Uusi koti

Näin. Nyt on asuntoasiat kunnossa. Eilen varasimme Columbian keskustasta itsellemme kodin seuraavaksi vuodeksi. Pelkkien nettikuvien ja sähköpostiselostusten perusteella varausta ei ehkä olisi uskaltanut tehdä, mutta suomalainen asuntoagettimme kävi vähän katsastamassa paikkoja ja totesi alueen ja taloyhtiön mainioksi. Tänne siis . Ei paha. Thanks again Satu.

Huomenna Helsinkiin viisumihaastatteluun. Sitä ennen siskolle yökylään.

Kutsu

Kyllä tätä on jo odotetttu ja piinakirjeitä lähetetty. Lähettiykkönen toi tänään virallisen post doc -kutsun ja muut tarvittavat paperit. Ensi viikolla viisumihaastatteluun. Sen pitäisi olla helppo juttu, sillä papereissa lukee government employee. Eipä silti, joka paikassa korostetaan, että se on SINUSTA kiinni eikä työpaikasta, oletko kelvollinen muuttamaan tänne meidän maahamme. Toivottavasti olen, kun kerran en myöntänyt lomakkeissa kuuluvani mihinkään aktivistiryhmään enkä edes käyttäväni huumavia aineita. Kaikenlaista..

Olin jo ihan varma, että lähtömme siiryy. Epäilykset olivat näköjään turhia, sillä 29. päivä näyttää nyt hyvinkin todelliselta. Se on ihan pian.

Joko nyt tärppäisi?

Fiilikset on korkealla. Enimmäkseen siksi, että P tuli kotiin. Tri-leiriltä palauduttuamme kävimme läpi hänen keräämäänsä "tiedustelusaalista". Ykkösvaihtoehtomme Laurel osoittautui tuppukyläksi ja liian rauhalliseksi jopa meille. Olisihan se kiva, jos kotikaupungissa olisi enemmän kuin yksi kahvila pääkadulla ja se pakollinen kauppakeskus, kun kerran Ameriikkaan ollaan muuttamassa. Tämä oli sinänsä arvokas havainto, sillä hakemisen vimmassa löysimme illalla paljon paremman vaihtoehdon pienen matkan päästä. Columbia on yliopistokaupunki ja virkeän oloinen paikka. Ei ollut huono uutinen sekään, että kaupungissa on aktiivinen juoksuseura (arvatkaa vain, kuka on ollut jo sinne yhteydessä??? - P) ja lenkkipolkuja satoja kilometrejä. Kertoohan se samalla jotain muutakin ympäristöstä. Kartassa vihreä on aina plussaa.

Naapurin apajilla

Entisaikaan käytiin naapurissa lainaamassa sokeria, jauhoja tai vaikka ruuvimeisseliä. Tänään "lainataan" nettiä. Tai siis ainakin minä teen niin tällä hetkellä. Aina saatavilla olevaan ja nopeaan laajakaistaan tottuneelle, asunto ilman nettiä tuntuu orvolta. Ei ehkä muuten, mutta näinä viikkoina kyllä. Melkein kaikki ulkomaillemuuttoon liittyvät asiat ovat netissä: etsitpä sitten asuntoa, olet yhteydessä tulevaan työpaikkaan tai selvität viranomaisasioita Suomessa / USAssa. Töissäkään ei viitsisi kaikkia omia asioita hoitaa. Onneksi jollain naapureistamme (joita kyllä olemme kuulleet, mutta emme vilaukseltakaan nähneet) on suojaamaton verkko. Se onkin ollut iloinen asia, erityisesti tällä viikolla, kun olemme P:n kanssa vaihtaneet päivän kuulumiset skypen välityksellä yön myöhäisinä tai aamun varhaisina tunteina. Tänään oli melkoinen puhelusessio. Mitä siitäkin nyt sanoisi.. Ehkä sen, että vähän eri tahtia me tässä sopeudumme ajatukseen muutosta ja pärjäämisestä töissä. En minäkään kuvittele sen olevan helppoa, mutta ennen kuin tiukka paikka oikeasti tulee vastaan, en jaksa asioita murehtia. Asioilla on tapana järjestyä.

Palauttelua

P lähti aamulla Washington DC:hin kongressireissulle, mutta samalla myös tutustumaan tulevaan kotiseutuun. Hassua, yleensä työkeikkamme suuntautuvat Helsinkiin, mutta näköjään DC:stä on tulossa meille "uusi" Helsinki. Väliaikaisesti. Sen lisäksi, että P pääsee katselemaan naapurustoja ja ehkä asuntojakin Laurelissa ja muualla, hän otti mukaansa maksimimäärän matkatavaroita. Kaveri Bethesdassa on luvannut säilöä tavaroitamme ruisleipäpalkkiolla. Kiitos Satu jo etukäteen.

Viikonloppu oli varsin rentouttava, siis henkisesti. Kroppa oli sitäkin kovemmalla Lidingö Loppettissa. Koska viime viikkoinen puolikas painoi vielä jaloissa, ajattelin juosta vain 15 km. Tämä lähtö oli kuitenkin jo täynnä, joten minun piti valita 30 km juoksun ja katsojan roolin väliltä. Kun kerran olin paikalle tullut, niin päätin sittenkin juosta - vaikka sitten vähän rauhallisemmin. Pienellä ennätyksen pyöristämisellä pääsin ekaan lähtöryhmään, jossa kuitenkin jättäydyin suosiolla jälkijoukkoihin. Sateen ja tuhansien juoksijoiden pehmittämät metsäpolut olivat kokemus sinänsä, samoin jyrkät ylä- ja alamäet. Niin siistiä. Vauhdinjakoni oli ilmeisen onnistunut, sillä viimeinen vitonen oli kaikkein nopein eikä legendaarinen Abborbacketkaan tuntunut kovin pahalta. Loppuaika 2.27. Hieno kisa, vaikka maalissa lenkkarit olivatkin mutaa täynnä ja kuraa oli sääristä ponnariin saakka. Kuntojuoksijan extremeä.



Tällä viikolla palautellaan ennen viikonlopun triathlon-leiriä. Huomenna Helsinkiin pitämään englanniksi esitelmää väikkäristä. Good practise.

Toispual jokke

Huh huh. Ensimmäinen vaihe muutosta takana. Kodin tavarat ja huonekalut on pakattu tiukasti varastoihin ja asustamme nyt väliaikaisessa kodissa USA-tavaroiden kanssa. Toispual jokke. Vaikka olin aloittanut tavaroiden lajittelun ja pakkaamisen ajoissa, muuttopäivänä tavaraa tuntui aina vain löytyvän lisää ja lisää. Sekös P:tä riemastutti. No, ei todellakaan. Hänellä pinna alkoi selvästi jo kiristyä iltapäivän puolella. Puoleen yöhön venyneen tavaroiden sijoittelun jälkeen itselläkin väsy pyrki pintaan, vielä kun olin jemmanut asunnon avaimen farkkujen taskuun, jotka tietysti oli hätäisesti pakattu jätesäkin alimmaiseksi. Sisälle kuitenkin päästiin ja hyvin maittoi uni uudessa paikassa. Tavaraa on edelleen paljon - liikaa mukaan otettavaksi.

Eipä silti, itsekin olisin varmaan yhtä hermona, jos joutuisin kaiken hässäkän keskellä lähtemään tekemään ensivaikutusta tuleviin työkavereihin ja etsimään asuntoa. Tänään kotoinen pulla näytti vähän lievittävän tuskaa.

Huomenna Expat-messuille Helsinkiin. Yhtenä seminaarialustuksen aiheena näyttää olevan "Miten välttää muuttostressi?". Paljon muutakin mielenkiintoista ja hyödyllistä näyttää ohjelmassa olevan. Sinne siis.

Urheilua mitäs muuta

Viikonloppu meni ruumiinkulttuuria harjoittaessa. Hauskaa oli myös saada sisko ja kapteeni-A vierailulle. Kiitos muuttoavusta! Lauantaina bodasimme kantamalla vanhaa roinaa (kaikki ei onneksi ollut omia) kierrätykseen ja aloimme pikku hiljaa täyttää kellareita. P on taitava pakkaaja, joten vielä on reilusti tilaa lopputavaroille. Niitä riittää, mutta kaikki alkaa kuitenkin olla jo laatikoissa. Iltapäivän kruunasi special-kyyti nokkakärryillä kotikatua pitkin. Siinä yritysideaa vahvahauiksiselle juoksijalle.

Illemmalla ystävien juhlissa pääsin pelaamaan pesäpalloa lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen. Alkuun pelkkä heittäminenkin tuntui vaikealta, mutta liikemuisti palaili pätkittäin ja lopussa jopa lukkarin hommat hoituivat ilman suurempia mokia. Todella kivaa puuhaa. Pitäisi päästä useammin pelaamaan.

Lauantai oli siis ei-niin-kevyt verryttelypäivä sunnuntain puolimaratonille. Koko ajan kertyvän univelan lisäksi jalat anoivat jo aamulla armoa. Voi hyvät lonkan koukistajat, pesäpalloko teidät taas herätti. Voisiko tästä jotain oppia ja alkaa treenamaan enemmän polvennostojuoksua. Kevyt maratonhölkkä ei paljoa koukistajia vahvista. No, pitkän valitusvirren jälkeen voisi olettaa, että kisa ei mennyt kovin hyvin. Päinvastoin. Ennätys 1.33,47 tuli ja naisten kisan kakkossija. Aika kertoo enemmän kisan tasosta, mutta eipä haittaa, olen tyytyväinen. Pääkaupunkijuoksun järjestäjille isot plussat järjestelyiden sujuvuudesta, upeasta reitistä ja vielä palkintorahoistakin. Enpä muista koska viimeksi meikäläinen olisi palkintorahoille päässyt. Vatsa on vieläkin sekaisin eilisestä juoksusta, mutta oli se sen arvoista.

Tänään alkoikin sitten viimeinen kotona asuttu viikko. Vauhdilla sekin menee. Se on varma.