää väliin. Ei riitä, että on kaunis hymy ja kroppa, vaan (kuten juontaja montaa kertaa muisti muistuttaa) pitää löytyä myös lahjoja ja fiksuja ajatuksia. Perinteisten poseerauskierrosten lisäksi meitä viihdytettiin taito-osiolla, jossa oli tarjolla esityksiä oopperalaulusta, viulunsoittoon ja balettitanssista keilojen heittelyyn. Heräsi kysymys, miksi lahjakkaat naiset ovat mukana missikisoissa. Vastaus löytyi seuraavalta kierrokselta, jossa tyttöjen piti vastata ulkopuolisten esittämiin kysymyksiin politiikasta, koulukiusaamisesta ja Britney Spearsin pikkusiskosta. Vastausten perusteella lähes kaikki ongelmat on ratkaistavissa missin hyväntahdoneleillä ja uskolla parempaan huomiseen. Kaunista. No, lopulta Miss Michigan kruunattiin maan kauneimmaksi ja minä sain artikkelin valmiiksi.

Ei sitä sentään koko viikonloppua tullut sisällä koneen ääressä vietettyä. Lauantaina lähdimme yhteislenkin jälkeen vaeltamaan rannikolle Marylandin eteläosiin. Ensimmäistä kertaa jouduimme maksamaan luonnonpuiston käytöstä. Niinpä, ei kai metsään nyt ilmaiseksi päästetä ihmisiä kävelemään. Profiilinnoston lisäksi, kerätyillä parkkirahoilla yritetään kaiketi ylläpitää reitistöjä. Ihan kannatettavaa, mutta vielä se ei näkynyt metsässä. Olikin lähellä ettemme eksyneet metsään, kun polut olivat lehtien peittämät ja reittimerkeissä oli pihistelty oikein kunnolla. Samalla reissulla tuli todettua omin silmin, että Washington DC on rakennettu suoalueen päälle. Jo parikymmentä kilometriä keskustasta ranta näyttää kuin oltaisiin suojärven rannalla. Majavia ei näkynyt, mutta lintuja sitäkin enemmän.

Sunnuntaina vuorossa oli tehokkaampaa keuhkojen tuuletusta viikkokisoissa. Vähäisempi kovien juoksujen puute oli kostautua mäkisellä reitillä, mutta näyttää sitä vauhtia vielä vähän löytyvän. Kovasti tässä käyn juupas-eipäs leikkiä mielessäni, että pitäisikö sitä oikeasti alkaa reenaamaan. Paineita olisi päästä mukaan seuran kisajoukkueeseen. Kisoja alkaa olla jo aika monta kisakalenterissa.

Illalla piipahdimme vielä tutustumassa naapurikaupunkiin. Se tuntuikin ihan oikealta kaupungilta. Ei ollut koolla pilattu, mutta aito vanhoine myllyineen ja taloineen. Toista kuin meidän 70-luvulla tyhjästä pykätty asumiseen suunniteltu kaupunkimme (planned community). Siellä pitää käydä toistekin. Ehkä kesällä pyörillä, jos sellaiset jostain kirpparilta löytäisimme.