Toispual jokke

Huh huh. Ensimmäinen vaihe muutosta takana. Kodin tavarat ja huonekalut on pakattu tiukasti varastoihin ja asustamme nyt väliaikaisessa kodissa USA-tavaroiden kanssa. Toispual jokke. Vaikka olin aloittanut tavaroiden lajittelun ja pakkaamisen ajoissa, muuttopäivänä tavaraa tuntui aina vain löytyvän lisää ja lisää. Sekös P:tä riemastutti. No, ei todellakaan. Hänellä pinna alkoi selvästi jo kiristyä iltapäivän puolella. Puoleen yöhön venyneen tavaroiden sijoittelun jälkeen itselläkin väsy pyrki pintaan, vielä kun olin jemmanut asunnon avaimen farkkujen taskuun, jotka tietysti oli hätäisesti pakattu jätesäkin alimmaiseksi. Sisälle kuitenkin päästiin ja hyvin maittoi uni uudessa paikassa. Tavaraa on edelleen paljon - liikaa mukaan otettavaksi.

Eipä silti, itsekin olisin varmaan yhtä hermona, jos joutuisin kaiken hässäkän keskellä lähtemään tekemään ensivaikutusta tuleviin työkavereihin ja etsimään asuntoa. Tänään kotoinen pulla näytti vähän lievittävän tuskaa.

Huomenna Expat-messuille Helsinkiin. Yhtenä seminaarialustuksen aiheena näyttää olevan "Miten välttää muuttostressi?". Paljon muutakin mielenkiintoista ja hyödyllistä näyttää ohjelmassa olevan. Sinne siis.

Urheilua mitäs muuta

Viikonloppu meni ruumiinkulttuuria harjoittaessa. Hauskaa oli myös saada sisko ja kapteeni-A vierailulle. Kiitos muuttoavusta! Lauantaina bodasimme kantamalla vanhaa roinaa (kaikki ei onneksi ollut omia) kierrätykseen ja aloimme pikku hiljaa täyttää kellareita. P on taitava pakkaaja, joten vielä on reilusti tilaa lopputavaroille. Niitä riittää, mutta kaikki alkaa kuitenkin olla jo laatikoissa. Iltapäivän kruunasi special-kyyti nokkakärryillä kotikatua pitkin. Siinä yritysideaa vahvahauiksiselle juoksijalle.

Illemmalla ystävien juhlissa pääsin pelaamaan pesäpalloa lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen. Alkuun pelkkä heittäminenkin tuntui vaikealta, mutta liikemuisti palaili pätkittäin ja lopussa jopa lukkarin hommat hoituivat ilman suurempia mokia. Todella kivaa puuhaa. Pitäisi päästä useammin pelaamaan.

Lauantai oli siis ei-niin-kevyt verryttelypäivä sunnuntain puolimaratonille. Koko ajan kertyvän univelan lisäksi jalat anoivat jo aamulla armoa. Voi hyvät lonkan koukistajat, pesäpalloko teidät taas herätti. Voisiko tästä jotain oppia ja alkaa treenamaan enemmän polvennostojuoksua. Kevyt maratonhölkkä ei paljoa koukistajia vahvista. No, pitkän valitusvirren jälkeen voisi olettaa, että kisa ei mennyt kovin hyvin. Päinvastoin. Ennätys 1.33,47 tuli ja naisten kisan kakkossija. Aika kertoo enemmän kisan tasosta, mutta eipä haittaa, olen tyytyväinen. Pääkaupunkijuoksun järjestäjille isot plussat järjestelyiden sujuvuudesta, upeasta reitistä ja vielä palkintorahoistakin. Enpä muista koska viimeksi meikäläinen olisi palkintorahoille päässyt. Vatsa on vieläkin sekaisin eilisestä juoksusta, mutta oli se sen arvoista.

Tänään alkoikin sitten viimeinen kotona asuttu viikko. Vauhdilla sekin menee. Se on varma.

Sinne ja tänne

Ei tässä enää ole ehtinyt synkistelemään. Illat kuluvat kaappeja tyhjentäessä, ja olohuone alkaa näyttää yhä enemmän isolta varastolta. Ehkä siitä ja sohvien puutteesta johtuen, telkkarikin on saanut olla enimmäkseen hiljaa nurkassa. Sopii minulle. Eilen piti kyllä Pako katsoa, vaikka vain tyynyillä istuen. Hassua oli, että irtisanottuani TV-luvan lokakuun alusta, heti seuraavalla viikolla postista tuli uusi maksulappu. Ensimmäinen lupapäivä 1.10. Ei ne helpolla usko.

Ei niin kiire ole, etteikö urheilla ehtisi. Varsinkin, kun kerran parhaimmat juoksuilmat ovat käsillä. Ruissalo oli jo, ensi viikonloppuna Pääkaupunkijuoksu ja sitten Lidingö Loppet . Katsotaan viikonlopun jälkeen, onko matka Ruotsissa 15 tai 30 km. Kolmen viikon kisaputki nousevalla rasituksella olisi kyllä hauska 10 - 21 - 30 km.

Nyt taas töitä. Pari esitelmää valmiiksi ja suomenkielinen artikkeli kuosiin. Sen jälkeen väikkäriaiheen voi vähäksi aikaa pistää ajatuksissa syrjään, ja alkaa miettiä tulevaa.

Haikeus

Se on nyt täällä ja ajatuksissani. Se tuli puskista, ihan varoittamatta. Nimittäin haikeus ja ikävä kaikkia ihania ystäviä ja työtovereita kohtaan. Eilen kävellessäni sateista Mannerheimintietä tajusin yllättäen, että vaikka lähtöön on vielä aikaa, en välttämättä näe enää ennen lähtöämme tiettyjä henkilöitä. Ja heitä, joita ehdin nähdä vielä monta kertaa, minun on jo nyt kaikkein eniten ikävä. Toivottavasti tämä fiilis menee pian ohi, enkä ala laskea jäljellä olevia tapaamiskertoja.

Läksiäiset

Viikonloppuna juhlittiin taas. Tällä kertaa läksiäisiä. Vähän hassulta tuntui vielä juhlia järjestää, kun lähtöön on toista kuukautta aikaa. Lähtöpäivän siirryttyä ajattelimme, että mitä sitä päivää vaihtamaan, jos sää vaikka olisi syyskuussa parempi kuin lokakuussa. Ei se kovin häävi ollut, mutta sateesta huolimatta kohtalaisen lämmin. 10-ottelu tuli kuitenkin suoritettua ja monta hienoa venymistä, kurotusta ja karjahdusta nähtiin urheilupuistossa. Illan mittaan kaikille löytyi oma Simpsons-kuvakin .

Näin jälkikäteen ajatellen, oli ehkä rennompaakin viettää yhteistä päivää reilusti etuajassa, ettei lähdön haikeat tunnelmat päässeet pilaamaan tunnelmaa. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että kummipojan antama valokuvakalenteri sai jo nyt silmät kostumaan.

Kiitos kaikille mukana olleille! Teidän ansiostanne, meillä on jo monta hyvää syytä palata takaisin koti-Suomeen.

Sunnuntaina P lähti e-crossiin ja minä jäin vaatehuonetta tyhjentämään. Todettiin illalla, että hylättyjä vaatteita tuli toisellakin siivouskerralla niin paljon, että ehkä kannattaisi vielä uudestaan varata pöytä Kirppis-Centeristä. Siinä lokakuulle tekemistä. Nyt onkin enää sitten keittiön kaapit ja kirjahylly tyhjentämättä. Hyvin menee, kun autollekin löytyi ostaja. Melkein.