Summer in the city

Viikonloppuna viimeistaan siirryimme kevaasta kesaan. Tahan asti lampotila on pysytellyt mukavissa +20 asteen lukemissa, mutta nyt liikutaan jo +30 tasolla. Tuntuu, etta lampotilan noustessa myos kosteusprosentti on kohonnut lineaarisesti ellei jopa exponentiaalisesti. Ulos lahtiessa tuntuu kuin astuisi isoon huonosti lammitettyyn saunaan. Ja tama on kai vasta alkusoittoa tulevalle.

Ei vaan, ihanaahan se on, etta on lamminta. Erityisen iloinen olen ollut taloyhtiomme uima-altaan aukeamisesta. Olemme tiedustelleet pitkin kevatta, koska allas aukaistaan. Kun vihdoin kuulimme paivasta, olimme heti tietysti karppana paikalla 5 min avaamisajan jalkeen. Hullut suomalaiset, niin he tietysti ajattelivat. Altaan vesi ei nimittain viela ole kovin lamminta, mutta kylla siella 15-20 minuuttia tarkenee polskia. Nyt olenkin sitten kaynyt uimassa joka paiva. Aivan mahtavaa. Allas on vain 15 metria pitka, mutta onhan sekin paljon parempi kuin ei mitaan.

Kuten niin monessa muussakin asiassa, tassakin on taas jotain huvittavaa. Uima-altaalle ei ole asiaa omin pain, vaan paikalla pitaa olla uimavalvoja. Voi valvojaparkaa (taitaa muuten olla itanaapuristamme aksentista ja harvasanaisuudesta paatellen), hengata nyt altaalla 10 tuntia, jossa valtaosa kay vain makoilemassa auringossa. Hyva juttu meille. Eipa ole altaassa ruuhkaa. P pitaa tata hyvana palautumiskeskuksena.

Hooding ceremony

Paasin talla viikolla seuraamaan paikallista tohtoripromootiota, kun postdoc-kolleegallani oli juhlapaiva. Suomessa tohtorinhattu ja miekka symboloivat akateemista saavutusta, mutta USAssa vastaavaa tarkoitusta palvelee samettinen huppu. Hupun pituus ja materiaali kertovat akateemisesta oppiarvosta ja tieteenalat erottuvat toisistaan hupun varin mukaan.

Tiedekunnan "huputustilaisuudessa" jokainen promovoitava esiteltiin erikseen ja esittelyn hoisi vaitoskirjatyon ohjaaja. Sen lisaksi, etta yleisolle kerrottiin vaitostutkimuksen aiheesta ja tuloksista, ohjaajat esittelivat tuoreen tohtorin saavutuksia tyo- ja perhe-elamssa: Montako julkaisua ja kongressiesitelmaa on plakkarissa, samoin kuin apurahojen maara ja nykyisen tyopaikan kuvaus. Lisaksi monen kohdalla muistettiin mainita muut vaitostyon aikana saavutetut "tuotokset" - lasten lukumaara ja talon ostaminen. Melkoista superlatiiviryopytysta oli tarjolla. Ihan hieno, mutta aika paljon rennommalla asenteella lapiviety tilaisuus verrattuna suomalaiseen akatemiseen juhlaan.

Oma promootio haamottaa ensi kevaana. Itse asiassa ajankohta on ollut viime aikoina mielessa, silla elokuun Suomi-visiitin paluulennon ostamisen yhteydessa pitaa jo tietaa milloin on seuraavan kerran tulossa kaymaan kotimaassa. Viela ei ole lentolippuja olemassa, mutta tohtorinhattu on jo hankittuna :)

Finally submitted

Taman paivan kohdalle voi laittaa hymion kalenteriin. Sain lahetettya ensimmaisen NIH:ssa tuotetun artikkelin lehteen arvioitavaksi. Aiheena on sarkopeninen lihavuus ja liikkumiskyky.

Kasikirjoitus on ollut toista kuukautta valmiina koneellani ja odottanut lahetyslupaa. Aluksi odotin monta viikkoa tilastotieteilijan kommentteja. Tyossa kaytetyt menetelmat olivat itselle sen verran uusia, etta halusin varmistaa tilasto-osuuden paikkaansapitavyyden. Ihme vetkuttelua. Kirjoittajajoukossa oli monta muuta, luultavasti paljon kiireisempaa henkiloa, ja kuitenkin sain heilta kommentit ajoissa. Tuollaisina hetkina rassaa, ettei itsella ole valtaa oman tyon etenemiseen. Ehka tassa on kasvun paikka tai ainakin karsivallisyyden kasvattaminen. Tahan mennessa en vain ole joutunut asiasta karsimaan, kun olen saanut tyoskennella erittain joustavien henkiloiden kanssa. Viimeiset pari viikkoa olen odottanut kassaria sisaisesta tarkastuksesta. Yksikaan tassa laitoksessa tuotettu tyo ei nimittain lahde ulos talosta, ennen kuin se on lapikaynyt sisaisen tarkastuksen. Kaksi henkiloa lukee tyon lapi, antaa kommentit ja lopuksi tyo hyvaksytetaan isoilla pomoilla. Hyva laadunvarmistuskeino. Sama logiikka pelaisi varmaan Suomessakin.

Mielenkiinnolla odotan JAMAsta tulevia kommentteja. Niin, siis jos edes paasemme niin pitkalle. Ylhaalta on hyva aloittaa ja laskea rimaa sitten tarpeen tullen.

Onneksi tutkimustyo on sellaista, etta vaikka toinen tyo polkisi paikallaan, aina on uusia toita tehtavana. Tassa valilla olemme kirjoittaneet samasta aihealueesta pomon kanssa kirjallisuuskatsausta ja teksti alkaa olla kokolailla valmiina. Ainut mika tyosta viela puuttuu, on sivujuonena kulkevan empiiriseen osan kokoaminen. Vertailemme ilmion prevalensseja usean eri aineiston kesken ja viela odottelen naiden aineistojen luovuttamista kayttooni. Onneksi analyysit tassa tapauksessa ovat hyvin yksinkertaiset, joten kunhan saan datan koneelleni, niin luvut siirtyvat parissa paivassa kasikirjoitukseen.

Vaikka tassa on vireilla tutkimuksia muistakin aihealueista, niin on ollut mielekasta tyostaa naita toita rinnakkain. Samantien paasen myos huomenna esittelemaan tutkimuksen tuloksia naapurikaupungin yksikkoon. Tavoitteena on myos saada punottua yhteistyokuvioita kehonkoostumuksen osalta naiden kahden yksikon valille. Vahan janskattaa.

Way to go!

Edellisviikonlopun hyva vire juoksukisoissa sai jatkoa viime sunnuntain kisareissulta Philadelphiassa. 10 mailin kisa juostiin kokonaisuudessaan kaupungin lapi kulkevaa pitkaa ja levaa katua pitkin 22 000 muun juoksijan kanssa (Broad Street). Parantuneiden tulosten vuoksi minulla oli vain yksi tavoite kilpailuun – halusin alittaa kisatiimiin vaadittavan aikarajan (67.00). Kisan aikana silmissani vilahteli kuva Howard County Stridersin kisapaidasta ja siita, miten haluaisin ommella paidan rintamuksin Suomen lipun. Niin kornilta kuin tama kuulostaakin, niin silla ajatuksella sain yllapidettya vauhtia ja ylitin maaliviivan ajassa 66.01.

Itseakin oikein huvittaa, kun lueskelen edella olevaa. Ehka todella tarvitsin yli kymmenen vuoden tauon, jotta kutkutus kilpailuihin ja yha parempiin tuloksiin palasi jalleen kunnolla ajatuksiini. Nyt odotan innolla tulevan kesan kisoja ja syksylla edessa olevaa puolikasta ja Chicagon maratonia. Eihan tassa mihinkaan Pekingiin olla tahtaamassa, mutta omia rajojahan tassa etsitaan. Ja onhan se hauskempaa, kun kaksi on liekeissa yhden sijasta. Johannalle muuten tsemppia vuoristoon!

On the road again

Viime viikkoina olemme saaneet vahan uutta perspektiivia vapaa-ajanviettoon. Ostimme pilkkahintaan polkupyorat, joilla kelpaa nyt kruisailla Columbian katuja. Montaa kertaa emme tosin niita ole viela paasset testaamaan, silla pimea tulee iltasella jo kahdeksan aikaan ja vaikka pyorassa olisikin valo, niin ilman katuvaloja on vahan orpo olo ajella. Olen kuitenkin enemman kuin tyytyvainen pelkastaan jo ajatuksesta, etta jos haluan piipahtaa kirjastossa tms. voin polkaista sinne hetkessa, enka joudu kayttamaan autoa jokaiseen siirtymiseen. Kun on tottunut pyorailemaan melkein 365 paivana vuodessa, niin vapauden tunteen menettaminen tuntui aluksi ikavalta. Uutta pyorailyssa on se, etta ajoreitti taytyy suunnitella etukateen aika tarkkaan. Monikaistaisille teille ei ole mitaan asiaa pyoran kanssa ja paastakseen paikasta A paikkaan B voi joutua kayttamaan monenlaisia kiertoteita. Mutta eipa haittaa.

Autoilusta puheenollen, olen kehittanyt uutta ajanvietetta tyomatkojen ajaksi. Loysin lahikirjastostamme hyvan valikoiman aanikirjoja. Kirjaa kuunnellessa tyomatka sujuu kuin siivilla ja huomaan valilla jopa odottavani, etta paasisin taas autoon jatkamaan kirjan 'lukemista'. Kotona odottaa myos laksijaislahjaksi saatu Heli Laaksosen aanikirja, mutta viela ei ole tullut niin kovasti ikava varsinais-suomalaista murretta, etta olisin ottanut kirjan mukaan tyomatkalle. Viela sekin paiva varmasti koittaa. Jossain vaiheessa ajattelimme, etta tyomatka-autoiluun kuluvan ajan voisi hyodyntaa opiskelemalla kielia. Haaveissa on espanjan kielen opiskelu ja sita varten kotiin onkin jo hankittuna espanjan kielikurssi. Espanjasta voisi jopa olla taalla jotain iloa, silla alueella asuu runsaasti meksikolaisalkuperaa olevia perheita. Monessa kaupassa palvelua saa molemmilla 'kotimaisilla'. Hasta luego!