Valmista on

Näin. Näin sen piti mennäkin. Kaikki on valmista ennen viimeistä Suomi-päivää. Rinkat ja matkalaukut nököttävät pakattuina seinän vierellä, ja ennen niin täydeltä tuntunut kämppä on melkein autio. Kummasti ne tavarat kassien uumeniin katosivat. Eikä tehnyt edes tiukkaa. Koska vielä ei olla lähelläkään maksimikiloja (46 kg/hlö), pitäisikö sittenkin käydä ostamassa muutama lisäpussi ruisjauhoja?!

Se on kuulkaa menoa nyt. Kuulumisiin seuraavan kerran rapakon tuolta puolen. Pitäkää huolta itsestänne. Niin mekin toisistamme.

Kiire

Puuh. Tämän piti muka olla helppo viikko. Ei sinne päinkään. Olo on kuin Duracell pupulla, joka singahtelee paikasta toiseen - epärealistisella aikataululla. Vaikka viralliset asiat ovat jo hoidossa, kaikki muu on yhtä kaaosta. Hoida sitä, osta tätä, käy siellä, tapaa hänet, piipahda, soita, moikkaa, heippaa, halaa. Saisiko lisätunteja vuorokauteen, please.

Huomenna vielä luento Stadiassa. Esitys on melkein valmis, joten eiköhän se siitä. Sitten lähtökahvit töissä ja työhuoneen siivous. Lauantai ja sunnuntai aikaa saada tekemättömien töiden lista loppuun. Ihan hapoilla, mutta eiköhän loppukiri vielä irtoa.

Viikon saldo

Asunto on. Viisumi on. Auto myyty, joo. Akatemian apuraha-anomus, joo. Asiat kunnossa myös Kelan ja Verottajan suntaan. Torstaina piipahdus yliopiston rehtorin puheilla. Kiitti väitöskirjasta.

Varsin tehokas viikko takana. Yksi enää jäljellä.

Tulevalle viikolle jää hoidettavaksi vain kansainvälisen ajokortin hankinta ja matkatavaroiden pakkaaminen. Iisiä. P:llä on vielä töissä aika hektistä, mutta minulla jo helpottaa. Keskitynkin läheisten tapaamiseen sekä Suomi-tuotteiden hankintaan. Omasta kokemuksesta ja muiden vinkistä mukaan täytyy pakata ainakin kaardemummaa, ruishiutaleita, ruisleipää, suklaata, salmiakkia sekä leivinpaperia, juustohöylä, kuorimaveitsi sekä kunnon tiskiharja.

Kaunis syksy. Rauhoittavaa.

Uusi koti

Näin. Nyt on asuntoasiat kunnossa. Eilen varasimme Columbian keskustasta itsellemme kodin seuraavaksi vuodeksi. Pelkkien nettikuvien ja sähköpostiselostusten perusteella varausta ei ehkä olisi uskaltanut tehdä, mutta suomalainen asuntoagettimme kävi vähän katsastamassa paikkoja ja totesi alueen ja taloyhtiön mainioksi. Tänne siis . Ei paha. Thanks again Satu.

Huomenna Helsinkiin viisumihaastatteluun. Sitä ennen siskolle yökylään.

Kutsu

Kyllä tätä on jo odotetttu ja piinakirjeitä lähetetty. Lähettiykkönen toi tänään virallisen post doc -kutsun ja muut tarvittavat paperit. Ensi viikolla viisumihaastatteluun. Sen pitäisi olla helppo juttu, sillä papereissa lukee government employee. Eipä silti, joka paikassa korostetaan, että se on SINUSTA kiinni eikä työpaikasta, oletko kelvollinen muuttamaan tänne meidän maahamme. Toivottavasti olen, kun kerran en myöntänyt lomakkeissa kuuluvani mihinkään aktivistiryhmään enkä edes käyttäväni huumavia aineita. Kaikenlaista..

Olin jo ihan varma, että lähtömme siiryy. Epäilykset olivat näköjään turhia, sillä 29. päivä näyttää nyt hyvinkin todelliselta. Se on ihan pian.

Joko nyt tärppäisi?

Fiilikset on korkealla. Enimmäkseen siksi, että P tuli kotiin. Tri-leiriltä palauduttuamme kävimme läpi hänen keräämäänsä "tiedustelusaalista". Ykkösvaihtoehtomme Laurel osoittautui tuppukyläksi ja liian rauhalliseksi jopa meille. Olisihan se kiva, jos kotikaupungissa olisi enemmän kuin yksi kahvila pääkadulla ja se pakollinen kauppakeskus, kun kerran Ameriikkaan ollaan muuttamassa. Tämä oli sinänsä arvokas havainto, sillä hakemisen vimmassa löysimme illalla paljon paremman vaihtoehdon pienen matkan päästä. Columbia on yliopistokaupunki ja virkeän oloinen paikka. Ei ollut huono uutinen sekään, että kaupungissa on aktiivinen juoksuseura (arvatkaa vain, kuka on ollut jo sinne yhteydessä??? - P) ja lenkkipolkuja satoja kilometrejä. Kertoohan se samalla jotain muutakin ympäristöstä. Kartassa vihreä on aina plussaa.

Naapurin apajilla

Entisaikaan käytiin naapurissa lainaamassa sokeria, jauhoja tai vaikka ruuvimeisseliä. Tänään "lainataan" nettiä. Tai siis ainakin minä teen niin tällä hetkellä. Aina saatavilla olevaan ja nopeaan laajakaistaan tottuneelle, asunto ilman nettiä tuntuu orvolta. Ei ehkä muuten, mutta näinä viikkoina kyllä. Melkein kaikki ulkomaillemuuttoon liittyvät asiat ovat netissä: etsitpä sitten asuntoa, olet yhteydessä tulevaan työpaikkaan tai selvität viranomaisasioita Suomessa / USAssa. Töissäkään ei viitsisi kaikkia omia asioita hoitaa. Onneksi jollain naapureistamme (joita kyllä olemme kuulleet, mutta emme vilaukseltakaan nähneet) on suojaamaton verkko. Se onkin ollut iloinen asia, erityisesti tällä viikolla, kun olemme P:n kanssa vaihtaneet päivän kuulumiset skypen välityksellä yön myöhäisinä tai aamun varhaisina tunteina. Tänään oli melkoinen puhelusessio. Mitä siitäkin nyt sanoisi.. Ehkä sen, että vähän eri tahtia me tässä sopeudumme ajatukseen muutosta ja pärjäämisestä töissä. En minäkään kuvittele sen olevan helppoa, mutta ennen kuin tiukka paikka oikeasti tulee vastaan, en jaksa asioita murehtia. Asioilla on tapana järjestyä.

Palauttelua

P lähti aamulla Washington DC:hin kongressireissulle, mutta samalla myös tutustumaan tulevaan kotiseutuun. Hassua, yleensä työkeikkamme suuntautuvat Helsinkiin, mutta näköjään DC:stä on tulossa meille "uusi" Helsinki. Väliaikaisesti. Sen lisäksi, että P pääsee katselemaan naapurustoja ja ehkä asuntojakin Laurelissa ja muualla, hän otti mukaansa maksimimäärän matkatavaroita. Kaveri Bethesdassa on luvannut säilöä tavaroitamme ruisleipäpalkkiolla. Kiitos Satu jo etukäteen.

Viikonloppu oli varsin rentouttava, siis henkisesti. Kroppa oli sitäkin kovemmalla Lidingö Loppettissa. Koska viime viikkoinen puolikas painoi vielä jaloissa, ajattelin juosta vain 15 km. Tämä lähtö oli kuitenkin jo täynnä, joten minun piti valita 30 km juoksun ja katsojan roolin väliltä. Kun kerran olin paikalle tullut, niin päätin sittenkin juosta - vaikka sitten vähän rauhallisemmin. Pienellä ennätyksen pyöristämisellä pääsin ekaan lähtöryhmään, jossa kuitenkin jättäydyin suosiolla jälkijoukkoihin. Sateen ja tuhansien juoksijoiden pehmittämät metsäpolut olivat kokemus sinänsä, samoin jyrkät ylä- ja alamäet. Niin siistiä. Vauhdinjakoni oli ilmeisen onnistunut, sillä viimeinen vitonen oli kaikkein nopein eikä legendaarinen Abborbacketkaan tuntunut kovin pahalta. Loppuaika 2.27. Hieno kisa, vaikka maalissa lenkkarit olivatkin mutaa täynnä ja kuraa oli sääristä ponnariin saakka. Kuntojuoksijan extremeä.



Tällä viikolla palautellaan ennen viikonlopun triathlon-leiriä. Huomenna Helsinkiin pitämään englanniksi esitelmää väikkäristä. Good practise.