tiistai 22. tammikuuta 2008

Civil rights and other stuff

Täällä vietettiin tänään kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King Juniorin muistopäivää ja siitä hyvästä meillä oli töistä vapaapäivä. Tarjolla olisi ollut monenlaista muistotapahtumaa, mutta päätimme lähteä muistelemaan miltä tuntuu juosta metsäpoluilla. Pitkään olemme sopivaa metsää etsineet, mutta nyt tuli napakymppi. Ihan vain 10 km päässä kotoa aukeaa suuri luonnonpuisto, jossa polkuja tuntuu riittävän. Oli kuulkaa mahtava talviaamu. Pakkasta -13 astetta, aurinkoa taivaan täydeltä ja maassa vähän lunta viime viikon lumisateiden jäljiltä. Parituntinen hujahti nopeasti fiilistellessä ja valkohäntäpeurojen kirikisoja katsellessa. Muutama muukin ulkoilija metsässä näkyi. Ajelivat maastopyörillä. Aleksi voisi tykätä maastosta...

Aurinkoista loppupäivääkään ei voinut tuhlata istumalla sisällä, joten lähdimme DC:n keskustaan kävelylle. Piipahdimme myös National Gallery of Artissa katsomassa täkäläisen taitelijakuuluisuuden Edward Hopperin näyttelyä. Oli vähän liian ruuhkaista, jotta voisi puhua varsinaisesta taide-elämyksestä, mutta olihan siellä käytävä, kun näyttely oli esillä viimeistä päivää (näin ajattelivat näköjään monet muutkin). Tuleville viikonlopuille riittää kyseisessä taidemuseossa, kuten DC:n monissa muissakin museoissa vielä paljon nähtävää. Ovat sen verran mittavia. Mikä mukavinta, museoihin on helppo poiketa katsastamaan näyttely kerrallaan ja välttä taideähky, sillä museot ovat valtaosin ilmaisia.

Mitäs muuta. Viikonloppuna vietimme tyttöjen kanssa hauskan päivän Bethesdassa (P kun oli pois kaupungista). Kävimme vähän kaupoilla, leivoimme karjalanpiirakoita ja teimme tanskalaisia lihapullia. Nam! Sen verran aikaa saimme keittiöhommissa kulumaan, ettemme ehtineet leffaan katsomaan suunniteltua Kite Runneria. Kirja on muuten kaikessa kauheudessaan kovasti koskettava, joten Afganistanin viime vuosikymmenien tapahtumista ja hienosta ystävyystarinasta kiinnostuneille voi suositella joko kirjan lukemista tai leffan katsomista.

Ei kommentteja: